Sivut

sunnuntai 23. kesäkuuta 2019

Enni Mustonen: Sotaleski

Enni Mustosen uusin historiallinen romaani, Sotaleski, jatkaa Kirstin tarinaa. Eletään sotavuosia. Kesällä 1939 Kirstin aviomies Iivo, on lähtenyt vapaaehtoisena linnoitustöihin Karjalan kannakselle. Kirsti matkustaa kymmenvuotiaan tyttärensä kanssa tapaamaan Iivoa. Heidän tarinansa ja kohtalonsa kietoutuvatkin yhteen siellä tapaamiensa ihmisten kanssa.


En tunnu oikein tietävän, mitä Sotaleskestä sanoa. Se oli aivan yhtä hyvä, yhtä koukuttava kuin sarjan aiemmatkin osat. Ehkä jopa parempikin. Ehkä jopa niin, ettei minulla tunnu olevan aiheesta mitään uutta sanottavaa.

En ole lukenut sarjan aiempia osia uudelleen vielä kertaakaan. Olin ajatellut tehdä sen sitten kun sarja on valmis ja voin lukea sen kokonaisuudessaan. Jatkoa on kuitenkin lupailtu vielä useamman osan verran. Saa nähdä maltanko odottaa, vai aloitanko jossain vaiheessa uusintaluvun Kirstin äidin Idan  ja Kirstin tarinoista.


tiistai 18. kesäkuuta 2019

Kirsi Pehkonen: Juuret Jylhäsalmella

Kirsi Pehkosen Jylhäsalmi sarja on saanut jatkoa. Keskiössä on uudet hahmot ja jälleen sympaattinen, romanttinen tarina. Sanoisin, että ihanaa luettavaa kesäiseen sadepäivään. Tai miksei hellepäiväänkin...

Emppu on lomautettuna työstään ja tulee kuluttamaan aikaa ystävänsä perheeseen Jylhäsalmelle. Emppu törmääkin kylässä vanhoihin tuttuihin, ja myös uusiin tuttavuuksiin, kuten erääseen yksinhuoltajaisään Pauliin. Pidin siitä, miten rakastumista alustettiin yhteisillä kiinnostuksen kohteilla ja sillä että parilla oli hauskaa yhdessä. Harvoissa romanttisissa kirjoissa on niin.


Aiemmat osat: Sydämen asioita Jylhäsalmella ja Jylhäsalmella salamoi, joista välittyi sama lempeä, kesäinen tunnelma kuin uusimmastakin Jylhäsalmi-kirjasta.

sunnuntai 16. kesäkuuta 2019

Agatha Christie: Idän pikajunan arvoitus

Dekkariviikon kunniaksi kuuntelin äänikirjana Agatha Christien klassikoromaanin Idän pikajunan arvoitus. Olen myös aiemmin katsonut 2017 julkaistun elokuvan Idän pikajunan arvoitus, joten varsinaisesti yllätyksenä loppuratkaisu ei tullut. Toki myös itse kirjan olen lukenut aiemmin, mutta siitä on varmaan 20 vuotta aikaa. Nyt tartuin uudempaan suomennokseen, ja pidin siitä kyllä. Pidin myös siitä, että alussa oli suomentajan kommentti mm. niistä haasteista, joita suomennustyöhön oli liittynyt. Esimerkiksi se, että Poirotin puhekieli ei ole alkukielelläkään virheetöntä, vaan hänen käyttämillään sanonnoilla on haluttu tuoda esiin hänen ulkomaalaisuuttaan. Sanonnat saattavat puolestaan viitata julkaisuajankohtana käytössä olleisiin englanninkielisiin sanontoihin, jotka ovat jo aikoja sitten kadonneet. Siksi suomentaminen ei ole aina ollut helppoa. Mutta hyvin suomentaja Jaakko Kankaanpää hommasta suoriutuu.



"Idän pikajunan matka tyssää keskellä yötä lumikinokseen Balkanilla. Ylellinen juna on vuodenaikaan nähden yllättävän täysi, mutta aamuun mennessä matkustajia on yksi vähemmän: amerikkalainen miljonääri Ratchett löydetään hytistään kuolleena, kaksitoista tikarinpistoa rinnassaan. Koska viranomaiset eivät lumimyrskyn vuoksi pääse paikalle, Hercule Poirotia pyydetään tutkimaan murhaa. Belgialaisetsivän maailmankuulut aivosolut saavat ratkaistavakseen suljetun huoneen mysteerin: uhrin ovi oli salvattu sisäpuolelta, eikä lumessa junan ympärillä näy minkäänlaisia jälkiä. Kuka kirjavasta matkustajakaartista voi olla murhaaja?" Kuvaus kustantajan WSOY:n sivuilta.

Harvakseltaan Christien salapoliisiromaanit kestävät näköjään myös uusintaluvun. Jätin vastikään erään toisen kirjailijan dekkarin kesken liian verisenä ja kuvailevana, mutta Christien kanssa ei ole sitä ongelmaa! Sopivaa kesälukemista siis perinteistä pitävälle lukijalle.


Äänikirjan kuuntelin tällä kertaa Nextory-palvelusta, johon otin kokeilujakson. Kirjaston e-kirjapalveluun ja jonottamiseen verrattuna on tietysti kätevää, että on paljon kirjoja käden ulottuvilla, mutta onkohan se kaltaiselleni lukijalle vähän liiankin kätevää? Perhe ei pidä siitä, että kuljen kotona jatkuvasti luurit korvilla enkä kuule mitä minulle sanotaan, eikä liian kiinnostavien e-kirjojen lukeminen tabletin tai puhelimen näytöltä taida olla sosiaalisen toiminnan kannalta yhtään sen parempi. Harkitaan vielä. Plussana palvelussa onnistuu kirjanmerkkien käyttäminen sekä äänikirjoissa hidastaminen (0,75x) ja nopeuttaminen (2x saakka). Muutenkin sovellus tuntuu toimivalta.

keskiviikko 12. kesäkuuta 2019

Koston Komissio

"Tiedätkö minkälaista ihmistä voi kutsua kusipääksi?" Ratamo kysyi.
Riitta kohotti kulmakarvojaan.
"Sellaista, joka on juuri poistunut huoneesta."

Vaikka pidänkin Taavi Soininvaaran Arto Ratamosta kovasti, niin jokin tässä Koston komissiossa tökki. Ehkä se oli ajankuva, jossa vastustettiin Euroopan unionin laajentumista. Kirjan sitominen tällaiseen isoon ajankohtaiseen asiaan toimii hyvin juuri sillä hetkellä, mutta 17 vuotta myöhemmin tunnelman tavoittaminen on aika vaikeaa. 



Sakalainen EU-komissaari ammutaan ja paikalta löytyy viittaus tsaarinajan suomalaiseen salamurhaan. Rikossarja jatkuu Sevillassa ja Caprilla, ja tutkijoiden on vaikeaa saada tolkkua siitä. Paikalta löytyvät vihjeet viittavaat kaikki suomalaisiin vanhoihin poliittisiin murhiin. 

Tässä osassa muuten Arto seurustelee turvallisesti aiemmista osista tutun Riitan kanssa ja selviääpä sekin, kuinka Arton ex-anoppi Marketta ja Supon päällikkö Jussi Ketonen päätyivät yhteen.


Arto Ratamo -sarja
Ebola-Helsinki 2000
Inferno.fi 2001
Koston komissio 2002
Ikuisesti paha 2003
Vihan enkeli 2004
Pimeyden ydin 2005
Marsalkan miekka 2006
Jumalten sota 2007
Toinen peto 2013
Teräsarkku 2014
Haukka ja kyyhky 2015
Venäläinen vieras 2016
Neljäs valtakunta 2017
Darwinin seitti 2018

sunnuntai 9. kesäkuuta 2019

Mazo de la Roche: Näkemiin Jalna

Edellisen osan pettymyksen jälkeen Näkemiin Jalna vetää taas paremmin. Kirjan alkuperäinen nimi, Wakefield's Course (1941), toimii minusta paremmin kuin käännös, mutta tämän sarjan suomennetut nimet ovat muutenkin vähän huonoja. Tämä osa on suomennettu 1949. Sarjaa on aikanaan kirjoitettu sekalaisessa järjestyksessä, ja tämä, kronologisessa järjestyksessä 11. kirja on kirjoitettu kahdeksantena. Edellisenä, siis seitsämäntenä, on kirjoitettu Jalnan kevät, jolloin Renny palasi ensimmäisestä maailmansodasta. Melkein pitäisi tsekata, oliko siinä aloitettu muutama langanpää, joita tässä osassa sitten solmittiin, koska siihen käsitykseen nyt jäin.


Eletään toisen maailmansodan uhan alla. Wakefield on päätynyt näyttelijäksi Lontooseen, ja tapaa siellä unelmiensa tytön Mollyn. Wakefieldin kämppiksenä asuu hänen veljensä Finch, joka edellisessä osassa sairasti vaikeaa masennusta ja vietti vuoden ullakolla lukittujen ovien takana eikä voinut sietää erityisesti vaimoaan Sarahia silmissään. Hän ei ole tavannut Sarahia sen jälkeen, mutta nyt Sarah järjestää asian niin he tapaavat kahden kesken jälleen.

Perheensä harmiksi ja pettymykseksi Finch päätyy jälleen elämään yhdessä vaimonsa kanssa. Entäpä Wakefieldin rakkaus sitten? Siihen tulee yllättäviä esteitä. Tätä käännettä en muuten muistanut nuoruuteni lukukierrokselta! Väittäisinpä tätä melkein yhdeksi erikoisimmista tässä sarjassa, ja jos sattuisi lukemaan sarjaa satunnaisessa järjestyksessä, niin tämä osa melkein kannattaa lukea (muutoin en kyllä tiedä suosittelisinko tätä ikivanhaa sarjaa ihan oikeasti kenellekään...)

Lista sarjasta kronologisessa järjestyksessä, suluissa julkaisujärjestys. Lähde Wikipedia.
1. Jalnan synty (9)
2. Jalnan aamu (16)
4. Jalnan nuori Renny (5)
5. Jalnan kevät (7)
6. Jalnan veljekset (13)
7. Jalna (1)
8. Jalnan perhe (2)
9. Jalnan perintö (3)
10. Jalnan isäntä (4)
12. Näkemiin Jalna (8)
13. Jalnan miehet palaavat (10)
14. Rennyn tytär (12)
15. Kosijoita Jalnassa (14)
16. Juhlat Jalnassa (15)

keskiviikko 5. kesäkuuta 2019

Katri Sisko: 30 ennen 30

Kuuntelin Katri Siskon chick-lit-romaanin 30 ennen 30 äänikirjana kirjaston palvelusta. Erinomaista hyvän mielen viihdettä kotitöiden parissa tai vaikka lenkkiseuraksi (en tosin kirjaa kuunnellessani valitettavasti ehtinyt lenkille, vaikka mieli teki, kun sankarittaren lenkkeilykunto kasvoi kohisten).

Elina on kolmenkympin kriisiä poteva sinkku, joka 29-vuotispäivänään päättää, että nyt on vuosi aikaa pistää elämä kuntoon. Hän tekee ystäviensä kanssa listan tehtävistä asioista. Se lenkkeilykin liittyy listan asioihin. Yksi Elinan omalla listalla korkeimmista asioista on rakastua. Sitä ennen pitäisi siis löytää se unelmien mies. Voisiko se löytyä niinkin läheltä kuin omalta työpaikalta?



Huomasin nyt, kun ryhdyin kirjoittamaan tätä postausta, että näköjään kirjailija Katri Sisko on julkaissut romaaninsa omakustanteena. Katri Sisko pitää kirjailijablogia Kirjoittamisen kepeä sietämättömyys, missä avaa taustoja enemmän ja kertoo myös jatko-osan olevan tulossa. Jään kuulolle, sillä ehdottomasti haluan palata Elinan seuraan vielä!

sunnuntai 2. kesäkuuta 2019

Maria Turtschaninoff: Helsingin alla

Nide puhui totta. Hän ei ollut ihminen. Alva ei tiennyt, mikä hän oli, mutta ihminen hän ei ollut, se oli helppo nähdä.
Nide oli sanonut, että Alva kuului hänen maailmaansa. Ja jollei Nide ollut ihminen, se merkitsi sitä, ettei hänkään...

Tartuin kirjaan Helsingin alla (2012), koska osa Maria Turtschaninoffin kirjoissa on ollut aivan valtavan upeita lukukokemuksia. Kaikki eivät, mutta enhän voi tietää etukäteen, mihin tämä asettuisi.

Helsingin alla sijoittui ehkä omalla asteikollani puoliväliin. Ei siinä mitään vikaa ollut, mutta kirja tuntui jotenkin tosi pitkältä ja välillä minun oli vaikeaa edetä lukemisessa.


Alva ei muista varhaislapsuudestaan mitään, mutta hän pyrkii kovasti muistamaan kaiken nykyisessä elämässään. Ja vaikka hän saa kummallisia viestejä, joissa käsketään muistaa, ei hän silti muista lapsuuttaan ennen tuloaan nykyiseen perheeseensä. Kun outo nahkatakkinen poika Nide lupaa näyttää hänelle hänen oikean kotinsa, Alva päättää seurata Nideä maan alle. Helsingin alla sijaitsee toinen kaupunki, Alistadi, joka Niden mukaan on Alvan koti. Joel, Alvan koulutoveri, näkee Alvan katoamisen ja loikkaa perään.

Käänteitä kirjassa riittää, eikä kukaan tiedä, mikä on totta ja kehen voi luottaa. Mutta ehkä ne luotetuimmat kuitenkin jäävät rinnalle kaiken tapahtuneen jälkeen?

keskiviikko 29. toukokuuta 2019

Jessica Townsend: Nevermoor - Morriganin koetukset

"Meineikkaat sopimukset ovat laittomia", isoäiti sanoi löydettyään viimein äänensä, "meinion väärinkäytön lain mukaan. Sinut pitäisi pidätyttää."
"No, se on sitten paras tehdä nopeasti, koska minulla on aikaa vain muutama minuutti", Jupiter sanoi kyllästyneen kuuloisena. Hän katsoi kelloaan. "Morrigan, meidän täytyy todellakin lähetä. Aika loppuu."

Nevermoor - Morriganin koetukset aloittaa uuden nuorten fantasiasarjan, joka on itseni lisäksi lumonnut myös monet muut. Sarjan toinen osa on ilmestynyt suomeksi, ja lisäsin jo itseni kirjaston varausjonoon, joka ei onneksi ollut tuskallisen pitkä.

Morrigan on yksi kirotuista lapsista. Kirotut lapset tuovat huonoa onnea kaikille kenen kanssa puhuvat ja jopa ketä katsovat. Morriganin maailmassa ajanlasku poikkeaa meidän ajanlaskustamme selvästi. Onnettomuudekseen Morrigan on syntynyt ehtooyönä, joka tapahtuu 12 vuoden välein. Ja siitä syystä hän on kirottu, ja siksi hän tulee kuolemaan kun ehtoo seuraavan kerran vaihtuu. Yllättäen se tapahtuukin vuoden etuajassa, hänen 11 syntymäpäivänään. Samana päivänä, kun Morrigan on yllättäen saanut jopa neljä koulutustarjousta tapahtumassa, jossa kaikki nuoret eivät saa yhtään tarjousta, osa saa yhden ja joku onnekas kaksi. Mutta neljä - ei ikinä. Paha vain, että isä pitää Morriganin kouluttamista turhana, tämä kun on kirottu ja tulee kuolemaan.


Jos kaipasin vakuutusta siitä, että tämä on kirja minun makuuni, se tapahtuu siinä vaiheessa kun Jupiter Pohjoinen, yksi tarjouksen antaneista, saapuu keskelle perheen illallispöytää noutamaan Morrigania mukaansa. Perhe vain odottaa Morriganin kuolemaa ja osa on jopa helpottunutkin asiasta - kirotusta lapsesta on aiheutunut vuosien mittaan aikamoisia hankaluuksia ja taloudellisia menetyksiä, mutta Jupiter saapuu eikä suostu kuuntelemaan vastaväitteitä. Siitä huolimatta Jupiter jää hieman etäiseksi kirjan edetessä, mutta kyllä hän Morriganin puolella tuntuu olevan loppuun saakka.

Asetelmassa on kieltämättä paljon samaa kuin Harry Pottereissa ja vertailua tekee jo senkin vuoksi, että sarjaa on markkinoitu sillä. Yksinäinen kaltoinkohdeltu lapsi, joka pääsee taikamaailmaan, jossa kaikki on toisin. Kyllä. Mutta kyllä Nevermoorissa on omaa ainutlaatuista viehätystään.

Morriganin koetukset jätti poltteen lukea lisää, onneksi sarjan seuraava osa on jo ilmestynyt!

sunnuntai 26. toukokuuta 2019

Becky Albertalli: Minä, Simon, Homo Sapiens

Vieläkin hykerryttää, ja mieli tekee sanoa vain: oi! Ihan uskomaton kirja, jota en voinut päästää käsistäni, tai tässä tapauksessa, koska kuuntelin äänikirjaa, korvistani. Perhe yritti puhua minulle, mutta en kuullut, koska minun oli aivan välttämätöntä kuulla ensin, miten Simonin oikein käy.



Simon on homo, muttei ole kertonut siitä vielä kenellekään. Paitsi sähköpostitse ja anonyyminä tuntemattomalle Bluelle, jonka henkilöllisyydestä Simon tietää vain sen, että tämä käy samaa koulua ja on samalla vuosikurssilla. Simonin koulutoveri Martin pääsee vahingossa näkemään Simonin sähköpostitilin, ja alkaa kiristää tätä. Martin on nimittäin ihastunut Abbyyn, Simonin ystävään, ja haluaisi päästä tämän lähelle. Simon ei välitä, vaikka hänen salaisuutensa paljastuisikin, mutta mitä jos Blue lakkaa viestittelemästä hänelle enää?

Simon ei halua draamaa eikä että asioista tehdään suurta numeroa, mutta draamaa ja suurta numeroa tässä kirjassa piisaa.

Meni välittömästi myös "voisin lukea uudestaan" - listalleni. Aivan upea lukukokemus, ja aion ehdottomasti hankkia myös kirjasta tehdyn elokuvan nähtäväkseni.

Edit. 26.5. Ja katsoinkin elokuvan Love, Simon eilen illalla. Se oli pettymys. Kirja on huomattavasti parempi kuin elokuva, jossa ratkaisevia kohtauksia on muokattu tosi epäuskottavalla tavalla. Lue siis kirja!

keskiviikko 22. toukokuuta 2019

Robert Galbraith: Valkoinen kuolema

Olen odottanut jatkoa yksityisetsivä Cormoran Striken ja hänen avustajansa Robin Ellacottin tarinaan. Dekkarin mysteeristä viis, mutta halusin nähdä, miten Cormoranin ja Robinin suhde etenee.


Valkoisessa kuolemassa etsitään rikosta, jonka psykoosissa oleva asiakas uskoo todistaneensa lapsena. Tapahtuiko rikosta, vai kuvitteliko mies sen vain? Jotenkin lukijana tuntuu, että tässä kirjassa sattumalla on vähän liian suuri rooli. Uskottavuutta on vaikea tapahtumien kulussa tavoittaa, mutta mukavaa luettavaa Valkoinen kuolema silti J. K. Rowlingin fanille on. Tästä kirjasta kuitenkaan tuskin kannattaa aloittaa sarjaan tutustumista, vaan mieluummin sarjan alusta.

sunnuntai 19. toukokuuta 2019

Anneli Kivelä: Tasaista tahtia, Katajamäki

Aluksi uusin Katajamäki-kirja tuntui melko sekavalta. Kyse on jo sarjan 14. osasta ja jokaisen osan päähenkilönä on ollut eri henkilöt. Osa hahmoista on poistunut ja muuttanut pois Katajamäeltä, mutta kylään jääneitäkin alkaa olla jo aikamoinen määrä. Ihmisiä ja nimiä vilisi, enkä millään voinut muistaa kaikkia. Osa oli varmasti kokonaan uusia tuttavuuksiakin, mutta sitä oli vaikea hahmottaa. Mutta kun tarina lähti kulkemaan, ei se enää haitannut.


Lilja, nuori leski muuttaa Katajamäen kaupan yläkertaan. Lilja on päättänyt aloittaa uuden elämän puolisonsa kuoleman jälkeen paikassa, josta ei tunne etukäteen juuri ketään. Myös hänen lähes samanikäinen tytärpuolensa Ilse muuttaa kylälle, mutta naisten välit eivät ole kovinkaan lämpimät. Lisäksi koululla on uusi opettaja Severi, joka on selvästi iskenyt silmänsä Liljaan, vaikkei tämä ole kiinnostunut minkäänlaisesta suhteesta.

sunnuntai 12. toukokuuta 2019

Alexander McCall Smith: Kalaharin konekirjoituskoulu miehille

Palasin jälleen Mma Ramotswen ja kumppaneiden pariin. Luen sarjaa sinnikkäästi järjestyksessä ja olen vasta kolmannessa osassa. Kaupunkiin ilmaantuu toinenkin etsivätoimisto, joka mainostaa itseään reippaasti ja kehottaa uskomaan tutkimukset miehelle. Naisten etsivätoimisto nro 1:llä kuitenkin riittää edelleen asiakkaita.


Toimiston sihteeri Mma Makutsi puolestaan pohtii, miten voisi tienata lisää rahaa ja päätyy perustamaan konekirjoituskoulun miehille, jotka tarvitsevat työssään konekirjoitustaitoa. Eikä siinä harjoittelussa haittaa, vaikka koneessa ei ihan kaikki kirjaimet toimisikaan.

keskiviikko 8. toukokuuta 2019

Donna Leon: Maalliset jäänteet

Donna Leonin Guido Brunetti -sarja on viime vuosina tuntunut toistavan itseään. Maallisissa jäänteissä tehdään sentään paikanvaihdos, mikä tuntui erittäin tervetulleelta vaihtelulta.

Brunetti päätyy parin viikon sairaslomalle teeskenneltyään sydänkohtausta pelastaakseen kiivasluontoisen työtoverinsa uhittelemasta väärällä ihmiselle. Sairaslomaa hän lähtee viettämään vaimonsa sukulaisen huvilalle. Huvilan talonmiehenä onkin Brunettin isän vanha ystävä, joten yhteys löytyy helposti.



Vajaan parin viikon kuluttua mies kuitenkin katoaa. Mitä on tapahtunut? Brunetti ryhtyy sairauslomastaan huolimatta selvittämään asiaa.

Leonin romaaneissa on viime aikoina tuotu vahvasti esille huoli ympäristöstä, jätteiden käsittelystä ja Venetsian lisääntyneestä turismista. Niin tässäkin.

Ympäristönvaihdos teki kuitenkin terää ja pidin Maallisista jäänteistä enemmän kuin parista edellisestä sarjan osasta. Kuuntelin Maalliset jäänteet kirjaston äänikirjana ja minulle tuli jopa hiukan kiire ehtiä lukea se ennen palautuspäivää. Tarina veti kuitenkin niin hyvin, että ehdin hyvin.

sunnuntai 5. toukokuuta 2019

Tarja Leinonen: Koti koivun alla

- Kun on aina ikävä jonnekin, tai jotakin, Seija vastaa.
- Niin se tahtoo elämä kulukia. Joutuu ikävöimään, eno myöntelee.

Ajattelin, että nyt riittää. On julkaistu jo monta kirjaa naisen asemasta lestadiolaisuudessa, ja olen jo täynnä niitä. Koti koivun alla (2018) kuuluu siihen genreen, mutta lopulta se olikin enemmän kuvaus ajasta, joka on mennyt, perheestä, jossa on sääntöjä ja nuoresta tytöstä, joka ei sovi sääntöihin. Se, että, perhe sattuu samalla olemaan lestadiolainen, ei oikeastaan ollutkaan juuri tässä kirjassa pääasia.


Seijan tarina, johon kuuluu kesäksi tehty asuntovaunukoti koivun alla, kasetilta soitettu musiikki, enojen tuoma televisio ja poikaystävä, joka ei ole valmis asettumaan aloilleen ja ryhtymään tulevan lapsen isäksi, oli virkistävä ja mukaansatempaava lukukokemus, josta nautin suuresti.

Seija seisoo keskellä aitan lattiaa ja katsoo Hannua, joka siirtyy lähemmäksi ja vetää hänet lähelleen.
- Oliko sinulla huolia?

keskiviikko 24. huhtikuuta 2019

Maria Turtschaninoff: Naondel

Olin vihkinyt Iskanin Anjin salaisuuksiin. Olin näyttänyt hänelle, mihin Anjin oakia, kiellettyä vettä, voidaan käyttää. En ymmärtänyt, miksi olin itse edelleen elossa. Oliko Iskan uskonut, että kuolisin joka tapauksessa, koska olin sairas ja heikko?
Toivoin, että olisin kuollut samalla kertaa kuin lapsi joka jätti ruumiini.
Olen toivonut sitä yli neljäkymmentä vuotta.


Tammikuussa lukemani Maresin voima oli niin hyvä, että uskalsin lopultakin tarttua myös muutama vuosi sitten julkaistuun Naondeliin (2016). Ja oi, miten hyvä myös Naondel oli. En oikein tiedä, harmittelisinko sitä, että odotin näin pitkään, vai iloitsisinko siitä, että sain nyt lukea näin hyvän kirjan. Ehkä päädyn kuitenkin jälkimmäiseen vaihtoehtoon.

Naondel kertoo, kuinka Maresista ja Maresin voimasta tuttu Punainen luostari perustettiin. Mitä tarvittiin, että naiset päätyvät saarelle keskelle merta, ja määräävät säännön, jonka mukaan yksikään mies ei saa astua maihin?

Kabira vaalii sukunsa aarretta, lähdettä, jonka ansiota on kaikki heidän sukunsa menestys. Kabira kertoo rakastumisen sokaisemana lähteen salaisuudet Iskanille, visiirin pojalle, joka päättää ottaa lähteen voimat omaan haltuunsa. Iskanin vallan alle päätyy vuosikymmenien mittaan myös muita naisia, mutta vasta heistä viimeinen päättää paeta.

Pahinta oli että antauduin vapaaehtoisesti. Se on katkerin muistikuvani. Kaikki olisi voinut käydä myös toisin. Enkä voi syyttää muita kuin itseäni.


Lisäksi olen lukenut samaan maailmaan sijoittuvan tarun Arra.

sunnuntai 21. huhtikuuta 2019

Taavi Soininvaara: Darwinin seitti

Taavi Soininvaaran Arto Ratamo -sarja on edennyt jo 14. osaan Darwinin seitissä (2018). Nyt on kudottu oikein pitkä, vuosikymmeniä kestävä juoni, jossa ollaan Venäjän ulkomaantiedustelun Värisuora -ohjelman jäljillä.



Tapahtumat lähtevät vyörymään, kun Suomessa tehdään vaikea aivoleikkaus Kansainvälisen valuuttarahaston irlantilaiselle johtajalle. Leikkauksen jälkeen mies hourii venäjäksi, jotain, mitä kukaan ei olisi saanut kuulla. Supon Arto Ratamo alkaa tutkimaan asiaa, joka osoittautuu monimutkaiseksi verkoksi, josta vain yhdellä henkilöllä on kokonaiskäsitys.

Arto Ratamo -sarja
Ebola-Helsinki 2000
Inferno.fi 2001
Koston komissio 2002
Ikuisesti paha 2003
Vihan enkeli 2004
Pimeyden ydin 2005
Marsalkan miekka 2006
Jumalten sota 2007
Toinen peto 2013
Teräsarkku 2014
Haukka ja kyyhky 2015
Venäläinen vieras 2016
Neljäs valtakunta 2017
Darwinin seitti 2018

keskiviikko 17. huhtikuuta 2019

Liza Marklund: Helmifarmi



Olen lukenut Liza Marklundin Annika Bengtsson - romaaneja. Mitään erityistä vaikutusta ne eivät minuun kuitenkaan ole tehneet, ja pidin ihan hyvänä ratkaisuna päästää Annika jo eläkkeelle.

Ei minulla varsinaisesti ollut kiirettä lukea myöskään Helmifarmia, mutta se nyt sattui äänikirjana eteen. Yli 14 tunnin pituudellaan se on pitkähkö. Alku oli hidas ja aivan kuin eri maailmasta kirjan loppupään kanssa.

Kiona asuu eristyneellä etelämeren saarella, kun sinne haaksirikkoutuu ruotsalainen yksinpurjehtija Erik. He rakastuvat ja saavat neljän vuoden aikana kaksi lasta. Onni kukoistaa.

Kunnes vieraat miehet noutavat Erikin mukaansa. Erik ehtii sanoa, että he ovat hänen työnantajiaan ja ettei kukaan saa myöntää tuntevansa häntä. Erityisesti lapset on pidettävä piilossa.

- Kerro meille, hän sanoi.
- Keitä ne miehet olivat? Mitä Erik on tehnyt?
Minä katsoin lattiaan.
Ne olivat hänen työnantajiaan, minä sanoin. - En tiedä mitä hän on tehnyt.

Kun Kiona löytää rahaa ja johtolankoja Erikin jälkeensä jättämästä salkusta, hän lähtee jäljittämään Erikiä. Matka kulkee useissa maanosissa ja Kiona, vaikka matkustaa ensimmäistä kertaa autossakin vasta jäljitysmatkallaan, sukkuloi yllättävän sujuvasti matkoillaan. 

Manihikilla meille ei ollut mainoksia (eikä enää virvoitusjuomiakaan, ei ennen kuin laiva taas tulisi). (Meillä ei ollut muuten sanomalehtiä eikä radiota eikä tv:täkän. Eikä autoja, vain yksi traktori, joka vei tavarat perheille kun laivan lasti oli purettu.)
Vaikka Helmifarmissa on puutteensa uskottavuuden osalta, oli se etenkin loppua kohti tosi koukuttava. Ja loppujen lopuksi viihdyttävyys oli kunnossa.

sunnuntai 14. huhtikuuta 2019

Katja Törmänen: Karhun morsian

Surmankylän Aslaug ja Suolakarin Freydis ovat molemmat syntyneet Karhun morsiameksi. He eivät tunne toisiaan, vaikka heidän kotikylänsä ovat naapureita keskenään. Väliin on revennyt kuilu, jota ei voi ylittää ja vesireitti on arvaamaton.


Karhun morsiamen tehtävä on lepyttää palvottu karhu, tarvittaessa omalla tai poikalapsensa hengellä. Suolakarissa Karhua palvotaan avoimesti ja Freydisin kohtalona on tulla naitetuksi kylän päällikölle, joka on onneksi hyvä mies.

Surmankylässä sen sijaan on arvaamaton päällikkö, joka ei salli Karhua mainittavan sanallakaan. Myöskään uhrilahjojen jättäminen Karhulle ei ole sallittua. Silti myös Aslaug on päällikkönsä valittu ja hänen vaimokseen kasvatettu.

Heidän kohtalonsa on ennalta määrätty, mutta voiko kohtaloaan paeta?

Karhun morsian (2018) on tiivistunnelmainen ja jännittävä fantasiaromaani, joka oli ainakin minun makuuni kovasti!

perjantai 12. huhtikuuta 2019

Me Rosvolat ja Iso-Hemmin arkku

Lasten kanssa lukiessani olen todella nauttinut aiemmista Me Rosvolat -kirjoista. Tosin huomasin kirjoittaneeni syksyllä 2017, että kirja oli hivenen liian raskas nuorimmalle kuuntelijalleni, joka oli silloin viisi vuotias. Mutta ei se mitään, sillä pieni odottelu on tehnyt hyvää ja nyt ei enää ollut sitä ongelmaa. Mutta sen sijaan Iso-Hemmin arkku itsessään on vähän vaativampaa luettavaa kuin aiemmat Rosvola-kirjat. Aiemmin on seurattu Viljan kesää ja viatonta seikkailua Rosvoloiden turvallisessa huomassa, mutta nyt ollaan syksyssä ja seikkailu jatkuu talvenkin ajan.



Rosvoloiden täytyy löytää kuuluisan mutta kadonneen rosvousoppaan osat, ja yhdistää ne. Muutkin rosvosuvut haluavat ne, ja itseasiassa kaikki muut tuntuvat uskovan, että Rosvoloilla on ne jo hallussaan. Ei ole, mutta ne olisi syytä löytää, ja nopeasti. Vilja matkustaa viikonloppuisin Rosvoloiden kanssa etsintäreissuille salaa omalta perheeltään ja joutuu seikkailemaan myös yksin.

Kuuntelimme tämän äänikirjana, ja minusta tuntuu, että minä aikuisena koukutuin tähän kaikkein eniten. Siitä ehkä kertoo se, että minä olen jo kuunnellut myös sarjan seuraavan osan, mutta lapseni eivät... Mutta ehkä odotan kuitenkin lapsiani mukaan ennenkuin jatkan sarjassa taas eteenpäin. Pidin siis kovasti, vaikka tämä ehkä on vähän sellainen "väliosa", joka kuljettaa tarinaa eteenpäin seuraavia osia varten.

Me Rosvolat
Me Rosvolat ja konnakaraoke

keskiviikko 10. huhtikuuta 2019

Nina LaCour: Välimatkoja


Nina LaCourin Välimatkoja (2018) on kaunista, lähes runollista kieltä. Niin kaunista, että vaihdoin englanninkielisestä äänikirjasta suomalaiseen e-kirjaan, sillä halusin nauttia kielestä - ja toki myös ymmärtää paremmin, mistä on kyse. Uusintalukuun voisin harkita sitä englanninkielistä äänikirjaa, sillä uskon todellakin, että Välimatkoja kestäisi uusintaluvunkin!

Marin on jäänyt New Yorkissa sijaitsevan koulunsa asuntolaan kuukauden mittaisen joululoma ajaksi, sillä hänellä ei ole enää paikkaa mihin mennä. Vaari on kuollut neljä kuukautta sitten, juuri ennen Marinin muuttoa opiskelemaan. Vaari ja Marin asuivat kahden, eikä muuta sukua ole. Eikä Marin ole puhunut vaarin kuoleman jälkeen kenellekään, jonka tuntee entisestä elämästään.

Nyt hänen paras ystävänsä Mabel on tulossa kolmeksi päiväksi tapaamaan häntä. Välimatkaa on 5000 kilometriä, ja tähän saakka Marin on voinut välttää vastaamasta puheluihin tai viesteihin. Ei enää.

Lukija pääsee vuorotellen mukaan Marinin ja Mabelin tunnustelevaan kohtaamiseen nykyhetkessä ja taustalla pyörivän ison kysymyksen selvittelyyn: mitä oikein tapahtui? Ja kun vastaus lopulta alkoi selvitä, luin tarinaa kyyneleet silmissä. Voi Marin, kuinka toivoisin hänelle onnea.

keskiviikko 3. huhtikuuta 2019

Milja Kaunisto: Status

Mutta olin kerran palvellut Paul Barrasia uskollisesti. Nyt Barrasin olisi aika osoittaa minulle lojaaliutensa, josta oli kerskunut vuolain sanoin jo vuosikaudet. Hän oli minulle sen velkaa.

Status ja koko Purppuragiljotiini-sarja oli uuvuttavan pitkä lukukokemus. Henkilöitä vyörytetään näyttämölle ja pois, ja sarjan jokainen osa on saanut minut ihmettelemään miksi jatkan. Ja jokin on silti saanut aina jatkamaan. En siis oikein tiedä, pidinkö vai en. Tavallaan pidin. Tarina on erittäin hyvä. Mutta silti... Jokin on vastustanut lukemista kaiken aikaa.



Statuksen viimeinen puolikas vei lopultakin mukanaan kuten toivoinkin, ja kuten ensimmäinenkin osa Luxus oli tehnyt. Päällimmäisenä on kuitenkin helpotus, kun tämä on lukuhyllystäni nyt suoritettu.

Marianne, entinen kreivitär, entinen bordellin madame, entinen tasavallan kasvot, on vankilassa, ja hänen rakastettunsa Isidore, entinen pyöveli, luulee hänen kuolleen. Isidore itse lähetetään Pariisin ulkopuolelle Breteuilin linnaan suorittamaan tehtävää vallankumouksen nimiin.

Ihmiset vain yrittävät selviytyä päivästä toiseen ja niin tekevät Marianne ja Isidorekin. Onko heillä mitään toivoa vallankumouksen ja jatkuvien muutosten pyörteissä?

Barras pudisti päätään. "Päinvastoin. Ymmärrän teitä hyvin. Ihmissydän ei voi valita, kenelle se on uskollinen."

sunnuntai 31. maaliskuuta 2019

Kai Aareleid: Korttitalo

Postaus on tällä kertaa odottanut kirjoittamistaan pitkään. Aluksi Kai Aareleidin Korttitalo (2018) tuntui väistävän minua. En päässyt perille siitä, minkä tarinan se oikein kertoo. Kunnes tarina vei mukanaan ja kertomus tytöstä sodanjälkeisessä Tartossa soljui sivulta sivulle vauhdilla.


Tiina kertoo lapsen silmin perheen elämästä ja arjesta Tartosta. Siitä kuinka isän ja äidin avioliitto rakoilee ja äiti muuttaa pois. Kuinka Tiina itse asuu välillä muualla kun hänellä ei ole kotia tai on tavallaan kolme kolme. Perheen elämää varjostaa isän uhkapelaaminen ja monet ääneenlausumattomat salaisuudet.

Venäläinen ystävä Vova joutuu muuttamaan pois vanhempien saatua siirron. Ikävä on kova, mutta lapsilla ei ole vaihtoehtoja.

Korttitalon kertoma tarina on kaunis ja melankolinen.

keskiviikko 27. maaliskuuta 2019

Nora Roberts: Pedon yö

"Tässä ei ole mitään helppoa", Coop sanoi hiljaa irrottaessaan otteensa Lilistä.

Nora Robertin jännitys/romantiikka-tuotantoon kuuluva Pedon yö (2011) kertoo villieläinpuiston omistajasta Lilistä ja hänen nuoruudenrakkaudestaan Coopista. Elämä vei heidät erilleen, mutta nyt Coop on palannut. Sattumalta yhtä aikaa joku alkaa vainota Liliä ja hänen eläimiään. Hänen vangitsemansa puuma tapetaan, eikä se jää ainoaksi uhkaavaksi tapahtumaksi.


Pedon yö on hyvin tyypillistä tämän lajin Robertsia. Jännitystä, sarjamurhaaja, joka vainoaa sankaritarta, rakastettu, joka on valmis tekemään kaikkensa pelastaakseen prinsessan ja erilaisia esteitä heidän tiellään. Tällä kertaa esteenä on Coopin ja Lilin yhteinen historia, joka päättyi eroon Coopin aloitteesta. Coopilla oli siihen syynsä, mutta haluaako Lil kuulla selitystä?

Jännittävä, mutta silti jollain tavalla tuttu ja turvallinen, sekä erittäin viihdyttävä paketti. On hyvä voida luottaa kirjan onnelliseen loppuun.

sunnuntai 24. maaliskuuta 2019

Mazo de la Roche: Jalnan kukoistus

Alayne katsoi Rennyyn ikään kuin olisi nähnyt hänet ensi kertaa, ja jokainen hänen kasvojensa tiukkapiirteinen juonne herätti hänessä inhoa. Renny mulkoili pahoillaan haaskaantunutta konjakkia ja sanoi:
"Toivon, ettet käyttäyttäytyisi tuolla tavoin."
"Sen kyllä uskon", vastasi Alayne katkerasti.

Uusintalukuni nuoruudessa luetusta Jalna-sarjasta jatkuu, vaikkakin hitaasti. Tällä kertaa vuorossa oli Jalnan kukoistus (1936, suomennettu 1941), joka ei koko kirjan aikana oikein lähtenyt kulkemaan. Jokin saa minut silti jatkamaan sarjan parissa. Ehkä seuraava osa kulkee sujuvammin, ja henkilöhahmoissa olisi edes joku josta lukijana voisin pitää? Jalnan kukoistus on sarjan kronologisessa järjestyksessä osa 11, mutta julkaisujärjestyksessä kuudes. Jotenkin tämä oli niin pelkkää pahan olon vyörytystä, että oli vaikea uskoa tätä niinkin alkupäässä kirjoitetuksi osaksi, sillä olin jotenkin uskotellut itselleni, että sarjan aloittaneet osat olivat parempia.

Renny ja Alayne, sarjan pääpari, on ajautunut avioliitossaan ongelmiin. Heidän intohimoiseksi kuvattu rakkautensa ei kestä sitä, että Rennyn rakkaus on hetken aikaa suuntautunut myös naapurin nuoreen leskeen. Alaynen kaikki intohimo suuntautuu aviomieheen, eikä pienelle tyttärelle, joka kuvataan pelkkänä kiusankappaleena lähes koko kirjan läpi, riitä huomiota saati rakkautta. Alayne lähteekin lopulta takaisin kotimaahansa Yhdysvaltoihin, kun ei voi enää kestää tulehtunutta tilannetta Jalnassa.

Rennyn nuorempi veli, Finch, taiteilija, palaa kotiinsa Jalnaan avioituneena suuren rakkautensa Sarahin kanssa. Mutta Finch, jota on kuvattu kummalliseksi ja hermoiltaan heikoksi jo aiemmin, romahtaa Jalnassa ja linnoittautuu entiseen huoneeseensa, eikä halua enää nähdäkään vaimoaan. No niin, aika on toki kovasti toinen, mutta eikö kenellekään perheestä tosiaan tule mieleen, että tarvitaan apua, jos joku perheenjäsen linnoittautuu huoneeseensa vuodeksi?


Wakefield, hemmoteltu nuorimmainen on kasvanut aikuiseksi. Hänen suunnitelmansa avioitumisesta vaihtuvat luostarielämään. Sitäkään perhe ei tietenkään hyväksy, mutta Wakefieldiin ei perheen hyväksymisellä ole juurikaan vaikutusta.


Lista kronologisessa järjestyksessä, suluissa julkaisujärjestys. Lähde Wikipedia.
1. Jalnan synty (9)
2. Jalnan aamu (16)
4. Jalnan nuori Renny (5)
5. Jalnan kevät (7)
6. Jalnan veljekset (13)
7. Jalna (1)
8. Jalnan perhe (2)
9. Jalnan perintö (3)
11. Jalnan kukoistus (6)
12. Näkemiin Jalna (8)
13. Jalnan miehet palaavat (10)
14. Rennyn tytär (12)
15. Kosijoita Jalnassa (14)
16. Juhlat Jalnassa (15)

keskiviikko 20. maaliskuuta 2019

Sisaret 1918

Sisaret 1918 on sarjakuva-antalogia, jossa kerrotaan eri sarjakuvataitelijoiden silmin naisten tarinoita vuoden 1918 tapahtumista. Kertomuksia on sekä punaisten että valkoisten puolelta, mikä on hyvä ja monipuolistaa kirjassa kerrottuja ääniä. Kirjaan on valittu tositarinoita Kansan arkiston muistitietokokoelmasta ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kokoelmasta.  Kukin taiteilija on tulkinnut yhden tarinan. Monet tarinat jäävät kyllä pintaraapaisuiksi ja jäin kaipaamaan lisää jotain.

Siitä huolimatta on upeaa, että on tehty teos, jossa kerrotaan nimenomaan naisten tarinoita. Sodan traagiset tapahtumat koskettivat mitä suurimmassa määrin myös naisia ja lapsia, ja naisia oli mukana myös varsinaisissa taisteluissa. On hyvä, että heidän tarinansa on talletettu, ja on erittäin tärkeää, että heidän tarinansa on tuotu myös meille nykypolville saataville. 


sunnuntai 17. maaliskuuta 2019

Terhi Tarkiainen: Pure mua


Nyt edessä oli taas nälkäinen vampyyri, joka kyseli järjettömiä.
"Nippusiteitä? Minä hiivatin kidnappaajana sä mua oikein pidät? Ei tietenkään mulla ole mitään köysiä tai siteitä!" Anna mietti hetken. "Mutta jesaria on. Ehkä."
"Vahvaa?"
"Ei kun Clas Olsonia."
"Saa kelvata. Sinun on sidottava minut. Nyt."


Anna saa 30-vuotislahjaksi vanhemmiltaan vampyyrimiehen, jolla voi harjoitella, miten miesten kanssa oikein ollaan. Mukana on käyttöopaskin, mutta Anna ei ole erityisen innostunut pitämään vampyyriaan.
Vampyyrin palauttaminen osoittautuu kuitenkin vaikeammaksi kun Anna olisi kuvitellut. Pian hänellä on kotonaan jo kaksi vampyyria, joista toinen ei ole edes vampyyrikennelin valvoma.

Monesta kirjablogista lukemistani kehuista huolimatta välttelin pitkään tarttumista tähän kirjaan. Pure mua (2018) osoittautui kuitenkin ennakkoluulojani paremmaksi ja hauskemmaksi. Sanotaan nyt sen verran, että kuvittelin sen kuvaavan Annan ja vampyyrin yhteiseloa, mutta se muuttuikin seikkailukirjaksi, jossa selvitetään syytä sille, mistä vuokrattavat vampyyrit ylipäänsä ovat ilmestyneet ja miksi, ja miten heidät pelastetaan isäntiensä julmalta kohtelulta. Tämä ei ollut ollenkaan sitä mitä pelkäsin, vaan yllätti hyvällä tavalla!

keskiviikko 13. maaliskuuta 2019

J. R. R. Tolkien: Hobitti eli Sinne ja takaisin

En oikein usko itsekään sitä, että en ole koskaan aiemmin lukenut Tolkienia. Miten se on edes mahdollista? Mielestäni luin kuitenkin nuoruudessani paikallisen kirjastoauton tarjonnan läpi, ja on vaikea uskoa, ettei hyllyssä koskaan olisi ollut Tolkienia.

Päätin rohkeasti aloittaa tutustumisen Tolkienin fantasia-tuotantoon Hobittista, kun minulle pienen taustatyön jälkeen selvisi, että se sijoittuu ennen Taru sormusten herrasta -trilogiaa. Lähikirjastossa sattui olemaan kappale Tove Janssonin oivallisesti kuvittamaa painosta, joten siitä lähdettiin liikkeelle. Googlettamalla minulle kyllä selvisi sekin, että Janssonin kuvituksesta ollaan montaa mieltä, mutta itse pidin myös omintakeisesta (ja kieltämättä Janssonin kädenjäljeksi tunnistettavasta) kuvituksesta.


Entäs sitten itse tarina? Kunnollinen Bilbo Reppuli tulee tempaistuksi seikkailuun kun hänet halutaan mukaan "voroksi" 13 kääpiön muodostamaan retkikuntaan, jonka tarkoituksena on hankkia takaisin kääpiö Thorin Tammikilven isoisän aarre vuoren sisällä. Vuoressa asuu nykyään lohikäärme vartioimassa aarretta, mutta on salainen sisäänkäynti, jonka avulla aarteeseen voisi päästä käsiksi.

Tarina ja koko Keski-Maa on täynnä myös muita hahmoja, peikkoja, hiisiä, karhuksi muuttuva nahanvaihtaja ja haltijoita. Hobitti eli Sinne ja takaisin lumosi minut täysin, joten aivan ehdottomasti lukulistalleni pääsee myös Taru sormusten herrasta, vaikka se käsitykseni perusteella onkin kirjoitustyyliltään toisenlainen verrattuna lastenkirjaksi kirjoitettuun Hobittiin.

Tänä vuonna en innostunut enää Helmetin lukuhaasteesta enkä oikein muistakaan lukuhaasteista. Uutta virtaa bloggaamiseen etsin nyt perustamalla Instagram-tilin (kirjojentaika) ja virittämällä uudelleen käyttöön myös pari vuotta uinuneen Goodreads-tilini (kirjojentaika). Toivottavasti into tällä kertaa jatkuu pidempään kuin viimeksi Goodreadsiin tutustuessani... Tervetuloa seuraamaan myös näillä kanavilla!

sunnuntai 3. maaliskuuta 2019

Enni Mustonen: Kielon jäähyväiset

Huuto kaikui pimeydessä, luukku sulkeutui kolahtaen ja alhaalta tikapuilta kuului rojahdus.
Mies oli pudonnut välitasanteelle. Ryömin luukun päälle ja runnoin salvan kiinni. Ne ampuvat kohta luukun läpi.
- Kristiina!
Hannan huuto kuului polulta.
- Takaisin! minä huusin ääni särkyen. - Suojaudu! Täällä on desantti!

Enni Mustosen Koskivuori-sarja jatkuu toisen maailmansodan melskeissä. Kristiina, Koskivuoren kartanon tytär pestautuu lotaksi ja Hanna, Kristiinan lapsuuden ystävä on karannut kotoa ja elättää itsensä tarjoilijana Helsingissä. Sota tuo vanhat ystävykset taas yhteen.


Edellisestä osasta tuttu Elina asuu Karjalassa, minne Kristiina ja Hannakin lottina päätyvät.

Historiallinen Koskivuori-sarja on edelleen mukavaa luettavaa ja kestää uusintaluvunkin.

Verenpisara ikkunalla
Ruiskukkaseppele

keskiviikko 27. helmikuuta 2019

Laura Honkasalo: Vie minut jonnekin

Vie minut jonnekin (2018) on melkoinen paketti monenlaista ajanmukaista teemaa. Löytyy vapaaehtoista lapsettomuutta, aikuistumisen pelkoa, yt-neuvotteluita, blogikirjoittelua. Rasittavuteen saakka.

Päähenkilö Nella ei ole minusta erityisen sympaattinen hahmo, mutta kirja on kevyttä ja viihdyttävää luettavaa. Nella elää pitkässä parisuhteessa, ja puoliso toivoo lapsia. Nella taas huomaa, ettei ehkä toivokaan. Työt loppuvat ja Nella alkaa etsiä itseään elämäntaito-kursseilta. Sisko pitää lifestyle-blogia, johon liittyi muutama oikein oivallinen huomio. Kirjan loppu hieman vesitti tosin niitä.

Vaikka nyt näin reippaasti lukemisen jälkikäteen en tarkkaan muistakaan käänteitä, Vie minut jonnekin jäi mieleen ihan mukavana luettavana.

Laura Honkasalolta olen aiemmin lukenut romaanin Perillä kello kuusi ja elämäntaito-oppaan Nuukaillen.

sunnuntai 24. helmikuuta 2019

Enni Mustonen: Ruiskukkaseppele

Enni Mustosen Koskivuori-sarjan toisessa osassa on siirrytty kymmenen vuotta eteenpäin. Eletään 1920-lukua ja päähenkilöinä ovat edellisen osan pikkutytöt Saaran tytärpuoli Anna Forsberg ja Vapun sisar Elina Koivikko. Annan ja Elinan elämät kulkevat eri reittejä, Anna lähtee opiskelemaan Helsinkiin ja Elina päätyy töihin Koskivuorelle tehtaan konttoriin.

Suomessa ollaan jälleen eri leireissä ja ihmisiä kyyditetään kodeistaan. Myös Annan ja Elinan on jossain vaiheessa valittava puolensa ja myös se, seuraako rakkauttaan vai ei.


Sarjan ensimmäinen osa Verenpisara ikkunalla.

keskiviikko 20. helmikuuta 2019

Matt Haig: Kuinka aika pysäytetään

Tauko blogitekstien ilmestymisessä johtuu siitä, että koneeni hajosi. Ja sitten se toimi hetken, eikä sen jälkeen enää käynnistynyt. Tekniikka. Pyh.

Siitä päästäänkin hyvin aasinsillalla siihen, että tämänkertaisen teoksen kuuntelin äänikirjana kirjaston Ellibs-palvelussa. Siinä vaiheessa itseasiassa arvostin nykytekniikkaa vielä kovasti. Vetävä kirja, jonka kuunteleminen houkutti tekemään vaikkapa kotitöitä samalla kun kuuntelee kirjaa.

Matt Haigin Kuinka aika pysäytetään (2018) ei ole kertomus aikamatkaajasta, vaan ihmisestä, joka ei vanhenekaan, vaan elää satoja vuosia ja näyttää silti vasta nelikymppiseltä.  Tom joutuu vaihtamaan maisemaa, nimeä ja elämää kahdeksan vuoden välein ja nyt hän on päätynyt Lontooseen historianopettajaksi.



Tomilla on elämässään yksi ainoa tavoite: löytää nuoruudessa 1500-luvulla syntynyt tytär, jolla on sama vaiva. Elämä tuntuu jatkuvasti uhkaavalta: äiti teloitettiin noitana ja kun nuori Tom rakastui, alkoivat ihmiset ympärillä katsoa perhettä kieroon, kun Tom ei vanhentunutkaan vuosien mittaan. Sitä paitsi vaivaa sairastavia on muitakin. Tom kuuluu seuraan, joka auttaa asuinpaikan ja elämän vaihtamisessa, mutta vaatii vastineeksi noudattamaan omia sääntöjään. Niistä tärkein on se, ettei saa rakastua. Ja sen Tom tietysti lopulta tekee.

Kuinka aika pysäytetään oli erittäin koukuttava ja houkuttava kirja. Taitavaa työtä. Matt Haigiin en ollut aiemmin tutustunut, mutta eittämättä palaan hänen tuotantoonsa vielä.

sunnuntai 3. helmikuuta 2019

Milja Kaunisto: Corpus

Kuningas oli mennyttä.
Marianne tuijotti käsiään, joiden sinertävät suonet olivat muuttuneet entistä näkyvimmiksi. Kasvot saattoi puuteroida nuoren näköiseksi, mutta käsistä näki ikääntymisen. Ja ne vapisivat.

Luin viime kesänä pitkän viivyttelyn jälkeen Milja Kauniston Purppuragiljotiini-trilogian ensimmäisen osan. Toisen osan kanssa ei ollut yhtään helpompaa. Tai sanotaanko suoraan, meinasin lopettaa kesken ja sain vain suurella sinnittelyllä kahlattua Corpuksen läpi.



Romaani vaikuttaa ainakin puoleen väliin saakka tyhjältä jaarittelulta ja jappaisulta. Kreivitär Marie Constance de Boucard on ottanut näyttelijätär Marianne Quisnet'n henkilöllisyyden, jonka turvin hän toivoo pysyvänsä turvassa, vaikka koko muu maailma tuntuu kaatuvan vallankumouksen kourissa. Mariannena hän toimii luxus-bordellin Maison de Luxen madamena. Entinen pyövelinkisälli Isidore on seurannut Mariannea Maison de Luxeen, koska on rakastunut tähän. Kaiken muun lisäksi markiisi de Sade on piilottanut myös kruununperillisen Maison de Luxeen.

Tarina on vetävä ja lähti loppupuolella myös kulkemaan sujuvammin, mutta en voinut mitään sille, että olin jo vähän menettänyt makuni Corpukseen sinne ehtiessäni.

torstai 31. tammikuuta 2019

Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä selkokirja (klassikkohaaste)

Hupsis! Melkein unohdin osallistua kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen, vaikka luin klassikkoteokseni tätä varten jo syksyllä. Klassikkohaaste 8 on julkaistu Tarukirja-blogissa ja sieltä löytyy myös kooste haasteeseen luetuista kirjoista.

Oma klassikkoni oli tällä kertaa kotimaisten klassikkojen klassikko, nimittäin Aleksis Kiven Seitsemän veljestä. Tosin luin sen selkokirjana, joka on minusta kenelle tahansa erinomainen tapa tutustua vähän vaikeammin lähestyttävään kirjallisuuteen. Olen lukenut klassikkohaasteeseen aiemminkin selkokirjallisuutta, nimittäin Minna Canthin Papin perheen.

Olin lapsena ahkera lukija ja pääsin kirjastoautolle kahden viikon välein. Silti lukeminen välillä loppui kesken. Siinä vaiheessa luin suurin piirtein mitä tahansa, mm. jonkun aiemman sukupolven jälkeensä jättämää lukukirjaa, jossa oli katkelma Seitsemästä veljeksestä. Ennen tätä se katkelma oli muodostanut suurimman osan käsityksestäni Seitsemästä veljeksestä. Tokihan juoni on pääpiirteittäin tuttu, mutta en todellakaan ollut edes harkinnut koskaan lukevani kirjaa. Syksyllä selkomukautus tarttui kuitenkin kirjastosta mukaan, lähinnä mielessä taisi olla tämä klassikkohaaste.

Seitsemän veljestä, jotka eivät ole aivan kunniallisia ja yhteiskuntakelpoisia, pakenevat metsään. Aikanaan sieltä palattuaan asiat muuttuvatkin paremmiksi. Mukava ja nopealukuinen, selkomukautus ylllätti jälleen positiivisesti. Tietoteknisten ongelmien vuoksi postaus jää tällä kertaa näin lyhyeksi, koska puhelimella kirjoittaminen ei ole mielipuuhaani. Haluan kuitenkin osallistua mukavaan haasteeseen.

Aiemmat klassikkohaaste-postaukseni:
Veikko Huovinen: Havukka-ahon ajattelija
Kalle Päätalo: Tammettu virta
Yrjö Kokko: Pessi ja Illusia
Douglas Adams: Linnunrata

keskiviikko 23. tammikuuta 2019

Amanda Vaara: Yösähköä

Venla lisäsi vielä yhden pienen halon ja jäi katselemaan tulen loimotusta. Tuli valaisi ja lämmitti, ja hämäryys tuntui nyt vain kodikkaalta. Vihaisuus oli sulanut kokonaan pois. 
Hän oli luvannut itselleen, ettei koskaan enää alkaisi pitää asioita itsestäänselvyyksinä.

Yösähköä (2018) on jatkoa syksyllä lukemalleni Pientä fiksausta vailla, ja tarina jatkuu liki suoraan siitä mihin viimeksi jäätiin. Venla on kehittänyt ostamaansa vanhaan kansakouluun majatalon. Poikaystävä Jörn on palannut Venlan luokse ja elämä on auvoisaa. Riidat ex-aviomiehen kanssa lasten huoltajuudesta rassaavat, mutta muuten Venla on aika tyytyväinen elämäänsä.



Mutta pikkuhiljaa Venlan elämään alkaa tulla mutkia matkaan. Ystävyys naapurin Ilonan kanssa saa säröjä tämän rakastuttua palavasti jooga-ohjaajaan, ja Jörn näyttää salailevan kaikkia itseensä liittyviä asioita.

Luin Yösähköä e-kirjana testatakseni kirjaston Ellibs-palvelua, ja palvelu toimi hyvin. Luen silti mieluummin oikeita kirjoja, mutta joskus reissuun on kieltämättä helpompi pakata mukaan vähän vähemmän painolastia. Olen harkinnut jonkun kuukausipalvelun ostamista, mutta mietityttää kuinka paljon tulisi kuitenkaan käytettyä. Hyviä kirjoja maksullisista palveluista kyllä näyttäisi löytyvän runsain mitoin.

sunnuntai 20. tammikuuta 2019

Maria Turtschaninoff: Maresin voima

"Minun tarjoukseni on sama", sanoin. "Täällä hallitsee Akka, Kalma, Suuri Susi, millä nimellä se sitten kulkeekaan: kuolema. Antautukaa, ja saatte elää."
Maa hyrisi allani. Akka kuiski varjoissa. Sotilas kohotti kätensä kehottaakseen muita hyökkäykseen.

Olen lukenut Maria Turtschaninoffilta aiemmin samaan maailmaan sijoittuvat Maresin ja Arran, joista Maresista pidin ja Arrasta en oikein vakuuttunut. Maresin voima jatkaa Maresin tarinaa. Maresi matkustaa vaivalloisen matkan takaisin kotikyläänsä perustaakseen koulun tytöille maahan, jossa juuri kukaan ei osaa lukea. Pian hänelle selviääkin, että hänen on opetettava kaikkia, ei vain tyttöjä.



Mutta koulun perustaminen ei ole helppoa toisen valtion vallan alla olevassa maakunnassa, jossa on eletty Maresin poissaollessa useita nälkävuosia. On keskityttävä selviytymiseen, eivätkä voimat riitä koulun perustamiseen. Vähä vähältä Maresin tavoite kuitenkin lähenee. Mutta niin lähenevät myös vallanpitäjien aiheuttamat ongelmat, eikä Maresin kotikylä voi loputtomiin pysyä syrjässä, kun koko heidän tuntemaansa yhteisöä, sen kulttuuria ja arvoja uhataan. Onneksi Maresilla on voima puolellaan.

Maresin voima on sujuva ja taitava fantasiaromaani, josta pidin oikein kovasti.

keskiviikko 16. tammikuuta 2019

Tara Westover: Opintiellä

Pyyhin verta farkkuihin ja huusin: "Älä niitä tänne heitä! Minä olen täällä!"
Isä kohotti yllättyneenä katseensa. Hän oli unohtanut minut. Nähdessään veren hän tuli luokseni ja laski kätensä olalleni. "Älä huoli, kulta", hän sanoi. "Jumala enkeleineen on apunamme. Eivät ne anna meille käydä kuinkaan."

Opintiellä (2018) on omakohtainen kertomus perheestä, jossa lapsia ei päästetä kouluun. Perhe eristäytyy, sillä koulu on tarpeetonta ja kotona voi oppia riittävästi. Sitä paitsi maailmanloppuun valmistautuminen tärkeämpää, sillä silloin - jos on riittävän hyvin valmistautunut - voi pelastua.


Jos joku joutuu onnettomuuteen tai sairastuu - ja niin käy, sillä lapset joutuvat työskentelemän romuttamolla ilman minkäänlaisia turvatoimia - äidin yrttihoidot parantavat kaiken. Ja ihme kyllä, niin käykin. Äiti pelastaa jopa vaikeasti palaneen isän, joka päätyy julistajaksi ja äidin yrttituotteiden myynti kasvaa räjähdysmäisesti.

Perheenjäsenet sulkevat silmänsä ja kieltävät isoveljen harjoittaman väkivallan, totuus muuttaa muotoaan ja lopulta Tarasta tuntuu, että on mahdotonta tietää, mitä todella tapahtui. Monissa kohdin Tara on haastatellut myös veljiään löytääkseen totuuden siitä, miten tilanne eteni, mutta kaikilla on osin eroavat muistikuvat.

Tara päättää haluta kouluun, lukee sinnikkäästi ja pääseekin opiskelemaan. Vasta siellä hänelle paljastuu, kuinka paljosta hän on tietämätön. Hän ei esimerkiksi koskaan ollut kuullut sanaa holokausti. Sinnikkäästi hän jatkaa opintojaan ja päätyy korkeasti koulutettuna opiskelemaan toiseen maahan saakka.

Opintiellä oli yksi vuonna 2018 lukemistani vaikuttavimmista, kiihkeimmistä kirjoista.

"Isoäidin synti oli vakava", isä sanoi. "Mutta sinun syntisi ovat sitäkin vakavampia, koska sinulle on tarjottu totuus ja sinä olet kääntänyt sille selkäsi."


sunnuntai 13. tammikuuta 2019

Laura Manninen: Kaikki anteeksi

Sen ainutlaatuisen miehen minä olin löytänyt, hän oli tehnyt minut onnelliseksi ja hänet minä halusin pitää. Olin varma, että saisin Mikon kuntoon, jos jaksaisin kannatella tämän uupumuksen yli. Ja olin varma, että Mikko tekisi minulle saman.

Kaikki anteeksi (2018) on Laura Mannisen omakohtainen esikoisteos, joka sai viime keväänä paljon huomiota lehdissä ja kirjablogeissa. Kirjan Laura on aikuinen nainen, joka ei kaipaa perhettä, mutta ihastuu päättömästi hurmaavaan Mikkoon, joka sattuu olemaan kolmen lapsen isä. Myös lapset voittavat Lauran kiintymyksen ja suhde kehittyy nopeasti etäsuhteesta hyvin tiiviiksi yhdessäoloksi.


Kunnes paljastuu, että Mikolla on mielenterveyden ongelmia. Uupumusta, toivottomuutta, väkivaltaa. Ja nyt hänellä on myös kumppani, joka päättää kannatella Mikkoa, kunnes tämä tulee kuntoon, sillä todellinen Mikko on siellä alla. Ajatus ja tunne siitä, miksi jatkaa tilanteessa, jossa pitäisi olla selvää, ettei suhde voi enää jatkua, tulee Mannisen tekstiä lukiessa lähelle. Ei rakkaudessa ja parisuhteessa ole helppoja päätöksiä.

Minulle Kaikki anteeksi oli hyvin vaikuttava lukukokemus.

Minulla oli kaksi elämää: se josta puhuin ja se josta en puhunut. En kokenut varsinaisesti valehtelevani. Minä vain jätin jotain kertomatta.

keskiviikko 9. tammikuuta 2019

Sini Helminen: Kaarnan kätkössä

Virve tarttuu käsiini ja hänen silmänsä palavat hurjaa villiä riemua.
"Sä tunsit sen? Mä tiesin, että sä tuntisit sen!"

Alku lähti käyntiin niin tavanomaisena särkyneen sydämen kuvauksena, että meinasin aikuislukijana menettää uskoni ja olin jo palauttamassa kirjaa kirjastoon. Selasin kuitenkin eteenpäin ja päätin yrittää uudelleen.

Pinjan poikaystävä ja paras kaveri päätyvät yhteen ja Pinja jää yksin. Sydänsuruihin löytyy helpotusta kesätöissä tavatusta Virvestä, mutta kun lisäksi kuvioissa pyörii sinnikäs hallusinaatio Tuulia-nimisestä tytöstä, jonka kanssa Pinja on leikkinyt pienenä. Tuulia väittää, että Pinjassa virtaa metsänväen verta. Uskomattomaltahan se tuntuu.


Vaaralliseen seikkailuun Pinja joutuu, kun hänet lähetetään maalle ilman puhelinta, jotta Virve unohtuisi.

Loppujen lopuksi Kaarnan kätkössä (2017) osoittautuu mukavaksi fantasia-lukupalaksi, jossa lukijalle esitellään erilaisia hahmoja ja maailmoja, ja kun kirja loppuu, jää kaipaamaan lisää. Onneksi kyseessä onkin sarjan ensimmäinen osa, joten lisää on saatavilla.

sunnuntai 6. tammikuuta 2019

Janet Evanovich: Fearless fourteen

"There's more bad news," I told him.
"Terrific. What is it?"
"Dominic has decided you should die, and he's going to kill you."

Palkkionmetsästäjä Stephanie Plum jatkaa vääjäämättömästi eteenpäin. Tällä kertaa ei paljon ehditä palkkioita hankkia, kun poikaystävä Morellin henkilökohtaisessa elämässä on sen verran paljon selviteltävää. Fearless fourteen on helppoa ja mukavaa luettavaa ja viihdyin kovin tämän huumoridekkarin parissa.


Murrosikäinen Zook päätyy Stephanien ja Morellin hoiviin, kun Stephanie palauttaa pojan äidin oikeuteen, eikä äiti pääsekään saman tien vapaaksi. Ja kun äiti lopulta vapautuu, pankkiryöstäjä kidnappaa tämän ja poika päätyy jälleen Stephanien ja Morellin luokse Morellin taloon. Talossa taas alkaa tuntua turvattomalta, koska sinne murtaudutaan yhtenään ja löytyypä kellarista vieraan miehen ruumiskin. Hukassa on kymmenen vuoden takainen ryöstösaalis, ja jotenkin Morellin talo liittyy asiaan.

Hauska sivujuonne on, kun Stephanien ystävä ja työtoveri Lulu pääsee kihloihin.

Ranger didn't move for a beat. "Engaged," he finally said. "And you think it's to get married?"
Tank nodded his head.
"And your fiancée?"
"Lula," Tank said.
Ranger rocked back on his heels, grinning. "No wonder you fainted."

perjantai 4. tammikuuta 2019

Merri Vik: Niin Lotan tapaista

Jos olisin ollut järkevä, olisin käsittänyt tehtävän toivottomuuden ja mennyt alas pyytämään perhettä apuun.
En kuitenkaan ole järkevä - seikka jota perhekin alinomaa tähdentää - ja siksi ei sisäinen äänikään varoittanut minua. Kävin vain reippaasti romun kimppuun.

Merri Vikin Lotta-sarja oli lapsuuteni suosikkeja. Tajusinkohan edes silloin, että kyseiset kirjat olivat aika vanhoja jo silloin?


Niin Lotan tapaista on kirjoitettu alkukielellä 1959. Lotalla on joululoma. Hän ehtii kirjassa vierailulle Truddan-tädin luokse, missä hän tietenkin panee tädin elämän kuntoon muutamassa päivässä. Matkalla ehtii vaihtua matkalaukku, mutta onneksi sekin päättyy hyvin. Sukulaisia tavataan myös muutoin ja ehtiipä Lotta riidellä sukulaispojan kanssa.

keskiviikko 2. tammikuuta 2019

Nora Roberts: Kotiinpalaaja

"Pitkä matka ja sinä olet vielä noin pienikin ja ihan yksin. Pimeäkin alkaa jo tulla."
"Tiedän. Olipa tuuri, että satuit tulemaan."
"Olipa tuuri", kuljettaja toisti.
Alice ei nähnyt nyrkkiä. Isku tuli niin nopeasti, niin järkyttävänä yllätyksenä.

Nora Roberts on taas omimmillaan Kotiinpalaassa (2018). Alice on karannut kotoa ja on nyt matkalla kotiin. Kukaan ei odota häntä, kukaan ei tiedä missä hän on. Ja kotimatkalla hän liftaa väärään kyytiin, eikä pääse kotiin yli kahteenkymmeneen vuoteen.



Kirjan sankaritar on kuitenkin Alicen sisarentytär Bodine, joka pyörittää kotitilalla lomakeskusta. Seudulla alkaa olla vaarallista, kun nuoria naisia löytyy kuolleena. Ja lopulta löytyy myös Alice, joka palaa viimeinkin kotiin. Mutta onko Alice vieläkään turvassa? Entä kaikki muut nuoret naiset?

Helmet-lukuhaaste vuodelle 2018.