Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ruotsi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ruotsi. Näytä kaikki tekstit

perjantai 4. tammikuuta 2019

Merri Vik: Niin Lotan tapaista

Jos olisin ollut järkevä, olisin käsittänyt tehtävän toivottomuuden ja mennyt alas pyytämään perhettä apuun.
En kuitenkaan ole järkevä - seikka jota perhekin alinomaa tähdentää - ja siksi ei sisäinen äänikään varoittanut minua. Kävin vain reippaasti romun kimppuun.

Merri Vikin Lotta-sarja oli lapsuuteni suosikkeja. Tajusinkohan edes silloin, että kyseiset kirjat olivat aika vanhoja jo silloin?


Niin Lotan tapaista on kirjoitettu alkukielellä 1959. Lotalla on joululoma. Hän ehtii kirjassa vierailulle Truddan-tädin luokse, missä hän tietenkin panee tädin elämän kuntoon muutamassa päivässä. Matkalla ehtii vaihtua matkalaukku, mutta onneksi sekin päättyy hyvin. Sukulaisia tavataan myös muutoin ja ehtiipä Lotta riidellä sukulaispojan kanssa.

sunnuntai 2. syyskuuta 2018

Margareta Magnusson: Mitä jälkeen jää

On täysin tarpeetonta ja melko tyhmääkin sotkea aivan vain sotkemisen vuoksi. Se on yksinkertaisesti kallisarvoisen ajan haaskaamista. Joskus tietysti sattuu asioita, joita on mahdotonta ennakoida. Jos kuitenkin perusjärjestys on hyvällä tolalla, on helpompaa selviytyä myös yllätyksistä.
Kuolinsiivouksesta tulee paljon helpompaa meille ja läheisimmelle, jos pyrimme olemaan järjestelmällisiä läpi elämän.

Lehdissä ja netissä on kirjoitettu tämän kirjan innoittamana paljon kuolinsiivouksesta: siitä kuinka siivota omaisuus niin että perillisten olisi helppoa tyhjentää kämppä ja panna se myyntiin. Tai niin minä ne jutut olen tulkinnut ja pahoittanut vähän mieleni. Ei minusta ihmisen tarvitse olla sillä tavoin huomaamaton ja olematon, ettei kenellekään vain tule vaivaa kuoleman jälkeen. Itse kirja sen sijaan oli huomattavasti positiivisempi ja suorastaan elämäniloisempi lukukokemus.



Mitä eroa on sitten konmarittamisella ja kuolinsiivouksella? Minun mielestäni ei juuri mitään. Ehkä se on se konteksti missä siivousta tehdään. Magnussonin kuolinsiivouksessa pyritään poistamaan ne henkilökohtaiset tavarat (vaikka arkaluontoiset kirjeet tai päiväkirjat), joiden ei halua päätyvän muiden käsiin. Konmarituksessa mietitään, tuovatko ne itseasiassa enää itsellekään iloa, ja todennäköisesti päätetään poistaa ne. Tavara, jota ei itse tarvitse, on syytä poistaa molemmissa tavoissa. Magnusson kehottaa tarjoamaan niitä läheisille, mutta niin etteivät läheiset koe pakkoa ottaa tavaroita vastaan. Konmari taitaa säkittää kaikki ja lyödä roskiin, ainakaan en muista siellä puhutun kierrätyksestä. Sitä paitsi Konmari olettaa, että läheistenkin nurkissa on syytä konmarittaa, joten sinne ei kannata työntää lisää tavaraa. Näin voi olla, mutta minusta ehkä Magnussonin tapa on jotenkin lempeämpi ja kevyempi tapa käydä tavarat läpi.

Magnusson mm. kehottaa kokoamaan muistoesineet, joilla on arvoa itselle, mutta ei muille, yhteen laatikkoon, mistä niitä on helppo katsella ja muistella, mutta myöhemmin perillisten on tämä laatikko myös helppo tuhota.

On tavallaan helpottavaa, kun päätän säästää jotain pientä - kuivatun kukan, hassun muotoisen pikkukiven tai soman pikkuisen simpukankuoren - ja laitan se poisheitettävien laatikkoon. 

Jatkossakin olen valmis suosittelemaan kaikille siivoamista - mutta siksi, että itsellä on mukavampi elää, ellei kaikki vuosien mittaan kertynyt roina täytä nurkkia.


keskiviikko 6. kesäkuuta 2018

Per Nilsson: Damaskus Sölvesborg

- Du kommer snart att få mat, säger han. Dom kommer snart att hitta oss.
- Och om dom inte gör det? säger Nour.
- Då sover vi här, säger Leo.

Olipahan luku-urakka! En ole koskaan lukenut kokonaista kirjaa ruotsiksi ennen tätä. Damaskus Sölvesborg on 170 sivuinen nuortenkirja, suhteellisen helppolukuista ruotsia, ja sikäli hyvä valinta ensimmäiseksi ruotsinkieliseksi kirjaksi. Olen aina toivonut, että kielitaitoni olisi niin hyvä, että voisin lukea ruotsiksi(kin) kirjoja, mutta koskaan aiemmin ei siihen ole kärsivällisyys riittänyt. Ruotsin kielitaidon kohentamiseen olen muuten käyttänyt paljon aikaa Duolingo-nimisellä ilmaisella sovelluksella. Viime talvena löysin rohkeuden lähteä etsimään kirjastosta ruotsinkielisten kirjojen osastolta luettavaa, ja Damaskus Sölvesborg vaikutti helppolukuiselta ja lisäksi riittävän kiinnostavalta. Myönnetään, että kuukausia siihen silti meni. Mutta valmista tuli, ja olen ylpeä itsestäni.


Leo ja Nour ovat samalla luokalla, mutta eivät ole puhuneet toistensa kanssa. Kun sitten luokan retkellä metsässä heidät laitetaan pariksi keskenään, Nour loukkaa itsensä, Nourin puhelimesta loppuu akku ja Leolle ei ole koskaan puhelinta ollutkaan, joutuvat he jäämään odottamaan apua. Ja puhumaan toisilleen enemmän kuin kumpikaan on normaalisti kertonut kenellekään. Tarina on hyvä, ja Leo ja Nour tuntuvat eläviltä eivätkä liian yksiulotteisilta. Se ei toki ole ihme, sillä ainakin Adlibriksen kuvauksen mukaan Per Nilsson on "ruotsin luetuimpia ja rakastetuimpia nuortenkirjailijoita".

Helmet-lukuhaaste: Kirja kertoo paikasta, jossa et ole käynyt.
Kaikilla kielillä -lukuhaaste: kirja ruotsiksi.

sunnuntai 3. kesäkuuta 2018

Merri Vik: Lottapa tietenkin

- Herttainen ei ole kylläkään ensimmäinen sana, joka tulee mieleen kun katselee sinua, pikku Lotta, isä sanoi. - Mutta ehkäpä sinusta tulee herttainen vuosien mittaa.
Herttainen! Luoja varjele, ajattelin kauhistuneena. Enhän minä ole ollenkaan sellaista tyyppiä!

Joskus nuoruudessani rakastin Merri Vikin Lotta-kirjoja. En muista luinko ne kaikki, luultavasti ainakin ne mitä kohtuudella kotipaikkakunnan kirjastosta löytyi. Äitinä rakastan lukea lapsille ääneen. Aina lapset eivät niinkään välittäisi kuunnella, mutta kestävät sen siinä toivossa, että myöhemmin luetaan jotain vähän nykyaikaisempaa. Lottapa tietenkin kuuluu ehkä heidän mielestään tähän sarjaan. Toisaalta, kun luin sitä luku kerrallaan, useina iltoina lapset olisivat toivoneet minun vielä jatkavan lukemista, joten ei kirja ihan huono heidänkään mielestään ollut!


Alkuteos on kirjoitettu 1958, joten totta kai Lotta-paran elämä on tyystin toisenlaista kuin nykyään. Olin lukiessani huolissani, ymmärtävätkö lapseni ollenkaan, mitä tapahtuu silloin jos mustepullo kaatuu pöydälle tai miksi koululla on hiilikellari, jonka kautta pääsee salaa illalla koululle. Mutta Lotan kommellukset tuntuvat selvästi hauskoilta nykylapsenkin mielestä! Kun Lotta ehtii viime tingassa pois koululta ennen ovien lukitsemista, löytää salkun ja toimittaa sen poliisille tai hihkaisee joulujuhlassa isoon ääneen KYLLÄ, kun puhuja arvelee monien odottaneen tätä hetkeä kun lukukausi päättyy - sen huumorin ymmärtää nykylapsikin, joka käy itse aivan toisenlaista koulua kuin Lotta.

En tiedä, luenko ääneen lapsille enempää Lotta-kirjoja, mutta tarkoitukseni on ainakin itse lukea vielä lisää.

Helmet-lukuhaaste: kirja aloittaa sarjan.

sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Schulman Alex: Unohda minut

En vieläkään tiennyt, mitä pahaa olin tehnyt, mutta äiti oli nyt antanut minulle anteeksi ja viimeinkin saatoin rentoutua. Sen takia minä itkin.

Alex muistaa vielä äidin, joka oli iloinen ja karismaattinen. Äidin, jonka Alex ja hänen veljensä olisivat aina valinneet ennen isää, jos piti valita kumman kyydissä lähteä. Mutta sitten kaikki muuttui. Äidistä tuli sairas tavalla, jota ei koskaan sanottu perheessä ääneen. Lapsista ja isästä tuli äidin suojelijoita. Piti varoa, ettei kukaan vain koskaan saa tietää.

Äiti saattoi katsoa ohi lapsestaan, olla kuin tätä ei olisi olemassakaan. Ja silti Alex kuvaa, kuinka vielä aikuisenakin teki ihan mitä tahansa saavuttaakseen äidin hyväksynnän. Antoi äidin jopa hoitaa omaa pientä lastaan, mitä minun itsekin äitinä ja vanhempana on vaikea hyväksyä.


Unohda minut on koskettava ja hyvin kirjoitettu kuvaus äidin alkoholiongelmasta, siitä miltä se lapsesta näyttää ja mitä lapsi aikuisena siitä kaikesta oikein ajattelee. Se on kuvaus myös siitä, kuinka äiti ja poika voivat löytää aikuisena yhteisen tavan olla yhdessä, vaikka onkin tapahtunut asioita, joita ei voi unohtaa.

keskiviikko 15. marraskuuta 2017

Simona Ahrnstedst: Unelmia & yllätyksiä

"Luin sen lehdestä", Beatrice tunnusti.
"Luetteko te lehtiä?"
Beatrice pani merkille, ettei Seth pystynyt peittämään hämmästystään. Ne miehet.
"Silloin tällöin vaivaan pikkuruisia aivojani ja kahlaan läpi jonkun artikkelin", hän sanoi kuivasti ja sai Sethin nauramaan ääneen.
"Olen loukannut teitä. Pyydän anteeksi. Elämme kehittyneitä aikoja", mies sanoi.

Luin Simona Ahrnstedstin Sitoumuksia pari vuotta sitten. Kuvasin sitä koukuttavaksi ja kiehtovaksi, pidin tarinaa hyvänä ja päähenkilöitä sympaattisina. No, niin pidän myös Unelmia & yllätyksiä (alkuteos 2010, suomennos 2013), mutta olisiko suomennosta voinut mitenkään nimetä toisin? Nimi ei ole mielestäni kauhean onnistunut, vaikka yleensä en kirjojen nimistä nurisekaan. Alkuperäinen nimi on Överenskommelser, joka tarkoittaa google-kääntäjän mukaan "Sopimukset". Kuvaa ainakin kirjaa paremmin kuin Unelmia ja yllätyksiä. No, kirjailijalla ehkä ei voi olla sekä kirjaa Sitoumuksia että Sopimuksia, mutta Sitoumuksiahan on suomennettu vasta 2014, seuraavana vuonna, joten ei senkään olisi pitänyt olla esteenä. Ilmeisesti nimellä on haluttu viitata Austenin tuotantoon, ja kirjaa on markkinoitu Austenin tyylisenä. No jaa.

Lainasin kirjan tutun kirjailijan houkuttamana kirjastosta, mutta typerä nimi sai minut viivyttelemään kirjan avaamista ainakin kolme kuukautta, kunnes päätin, että nyt se on joko luettava tai palautettava.


Lähtökohta on hyvin perinteinen - ehkäpä jopa kliseinen. Eletään vuotta 1880. Beatrice on orpo, ja asuu setänsä taloudessa. Isä on tosin ennen kuolemaansa huolehtinut Beatricen kasvatuksesta jokseenkin huolettomasti, antamalla hänen lukea kaikenlaista kirjallisuutta ja jättämällä tytön matkojensa ajaksi vaihtevaaan hoitoon. Avioliiton ajatteleminen alkaa olla ajankohtaista, ainakin setä Wilhelm on sitä mieltä. Niin on Beatrice itsekin tavattuaan oopperassa liikemies Seth Hammerstaalin. Sedällä on tosin toisenlaiset suunnitelmat ja tavoitteet Beatricen avioliitolle...

Seth astelee oopperassa näyttämälle rakastajattarensa käsipuolessa, joten on alusta lähtien selvää, että no niin, tässä ei taida olla kovin siveä kirja kyseessä. Beatrice livahtaa sinne tänne suutelemaan Sethin kanssa ja on valmis antautumaankin hänen käsiinsä, noin niin kuin kuvaannollisesti (ja käytännöllisesti sanoen). Kukaan ei kuitenkaan kertaakaan kiinnitä huomiota suutelukohtauksiin tai Beatricen katoamisiin. Lisäksi kuvioissa on toki mukana myös perverssi ja irstas serkkupoika, vanha ja iljettävä kreivi sekä loppupuolelle haetaan eloa asiaan täysin liittymättömällä prinssiparalla, joka saattaa olla tai olla olematta Beatricen rakastaja.

Mutta rakkaus kaiken voittaa, ja näistä epäkohdista huolimatta Unelmia ja yllätyksiä on aivan kelpo romanttista viihdettä hömpänhaluiselle lukijalle.

sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Tuija Lehtinen: Viesti menneisyydestä

Iikka hätkähti Erjan ääntä. Hän oli vajonnut omiin ajatuksiinsa ja nauttinut auton moottorin hyrräyksestä. Erjan kysymys yllätti, ja Iikka tajusi sen testiksi. Kaikkien jääkuningattarien kantaäiti halusi  tietää, liikkuivatko hänen harmaat aivosolunsa. Jos eivät, hän olisi pelkkä kuski.

Luin eläkkeelle jääneestä poliisista Erja Revosta kertovan sarjan ensimmäisen osan Väärä vainaja viime talvena ja pidin siitä kovasti. Kyllä Tuija Lehtinen osaa kirjoittaa ja koska Erja Repo ei todellakaan etsi rakkautta, tuntuu lähestymistapa tuoreelta verrattuna Lehtisen viihdekirjoihin. Viesti menneisyydestä (2017) jatkaa ihmisiä välttelevän Erja Revon tutkimuksia. Erja ei edelleenkään ole innostunut yksityiskytän hommista, vaan vain ajautuu tutkimaan selittämättömiä tapahtumia.

Olli Virta on ollut aikanaan sotalapsena Ruotsissa ja kuulee nyt saaneensa yllättävän perinnön Ruotsin perheen äidiltä. Miksi ihmeessä, kun yhteyttä ei ole Ollin Suomeen paluun jälkeen pidetty? Olli matkustaa hautajaisiin - ja katoaa paluumatkalla. Ollin seurassa ollut eläköitynyt poliisi Kalle Paju hälyttää entisen kollegansa Erjan Revon avukseen tutkimaan.


Viesti menneisyydestä on vetävä dekkari ilmeikkäillä henkilöhahmoilla. Juoni tuntuu tuoreelta, ei loppuunkalutulta, eikä se maalaile kansainvälistä terrorismia ja tuhoa, jota nykyisin tulee jo uutisista ihan riittävästi. Pidin siis kovasti!

Lavalla oli nainen, joka esitteli juuri rakastetun kirjailijan, jonka viimeisin teos raapi sielun verille. Kirjailija pönötti tuolilla yrmeän näköisenä. Erja oli aina ihmetellyt, miksi kirjailijaa kehuttiin rakastetuksi. Eihän lukeva yleisö rakastanut itse tekijää. Kirjoja ja niiden henkilöitä saatettiin rakastaa ja keskustella niistä hyvässä tai pahassa hengessä. Mutta itse kirjailija, mitä hän oli paitsi nimi kannessa?

keskiviikko 26. heinäkuuta 2017

Jonas Jonasson: Lukutaidoton joka osasi laskea

Mutta oliko herra Holger varma, että halusi pakolaisen ja ydinaseen niskoilleen? Ja vieraan vallan tiedustelupalvelun kannoilleen?
Holger ei ollut varma mistään, mutta huomasi pitävänsä tästä ihmisestä. Eikä voinut kuvitellakaan lähettävänsä häntä noin vain israelilaisen Mossadin kynsiin.
"En", hän sanoi. "En ole. Mutta tarjous on voimassa."
Nombeko puolestaan piti Holgerista. Jos nyt oli olemassa jotain, josta voi pitää.
"Etkö sinä sitten ole minulle vihainen tuosta atomipommi-asiasta?"
"Äh", Holger sanoi. "Sellaista sattuu."

En ole lukenut Jonas Jonassonin kehuttua Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi, mutta ilmeisesti hänen toinen suomennettu romaaninsa Lukutaidoton joka osasi laskea (2014) on samaa maata Satavuotiaan kanssa. Huumori on absurdia ja rönsyilevää, juoni lähtee kahdesta tyystin eri pisteestä Etelä-Afrikassa ja Ruotsissa, mutta kun ne lopulta kohtaavat on kirjan sankarilla Nombekolla vahingossa mukanaan ydinpommi.



Nombeko syntyy Soweton slummiin, oppii laskemaan ajankulukseen ja nopeasti myöskin lukemaan. Kun humalainen ydinase-insinööri ajaa hänen päälleen jalkakäytävällä, tuomitaan Nombeko seitsemäksi vuodeksi pakkotyöhön insinöörille korvatakseen tälle aiheutuneet vahingot. Pian insinööri huomaa, että Nombekosta, jonka nimeä hän ei muista, on arvaamatonta hyötyä laskutaitonsa ansiosta.

Koska insinööri on jatkuvasti päissään, hän tulee ihan vahingossa rakennuttaneeksi kuuden ydinpommin sijaan seitsemän. Ja kun Nombeko lopulta pakenee Ruotsiin, hänellä on ihan yhtä vahingossa mukanaan kolmen megatonnin atomipommi.

Holgeria taas ei ole virallisesti olemassa, sillä hänen isänsä otti elämäntehtäväkseen muuttaa Ruotsin tasavallaksi ja piti jokapäiväistä koulussa käymistä ajanhukkana. Identtiset kaksospojat kävivät vuorotellen koulua, ja joka toinen päivä isä opetti heille tasavaltalaisoppia. Atomipommista saattaisikin olla arvaamatonta hyötyä kuninkaan saamiseksi vallalta? Ainakin jos isän oppeja seuraava kaksoisveli saisi siitä tietää, joten on siis pidettävä huolta, ettei hän koskaan huomaa, mitä nurkassa säilytettävässä lautalaatikossa todellisuudessa on...

Helmet-lukuhaasteen kohta 12. Politiikasta tai poliitikosta kertova kirja

Kattavan kuvauksen kirjasta omassa blogitekstissään on esittänyt ainakin Eilispäivän kirjat.

perjantai 3. maaliskuuta 2017

Elokuva: Mies joka rakasti järjestystä

Vaihteeksi elokuvapostaus. Mies, joka rakasti järjestystä perustuu Fredrik Backmanin romaaniin. Romaania en (valitettavasti) ole lukenut, mutta ainakin elokuva oli loistava.

Ove on menettänyt puolisonsa ja haluaa seurata perässä. Ei kuitenkaan ole ihan helppoa kuolla, kun on pidettävä huolta, ettei tarkkaan vaalittu naapurusto mene hunningolle ja ajele autolla missä sattuu.


Täytynee hankkia jotain luettavaakin Fredrik Backmanilta, sillä pidin myös hänen Britt-Mariestaan.

keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Liza Marklund: Rautaveri

- Jokin on vialla, mies sanoi. - En tiedä mitä tehdä. Diny kyselee äitiään koko ajan. Mitä minun pitäisi sanoa?
Yhtäkkiä Annikaa alkoi väsyttää aivan hirvittävästi.
- Steven, miksi hän häipyi? Oletteko te riidelleet?
- Ei varsinaisesti...
Ei varsinaisesti.
- Oletko... lyönyt häntä?
- En koskaan.
Vastaus tuli nopeasti ja ehdottomasti. Liian nopeasti?

Nuorempana luin Liza Marklundin Annika Bengtzonista kertovaa dekkarisarjaa. Annika on toimittaja, joka aina eksyy selvittämään karmaisevia murhajuttuja, joutuu hengenvaaraan ja selviää siitä. Omassa elämässäänkin Annikalla on alusta lähtien ollut tukuittain ongelmia. Viimeisimpiä osia en ole enää lukenut, sillä jotenkin Annikan maailma ei enää oikein innostanut. Rautaveri (2015) päättää sarjan, ja päätin, että palaan sarjan pariin päätösosan verran.



Annikan sisar Birgitta katoaa. Annikalla ja Birgittalla ei ole ollut minkäänlaista yhteyttä keskenään, mutta sekä Annikan äiti että Birgittan mies kyselevät Annikalta, onko tämä kuullut mitään. Ehkä Birgitta on vain halunnut lähteä? Halunnut, ettei mies löydä häntä? Vai onko hänen katoamiseensa sittenkin joku muu syy?

Rautaveri solahtaa hyvin muistamaani sarjaan. Mikään erityinen lukunautinto se ei ollut, eikä herättänyt halua lukea väliin jääneitä sarjan osia. 

sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Jens Andersen: Astrid Lindgren. Tämä päivä, yksi elämä

"Tiesin mitä halusin ja mitä en. Halusin lapsen, mutta en lapsen isää." 
Aivan niin yksinkertaisia eivät asiat kuitenkaan olleet.

Tämä päivä, yksi elämä (2014) on kattava kuvaus Astrid Lindgrenistä lapsuudesta hautajaisiin. Kaikkea tätä käsitellään reilun 400 sivun verran. Astrid Lindgrenin elämästä paljastuu skandaali, sillä hän on saanut nuorena aviottoman lapsen, pojan, joka on elänyt elämänsä viisi ensimmäistä vuotta erossa äidistään.



Sitä taustaa vasten tulee jotenkin ymmärrettävämmäksi, että Lindgrenin tuotannossa "suorastaan vilisee isättömiä poikia". Lindgrenin tuotanto ei ole minulle erityisen tuttua. Olen lukenut Peppi Pitkätossua ja Vaahteramäen Eemeliä, Ronja Ryövärintyttären on nähnyt tv-elokuvana, ja jättänyt kesken Veljeni Leijonamielen. Monista Astrid Lindgrenin luomista hahmoista minulla ei ole mitään käsitystä. Henkilökuva Astrid Lindgrenistä osoittautui silti kiinnostavaksi.

keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Paula Havaste: Maan vihat

Tällä kirjalla osallistun Läpi historian -lukuhaasteeseen, josta näin korkkaan luetuksi keskiaikaa kuvaavan kirjan. Sekä lisäksi osallistun Helmet -lukuhaasteeseen, johon tämä sopisi moneenkin kohtaan, mutta valitaan nyt kohta "matkakertomus".

Tuulen vihat (2015) on jatkoa syksyllä lukemaani Maan vihat -romaaniin. Kuten viimeksi, nytkin käytin kirjaston varausjärjestelmää kirjan saadakseni ja palvelu toimi erittäin nopeasti ja hyvin.


Kerten tarina jatkuu tässä romaanissa. Hänen miehensä Larri pakenee pohjoiseen, ja myös Kertte pakenee suojellakseen miestään. Kertte ryhtyy piispan miehen, Arimon naiseksi ja matkustaa kauas, Tokholmiin saakka.

- Mutta katsos, tuo tuolla on minun tupani. Ja nyt myös sinun.
Noin pieni, Kertte ajatteli. Paljon pienempi kuin hänen oma pirttinsä. Ei ollut edes riukukotaa uksen edessä, ja aitta oli aivan lengollaan. Noin kehnoa aittaa hänen Larrinsa ei olisi ikinä sietänyt. Ja jos tuo rannassa oleva tölli on sauna, se ei häntä houkutellut. Oli pihassa sentään keittokota ja pikkuruinen haka, mutta muuta sinne ei mahtunutkaan. Huonot kaupat teit, Kertte ajatteli itsekseen, mutta yritti olla näyttämättä pettymystään.

Elämä vieraalla maalla, vieraan kielen ympäröimänä ei ole helppoa. Uusi anoppi ei toivota Kertteä tervetulleeksi, ja kun Kertte ystävystyy samaa kieltä puhuvan Pirkitin kanssa, ei sekään ole hyväksi Kerten maineelle. Muutamia ystäviä Kertte kuitenkin uudessa asuinpaikassaan saa, mutta saa myös vihamiehiä. Piipan käskynhaltija Pärtty suorastaan pelottaa Kertteä.

Tarinassa on enemmän vauhtia ja potkua kuin Kerten lapsuudesta alkaneessa Tuulen vihoissa.

Yhtä tuskaisan kimeästi Kertte ymmärsi, että kaikki oli lopullisesti muuttunut. Hän nousi hitaasti, suori hameensa, korjasi rinnoillaan olevat ketjut ja asetti avautuneen soljen takaisin paikoilleen. Sitten hän meni Arimon eteen, katsoi tätä kasvoihin ja sanoi joka saa painottaen: 
- Minua ei kohdella näin.

keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Simona Ahrnstedt: Sitoumuksia

Aloitin Sitoumuksia Lukumaratonissa 1.1. Maraton sujui vähän (aika) huonosti, kun elämässä tapahtui kaikenlaisia yllätyksiä, minkä vuoksi lukuaikaa oli ennakoituakin vähemmän. Mutta kirja oli juuri sopiva. Mielenkiintoinen, leppoisa, ja koko ajan lempeä hyvän mielen kirja. Juuri sopivaa lomalukemista. Tarkemmin kirjan alkuasetelmista olen kertonut lukumaraton-postauksessa.


Markuksen teki mieli sanoa jotakin todella halventavaa ruotsalaisten kuninkaasta, joka juuri nyt oli hänen mielestään suurin hänen tapaamansa idiootti, mutta Illiana oli alkanut tointua ja vetäytyi pois. Illiana loi häneen epävarman katseen ja näytti niin pieneltä ja suojattomalta, että hänet valtasi kummallinen tunne, jota hän olisi kuvaillut hellyydeksi, ellei se olisi ollut niin mahdotonta.

Sitoumuksia on rakkaustarina, jossa on alusta lähtien hyvin selvää, kuinka siinä käy. Illiana rakastuu Markukseen, joka myös rakastaa Illianaan - vaimoonsa, mutta ei vain suostu tunnustamaan sitä. Lukijalle Markus näyttäytyy hellänä aviomiehenä, vaikka väittääkin jossain vaiheessa kirjaa Illianalle olevansa tappaja. 

Suosittelen historiallisen romantiikan ystäville.

Muokkaus. Merkkaan tällä Helmet-kirjahaasteesta kohdan "kirjassa rakastutaan".

sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Fredrik Backman: Britt-Marie kävi täällä

Britt-Marie kävi täällä (2015) on ollut esillä monissa kirjablogeissa viime
aikoina. Kun kirja osui silmiini kirjaston pikalainana, sitä oli vaikea ohittaa. Yritin kyllä, koska kirjakassi oli jo kukkurillaan. En onnistunut, vaan nappasin Britt-Marien mukaani. Britt-Marie on huikea hahmo, joka koukuttaa mukaansa jo ensisivuilta. Ajattelin ihan vain vilkaista kirjaa ja melkein unohdin, että minun piti käydä vielä kaupassakin.


Britt-Marie on työvoimatoimistossa eikä silkkaa jääräpäisyyttään suostu ymmärtämään vihjauksia siitä, että hänelle on ehkä vaikea löytää töitä. Ettei yli 60-vuotiaalle, jonka edellisestä työkokemuksesta on jo 40 vuotta, ole kovin helppo löytää töitä. Britt-Marie on kohtelias, säädyllinen ja tietää tarkkaan, miten asiat on tehtävä ja miten niiden on oltava. Sillä, etteivät muut ihmiset välttämättä ole hänen kanssaan samaa mieltä, ei tunnu olevan mitään merkitystä.

Britt-Marie herättää myös sääliä. Eikö se ymmärrä, miten asioita hoidetaan? Miten toisten ihmisten kanssa ollaan? Miten tilanteissa ylipäänsä toimitaan. Ei, Britt-Marie ei ymmärrä, hän painaa vain eteenpäin. Ja sillä keinolla hän saa kuin saakin työpaikan.

Britt-Marie matkustaa työn perässä nuorisotalon hoitajaksi pieneen, melkein kuolevaan kaupunkiin. Ja sitten. Virhe suomennoksessa, nimittäin jatkuva viittaus "rullatuoliin" ja "rullatuoliluiskaan" ja mihin vielä. Sitä on ehkä ajateltu tyylillisenä valintana. Britt-Marie voisi ehkä puhua rullatuolista pyörätuolin sijaan. Mutta ei. Vaikea sitä on sellaisenakaan ottaa tai ymmärtää. Hei pliis, ei enää vuonna 2015 ylläpidetä termiä rullatuoli, kun viitataan pyörätuoliin. Tästä oli kovin vaikea päästä yli ja takaisin tekstin imuun kiinni.

- Tykkäätkö viinistä, Britt-Marie?
- En, Britt-Marie vastaa, ei siksi ettei hän pitäisi viinistä vaan siksi että muunlainen vastaus voisi saada ihmiset tekemään sen johtopäätöksen että hän on alkoholisti.
Britt-Marie ei halua ihmisten tekevän johtopäätöksiä.

Britt-Marie yrittää kaikin keinoin pitää etäisyyttä kaupungin ihmisiin, hän siitä huolimatta huomaa yhtäkkiä, että kaupungin lapset katsovat nuorisotalolla jalkapalloa, hän huomaa olevansa lasten jalkapallojoukkueen valmentaja ja että hänellä ensimmäistä kertaa elämässään on ystäviä.

Vaikka kirja monin paikoin ärsyttääkin, siinä on kuitenkin sellaista hersyvää huumoria, joka saa nauramaan ääneen. Kirjaan on viitattu naispuolisena mielensäpahoittajana, mitä en kyllä täysin allekirjoita. Britt-Marie on täysin tosissaan, mitä tunnetta minulla ei koskaan ole ollut mielensäpahoittajaa lukiessa. Mielensäpahoittaja myös näkee huumoria elämässä, Britt-Marielle vitsit pitää vääntää rautalangasta. Eikä tämä tosiaankaan tarkoita, että Britt-Marie olisi jotenkin huonompi kuin Tuomas Kyrön mielensäpahoittaja, ne ovat vain erilaisia.

Britt-Marie on mielestäni loistava hyvän mielen kirja. Työvoimatoimiston tytön onnellinen tarina.

- Tiedätkö miksi teen tätä työtä, Britt-Marie? tyttö kysyy uudelleen. 
- En, Britt-Marie vastaa. 
- Äiti oli koko elämänsä töissä sosiaalitoimistossa. Hän sanoi aina, että kaiken paskan keskeltä, keskeltä kaikkein pahinta kaaosta, nousee aina yksi onnellinen tarina. Ja silloin kaikki on sen arvoista.

Suosittelen!