Kishwar Desai: Pimeyden lapset

"Kuule, minusta tuntuu, että koko perhe on kirottu etkä sinä voi sille mitään."

Luin taas takaperoisessa järjestyksessä. Postimyyntilapset luin viime kesänä ja raskaasta aiheesta huolimatta se oli mieluisaa luettavaa. Kishwar Desain esikoisromaani Pimeyden lapset (2010) jäi silloin kaihertamaan mieltä. Molemmissa kirjoissa on sama päähenkilö, sosiaalityöntekijä Simran, joka selvittää peräänantamattomasti kohtaamiaan ongelmia.

Tällä kertaa Simran työskentelee vapaaehtoisena auttaakseen pidätettyä 14-vuotiasta Durgaa. Durga on löytynyt talosta, jossa kaikki hänen perheenjäsenensä ovat kuolleet. Durga on raiskattu - ehkä - ja sidottu kiinni - löysästi. Durga on ostanut itse myrkyn, johon hänen perheensä on kuollut. Onko hän syyllinen koko perheensä surmaamiseen? Vai onko hän uhri kuten muukin perhe?

Siskoni oli Sisimmässään samanlainen kuin minä. Hänkään ei halunnut, että meidän tarvitsisi koskaan lähteä ja erota toisistamme. Olimme sitä paitsi juuri kuulleet, että naapurin tyttö, joka oli lähtenyt kotoa morsiamena, oli tullut alle kuukauden päästä ruumiina takaisin. Hänet oli poltettu liian pienten myötäjäisten takia. Itkimme Amlalle, ettemme halunneet olla paraya dhan. Eikö meistä voisi tulla Poikia? Pojat olivat turvassa, he saivat osakkeita eikä heidän tarvinnut lähteä kotoa.

Se, mitä Durgan kotona on tapahtunut, kiertää loppujen lopuksi takaisin sukupolvien ketjuun, kysymykseen naiseudesta ja tyttöydestä, sukupuolten välisestä arvosta, ja siihen kaikkein tärkeimpään kysymykseen: onko ihmiselämällä mitään arvoa?

Ei asiat tasa-arvon kannalta meillä Suomessakaan ole niin kuin niiden pitäisi olla. Sukupuolella ei pitäisi olla mitään väliä, kun valitaan työntekijöitä, ammattia, äänestetään, maksetaan palkkaa tai mitä tahansa. Sukupuolen ei pitäisi olla se asia, jonka perusteella päätöksiä tehdä. Ja kuitenkin niin tehdään.

Durgan tarinaa lukiessa kuitenkin muistaa myös sen, että meillä niin tytöt kuin pojatkin ovat syntyessään yhtä arvokkaita. Heillä on molemmilla mahdollisuus syntyä, mahdollisuus mennä kouluun, mahdollisuus päättää itse avioitumisestaan tai avioitumatta jättämisestään. Ja hyvä niin.

Osallistun Pimeyden lapsilla Helmet-lukuhaasteen kohtaan 33. Kirja kertoo Intiasta. Lisäksi osallistun postauksella myös Naistenviikkohaasteeseen.

Veera Vaahtera: Sopivasti sekaisin

Ehdin ripustaa kaksi vaatetta siinä ajassa joka Sampolta kesti palata ja kiskoa niistä toinen alas. Siirsin hänet kauemmaksi, ripustin pari vaatetta, noukin Sampon taas kauemmaksi, ripustin, noukin, siirsin, kunnes väsyin tuskastuttavan hitaaseen edistymiseen ja laitoin television päälle. Etsin lastenohjelmia tauottomana virtana lähettävän kanavan, josta maksoin syyllisyydentuntoisena joka kuukausi, ja istutin Sampon laitteen ääreen.

Sopivasti sekaisin (2017) on ensimmäinen Veera Vaahteralta lukemani romaani. Veera Vaahtera on Pauliina Vanhatalon alter ego, jolla hän kirjoittaa hyvän mielen viihderomaaneja. Ja kyllähän Sopivasti sekaisin minua viihdytti! Matleena on palkattu kirjastotoimenjohtajaksi, ja perheenäitiyden ja työn yhdistäminen ei osoittaudu olevan ihan helppoa. Ja kukapa lapsiperheen äiti, joka tuntee hommien kasautuvan vain itselleen, ei olisi haaveillut siitä, että päättäisi jättää tiskit tiskaamatta, pyykit pyykkäämättä ja ruuat laittamatta. Kokeillaan, mitä tapahtuu? No, näin Matleena päättää toimia, mutta lopputulos ei ehkä ole aivan sitä mitä hän toivoi...

Kirjan loppu on kuitenkin viihdegenreen oikein sopiva. Hyvän mielen kesäkirja (joka sopinee myös syksyyn, talveen ja kevääseen)!

Helmet-lukuhaasteen kohta 13. Kirja "kertoo sinusta", sillä sekä sankarittarella että minulla on pieniä lapsia.
Naistenviikkohaaste, Matleenan nimipäivä 22.7.

Sara Medberg: Holhokki

"Ette aio mennä naimisiin? Mutta nuoren naisen tehtävä on löytää aviomies ja synnyttää hänelle perillinen!" Dominic oli melkein saanut loput teestään väärään kurkkuun. Kuinka tyttö uskalsi sanoa vastaan holhoojalleen? Dominic muisteli tyytyväisenä miten oli naulinnut jääkylmän katseensa neitoon. Hän pystyi yleensä pelkällä tuijotuksella saamaan vastustajansa toisiin ajatuksiin.
Valitettavasti neiti Sparw oli osoittautunut Dominicin vastustajia sisukkaammaksi.

Tämän päivän nimipäiväsankarin kunniaksi Sara Medbergin Holhokki (2015). Olin lukenut kirjasta blogiarvion, jonka perusteella se päätyi lukujonooni. Pelottavan vaaleanpunainen kansi ja yli 500 sivua saivat minut kuitenkin epäröimään. En tuntenut olevani oikeassa mielentilassa pinkkejä röyhelöitä varten. Oi, miten väärässä olinkaan.

Neiti Desideria Sparw on jäänyt pikkutyttönä orvoksi ja asuu Pohjanmaalla syrjäisessä kartanossa hellittynä. Hänen Tukholmassa asuva holhoojansa ei ole pahemmin välittänyt tytöstä, mutta nyt holhooja on vaihtunut edellisen kuoltua. Nuori Dominic päättää tehdä velvollisuutensa ja matkustaa katsomaan tyttöä ja kasvattaa tästä nöyrän ja myöntyväisen nuoren neidon, joka käyttäytyy etiketin mukaisesti ja menee hyviin naimisiin. Desideria osoittautuu olevan kuitenkin toista mieltä.

1700-luvun Suomessa ja Ruotsissa on kuitenkin vaikeaa olla nuori neito, jolla on omia mielipiteitä ja tavoitteita. Holhokki on hauska ja viehättävä kuvaus naisen elämästä ja asemasta ennen kuin naisilla oli omia oikeuksia. Siksipä Holhokki sopii hyvin tämän vuotiseen Naistenviikkohaasteeseen. Kaikki keinot ovat sallittuja, jotta omat tavoitteet saataisiin läpi: aivan avuttomia eivät naiset olleet tuohonkaan aikaan, vaikka miehet niin olisivatkin kuvitelleet.

Desideria ei ollut lainkaan tiennyt, että Eugenialla oli niin teräksiset hermot! Kauhunsekaisella ihailulla hän näki, kuinka Eugenia nosti oikeassa kädessään olevan miekan ilmaan ja kylmän rauhallisesti odotti, että ovi aukenisi.
Desideria tempaisi itselleen erään haarniskan pitelemän keihään ja syöksyi Eugenian vierelle. Hyvänen aika, mitä hän tekisi aseella? Desideria ei halunnut vahingoittaa ketään. Ehkä hän voisi kampittaa voron keihään varrella?

Holhokkia lukiessani minulla oli koko ajan olo, että kirjailijalla on ollut todella hauskaa kirjoittaessaan kirjaa ja kuvauksia sekä Dominicin että Desiderian sielunelämästä. Ja niin oli minullakin tätä lukiessani.

Naistenviikkohaaste 2017.
Helmet-lukuhaasteen kohta 38. Kirjassa mennään naimisiin.

Kishwar Desai: Postimyyntilapset

Kaikki tämä tapahtui ennen kuin asiat menivät pieleen, ennen kuin Sonia sai hullun idean, joka vei häneltä vapauden. Miksi hän oli kehittänyt niin mielettömän ajatuksen vauvasta? Miksei hän ollut ymmärtänyt, että hän joutuisi pelinappulaksi erittäin monimutkaiselle kentälle?

Tuon kohtalokkaan päivän jokainen hetki pyöri hänen silmissään nyt, kun hän katsoi ympärilleen sairaalahuoneessa. Tämä olisi hänen uusi kotinsa vielä seuraavat kahdeksan kuukautta. Paikka alkoi tuntua aina vain enemmän vankilalta.

Postimyyntilapset (2013) keskitytään Intian sijaissynnyttäjiin, köyhiin naisiin, joilla ei ole elämässään vaihtoehtoja. Naisiin, jotka ovat valmiita synnyttämään lapsen vieraalla pariskunnalle saadakseen rahaa omille lapsilleen, taloon, elämään. Kirja herättää kysymyksen siitä, että vaikka kuinka yritetään varmistaa toiminnan eettisyys ja se, että naiset ovat mukana omasta vapaasta tahdostaan - onko silti niin? Ja kysymys, joka vaivaa ainakin minua: kuinka luopua lapsesta, jota on kantanut 9 kuukautta, vaikkei lapsella olisikaan omat geenit?

Englannista lähetettyjä alkioita juuttuu tulliin, mikä hankaloittaa klinikan toimintaa. Erään lapsen kohtalo huolestuttaa klinikan sosiaalityöntekijä Simran Singh. Lapsen vanhemmat kuolevat ennen luovutusta eikä sijaissynnyttäjääkään löydy mistään. Simran alkaa selvittää Amelia-vauvan kohtaloa, eikä se olekaan niin yksinkertaista kuin voisi kuvitella.

Kirja on - aiheestaan huolimatta - mukavaa ja nopeahkoa luettavaa.

Naistenviikon kirjahaasteeseen Desain Postimyyntilapset sopii hyvin - ehkä vielä paremmin olisi sopinut kirjailijan esikoisromaani Pimeyden lapset, joka pureutuu Intian tyttöjen asemaan vielä raadollisemmin kuin Postimyyntilapset.

Merkataan Helmet-lukuhaasteen kohta 10. Aasialaisen kirjailijan kirjoittama kirja. Ja vaikkei rakastuminen tässä kirjassa hyppääkään päälle, rakastutaan tässä silti, joten merkataan vielä Kesäbingosta "kirja jossa rakastutaan".

Leena Lehtolainen: Paholaisen pennut

- Hilja, se Rytkösen kuolema pakotti meidät samalle puolelle. Luota minuun.
Luotin Trankoviin yhtä paljon kuin vuorikiipeilijä maalarinteipillä korjattuun köyteen. En ollut kertonut hänelle edes Vanamosta. Löin, ja piiska osui häntä vasempaan olkapäähän. Hän ei yrittänyt väistää eikä päästänyt valitusta, kasvot vain muuttuivat entistä kalpeammiksi. Pudotin ratsupiiskan lattialle.
- Tuo riittää. Olet oikeassa, voin häipyä Julian palveluksesta milloin vain haluan. Mutta nythän tämä vasta alkaa käydä mielenkiintoiseksi.

Paholaisen pennut (2012) on henkivartija Hilja Ilveskerosta kertovan sarjan kolmas osa. Luin niistä ensimmäinen, enkä erityisesti pitänyt Hiljasta, joten myöhemmät osat ovat jääneet lukematta. Nyt kuitenkin sain Paholaisen pentujen pokkariversion ystävältäni ja otin sen matkalukemiseksi kesälomalle. Koska en yhtään muistanut, mitä ensimmäisessä osassa tapahtui, luin tarinaa koko lailla tyhjältä pöydältä. Ainoastaan Hiljan intohimoisen suhtaumisen ilveksiin muistin entuudestaan.

Hilja on pestautunut uudelle työnantajalle venäläisen Julia Gerboltin henkivartijaksi. Julia on liikemies Usko Syrjäsen morsian ja yllättäen Hiljalle selviää, että Julia on myös hänen vihollisensa (joka on ilmeisesti aiemmista kirjoista tuttu) tytär. Onko koko työpaikka ansa? Työhön hänet on houkutellut Juri Trankov, jonka kanssa Hiljalla on ollut vipinää. Juri toivoisi vipinän jatkuvan, mutta voiko häneenkään luottaa, vai onko Juri houkutellut Hiljan ansaan tarkoituksella. Kuolleeksi luultu rakastaja David Stahl onkin hengissä ja hänen kohtalonsa kietoutuu Hiljan kohtaloon.

Lisänä sopassa on Hiljan oma historia murhaajan tyttärenä ja ilmeisesti edellisessä osassa löydetty sisar, jonka turvallisuuden puolesta Hilja joutuu pelkäämään.

Vähän sekavaahan tätä oli lukea näin aiempia osia tuntematta, mutta koukuttavaa silti.

Paholaisen pennut osallistuu Naistenviikon lukuhaasteeseen. Parin päivän päästä on Leenan nimipäivä, ja kyllähän Paholaisen pennuissa nimenomaan naisnäkökulma on vahva. Hilja on vahva naishahmo, joka seisoo omilla jaloillaan.