Tove Jansson: Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia

Tove Janssonin Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia on julkaistu sekä ruotsiksi että suomeksi 1962. Minä kuuntelin sen äänikirjana, tarkoitus oli että yhdessä lasten kanssa, mutta kertomusten tempo oli ehkä hieman hitaansorttinen lapsille, joten osan kuuntelin ihan yksin automatkoilla.

Muumit ovat minulle tutumpia japanilaisesta tv-sarjasta kuin kirjoista, ja oli hauskaa huomata, että osaa kertomuksista olikin hyödynnetty tv-sarjan teossa. Kuten ainakin Maailman viimeinen lohikäärme, Kertomus näkymättömästä lapsesta ja Kuusi. Mutta useat kertomukset kertovat ihan muista hahmoista kuin muumeista tai Nuuskamuikkusesta, joten ehkä sekin harhautti vähän lapsia.

Ehkä suosikkini tarinoista oli Hemuli joka rakasti hiljaisuutta. Hemuli työskentelee tarinassa huvipuiston lipunrei'ittäjänä, vaikka rakastaisi rauhaa ja hiljaisuutta. Kun sade hajottaa puiston, Hemuli muuttaa yksin isoäitinsä vanhaan puutarhaan. Lapset keräävät löytämänsä huvipuiston osat yhteen ja rakentavat huvipuiston uudelleen Hemulin puutarhaan.

Seuraavaksi ehkä joku toinen muumikirja?

Anni Polva: Voi noita miehiä!

Mutta miespä ei lähtenyt. Se seisoi paikallaan kulmat kurtussa ja katseli tyttöä vihaisen näköisenä. - Anna se pumppu tänne, et sinä sitä itse saa
- Ja miksen muka saa? Olen minä ennenkin pyöriä pumpannut.

Nappasin Anni Polvan rakkausromaanin Voi noita miehiä! (1962) mukaani kirjastosta ihan puhtaasti mielenkiinnosta. Tiina-kirjat olen aikanani lukenut, mutta mitään en niistä muista. Polvan rakkausromaaneihin en ole aiemmin tutustunut sen sijaan lainkaan.

Jaa jaa, 50 vuotta sitten maailmankuva oli kovin toisenlainen. Sillä oli väliä, onko talon tytär vai piika, oppinut vai kouluja käymätön. Sillä oli väliä, käveleekö julkisesti käsikynkkää miehen kanssa, se on jo melkein kuin kihloihin menisi. Opiskelijatytöt asuivat alivuokralaisena ja vuokraemäntä saattoi vaikka yöllä ovelle kurkkimaan, vietetäänkö siellä säädyllistä elämää. Puhelin sentään oli, ainakin kaupungissa. Mutta maalle sen sijaan kirjoitettiin vain kirjeitä, kuten nyt Virpin ystävätär Kirsi, joka kirjoittaa kotiinsa, että Virpi tulee sinne kesän viettoon. Virpin puolestaan Kirsi lähettää matkaan summittaisten ohjeiden kanssa, ja niinhän siinä käy, että Virpi päätyy kokonaan toiseen taloon karjapiiaksi.

Mutta eipä hätä ole tämännäköinen, karjapiikana sitä saa kuitenkin palkkaa, ja töitä sitä olisi täytynyt tehdä ystävättärenkin kotona. Sielläkään ei suinkaan hätäännytä, kun kesävierasta ei kuulukaan, onpahan varmaan keksinyt sittenkin kesäksi muuta tekemistä. Hahaa, aivan toista kuin nykypäivänä, jos et viiteen minuuttiin vastaa puhelimeen tulleisiin viesteihin, niin epäillään jo vaikka mitä.

Kyse on selkeästi rakkaus- ja viihderomaanista, miehiä marssitetaan esiin solkenaan, mutta siitä huolimatta melko alusta saakka on selvää, kuka on Virpin valittu. Toki se on juuri se miehenjörrikkä, joka ei naisiin katsokaan - paitsi nyt tietenkin riuskaan ja sanavalmiiseen sankarittareen.

Vaikka Virpi haluaa näyttää pärjäävänsä, niin viimeisillä sivuilla kolahtaa nykynaisen sieluun kipeästi. Kun rakkaus on voitettu ja kihloista sovittu, Virpi antaakin kaiken päätäntävallan omista asioistaan kainosti miehensä haltuun. Auts.

Jos unohtaa sen, ettei tasa-arvo-asioissa oltu edetty aivan nykypäivän tasolle vielä 1960-luvulla, niin Voi noita miehiä! on kelpo huumorilla höystetty rakkausromaani. Se on viihdyttävä, helppo- ja nopealukuinen ja hauska. Taidanpa napata jonkun Tiina-kirjoistakin lukupinooni muistinvirkistykseksi (tosin lukupinoni on aika korkea, joten aivan heti sitä ei ehkä tapahdu).

Astrid Lindgren: Se pikkuinen Lotta

Lotta oli vihainen jo tullessaan, mutta nyt hän suorastaan vimmastui. Ensin ei annettu muuta päällepantavaa kuin se ruma pusero, joka kutitti ja pisteli, ja nyt ei saanut ruokaakaan. Kyllä äiti oli tuhma.
- Tuhma äiti! huusi Lotta ja polki jalkaa.

Astrid Lindgrenin lastenkirja Se pikkuinen Lotta (alkuperäisteos 1961, suomennos 1962, tarkistettu 2017) pääsi yllättämään iloisesti! Hauska, nopealukuinen, kiinnostava, jopa koukuttava, jos nyt lastenkirjasta voi niin sanoa. Kohdeyleisö (5- ja 7-vuotiaat) pitivät kovasti, samoin äiti.

Lotta, 5 vuotta, riitaantuu äitinsä kanssa, sillä äiti käskee pukea päälle ihan tyhmän puseron! Meidän lapset pystyivät ilmeisesti täydellisesti samaistumaan Lottaan, perheen äiti (siis minä) taas pystyin samaistumaan äitiin, joka sanoo, että Lotta voi olla sitten vaikka alasti, jos ei kerran pue päälleen. Sitten tapahtuu jotain, jota ei ehkä tapahtuisi nykyään (tai mistä ei ainakaan kirjoiteta kirjoja): äiti lähtee kauppaan ja Lotta jää yksin kotiin, kun ei kerran ole vaatteita päällä. Lotta vimmastuu ja päättää muuttaa pois kotoa. Huolestuneille äideille kerrottakoon: Lotalla ei ole hätää koko aikana.

- Arvaas, kuka tänä iltana itkee ja murehtii. Sinun isärukkasi. Menen lastenhuoneeseen sanomaan lapsilleni hyvä yötä, ja yksi sänky onkin tyhjänä. Lotta on poissa.
- Ei sille enää mitään mahda, sanoi Lotta.

Mitä tapahtuu? Palaako Lotta kotiin? Jääkö hän ikuisiksi ajoiksi asumaan muualle? Tekevätkö Lotta ja äiti sovinnon? Oli ihan pakko lukea eteenpäin, jotta tietäisimme, joten iltasatukirjan lukuun kannattaa varata runsaasti aikaa.

Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla 3

Hellberg oli hillinnyt itsensä nopeasti. Hän tuntui vetäytyvän irralleen koko asiasta ja koetti silittää sitä. Mutta Akseli ei voinut tyyntyä.
- Yhden asian minä sanon... Sen että minä päätän omista asioistani... Sinä olit jättäny esikuntaan minulle kirjeen pöydälle sillon kun lähdit, ja sen viimmenen lause oli että toimi oman harkintas mukaan... Sillon minä päätin että sillä lailla tulen aina tekeen... Ja niin olen tehny...

Täällä Pohjantähden alla -trilogian kolmas osa osa samanlainen järkäle kuin edellisetkin. Akseli on palannut vankeudesta, saa lunastaa Koskelan torpan omakseen ja pyrkii pysymään erillään politiikasta. Akselin ja Elinan pojat eivät nouse samalla tavoin päähenkilöiksi kuin Akseli aikanaan, mutta heistä Vilhoa kuvataan eniten. Kuinka Vilho kantaa sisukkaasti valtavia oksanippuja selässään, on yhtä kova tekemään töitä kuin isänsä ja isoisänsä ja kuinka Koskelassa alkaa mennä taloudellisesti aika hyvin, kun töitä on tekemässä isä ja kolme tehokasta poikaa. Isä-Akseli saakin ottaa hetken aikaa vähän lunkimmin.

Ja sitten syttyykin uusi sota. Vaikka luin Täällä Pohjantähden alla -trilogiaa ensimmäistä kertaa, tiesin sentään jo ennalta, että Vilho Koskelan kohtalona on kaatua sodassa. Kaksi muuta veljestä on kaatunut jo aiemmin ja jäljelle jäävät vain tytär Kaarina ja nuorin poika Juhani, joka sentään on liian nuori sotaan.

Kannattiko tämän massiivisen klassikkoteoksen lukeminen? Aloitin trilogian joskus ennen joulua ja sain tämän viimeisen osan luetuksi joskus touko-kesäkuun vaihteessa, eli lukeminen kesti yli puoli vuotta. Kannatti ehdottomasti! Ja suosittelen muitakin, joille Täällä Pohjantähden alla on vielä tuntematon, tutustumaan trilogiaan rohkeasti. Jo ihan siitäkin syystä, että sarja on suomalaisen kirjallisuuden klassikkoteoksia, ja vasta nyt tajusin useita viittauksia tähän kirjaan muualta kirjallisuudesta ja taiteesta. Väinö Linna on sitä paitsi sujuvasanainen ja värikäs kirjoittaja, jonka romaanit ovat helppolukuisempia kuin mitä voisi kuvitella.

Helmet-lukuhaasteen kohta 8. Suomen historiasta kertova kirja.