Voi Eleanor! Olin lukenut useammasta blogista kehuja Eleanorille kuuluu ihan hyvää (2018) -kirjasta, ja kuuntelin sen äänikirjana. Kuuluu ehdottomasti niihin tänä vuonna lukemiini kirjoihin, joita suosittelen muillekin!
Eleanor elää erakkomaisesti ilman ystäviä. Hän käy töissä, muttei ole ystävystynyt työtovereidensa kanssa. Hänellä on tietyt rutiinit lounaan ja muiden arjen toimien suhteen, eikä hän poikkea niistä koskaan. Ainoastaan äiti soittaa kerran viikossa, vaikkeivat puhelut olekaan Eleanorista mukavia. Eleanor ei oikein osaa olla ihmisten kanssa ja viikonloput hän viettää votkapullo seuranaan kotonaan.
Mutta yllättäen uusi työkaveri vetää Eleanorin lähes väkisin mukanaan tutustumaan uusiin ihmisiin ja Eleanorin rutiinit alkavat muuttua. Eleanor on hulvattoman hauska, koskettava, surullinen - mutta lopulta kaikki näyttää paljon paremmalta.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Draama. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Draama. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 23. joulukuuta 2018
sunnuntai 16. joulukuuta 2018
Johanna Valkama: Kaukosaarten Aino
Kaukosaarten Ainon (2018) lukemisesta on muutama viikko aikaa, eikä järkevän sanottavan keksiminen muutu silloin yleensä helpommaksi. Aino muodosti hyvän jatkon sarjalle, ja pidin siitä kovasti.
Aino, johon kirjan nimessä viitataan ei olekaan samaa sukua edellisten osien Itämeren Aurin ja Linnavuoren Tuulin kanssa. Jo näkökulman vaihtuminen, se, että matkaan lähdetäänkin Aurin pojan Iki-Kuuran mukana, tuntui piristävältä poikkeukselta. Kirja toimii myös itsenäisenä, jos ei aivan muista tai ei ole lukenut sarjan aiempia käänteitä, niin se ei haittaa lainkaan.
Tarina Iki-Kuurasta ja Annista sijoittuu kaukaisille Färsaarille, karuun ja yksinäiseen ympäristöön. Iki-Kuura etsii omaa paikkaansa maailmassa, Ann on elämässä pettynyt ja haluaa vain piiloutua maailmalta. Kaukosaarten Aino on nautinnollista luettavaa ja tarina vetäisi mukaansa nopeasti!
Aino, johon kirjan nimessä viitataan ei olekaan samaa sukua edellisten osien Itämeren Aurin ja Linnavuoren Tuulin kanssa. Jo näkökulman vaihtuminen, se, että matkaan lähdetäänkin Aurin pojan Iki-Kuuran mukana, tuntui piristävältä poikkeukselta. Kirja toimii myös itsenäisenä, jos ei aivan muista tai ei ole lukenut sarjan aiempia käänteitä, niin se ei haittaa lainkaan.
Tarina Iki-Kuurasta ja Annista sijoittuu kaukaisille Färsaarille, karuun ja yksinäiseen ympäristöön. Iki-Kuura etsii omaa paikkaansa maailmassa, Ann on elämässä pettynyt ja haluaa vain piiloutua maailmalta. Kaukosaarten Aino on nautinnollista luettavaa ja tarina vetäisi mukaansa nopeasti!
sunnuntai 2. joulukuuta 2018
Diana Gabaldon: Tuliristi
Huomaan taas, kuinka vaikeaa on kirjoittaa postausta kirjasta, jonka lukemisesta on vierähtänyt hetki, eikä kirjaakaan ole enää käsillä. Gabaldonin Matkantekijä-kirjat ovat vielä niin paksuja ja tapahtumarikkaita, että tuntuu kuin ei yhtään tavoittaisi enää sitä, mistä Tuliristissä oikein lähdettiinkään liikkeelle. Tai mihin siinä päädyttiin. Tuliristi on hajanainen, vaikkakin taidokkaasti kirjoitettu.
Vapaussota häämöttää, mutta vielä ei ole sen aika. Siihen saakka on kuitenkin selvittävä hengissä. Kohtalo kuljettaa koko porukkaa ja kirjassa pelätään jonkun hengen puolesta useampaan otteeseen.
- Muukalainen
- Sudenkorento
- Matkantekijä
Lordi John ja Hellfire-klubi (kirjassa Lordi John ja paholaisen korttipakka)
Lordin yksityisasia
Lordi John ja riivaajatar (kirjassa Lordi John ja paholaisen korttipakka)
Lordi John ja veitsenterän veljeskunta
Lordi John ja sotilaan haamu (kirjassa Lordi John ja paholaisen korttipakka)
Armeijan käytäntö (kirjassa Tulivana)
Skottilainen vanki
Lordi John ja zombien vitsaus (kirjassa Tulivana) - Syysrummut
- Tuliristi
- Lumen ja tuhkan maa
- Luiden kaiku
- Sydänverelläni kirjoitettu
Lehtenä pyhäinpäivän tuulessa (kirjassa Tulivana)
Välitila (kirjassa Tulivana)
Kokemattomat (kirjassa Kokemattomat ja muita kertomuksia)
sunnuntai 11. marraskuuta 2018
Essi Ihonen: Ainoa taivas
Ajattelin, että jos yli 80-vuotias tuttava suosittelee nuortenkirjaa, niin siinä on jotain. Ja niin olikin. Ainoa taivas (2018) lumosi minut täysin, tavalla, jota harva kirja tekee. Kuuntelin äänikirjana ja olen yhä lähes sanaton. Olen suositellut kirjaa lähes kaikille vastaantulijoille (no en, mutta ystävilleni ainakin). Ainoa taivas ei ole liikaa mitään vaan juuri sopivasti sitä mitä on.
Kirja kertoo 17-vuotiaasta Ainosta, joka on kasvanut esikoislestadiolaisessa perheessä, isän Jumalan pelossa. Aino huomaa lähes yhtäkkiä olevansa kihlautunut Armon kanssa, vaikkei tiedä vielä mitä tulevaisuudeltaan haluaa. Vuoden vanhempi sisko avioituu, mutta hän on sentään rakastunut mieheensä. Aino ei edes tunne Armoa, joten mistä hän voisi tietää, rakastaako tätä?
Ainoa taivas oli täynnä kohtia, joita lainaisin tässä mielelläni, mutta koska kuuntelin äänikirjan, ei tässä tällä kertaa ole lainausta. Ainoa taivas oli kuitenkin niin hyvä, että luen sen mielelläni myöhemmin uudelleen.
Kirja kertoo 17-vuotiaasta Ainosta, joka on kasvanut esikoislestadiolaisessa perheessä, isän Jumalan pelossa. Aino huomaa lähes yhtäkkiä olevansa kihlautunut Armon kanssa, vaikkei tiedä vielä mitä tulevaisuudeltaan haluaa. Vuoden vanhempi sisko avioituu, mutta hän on sentään rakastunut mieheensä. Aino ei edes tunne Armoa, joten mistä hän voisi tietää, rakastaako tätä?
Ainoa taivas oli täynnä kohtia, joita lainaisin tässä mielelläni, mutta koska kuuntelin äänikirjan, ei tässä tällä kertaa ole lainausta. Ainoa taivas oli kuitenkin niin hyvä, että luen sen mielelläni myöhemmin uudelleen.
sunnuntai 21. lokakuuta 2018
Sisko Koskiniemi: Ihan tavallinen perhe
- Se pm väärin. On väärin joutua kertomaan äidille, että hänen lapsensa on kuollut. Olkoon vaikka minkälaista elämää... Lapsi. Oma lapsi. Sellainen kaunis tyttö rippikuvassa. Kaija, minä haluan pois tällaisesta maailmasta, jossa äideille kerrotaan lauantaiaamuna lapsen kuolemasta.
Sisko Koskiniemen sosiaalityöntekijä Kaijasta kertova edellinen romaani Kääntöpuolella lapsuus päättyi raskaista aiheistaan huolimatta toivon kipinään. Nyt Kaijan tarina jatkuu romaanissa Ihan tavallinen perhe (2018). Kaija työskentelee edelleen poliisilaitoksen sosiaalityöntekijänä ja tekee sen sekä järjellä että sydämellä. Kaija ei välitä työajoista vaan antaa kaikkensa voidakseen auttaa, ja pystyykin usein auttamaan. Mutta kaikkia ei voi auttaa. Kaikki eivät halua apua, ja joskus vain on liian myöhäistä.
Minun täytyy tunnustaa, että tähän kirjaan tarttuminen oli vaikeaa. Kirja on saatu kustantajalta arvostelukappaleena, ja tiesin, että haluan ehdottomasti lukea sen. Mutta aihe on raskas ja sitä oli vaikea lähestyä. Kun lopulta sitten rohkaisin itseni ja aloitin, en voinut enää lopettaa lukemista. Luin kirjaa lähes läpi yön, sillä en vain voinut lopettaa.
Mielestäni kirjasta edelleen näkyy se, ettei kirjailija ole ammattikirjailija, vaan teksti on hieman harrastelijamaisempaa. Mutta ei se haittaa, sillä asiantuntemus näkyy. Koskiniemi tietää mistä kirjoittaa ja se tekee kirjasta aidon ja vakuuttavan. Suosittelen tätä ja myös edellistä kirjaa erityisesti jokaiselle, joka on joskus miettinyt, miksei lastensuojelu tehnyt mitään ajoissa.
- Jos joskus haluat puhua minun kanssani, sano vartijalle. Vapaudut luultavasti pian, voit milloin vain senkin jälkeen tulla tapaamaan minua. Papereissa on kerrottu kaikki huostaanottoon liittyvät asiat, lue ne, kun jaksat.
Vuoteella makaava hahmo ei liikahtanutkaan. Kaija meni käytävälle ja sulki oven. Seisoi paikallaan, katsoi korkealla olevan ikkunan läpi ulos. Halutti huutaa, kirkua, heittää ikkunan alla seisova tuoli seinään.
Sisko Koskiniemen sosiaalityöntekijä Kaijasta kertova edellinen romaani Kääntöpuolella lapsuus päättyi raskaista aiheistaan huolimatta toivon kipinään. Nyt Kaijan tarina jatkuu romaanissa Ihan tavallinen perhe (2018). Kaija työskentelee edelleen poliisilaitoksen sosiaalityöntekijänä ja tekee sen sekä järjellä että sydämellä. Kaija ei välitä työajoista vaan antaa kaikkensa voidakseen auttaa, ja pystyykin usein auttamaan. Mutta kaikkia ei voi auttaa. Kaikki eivät halua apua, ja joskus vain on liian myöhäistä.
Minun täytyy tunnustaa, että tähän kirjaan tarttuminen oli vaikeaa. Kirja on saatu kustantajalta arvostelukappaleena, ja tiesin, että haluan ehdottomasti lukea sen. Mutta aihe on raskas ja sitä oli vaikea lähestyä. Kun lopulta sitten rohkaisin itseni ja aloitin, en voinut enää lopettaa lukemista. Luin kirjaa lähes läpi yön, sillä en vain voinut lopettaa.
Mielestäni kirjasta edelleen näkyy se, ettei kirjailija ole ammattikirjailija, vaan teksti on hieman harrastelijamaisempaa. Mutta ei se haittaa, sillä asiantuntemus näkyy. Koskiniemi tietää mistä kirjoittaa ja se tekee kirjasta aidon ja vakuuttavan. Suosittelen tätä ja myös edellistä kirjaa erityisesti jokaiselle, joka on joskus miettinyt, miksei lastensuojelu tehnyt mitään ajoissa.
- Jos joskus haluat puhua minun kanssani, sano vartijalle. Vapaudut luultavasti pian, voit milloin vain senkin jälkeen tulla tapaamaan minua. Papereissa on kerrottu kaikki huostaanottoon liittyvät asiat, lue ne, kun jaksat.
Vuoteella makaava hahmo ei liikahtanutkaan. Kaija meni käytävälle ja sulki oven. Seisoi paikallaan, katsoi korkealla olevan ikkunan läpi ulos. Halutti huutaa, kirkua, heittää ikkunan alla seisova tuoli seinään.
sunnuntai 26. elokuuta 2018
Enni Mustonen: Verenpisara ikkunalla
Turhaan Toivo isälle puhui kaikkien kansojen työtätekevien liitosta, joka poistaa nälän, sodan ja köyhyyden. Isä sanoi, että semmoiset ovat marssin sanoja. Ei niihin pidä uskoa vaan omiin silmiinsä. Oikeassa ne olivat tavallaan kumpikin, isä sekä Toivo.
Nuori vasta seminaarista valmistunut opettaja Saara Kavenius tulee kesällä 1917 pienen etelähämäläisen pitäjän kyläkouluun opettajaksi. Hän asettuu kesäksi kartanoon kartanon tyttären kotiopettajaksi ja tutustuu Vappuun, torpparin tyttäreen, joka on työssä kartanossa. Takakannen mukaan naiset ystävystyvät, mutta minusta se on ehkä vähän liikaa sanottu. Kumpikin on jo valmiiksi valinnut puolensa sisällissodan lähestyessä vääjäämättä, joten ystävystyminenkin on vaikeaa. Mutta molemmat ovat myös sen verran avarakatseisia, että ymmärtävät toisenkin näkemyksiä, ja yhdessähän siinä sodan pyörteisiin joudutaan ja on vain yritettävä selviytyä.
Nuori vasta seminaarista valmistunut opettaja Saara Kavenius tulee kesällä 1917 pienen etelähämäläisen pitäjän kyläkouluun opettajaksi. Hän asettuu kesäksi kartanoon kartanon tyttären kotiopettajaksi ja tutustuu Vappuun, torpparin tyttäreen, joka on työssä kartanossa. Takakannen mukaan naiset ystävystyvät, mutta minusta se on ehkä vähän liikaa sanottu. Kumpikin on jo valmiiksi valinnut puolensa sisällissodan lähestyessä vääjäämättä, joten ystävystyminenkin on vaikeaa. Mutta molemmat ovat myös sen verran avarakatseisia, että ymmärtävät toisenkin näkemyksiä, ja yhdessähän siinä sodan pyörteisiin joudutaan ja on vain yritettävä selviytyä.
Verenpisara ikkunalla (1998) aloittaa Enni Mustosen Koskivuori-sarjan. Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjan viimeisin osa jätti nälän lukea lisää Enni Mustosta, joten tartuin tähän sarjaan, jota en ole aiemmin lukenutkaan. Sarjan aloitus lunasti odotukset, joten seuraavaksi jonoon sarjan seuraava osa.
Suomen itsenäistymisen aika ja varsinkin sisällissotakuvauksia on viime vuosina ollut aika paljon kirjallisuudessa, 100-vuotisjuhlan muistoksi epäilemättä. Mutta en minä sitten näköjään niitä kovin paljon ollutkaan lukenut, kun ryhdyin blogin arkistoista etsimään. Lähinnä mieleen tulee Täällä Pohjantähden alla osat Yksi, Kaksi ja Kolme, Kirsti Ellilän Tuntemattomat, Heidi Könkään Sandra sekä Enni Mustosen oma Ruokarouva.
Osallistuu Jatkumo-lukuhaasteeseen sekä Helmet-haasteessa kohta "liittyy ensimmäisen maailmansodan aikaan".
keskiviikko 22. elokuuta 2018
Enni Mustonen: Taiteilijan vaimo
Huopa tuntui ihanan lämpimältä, kun kääriydyin siihen ja oikaisin pitkäkseni Iivon kainaloon. Heikkikin laittoi reppunsa päänalusekseen ja kävi makuulle Iivon toiselle puolelle.
- Kappas vaan, tähtiä, hän sanoi hetken kuluttua. Tosiaan, kun katsoi ohi laivan savupiipusta tupruavan savupatsaan, tummalla yötaivaalla erottui yksi ainoa himmeä tähti.
Syrjästäkatsojan tarinat on edennyt uuteen osaan. Kirsti palaa Pariisista takaisin Suomeen perustamaan muotihuonetta ja avioitumaan Iivonsa kanssa. Nyt eletään vuosia 1927-1930. Vaikka Kirsti uskoo olevansa valmistautunut avioliittoon taiteilijan kanssa, mutta on silti asioita, joita ei voi ennakoida, tai joiden hyväksyminen osoittautuu yllättävän vaikeaksi.
Sarja jatkuu tutuksi tulleella tavalla ja hahmoissa vilisee oikeita historiallisia henkilöitä, jotka ovat osaltaan vaikuttaneet Suomen historiaan. Taiteilijan vaimo sai minut perehtymään lisää mm. Mika Waltarin, Erkki Kivijärven ja Minna Craucherin historiaan. Lisää tietoa kirjan taustoista on myös sarjan facebook-sivulla Syrjästäkatsojan tarinoita.
Syrjästäkatsojan tarinoita -sarja
Paimentyttö
Lapsenpiika
Emännöitsijä
Ruokarouva
Ruokarouvan tytär
Taiteilijan vaimo
Napataan Taiteilijan vaimolla suoritus haasteisiin Jatkumo - sarjakirjojen lukuhaaste sekä Helmet-lukuhaaste.
- Kappas vaan, tähtiä, hän sanoi hetken kuluttua. Tosiaan, kun katsoi ohi laivan savupiipusta tupruavan savupatsaan, tummalla yötaivaalla erottui yksi ainoa himmeä tähti.
Syrjästäkatsojan tarinat on edennyt uuteen osaan. Kirsti palaa Pariisista takaisin Suomeen perustamaan muotihuonetta ja avioitumaan Iivonsa kanssa. Nyt eletään vuosia 1927-1930. Vaikka Kirsti uskoo olevansa valmistautunut avioliittoon taiteilijan kanssa, mutta on silti asioita, joita ei voi ennakoida, tai joiden hyväksyminen osoittautuu yllättävän vaikeaksi.
Sarja jatkuu tutuksi tulleella tavalla ja hahmoissa vilisee oikeita historiallisia henkilöitä, jotka ovat osaltaan vaikuttaneet Suomen historiaan. Taiteilijan vaimo sai minut perehtymään lisää mm. Mika Waltarin, Erkki Kivijärven ja Minna Craucherin historiaan. Lisää tietoa kirjan taustoista on myös sarjan facebook-sivulla Syrjästäkatsojan tarinoita.
Syrjästäkatsojan tarinoita -sarja
Paimentyttö
Lapsenpiika
Emännöitsijä
Ruokarouva
Ruokarouvan tytär
Taiteilijan vaimo
Napataan Taiteilijan vaimolla suoritus haasteisiin Jatkumo - sarjakirjojen lukuhaaste sekä Helmet-lukuhaaste.
sunnuntai 19. elokuuta 2018
Emma Cline: Tytöt
Mutta Suzannella ja minulla oli muuta yhteistä, toisenlainen nälkä. Välillä kaipasin kosketusta niin kovasti että kaipuu raapi minua sisältä. Näin saman Suzannessa, joka valpastui kuin ruokaa haistava eläin aina kun Russel lähestyi.
Mutta joinain iltoina, kun en saanut unta, kuorin omenaa hitaasti tiskialtaan ääressä ja annoin kuorensuikaleen venyä kiiltävän veitsenterän alla. Ympärillä pimeä talo. Toisinaan tunne ei ollut katumusta. Se oli ikävöintiä.
Kun 14-vuotias Evie tapaa sattumalta Suzannen, jännittävän porukan mukana liikkuvan hippitytön, se on menoa. Hän haluaa tehdä vaikutuksen Suzanneen, tavata tämän uudelleen ja on valmis lähtemään mihin vain Suzanne pyytää. Jos pyytää. Arki tuntuu tavalliselta ja turhalta, vanhemmat ovat eronneet, Evie riitelee ystävänsä Connien kanssa, eikä äiti edes huomaa, vaikka Evie alkaa viettää aikaansa hippikommuunissa ja varastaa rahaa kotoaan.
Tytöt (2016) on Emma Clinen pari vuotta sitten julkaistu esikoinen. Silloin ilmeisesti kovastikin huomiota saanut, mutta minulta ohitse mennyt. En tarttunut kirjaan maineen takia, vaan aika kevein odotuksin. Jos olisin toivonut siitä tajunnanräjäyttävän hyvää lukukokemusta, olisin varmaankin pettynyt. Tytöt oli kuitenkin ihan kelpo luettavaa, ei mukava, mutta kiinnostava kuvaus 70-luvun hippielämästä Kaliforniassa, joka päättyy tragediaan. Tragedialla tätä kaupitellaan lukijalle, ja houkutellaan jatkamaan lukemista. Mitä tapahtui? Miksi Evie ei ollut mukana? Olisiko hän halunnut olla mukana?
Välillä hypätään nykypäivään aikuisen Evien mukana ja lukijalle selviää, ettei Evie ole hippiaikojen jälkeen saanut oikein otetta elämästä. Muuten aikuinen Evie jää hieman vaisuksi kokemukseksi.
Lukemisen arvoinen romaani kuitenkin.
Helmet-lukuhaasteeseen kohta "selviytymistarina".
Mutta joinain iltoina, kun en saanut unta, kuorin omenaa hitaasti tiskialtaan ääressä ja annoin kuorensuikaleen venyä kiiltävän veitsenterän alla. Ympärillä pimeä talo. Toisinaan tunne ei ollut katumusta. Se oli ikävöintiä.
Kun 14-vuotias Evie tapaa sattumalta Suzannen, jännittävän porukan mukana liikkuvan hippitytön, se on menoa. Hän haluaa tehdä vaikutuksen Suzanneen, tavata tämän uudelleen ja on valmis lähtemään mihin vain Suzanne pyytää. Jos pyytää. Arki tuntuu tavalliselta ja turhalta, vanhemmat ovat eronneet, Evie riitelee ystävänsä Connien kanssa, eikä äiti edes huomaa, vaikka Evie alkaa viettää aikaansa hippikommuunissa ja varastaa rahaa kotoaan.
Tytöt (2016) on Emma Clinen pari vuotta sitten julkaistu esikoinen. Silloin ilmeisesti kovastikin huomiota saanut, mutta minulta ohitse mennyt. En tarttunut kirjaan maineen takia, vaan aika kevein odotuksin. Jos olisin toivonut siitä tajunnanräjäyttävän hyvää lukukokemusta, olisin varmaankin pettynyt. Tytöt oli kuitenkin ihan kelpo luettavaa, ei mukava, mutta kiinnostava kuvaus 70-luvun hippielämästä Kaliforniassa, joka päättyy tragediaan. Tragedialla tätä kaupitellaan lukijalle, ja houkutellaan jatkamaan lukemista. Mitä tapahtui? Miksi Evie ei ollut mukana? Olisiko hän halunnut olla mukana?
Välillä hypätään nykypäivään aikuisen Evien mukana ja lukijalle selviää, ettei Evie ole hippiaikojen jälkeen saanut oikein otetta elämästä. Muuten aikuinen Evie jää hieman vaisuksi kokemukseksi.
Lukemisen arvoinen romaani kuitenkin.
Helmet-lukuhaasteeseen kohta "selviytymistarina".
sunnuntai 29. heinäkuuta 2018
Mazo de la Roche: Jalnan isäntä
Lapsi oli lähes kaksivuotias, lujasti omilla jaloillaan seisova, älykäs, ovela, ja se näytti jo tietävän ja nauttivan siitä, että se oli äidilleen selittämätön ongelma.
Jalnan isäntä (alkuteos 1933, suom. 1939) petraa ehkä hieman edellisenä lukemaani Jalnan perintöön verrattuna. Mutta sekava sillisalaatti on tämäkin. Finch on rakastunut Englannissa Sarahiin ja saa uuden mahdollisuuden hänen kanssaan. Renny ja Alayne saivat toisensa, mutta ei se oikein hyvältä vaikuta. Runoilija-veli Eden palaa kotiseudulleen jälleen kerran hirvittävän sairaana. Perheessä sekä Rennyn että Piersin perheessä on lapsia, mutta lasten kuvaus vaikuttaa ontolta ja etäiseltä - tosin se ehkä johtuu siitä, että aika jota kuvataan on niin tyystin toinen. Rennyn ja Alaynen tytärtä Adelinea kuvataan jo vauvasta asti Rennyn kaltaiseksi ja äidilleen mystiseksi olennoksi. Sillä kenties petrataan tulevaisuuden kuvioita, mutta jotenkin ahdistavalta se tuntuu silti. Muistelen, että samaan tyyliin kuvataan perheen lapsia myös sarjan kronologisen järjestyksen aloittavassa Jalnan aamussa.
Lista kronologisessa järjestyksessä, suluissa julkaisujärjestys. Lähde Wikipedia.
1. Jalnan synty (9)
2. Jalnan aamu (16)
3. Jalnan kotiopettajatar (11)
4. Jalnan nuori Renny (5)
5. Jalnan kevät (7)
6. Jalnan veljekset (13)
7. Jalna (1)
8. Jalnan perhe (2)
9. Jalnan perintö (3)
10. Jalnan isäntä (4)
11. Jalnan kukoistus (6)
12. Näkemiin Jalna (8)
13. Jalnan miehet palaavat (10)
14. Rennyn tytär (12)
15. Kosijoita Jalnassa (14)
16. Juhlat Jalnassa (15)
Osallistuu haasteeseen Jatkumo - sarjakirjojen lukuhaaste.
sunnuntai 24. kesäkuuta 2018
Milja Kaunisto: Luxus
"Sää oot oikee… kreivitär. Onks se totta?"
Marie sulki jälleen silmänsä ja nyökkäsi hiljaa. "Minä olin kreivitär. Nyt en ole enää mitään muuta kuin pelokas nainen, joka istuu tässä huoneessa päivästä toiseen ja muistelee menneitä päiviä. Olen taakka herra Borealille."
Milja Kauniston Luxus (2016) viipyi lukulistallani pitkään. Sain sen luettua lopultakin nyt, kun se ei todellakaan ole mikään uutuus ja koko trilogiakin on jo julkaistu. Ehkä minusta oli vähän vastenmielistä tarttua tällaiseen tiiliskiviromaaniin, mutta Luxus kyllä vetäisi mukaansa kun lopulta avasin sen.
Isidore Boreal, pyövelinkisälli, pelastaa kaltoin kohdellun kreivitä Marie-Constance de Boucardin katuojasta Ranskan vallankumouksen ensi aalloissa. Miksi kreittären puoliso on tuomittu kuolemaan, ja miksi tämä kutsuu viime sanoinaan Nenetteä? Kuinka selviytyä maailmassa, jossa ei ole enää aatelisia eikä oikeastaan mitään asiaa ulos kadulle?
Lopulta turvapaikka löytyy markiisi de Saden mielikuvituksen loihtimasta ylellisestä bordellista Maison de Luxe. Mitä sen jälkeen tapahtuu? Sen nähdäkseni minun täytyy ilmeisesti lukea Purppuragiljotiini-sarjan toinen osa.
Jatkumo - sarjakirjojen lukuhaaste.
Helmet-lukuhaaste, 31. kirjaan tarttuminen hieman pelottaa.
Marie sulki jälleen silmänsä ja nyökkäsi hiljaa. "Minä olin kreivitär. Nyt en ole enää mitään muuta kuin pelokas nainen, joka istuu tässä huoneessa päivästä toiseen ja muistelee menneitä päiviä. Olen taakka herra Borealille."
Milja Kauniston Luxus (2016) viipyi lukulistallani pitkään. Sain sen luettua lopultakin nyt, kun se ei todellakaan ole mikään uutuus ja koko trilogiakin on jo julkaistu. Ehkä minusta oli vähän vastenmielistä tarttua tällaiseen tiiliskiviromaaniin, mutta Luxus kyllä vetäisi mukaansa kun lopulta avasin sen.
Isidore Boreal, pyövelinkisälli, pelastaa kaltoin kohdellun kreivitä Marie-Constance de Boucardin katuojasta Ranskan vallankumouksen ensi aalloissa. Miksi kreittären puoliso on tuomittu kuolemaan, ja miksi tämä kutsuu viime sanoinaan Nenetteä? Kuinka selviytyä maailmassa, jossa ei ole enää aatelisia eikä oikeastaan mitään asiaa ulos kadulle?
Lopulta turvapaikka löytyy markiisi de Saden mielikuvituksen loihtimasta ylellisestä bordellista Maison de Luxe. Mitä sen jälkeen tapahtuu? Sen nähdäkseni minun täytyy ilmeisesti lukea Purppuragiljotiini-sarjan toinen osa.
Jatkumo - sarjakirjojen lukuhaaste.
Helmet-lukuhaaste, 31. kirjaan tarttuminen hieman pelottaa.
keskiviikko 13. kesäkuuta 2018
Mazo de la Roche: Jalnan perintö
On ehkä vähän noloa palata jälleen Jalna-sarjan pariin, mutta en anna sen haitata. Kyse on siis kanadalaisesta kartanoromaanisarjasta. Sarjan ensimmäinen osa Jalna ilmestyi vuonna 1927 (suomennettu 1937) ja viimeinen osa Jalnan aamu 1960 (suomennettu 1962). Kirjat eivät ilmestyneet kronologisessa järjestyksessä, vaan täysin sikin sokin. Ensimmäisenä julkaistu Jalna on jäänyt kronologisessa järjestyksessä sarjan 7. osaksi.
Jalnan perintö (1932, suomennettu 1939) on jotenkin niin väkisin väännetty kirja, että lukijaa haukotuttaa. Siinä kun kaksi edellistä osaa (Jalna ja Jalnan perhe) olivat vauhdikkaita ja humoristisiakin, Jalnan perinnöstä saa etsiä draamaa suurennuslasilla löytämättä sitä. Hoh hoijaa. Ilmeisesti kaksi edellistä osaa olivat olleet jonkinlaisia menestyksiä, joten kirjailijan kannatti jatkaa saman rahasammon takomista, vaikka ideat olivatkin jo lopussa. Mutta kannattiko sitä jatkaa vielä 13 osaa tämän jälkeenkin? No jaa, myöhemmissä osissa on kyllä onnistuneempiakin osia kuin tämä.
Finch, Whiteoakin veljeksistä toiseksi nuorin, on tullut viimein täysi-ikäiseksi, ja saa käyttöönsä mummon jättämän suuren perinnön. Mitä hän tekee perinnöllä? Kuinka perhe käsittelee se, että mummo testamenttasi perintönsä juuri Finchille, vaikka jokainen olisi omasta mielestään ollut oikeutetumpi rahoihin kuin Finch?
Finch matkustaa sentään rahoineen ja setineen päivineen meren yli tätinsä luokse Englantiin, mutta ei saa sielläkään oikein mitään aikaiseksi.
Lista kronologisessa järjestyksessä, suluissa julkaisujärjestys. Lähde Wikipedia.
1. Jalnan synty (9)
2. Jalnan aamu (16)
3. Jalnan kotiopettajatar (11)
4. Jalnan nuori Renny (5)
5. Jalnan kevät (7)
6. Jalnan veljekset (13)
7. Jalna (1)
8. Jalnan perhe (2)
9. Jalnan perintö (3)
10. Jalnan isäntä (4)
11. Jalnan kukoistus (6)
12. Näkemiin Jalna (8)
13. Jalnan miehet palaavat (10)
14. Rennyn tytär (12)
15. Kosijoita Jalnassa (14)
16. Juhlat Jalnassa (15)
Osallistuu haasteeseen Jatkumo - sarjakirjojen lukuhaaste.
Jalnan perintö (1932, suomennettu 1939) on jotenkin niin väkisin väännetty kirja, että lukijaa haukotuttaa. Siinä kun kaksi edellistä osaa (Jalna ja Jalnan perhe) olivat vauhdikkaita ja humoristisiakin, Jalnan perinnöstä saa etsiä draamaa suurennuslasilla löytämättä sitä. Hoh hoijaa. Ilmeisesti kaksi edellistä osaa olivat olleet jonkinlaisia menestyksiä, joten kirjailijan kannatti jatkaa saman rahasammon takomista, vaikka ideat olivatkin jo lopussa. Mutta kannattiko sitä jatkaa vielä 13 osaa tämän jälkeenkin? No jaa, myöhemmissä osissa on kyllä onnistuneempiakin osia kuin tämä.
Finch, Whiteoakin veljeksistä toiseksi nuorin, on tullut viimein täysi-ikäiseksi, ja saa käyttöönsä mummon jättämän suuren perinnön. Mitä hän tekee perinnöllä? Kuinka perhe käsittelee se, että mummo testamenttasi perintönsä juuri Finchille, vaikka jokainen olisi omasta mielestään ollut oikeutetumpi rahoihin kuin Finch?
Finch matkustaa sentään rahoineen ja setineen päivineen meren yli tätinsä luokse Englantiin, mutta ei saa sielläkään oikein mitään aikaiseksi.
Lista kronologisessa järjestyksessä, suluissa julkaisujärjestys. Lähde Wikipedia.
1. Jalnan synty (9)
2. Jalnan aamu (16)
3. Jalnan kotiopettajatar (11)
4. Jalnan nuori Renny (5)
5. Jalnan kevät (7)
6. Jalnan veljekset (13)
7. Jalna (1)
8. Jalnan perhe (2)
9. Jalnan perintö (3)
10. Jalnan isäntä (4)
11. Jalnan kukoistus (6)
12. Näkemiin Jalna (8)
13. Jalnan miehet palaavat (10)
14. Rennyn tytär (12)
15. Kosijoita Jalnassa (14)
16. Juhlat Jalnassa (15)
Osallistuu haasteeseen Jatkumo - sarjakirjojen lukuhaaste.
keskiviikko 6. kesäkuuta 2018
Per Nilsson: Damaskus Sölvesborg
- Du kommer snart att få mat, säger han. Dom kommer snart att hitta oss.
- Och om dom inte gör det? säger Nour.
- Då sover vi här, säger Leo.
Olipahan luku-urakka! En ole koskaan lukenut kokonaista kirjaa ruotsiksi ennen tätä. Damaskus Sölvesborg on 170 sivuinen nuortenkirja, suhteellisen helppolukuista ruotsia, ja sikäli hyvä valinta ensimmäiseksi ruotsinkieliseksi kirjaksi. Olen aina toivonut, että kielitaitoni olisi niin hyvä, että voisin lukea ruotsiksi(kin) kirjoja, mutta koskaan aiemmin ei siihen ole kärsivällisyys riittänyt. Ruotsin kielitaidon kohentamiseen olen muuten käyttänyt paljon aikaa Duolingo-nimisellä ilmaisella sovelluksella. Viime talvena löysin rohkeuden lähteä etsimään kirjastosta ruotsinkielisten kirjojen osastolta luettavaa, ja Damaskus Sölvesborg vaikutti helppolukuiselta ja lisäksi riittävän kiinnostavalta. Myönnetään, että kuukausia siihen silti meni. Mutta valmista tuli, ja olen ylpeä itsestäni.
Leo ja Nour ovat samalla luokalla, mutta eivät ole puhuneet toistensa kanssa. Kun sitten luokan retkellä metsässä heidät laitetaan pariksi keskenään, Nour loukkaa itsensä, Nourin puhelimesta loppuu akku ja Leolle ei ole koskaan puhelinta ollutkaan, joutuvat he jäämään odottamaan apua. Ja puhumaan toisilleen enemmän kuin kumpikaan on normaalisti kertonut kenellekään. Tarina on hyvä, ja Leo ja Nour tuntuvat eläviltä eivätkä liian yksiulotteisilta. Se ei toki ole ihme, sillä ainakin Adlibriksen kuvauksen mukaan Per Nilsson on "ruotsin luetuimpia ja rakastetuimpia nuortenkirjailijoita".
Helmet-lukuhaaste: Kirja kertoo paikasta, jossa et ole käynyt.
Kaikilla kielillä -lukuhaaste: kirja ruotsiksi.
- Och om dom inte gör det? säger Nour.
- Då sover vi här, säger Leo.
Olipahan luku-urakka! En ole koskaan lukenut kokonaista kirjaa ruotsiksi ennen tätä. Damaskus Sölvesborg on 170 sivuinen nuortenkirja, suhteellisen helppolukuista ruotsia, ja sikäli hyvä valinta ensimmäiseksi ruotsinkieliseksi kirjaksi. Olen aina toivonut, että kielitaitoni olisi niin hyvä, että voisin lukea ruotsiksi(kin) kirjoja, mutta koskaan aiemmin ei siihen ole kärsivällisyys riittänyt. Ruotsin kielitaidon kohentamiseen olen muuten käyttänyt paljon aikaa Duolingo-nimisellä ilmaisella sovelluksella. Viime talvena löysin rohkeuden lähteä etsimään kirjastosta ruotsinkielisten kirjojen osastolta luettavaa, ja Damaskus Sölvesborg vaikutti helppolukuiselta ja lisäksi riittävän kiinnostavalta. Myönnetään, että kuukausia siihen silti meni. Mutta valmista tuli, ja olen ylpeä itsestäni.
Leo ja Nour ovat samalla luokalla, mutta eivät ole puhuneet toistensa kanssa. Kun sitten luokan retkellä metsässä heidät laitetaan pariksi keskenään, Nour loukkaa itsensä, Nourin puhelimesta loppuu akku ja Leolle ei ole koskaan puhelinta ollutkaan, joutuvat he jäämään odottamaan apua. Ja puhumaan toisilleen enemmän kuin kumpikaan on normaalisti kertonut kenellekään. Tarina on hyvä, ja Leo ja Nour tuntuvat eläviltä eivätkä liian yksiulotteisilta. Se ei toki ole ihme, sillä ainakin Adlibriksen kuvauksen mukaan Per Nilsson on "ruotsin luetuimpia ja rakastetuimpia nuortenkirjailijoita".
Helmet-lukuhaaste: Kirja kertoo paikasta, jossa et ole käynyt.
Kaikilla kielillä -lukuhaaste: kirja ruotsiksi.
sunnuntai 13. toukokuuta 2018
Satu Vasantola: En palaa takaisin koskaan, luulen
"Mitä jos se luopuu unelmastaan niin kuin Johanna? Vihaa siksi itseään ja muita lopun ikänsä?"
"Tai ehkä sillä on ihan omat unelmat. Ehkä se seuraa niitä just nyt."
En palaa takaisin koskaan, luulen on Satu Vasantolan esikoisromaani ja löytyi kirjaston uutuuspöydältä. Nappasin sen siitä mukaani, ja jos jotain ennakko-odotuksia ehti syntyä, niin teos kyllä pääpiirteittäin lunasti ne. Kirja oli luettava vauhdilla, enkä vain voinut jättää sitä kesken.
Nykyajassa 92-vuotias Martta joutuu hautaamaan oman poikansa Tapion. Mikä on johtanut tähän tilanteeseen? Lukija pääsee seuraamaan Martan nuoruutta, Tapion elämää ja vielä Martan lapsenlapsen Susannan elämääkin. Mukaan ahdetaan vielä turvapaikanhakijat Fatima ja Tariq.
Ajallisesti romaanissa hypellään koko ajan edestakaisin, mikä teki siitä vähän sekavan tuntuisen. Kirja kertoo myös niin monta ja niin monen ihmisen tarinaa, että välillä tuntuu, että jotain olisi voinut tarpeettomana karsiakin kokonaisuuden siitä suurestikaan kärsimättä.
Helmet-lukuhaaste Sattumanvaraisesti valittu kirja.
"Tai ehkä sillä on ihan omat unelmat. Ehkä se seuraa niitä just nyt."
En palaa takaisin koskaan, luulen on Satu Vasantolan esikoisromaani ja löytyi kirjaston uutuuspöydältä. Nappasin sen siitä mukaani, ja jos jotain ennakko-odotuksia ehti syntyä, niin teos kyllä pääpiirteittäin lunasti ne. Kirja oli luettava vauhdilla, enkä vain voinut jättää sitä kesken.
Nykyajassa 92-vuotias Martta joutuu hautaamaan oman poikansa Tapion. Mikä on johtanut tähän tilanteeseen? Lukija pääsee seuraamaan Martan nuoruutta, Tapion elämää ja vielä Martan lapsenlapsen Susannan elämääkin. Mukaan ahdetaan vielä turvapaikanhakijat Fatima ja Tariq.
Ajallisesti romaanissa hypellään koko ajan edestakaisin, mikä teki siitä vähän sekavan tuntuisen. Kirja kertoo myös niin monta ja niin monen ihmisen tarinaa, että välillä tuntuu, että jotain olisi voinut tarpeettomana karsiakin kokonaisuuden siitä suurestikaan kärsimättä.
Helmet-lukuhaaste Sattumanvaraisesti valittu kirja.
sunnuntai 6. toukokuuta 2018
Mary Westmacott (Agatha Christie): Ruusun aika
Ruusun aika on Agathan Christien salanimellä Mary Westmacott kirjoittama draama ilman rikosta. Ongelma on vain siinä, että minä odotin koko ajan rikosta tapahtuvaksi, ja kun sitä ei tapahtunut, menetin mielenkiintoni koko kirjaan.
Kertoja on vammautunut auto-onnettomuudessa pyörätuoliin, mikä tekee hänestä tavallaan sivustakatsojan paikkakunnan tapahtumissa. Kaupungissa on St Loon linna, jossa asuu kaunis ja etäinen Isabella. Vaalit ovat tulossa, ja kaupunkiin tulee omaa etuaan vahvasti tavoitteleva John Gabriel. Ja sitten tapahtuu mitä tapahtuu ja koko kirja päättyy töksähtäen. Hahmoista kukaan ei muodostunut sellaiseksi, että olisin oikeastaan välittänyt siitä, mitä heille tapahtuu.
Helmet-lukuhaaste: Surullinen kirja.
Kertoja on vammautunut auto-onnettomuudessa pyörätuoliin, mikä tekee hänestä tavallaan sivustakatsojan paikkakunnan tapahtumissa. Kaupungissa on St Loon linna, jossa asuu kaunis ja etäinen Isabella. Vaalit ovat tulossa, ja kaupunkiin tulee omaa etuaan vahvasti tavoitteleva John Gabriel. Ja sitten tapahtuu mitä tapahtuu ja koko kirja päättyy töksähtäen. Hahmoista kukaan ei muodostunut sellaiseksi, että olisin oikeastaan välittänyt siitä, mitä heille tapahtuu.
Helmet-lukuhaaste: Surullinen kirja.
sunnuntai 8. huhtikuuta 2018
Diana Gabaldon: Syysrummut
Kersantti oli alkanut napittaa sotilastakkiaan. Hän katseli herkeämättä Jamieta. "Kuulinkin jo, että joku Fraser on tullut kuppaamaan Cameronin rouvaa River Runin tilalle", hän sanoi. Turpeat huulet värähtivät ilkeästi. "Sinähän se ilmeisesti olet, vai kuinka?"
Viimeksi jätimme Clairen ja Jamien rannalle nauttimaan selviytymisestään. Nyt he ovat aloittaneet hitaan vaelluksensa etsien omaa paikkaansa Amerikan siirtokunnissa. Claire pelkää menettävänsä Jamien, jos tämä palaa Skotlantiin, sillä omassa ajassaan Claire on nähnyt Jamien hautakiven. Mutta ei Amerikkaan jääminenkään ongelmatonta ole, sillä itsenäisyystaistelu on vasta tulossa. Se sota ei ole Jamien eikä Clairen, mutta voiko siltä välttyä, jos rakentaa elämänsä siirtokuntiin?
Käy ilmi, että heillä on jopa vaihtoehtoja: he voivat jäädä Jamien tädin tilalle River Runiin tai saada maata vuorilta ja perustaa sinne oman paikan.
Omassa ajassaan Brianna kaipaa äitiään Clairea ja rakentaa hyyyvin hitaasti suhdetta Rogeriin, joka oli paikalla, kun Claire palasi 200 vuotta ajassa taakse päin. Ja kun Brianna sitten löytää lehtileikkeen, jonka mukaan Claire ja Jamie ovat menehtyneet tulipalossa, päättää hän lähteä menneisyyteen varoittamaan heitä. Roger lähtee hänen peräänsä, mutta eihän se ihan niin helppoa ole.
Helmet-lukuhaaste: Kirjan nimessä on vain yksi sana.
Jatkumo - sarjakirjojen lukuhaaste.
Viimeksi jätimme Clairen ja Jamien rannalle nauttimaan selviytymisestään. Nyt he ovat aloittaneet hitaan vaelluksensa etsien omaa paikkaansa Amerikan siirtokunnissa. Claire pelkää menettävänsä Jamien, jos tämä palaa Skotlantiin, sillä omassa ajassaan Claire on nähnyt Jamien hautakiven. Mutta ei Amerikkaan jääminenkään ongelmatonta ole, sillä itsenäisyystaistelu on vasta tulossa. Se sota ei ole Jamien eikä Clairen, mutta voiko siltä välttyä, jos rakentaa elämänsä siirtokuntiin?
Käy ilmi, että heillä on jopa vaihtoehtoja: he voivat jäädä Jamien tädin tilalle River Runiin tai saada maata vuorilta ja perustaa sinne oman paikan.
Omassa ajassaan Brianna kaipaa äitiään Clairea ja rakentaa hyyyvin hitaasti suhdetta Rogeriin, joka oli paikalla, kun Claire palasi 200 vuotta ajassa taakse päin. Ja kun Brianna sitten löytää lehtileikkeen, jonka mukaan Claire ja Jamie ovat menehtyneet tulipalossa, päättää hän lähteä menneisyyteen varoittamaan heitä. Roger lähtee hänen peräänsä, mutta eihän se ihan niin helppoa ole.
Olen etsinyt oikeaa kronologiaa kirjoille Dianan Gabaldonin omilta nettisivuilta ja kirjojen suomennoksia Wikipedian suomenkielisiltä sivuilta.
- Muukalainen
- Sudenkorento
- Matkantekijä
- Lordi John ja Hellfire-klubi (kirjassa Lordi John ja paholaisen korttipakka)
- Lordin yksityisasia
- Lordi John ja riivaajatar (kirjassa Lordi John ja paholaisen korttipakka)
- Lordi John ja veitsenterän veljeskunta
- Lordi John ja sotilaan haamu (kirjassa Lordi John ja paholaisen korttipakka)
- Armeijan käytäntö (kirjassa Tulivana)
- Skottilainen vanki
- Lordi John ja zombien vitsaus (kirjassa Tulivana)
- Syysrummut
- Tuliristi
- Lumen ja tuhkan maa
- Luiden kaiku
- Sydänverelläni kirjoitettu
- Lehtenä pyhäinpäivän tuulessa (kirjassa Tulivana)
- Välitila (kirjassa Tulivana)
- Kokemattomat (kirjassa Kokemattomat ja muita kertomuksia)
Helmet-lukuhaaste: Kirjan nimessä on vain yksi sana.
Jatkumo - sarjakirjojen lukuhaaste.
Tunnisteet:
2005,
Draama,
Fantasia,
Gabaldon Diana,
Helmet-lukuhaaste,
Historia,
Jatkumo - sarjakirjojen lukuhaaste,
Romantiikka,
USA
sunnuntai 25. helmikuuta 2018
Toni Morrison: Koti
Palasin Toni Morrisonin tuotannon pariin äänikirjalla Koti (2014). Kirja on lyhyehkö, äänikirjana vain nelisen tuntia. Ehdin kuunnella sen yhtenä päivänä pitkien automatkojen aikana. Jotenkin vähän pelkäsin tarttua Kotiin, sillä Toni Morrisonin tuotanto, siltä osin kuin olen siihen tutustunut, on hyvin vaikuttavaa ja koskettavaa. En oikein tiedä mitä pelkäsin, mutta joka tapauksessa huoli oli turha, Koti oli vaikuttava, mutta silti helposti lähestyttävä kokonaisuus.
Frank on palannut Korean sodasta, mutta välttelee yhä paluuta kotiseudulleen. Kunnes hän saa kirjeen, jonka vuoksi hänen on pakko palata, sillä hänen sisarensa on kuoleman vaarassa. Frank on aina suojellut siskoaan, joten hän lähtee pitkälle ja vaikealle matkalle kohti kotiseutua ja siskoa.
Myös Frankin sisar Cee on lähtenyt kotikylästä sen jälkeen, kun Frank lähti sotaan Koreaan, ja tehnyt elämässään valintoja, jotka ovat johtaneet sinne, missä hän on nyt. Kuten Frankin on kohdattava omat haamunsa, myös Ceen on otettava lopulta vastuu itsestään.
Helmet-lukuhaaste kohta 17. Kirja käsittelee yhteiskunnallista epäkohtaa.
Vuosi sitten luin Morrisonin Luoja lasta auttakoon.
Frank on palannut Korean sodasta, mutta välttelee yhä paluuta kotiseudulleen. Kunnes hän saa kirjeen, jonka vuoksi hänen on pakko palata, sillä hänen sisarensa on kuoleman vaarassa. Frank on aina suojellut siskoaan, joten hän lähtee pitkälle ja vaikealle matkalle kohti kotiseutua ja siskoa.
Myös Frankin sisar Cee on lähtenyt kotikylästä sen jälkeen, kun Frank lähti sotaan Koreaan, ja tehnyt elämässään valintoja, jotka ovat johtaneet sinne, missä hän on nyt. Kuten Frankin on kohdattava omat haamunsa, myös Ceen on otettava lopulta vastuu itsestään.
Helmet-lukuhaaste kohta 17. Kirja käsittelee yhteiskunnallista epäkohtaa.
Vuosi sitten luin Morrisonin Luoja lasta auttakoon.
sunnuntai 10. joulukuuta 2017
Antti Heikkinen: Mummo
- Hyvä kun ette lähteny. Ennemmin näpsitään omalla sakilla turpaan kun ruvetaan teurastamaan, Esteri kiitteli isää.
Jotenkin minä taas kuvittelin saavani jotain aivan muuta kuin sain. Nimittäin luettavakseni. Antti Heikkisen Mummo (2017) olikin romaani Maijasta (mummosta) ennen kuin hänestä tuli mummo. Ja kenen mummo hänestä sitten tulikaan, vai olikaanko hän sitten oikeastaan sitäkään? Mummo kertoo myös Marja-Liisasta, josta tulee äiti, ja nämä luvut on kyllä kiitettävän selkeästi erotettu toisistaan.
Muutaman Antti Heikkiseltä lukemani romaanin jälkeen alkaa jo tunnistaa hänen oman kirjoittajanäänensä tekstin takana, eikä siinä mitään. Pidän hänen äänestään enemmän kuin vaikkapa Katja Ketun äänestä, joka saa mielestäni kaikki hahmot tuntumaan samoilta.
Kaiken kaikkiaan Mummosta jäi hyvä mieli lukemisen jälkeen.
- On teidän päästävä täältä pois. Jos te jäätte tänne, teistä tulee tollaisia Mareja, Lasseja ja Jooseppeja. Maailma ja tieto eivät tule teidän luoksenne, teidän on mentävä niiden tykö. Ette te voi lopun ikäänne katsella mäkiä toisten mäkien päältä ja kuseskella haavoihinne. Tiedätteks, ei Jumala välitä siitä, teettekö te töitä torstaina vai sunnuntaina. Jos sellaista nyt edes on. Mua on alkanut masentaa täällä oleminen, vaikka te olettekin ihania te kaksi. Mä tahtoisin takaisin Helsinkiin ja mä haluaisin viedä teidät mukanani.
Jotenkin minä taas kuvittelin saavani jotain aivan muuta kuin sain. Nimittäin luettavakseni. Antti Heikkisen Mummo (2017) olikin romaani Maijasta (mummosta) ennen kuin hänestä tuli mummo. Ja kenen mummo hänestä sitten tulikaan, vai olikaanko hän sitten oikeastaan sitäkään? Mummo kertoo myös Marja-Liisasta, josta tulee äiti, ja nämä luvut on kyllä kiitettävän selkeästi erotettu toisistaan.
Muutaman Antti Heikkiseltä lukemani romaanin jälkeen alkaa jo tunnistaa hänen oman kirjoittajanäänensä tekstin takana, eikä siinä mitään. Pidän hänen äänestään enemmän kuin vaikkapa Katja Ketun äänestä, joka saa mielestäni kaikki hahmot tuntumaan samoilta.
Kaiken kaikkiaan Mummosta jäi hyvä mieli lukemisen jälkeen.
- On teidän päästävä täältä pois. Jos te jäätte tänne, teistä tulee tollaisia Mareja, Lasseja ja Jooseppeja. Maailma ja tieto eivät tule teidän luoksenne, teidän on mentävä niiden tykö. Ette te voi lopun ikäänne katsella mäkiä toisten mäkien päältä ja kuseskella haavoihinne. Tiedätteks, ei Jumala välitä siitä, teettekö te töitä torstaina vai sunnuntaina. Jos sellaista nyt edes on. Mua on alkanut masentaa täällä oleminen, vaikka te olettekin ihania te kaksi. Mä tahtoisin takaisin Helsinkiin ja mä haluaisin viedä teidät mukanani.
keskiviikko 8. marraskuuta 2017
Diana Gabaldon: Matkantekijä
"Suostuisitko sinä hyppäämään tuonne, Roger?" hän kysyi hiljaa. "Sukeltamaan tumman järven syvyyksiin, kunnes keuhkosi olisivat haljeta, ja ties millaiset hirviöt sinua siellä odottaisivat?"
Matkantekijä (alkukielellä julkaistu 1994, suomennos 2004) on Diana Gabaldonin aikamatkustus-sarjan kolmas osa, jonka pohjalta tehty tv-sarja tulee parhaillaan Yleltä. Tv-sarjan kaksi edellistä kautta eivät saaneet minussa aikaan houkutusta lukea niiden pohjalla olevaa kirjaa uudelleen, mutta kolmas kausi taas sai. Niinpä lainasin Matkantekijän kirjastosta ja lukaisin sen sisältämät 928 sivua läpi. Olen lukenut sarjan läpi aiemmin, ja Matkantekijänkin siis ainakin kerran. Yksityiskohtia oli kuitenkin unohduksissa, joten sinänsä oli ihan hauskaa lukea Matkantekijä uudelleen.
Claire on palannut omaan aikaansa ja uskoo Jamien kuolleen Cullodenin taistelussa. Hänen aviomiehensä Frank kuolee ja Claire matkustaa tyttärensä Briannan kanssa Skotlantiin, mistä kerran katosi aikamatkalle. Claire kertoo Briannalle tämän oikeasta isästä ja he alkavat tutkia, mitä Jamielle tapahtui. Olisiko sittenkin mahdollista, että tämä selvisi taistelusta?
Lopulta Claire palaa 1700-luvulle etsimään Jamieta, jonka uskoo olleen elossa vielä siinä ajassa, johon hän palaisi, jos matkustaisi nyt. Jamie löytyykin, ja alkaa valtava tapahtumien ryöpytys, jonka seurauksena Claire ja Jamie päätyvät aivan toiseen paikkaan kuin missä Claire kuvitteli heidän elävän.
Joku siinä on, että tällainen valtava järkäle houkuttaa lukemaan. Ja vielä uudelleen. Osasyynä on tietysti se, että jostain syystä kaipasin juuri nyt sellaista "turvalukemista", jotain jonka jo tunnen. Matkantekijä sopi siihen mielentilaan hyvin. Sitä paitsi Matkantekijä veti minut mukaansa niin, että varmaankin lähiaikoina luen Gabaldonilta muutakin. Ehkäpä jonkun lordi Johniin liittyvistä spin off -tarinoista?
"Yhtä kaikki se on todellista." Hän katsoi minua kirkkaanvihreillä silmillään, jotka olivat kuin käärmeen silmät. "Me ollaan todellisia, Claire. Ja aivan erityisiä. Oletkos sää koskaan pohtinu syytä siihen?"
Osallistuu Uudelleen luettua -haasteeseen.
Matkantekijä (alkukielellä julkaistu 1994, suomennos 2004) on Diana Gabaldonin aikamatkustus-sarjan kolmas osa, jonka pohjalta tehty tv-sarja tulee parhaillaan Yleltä. Tv-sarjan kaksi edellistä kautta eivät saaneet minussa aikaan houkutusta lukea niiden pohjalla olevaa kirjaa uudelleen, mutta kolmas kausi taas sai. Niinpä lainasin Matkantekijän kirjastosta ja lukaisin sen sisältämät 928 sivua läpi. Olen lukenut sarjan läpi aiemmin, ja Matkantekijänkin siis ainakin kerran. Yksityiskohtia oli kuitenkin unohduksissa, joten sinänsä oli ihan hauskaa lukea Matkantekijä uudelleen.
Claire on palannut omaan aikaansa ja uskoo Jamien kuolleen Cullodenin taistelussa. Hänen aviomiehensä Frank kuolee ja Claire matkustaa tyttärensä Briannan kanssa Skotlantiin, mistä kerran katosi aikamatkalle. Claire kertoo Briannalle tämän oikeasta isästä ja he alkavat tutkia, mitä Jamielle tapahtui. Olisiko sittenkin mahdollista, että tämä selvisi taistelusta?
Lopulta Claire palaa 1700-luvulle etsimään Jamieta, jonka uskoo olleen elossa vielä siinä ajassa, johon hän palaisi, jos matkustaisi nyt. Jamie löytyykin, ja alkaa valtava tapahtumien ryöpytys, jonka seurauksena Claire ja Jamie päätyvät aivan toiseen paikkaan kuin missä Claire kuvitteli heidän elävän.
Joku siinä on, että tällainen valtava järkäle houkuttaa lukemaan. Ja vielä uudelleen. Osasyynä on tietysti se, että jostain syystä kaipasin juuri nyt sellaista "turvalukemista", jotain jonka jo tunnen. Matkantekijä sopi siihen mielentilaan hyvin. Sitä paitsi Matkantekijä veti minut mukaansa niin, että varmaankin lähiaikoina luen Gabaldonilta muutakin. Ehkäpä jonkun lordi Johniin liittyvistä spin off -tarinoista?
"Yhtä kaikki se on todellista." Hän katsoi minua kirkkaanvihreillä silmillään, jotka olivat kuin käärmeen silmät. "Me ollaan todellisia, Claire. Ja aivan erityisiä. Oletkos sää koskaan pohtinu syytä siihen?"
Osallistuu Uudelleen luettua -haasteeseen.
sunnuntai 29. lokakuuta 2017
Johanna Valkama: Linnavuoren Tuuli
Voima tuntui säkenöivän Arijoutsen ympärillä. Se oli samaan aikaan sekä kaunista että pelottavaa. Jännitys kutsui Tuulia, eikä hän kääntänyt katsettaan. Arijoutsi oli hänelle nyt tuttu ja samalla tuntematon. Hän tunsi hiljaisen nuorukaisen, mutta ei tätä noitaa, joka tanssi tulen äärellä. Kutsuiko hän henkiä vai karkoittiko niitä?
Luin vuosi sitten Johanna Valkaman esikoisromaanin Itämeren Auri (2016), josta pidin kovasti. Olipa kommenttini päässyt myös sarjan uutuuden, Linnavuoren Tuuli (2017) kansiliepeeseen! Linnavuoren Tuuli jatkaa samaa romanttisen seikkailukertomuksen linjaa.
Minun oli aluksi hieman vaikea päästä liikkeelle Tuulin kanssa. Prologi tuntui irralliselta ja hieman vaikeaselkoiselta, enkä oikein päässyt lukemisessa käyntiin. Mutta parikymmentä sivua luettuani olin jälleen haltioissani. Tuuli, edellisen osan Aurin tytär, osoittautui oikein valloittavaksi päähenkilöksi, ja lisäksi hänellä oli selkeästi oma, äidistään erillinen tahtonsa ja luonteensa. Tuuli nimittäin haluaa olla sotilas, kuten isänsä, ei parantaja kuten äitinsä.
Kun Tuulin veli lähetetään etsimään liittolaisia hämäläisille idän valloittajia vastaan, karkaa Tuuli salaa mukaan. Matka ei ole helppo, mutta onneksi Tuulilla on mukanaan jo lapsuudesta tutut ystävät, joihin voi luottaa. Tuulin kokema rakkaus on ehkä hieman humoristinenkin, mutta ihanan romanttinen silti.
- Kallioilta itään näkyy leiritulia! Niitä on enemmän kuin näin laskea. Me emme ole turvassa täällä!
Linnavuoren Tuuli on lämminhenkinen ja silti reippaasti etenevä historiallinen romaani, jota uskallan kyllä suositella muillekin!
Kirja saatu kustantajalta.
Luin vuosi sitten Johanna Valkaman esikoisromaanin Itämeren Auri (2016), josta pidin kovasti. Olipa kommenttini päässyt myös sarjan uutuuden, Linnavuoren Tuuli (2017) kansiliepeeseen! Linnavuoren Tuuli jatkaa samaa romanttisen seikkailukertomuksen linjaa.
Minun oli aluksi hieman vaikea päästä liikkeelle Tuulin kanssa. Prologi tuntui irralliselta ja hieman vaikeaselkoiselta, enkä oikein päässyt lukemisessa käyntiin. Mutta parikymmentä sivua luettuani olin jälleen haltioissani. Tuuli, edellisen osan Aurin tytär, osoittautui oikein valloittavaksi päähenkilöksi, ja lisäksi hänellä oli selkeästi oma, äidistään erillinen tahtonsa ja luonteensa. Tuuli nimittäin haluaa olla sotilas, kuten isänsä, ei parantaja kuten äitinsä.
Kun Tuulin veli lähetetään etsimään liittolaisia hämäläisille idän valloittajia vastaan, karkaa Tuuli salaa mukaan. Matka ei ole helppo, mutta onneksi Tuulilla on mukanaan jo lapsuudesta tutut ystävät, joihin voi luottaa. Tuulin kokema rakkaus on ehkä hieman humoristinenkin, mutta ihanan romanttinen silti.
- Kallioilta itään näkyy leiritulia! Niitä on enemmän kuin näin laskea. Me emme ole turvassa täällä!
Linnavuoren Tuuli on lämminhenkinen ja silti reippaasti etenevä historiallinen romaani, jota uskallan kyllä suositella muillekin!
Kirja saatu kustantajalta.
sunnuntai 6. elokuuta 2017
Maeve Binchy: Talo Dublinissa
Hilary Moran ei antanut Danny Lynchille koskaan täysin anteeksi sitä, ettei tämä ollut sinä yönä vaimonsa luona. Tottahan Hilary oli kuullut, että kaikelle oli selityksensä ja että erinäiset seikat olivat luottamuksellisia, eikä Ria itse kantanut kaunaa. Kukaan muu ei kuitenkaan ollut kuullut, kuinka Ria oli synnytyksen pitkinä tunteina vaikeroinut odottaessaan Dannya.
Talo Dublinissa on julkaistu suomeksi 1999, ja kirjoitettu 1998. Ei siis kännyköitä! Netin käyttöä opetellaan, ja sähköpostit tulevat vielä tietokoneeseen. Kirja sijoittuu Maeve Binchyn tuotannon keskivaiheille ja on toistaiseksi varhaisin teos, jonka olen häneltä lukenut. Jostain luin kommentin, että alkupään kirjat ovat jotenkin sujuvampia kuin viimeisimmät kirjat, ja tämän kirjan perusteella olisin valmis sen allekirjoittamaan. Vaikka tyyli on ehdottomasti samaa kuin myöhemmissäkin lukemissani kirjoissa, tulee tästä jotenkin olo, että kirjaan on paneuduttu enemmän kuin myöhempiin. Ei ole turvauduttu helppoihin ratkaisuihin, kierrätetty aiheita ja henkilöitä muista romaaneista (tai mistä minä tiedän, vaikka olisikin, kun en kerran ole lukenut tätä aiempia kirjoja). Ainakin teema tuntuu virkistävästi erilaiselta kuin muissa Binchyltä lukemissani kirjoissa.
Kirjassa seurataan pääasiassa irlantilaisen Rian elämää ja Binchylle tuttuun tyyliin aloitetaan todella, todella kaukaa. Aloituskappaleessa puhutaan Rian syntymässä, ja nopeasti päästään elokuvateatteriin pussailemaan 15-vuotiaan Rian kanssa. Sen jälkeen ensimmäinen puolikas kirjaa kuvataankin Rian onnellista liittoa Dannyn kanssa, jonka aikana heidän yhteiset lapsensa kasvavat teini-ikäisiksi.
Sitten vasta alkaa tapahtua, ja kirjan tapahtumat lähtevät käyntiin. Käy ilmi, että Dannysta on tulossa jälleen isä - ei kuitenkaan Rian kanssa, vaan uuden nuoren tyttöystävän. No, ei siinä mitään, Ria suhtautuu asiaan käytännöllisesti: Danny varmaan palaa vielä kotiin. On pakko, sillä heillähän on niin kaunis kotikin (juuri otsikossakin mainittu Talo Dublinissa). Kun niin ei näytä käyvän, Ria päättää matkustaa Amerikkaan kahdeksi kuukaudeksi ja vaihtaa siksi aikaa taloa Marilynin kanssa. Marilyn taas pakenee omia aaveitaan.
Talo Dublinissa on julkaistu suomeksi 1999, ja kirjoitettu 1998. Ei siis kännyköitä! Netin käyttöä opetellaan, ja sähköpostit tulevat vielä tietokoneeseen. Kirja sijoittuu Maeve Binchyn tuotannon keskivaiheille ja on toistaiseksi varhaisin teos, jonka olen häneltä lukenut. Jostain luin kommentin, että alkupään kirjat ovat jotenkin sujuvampia kuin viimeisimmät kirjat, ja tämän kirjan perusteella olisin valmis sen allekirjoittamaan. Vaikka tyyli on ehdottomasti samaa kuin myöhemmissäkin lukemissani kirjoissa, tulee tästä jotenkin olo, että kirjaan on paneuduttu enemmän kuin myöhempiin. Ei ole turvauduttu helppoihin ratkaisuihin, kierrätetty aiheita ja henkilöitä muista romaaneista (tai mistä minä tiedän, vaikka olisikin, kun en kerran ole lukenut tätä aiempia kirjoja). Ainakin teema tuntuu virkistävästi erilaiselta kuin muissa Binchyltä lukemissani kirjoissa.
Kirjassa seurataan pääasiassa irlantilaisen Rian elämää ja Binchylle tuttuun tyyliin aloitetaan todella, todella kaukaa. Aloituskappaleessa puhutaan Rian syntymässä, ja nopeasti päästään elokuvateatteriin pussailemaan 15-vuotiaan Rian kanssa. Sen jälkeen ensimmäinen puolikas kirjaa kuvataankin Rian onnellista liittoa Dannyn kanssa, jonka aikana heidän yhteiset lapsensa kasvavat teini-ikäisiksi.
Sitten vasta alkaa tapahtua, ja kirjan tapahtumat lähtevät käyntiin. Käy ilmi, että Dannysta on tulossa jälleen isä - ei kuitenkaan Rian kanssa, vaan uuden nuoren tyttöystävän. No, ei siinä mitään, Ria suhtautuu asiaan käytännöllisesti: Danny varmaan palaa vielä kotiin. On pakko, sillä heillähän on niin kaunis kotikin (juuri otsikossakin mainittu Talo Dublinissa). Kun niin ei näytä käyvän, Ria päättää matkustaa Amerikkaan kahdeksi kuukaudeksi ja vaihtaa siksi aikaa taloa Marilynin kanssa. Marilyn taas pakenee omia aaveitaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)


















