Diana Gabaldon: Luiden kaiku

Luiden kaiku on mielestäni Diana Gabaldonin Matkantekijä-sarjan heikoin osa. Luin sen nyt toiseen kertaan, ja lukukokemus oli ehkä hieman parempi kuin ensimmäisellä kerralla. Siihen lienee kaksi syytä: ensinnäkin luin kirjan tällä kertaa heti edellisen perään, jolloin hahmot ja edellisen kirjan tapahtumat olivat paremmin muistissa. Edellisellä kerralla tuntui vain, että merkityksettömien hahmojen elämää vyörytettiin sivutolkulla, ja syytä siihen oli vaikea keksiä. Nyt ymmärsin jollain tavalla, miksi niin oli. En myöskään tunne Yhdysvaltojen vapaussotaa, joten erilaisten kenraalien ja muiden kuuluisuuksien nimillä ei ole minulle suurtakaan merkitystä.

Toisekseen viimeksi kirjan loppuratkaisu jätti niin pahan maun suuhun, että en halunnut koskea koko sarjaan pitkällä tikullakaan, ennen kuin tiedän, miten siinä käy. Nyt kun olen lukenut myös sarjan seuraavan osan, kestän myös loppuratkaisun.

Luiden kaiussa seurataan Jamien ja Clairen elämää 1700-luvulla, kun he yrittävät epätoivoisesti päästä Skotlantiin, mutta sodan melskeissä se ei ole aivan helppoa. Brianna ja Roger ovat lapsineen palanneet 1900-luvulle, eikä sopeutuminen ole kenellekään heistä kovin helppoa. Lisäksi kerrotaan lordi John Greysta enemmän kuin varsinaisissa Matkantekijä-kirjoissa yleensä - tämä oli minusta hyvä uutinen, koska olen pitänyt lordista kertovista kirjoista kovasti. Myös lordin poika William saa omat lukunsa kirjassa. Lisäksi seurataan kveekarisisarusten Denzellin ja Rachelin matkaa vapausarmeijan mukana. Aika paljon sattumia mahtuu mukaan, mitä on kohtalaisen vaikea uskoa. Välillä muistutetaan, että jos täällä sodan melskeissä joutuu erilleen, niin ei välttämättä koskaan löydä toisiaan - ja silti kaikki nämä hahmot törmäilevät toisiinsa aivan yhtenään.