Sivut

sunnuntai 28. lokakuuta 2018

Anni Polva: Tiinan kesäretket

Paluu lapsuuden Tiina-kirjojen maailmaan! Luin Tiinoja lähinnä äitini suosituksesta, eivätkä Tiina-kirjat koskaan olleet minulle erityisen merkityksellinen juttu. Mutta jotainhan niissä täytyy olla, kun ensimmäinen Tiinan kirja on kirjoitettu jo yli 60 vuotta sitten, ja yhä Tiina vain porskuttaa ja löytyy kirjaston hyllystä ja uusia painoksiakin otetaan. Tarkkaa mielikuvaa ei ollut, muistin vain, että kirjoissa seikkaili Tiinan lisäksi tämän kaveri Juha ja että Tiina taisi olla vähän raisu tyttö.



Kesälukemiseksi sitten lähti yhteisnide Tiinan kesäretket, jossa on kolme Tiina-kirjaa yksissä kansissa. Tiina seikkailee (1963) on kirjoista ensimmäinen. Juha on saanut teltan, ja sitä pitäisi nyt lähteä kokeilemaan. Mutta kuka aikuinen saadaan seuraksi ja mistä saadaan pyörä Tiinalle? Kommelluksitta eivät Tiina ja Juha Tiinan mummolaan pääse, mutta pääsevät kuitenkin.

He olivat lähteneet Juhan kanssa seikkailemaan.
Omatunto yritti naputtaa, että mitähän äiti sanoisi jos tietäisi, mutta hän tiuskaisi sille että sen oli oltava kerrankin hiljaa. Kumma kyllä, se vaikeni. Se alkoi kai tarkemmin ajatella, ja huomasi, ettei kaikesta kannattanut rettelöidä.

Tiina etsii juuriaan (1982) on melkein 20 vuotta myöhemmin kirjoitettu. Tiinaa puolestaan ihmetyttää kirjassa, miksei äiti ole kertonut isästään mitään, ja missä tämä oikein on? Ja niin vain Tiina lähtee Juhan kanssa etsimään kauan sitten kadonnutta isoisää. Taas sattuu ja tapahtuu, eikä matkanteko ole läheskään niin yksinkertaista kuin nykyään.

Vaari sulki silmänsä ja vedet valuivat pitkin hänen poskiaan. - Jatkuva katuminen on tuskallista, hän sanoi, - älkää te koskaan tehkö mitään sellaista, jota saatte koko ikänne katua.

Tiina vauhdissa (1985) on sarjan toiseksi viimeinen teos. Luin sen vasta nyt syksyllä kun huomasin kaipaavani taukoa reippaan Tiinan retkeilyistä. Mutta yhtä leppoisa tunnelma on tässäkin Tiinassa. Nyt Juhan vanhemmat ovat ehdottaneet retkeä Juhan sedän luokse. Tiina ja naapurin Kalle voisivat lähteä Juhalle seuraksi. Juha ei tietenkään ole koskaan käynyt sedän luona, ja sinne pitää matkustaa 5 tuntia linja-autolla, minkä jälkeen jää vielä 30 km metsäpolku käveltäväksi. Mutta polku on kuulemma selvä, ettei eksyä voi. Ja itseasiassa Juha ei ole nähnyt setääkään kuin vauvana. Mutta kaikkien mielestä ajatus on silti hyvä, ja niin kolme kaverusta lähtevät matkaan. Ai että minä rakastan tätä tunnelmaa. Välillä pitää yöpyäkin pariin otteeseen, eikä Tiinalla ja Kallella ole edes vilttiä mukanaan, kas kun ei tullut mainittua asiasta kotona, etteivät kiellä koko reissua.

- Meidän on varmasti maattava vielä toinenkin yö metsässä, mutta kolmantena me päästään jo varmasti perille.
- Joo, ellei satuta eksymään tai upota suohon, Kalle myönsi.

Nyt ehkä vähän Tiina-taukoa, mutta uskon silti palaavani sarjan pariin jossain vaiheessa.

sunnuntai 21. lokakuuta 2018

Sisko Koskiniemi: Ihan tavallinen perhe

- Se pm väärin. On väärin joutua kertomaan äidille, että hänen lapsensa on kuollut. Olkoon vaikka minkälaista elämää... Lapsi. Oma lapsi. Sellainen kaunis tyttö rippikuvassa. Kaija, minä haluan pois tällaisesta maailmasta, jossa äideille kerrotaan lauantaiaamuna lapsen kuolemasta.

Sisko Koskiniemen sosiaalityöntekijä Kaijasta kertova edellinen romaani Kääntöpuolella lapsuus päättyi raskaista aiheistaan huolimatta toivon kipinään. Nyt Kaijan tarina jatkuu romaanissa Ihan tavallinen perhe (2018). Kaija työskentelee edelleen poliisilaitoksen sosiaalityöntekijänä ja tekee sen sekä järjellä että sydämellä. Kaija ei välitä työajoista vaan antaa kaikkensa voidakseen auttaa, ja pystyykin usein auttamaan. Mutta kaikkia ei voi auttaa. Kaikki eivät halua apua, ja joskus vain on liian myöhäistä.


Minun täytyy tunnustaa, että tähän kirjaan tarttuminen oli vaikeaa. Kirja on saatu kustantajalta arvostelukappaleena, ja tiesin, että haluan ehdottomasti lukea sen. Mutta aihe on raskas ja sitä oli vaikea lähestyä. Kun lopulta sitten rohkaisin itseni ja aloitin, en voinut enää lopettaa lukemista. Luin kirjaa lähes läpi yön, sillä en vain voinut lopettaa.

Mielestäni kirjasta edelleen näkyy se, ettei kirjailija ole ammattikirjailija, vaan teksti on hieman harrastelijamaisempaa. Mutta ei se haittaa, sillä asiantuntemus näkyy. Koskiniemi tietää mistä kirjoittaa ja se tekee kirjasta aidon ja vakuuttavan. Suosittelen tätä ja myös edellistä kirjaa erityisesti jokaiselle, joka on joskus miettinyt, miksei lastensuojelu tehnyt mitään ajoissa.

- Jos joskus haluat puhua minun kanssani, sano vartijalle. Vapaudut luultavasti pian, voit milloin vain senkin jälkeen tulla tapaamaan minua. Papereissa on kerrottu kaikki huostaanottoon liittyvät asiat, lue ne, kun jaksat. 
Vuoteella makaava hahmo ei liikahtanutkaan. Kaija meni käytävälle ja sulki oven. Seisoi paikallaan, katsoi korkealla olevan ikkunan läpi ulos. Halutti huutaa, kirkua, heittää ikkunan alla seisova tuoli seinään.

keskiviikko 17. lokakuuta 2018

Anne Holt: Tomussa ja tuhkassa

- Meillä on siis tapaus, joka näyttää itsemurhalta, hän aloitti uudestaan, - mutta on minun mielestäni ihan varmasti murha.
Vasen käsi laskeutui pöydällä olevan paperipinon päälle.
- Ja toinen tapaus, jossa mies on kärsinyt kahdeksan vuoden vankeustuomion vaimonsa murhasta mutta joka sinun mielestäsi saattaakin olla itsemurha. /…/
- Niin, Henrik sanoi. - Ja mikä pahinta...
Nyt oli hänen vuoronsa nauraa. Hän levitteli käsiään ja huudahti:
- Meillä ei ole valtuuksia tutkia niitä kumpaakaan. Ne eivät ole meidän juttujamme, Hanne.

Rakastan Anne Holtin Hanne Wilhelmsenia! Ilahduin valtavasti päästessäni lukemaan lisää erakkomaisesta Hannesta ja myös hänen omalaatuisesta työparistaan Henrik Holmesta. Kuuluu ehdottomasti laatudekkareiden joukkoon. Viimeksi luin sarjan edellisen osan Tuntematon uhka.

Pyörätuolia käyttävä Hanne on edelleen eristäytynyt kotiinsa, mutta hän selvittelee edelleen kylmiä juttuja yhdessä Henrikin kanssa ja Henrik saa toimia hänen linkkinään ulkomaailmaan. Uusia juttuja ei ole osoitettu heille ja molemmat alkavat turhautua. Kumpikin kiinnostuu eri jutusta: Hanne kiinnostuu tunnetun maahanmuuttokriitikon kuolemasta, joka on kuitattu itsemurhana, mihin Hanne ei usko. Henrik puolestaan haluaa selvittää, istuiko syytön mies vaimonsa murhasta kahdeksan vuotta. Henrik uskoo miehen syyttömyyteen, mutta mitä oikein tapahtui perheessä, joka oli menettänyt ainoan lapsensa onnettomuudessa pari vuotta aiemmin?


Erakkomainen Hanne ja yksinäinen Henrik toimivat työparina hyvin yhteen ja lukija pääsee jännittämään, ehtivätkö he ratkaista jutun ajoissa. Pienen tytön kohtalo on siitä kiinni.

Jatkumo - sarjakirjojen lukuhaaste.

sunnuntai 14. lokakuuta 2018

Richard Bach: Lokki Joonatan

Lyhyt ja napakka äänikirja houkutti minut mukaansa vaikka mitään ennakkotietoja. En oikein tiennyt mitä odottaa, mutta nimi kalskahti tutulta: klassikkokamaa siis.

Ensimmäinen oivallus: ahaa, kun nimessä on "lokki Joonatan", todella tarkoitetaan lokkia. Selvä. Kun muut lokit elävät syödäkseen, lokki Joonatan elää lentääkseen. Kirja on täynnä lokki Joonatanin teknisiä kuvauksia lentoharjoituksista ja nopeusennätyksistä, mutta myös vapaudesta ja tunteesta jonka saa vain kun saavuttaa tavoitteensa.


Muut lokit eivät ymmärrä Joonatania ja karkottavat tämän pysyvästi. Mutta se ei Joonatania juurikaan haittaa, sillä Joonatan haluaa vain lentää. Ja kun tämä elämä loppuu, Joonatan jatkaa lentoharjoituksia seuraavassa.

Lokki Joonatan on täynnä raamatullista symboliikkaa jeesusmaisesta palaamisesta oman lauman pariin ja opetuslapsien keräämisestä lähtien. Äänikirjana tämä oli nopea ja sujuvasti kuunneltavissa, mikä ei ehkä olisi toteutunut kirjan kanssa.

Alkuperäisteos 1970, kuuntelin äänikirjan vuodelta 2008.

Helmet-lukuhaaste: kirja valittu sattumanvaraisesti.

keskiviikko 3. lokakuuta 2018

Jean Philipp Sendker: Sydämenlyönneissä ikuisuus

Hän kuuli Mi Min sydämen sykkeen ja sitten omansa, kuinka heidän sydäntensä lyönti alkoi tasaantua, kuinka ne mukautuivat toisiinsa, ja hetken ajan - vaikka hänestä aika tuntui pitkältä - hän kuuli, kuinka heidän sydämensä löivät samaan tahtiin.

Julian isä Tin Win, menestynyt newyorkilainen juristi, on kadonnut. Eräänä päivänä Tin Win lähti töihin, eikä koskaan saapunut töihin eikä palannut kotiin. Neljä vuotta myöhemmin Julia saa käsiinsä isänsä kirjoittaman vanhan rakkauskirjeen. Kirjeessä on mainittu pieni burmalaiskylä, ja Julia päättää matkustaa sinne selvittämään, mitä isälle on tapahtunut.


Kylässä Julia saa oppaakseen U Ban, ja vähä vähältä isän tarina alkaa hahmottua.

Kirja on kaunopuheinen ja lämminhenkinen. Liikaakin. Vähän enemmän särmää olisi ollut enemmän mieleeni.