Sivut

sunnuntai 24. maaliskuuta 2019

Mazo de la Roche: Jalnan kukoistus

Alayne katsoi Rennyyn ikään kuin olisi nähnyt hänet ensi kertaa, ja jokainen hänen kasvojensa tiukkapiirteinen juonne herätti hänessä inhoa. Renny mulkoili pahoillaan haaskaantunutta konjakkia ja sanoi:
"Toivon, ettet käyttäyttäytyisi tuolla tavoin."
"Sen kyllä uskon", vastasi Alayne katkerasti.

Uusintalukuni nuoruudessa luetusta Jalna-sarjasta jatkuu, vaikkakin hitaasti. Tällä kertaa vuorossa oli Jalnan kukoistus (1936, suomennettu 1941), joka ei koko kirjan aikana oikein lähtenyt kulkemaan. Jokin saa minut silti jatkamaan sarjan parissa. Ehkä seuraava osa kulkee sujuvammin, ja henkilöhahmoissa olisi edes joku josta lukijana voisin pitää? Jalnan kukoistus on sarjan kronologisessa järjestyksessä osa 11, mutta julkaisujärjestyksessä kuudes. Jotenkin tämä oli niin pelkkää pahan olon vyörytystä, että oli vaikea uskoa tätä niinkin alkupäässä kirjoitetuksi osaksi, sillä olin jotenkin uskotellut itselleni, että sarjan aloittaneet osat olivat parempia.

Renny ja Alayne, sarjan pääpari, on ajautunut avioliitossaan ongelmiin. Heidän intohimoiseksi kuvattu rakkautensa ei kestä sitä, että Rennyn rakkaus on hetken aikaa suuntautunut myös naapurin nuoreen leskeen. Alaynen kaikki intohimo suuntautuu aviomieheen, eikä pienelle tyttärelle, joka kuvataan pelkkänä kiusankappaleena lähes koko kirjan läpi, riitä huomiota saati rakkautta. Alayne lähteekin lopulta takaisin kotimaahansa Yhdysvaltoihin, kun ei voi enää kestää tulehtunutta tilannetta Jalnassa.

Rennyn nuorempi veli, Finch, taiteilija, palaa kotiinsa Jalnaan avioituneena suuren rakkautensa Sarahin kanssa. Mutta Finch, jota on kuvattu kummalliseksi ja hermoiltaan heikoksi jo aiemmin, romahtaa Jalnassa ja linnoittautuu entiseen huoneeseensa, eikä halua enää nähdäkään vaimoaan. No niin, aika on toki kovasti toinen, mutta eikö kenellekään perheestä tosiaan tule mieleen, että tarvitaan apua, jos joku perheenjäsen linnoittautuu huoneeseensa vuodeksi?


Wakefield, hemmoteltu nuorimmainen on kasvanut aikuiseksi. Hänen suunnitelmansa avioitumisesta vaihtuvat luostarielämään. Sitäkään perhe ei tietenkään hyväksy, mutta Wakefieldiin ei perheen hyväksymisellä ole juurikaan vaikutusta.


Lista kronologisessa järjestyksessä, suluissa julkaisujärjestys. Lähde Wikipedia.
1. Jalnan synty (9)
2. Jalnan aamu (16)
4. Jalnan nuori Renny (5)
5. Jalnan kevät (7)
6. Jalnan veljekset (13)
7. Jalna (1)
8. Jalnan perhe (2)
9. Jalnan perintö (3)
11. Jalnan kukoistus (6)
12. Näkemiin Jalna (8)
13. Jalnan miehet palaavat (10)
14. Rennyn tytär (12)
15. Kosijoita Jalnassa (14)
16. Juhlat Jalnassa (15)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti