sunnuntai 13. toukokuuta 2018

Satu Vasantola: En palaa takaisin koskaan, luulen

"Mitä jos se luopuu unelmastaan niin kuin Johanna? Vihaa siksi itseään ja muita lopun ikänsä?"
"Tai ehkä sillä on ihan omat unelmat. Ehkä se seuraa niitä just nyt."

En palaa takaisin koskaan, luulen on Satu Vasantolan esikoisromaani ja löytyi kirjaston uutuuspöydältä. Nappasin sen siitä mukaani, ja jos jotain ennakko-odotuksia ehti syntyä, niin teos kyllä pääpiirteittäin lunasti ne. Kirja oli luettava vauhdilla, enkä vain voinut jättää sitä kesken.



Nykyajassa 92-vuotias Martta joutuu hautaamaan oman poikansa Tapion. Mikä on johtanut tähän tilanteeseen? Lukija pääsee seuraamaan Martan nuoruutta, Tapion elämää ja vielä Martan lapsenlapsen Susannan elämääkin. Mukaan ahdetaan vielä turvapaikanhakijat Fatima ja Tariq.

Ajallisesti romaanissa hypellään koko ajan edestakaisin, mikä teki siitä vähän sekavan tuntuisen. Kirja kertoo myös niin monta ja niin monen ihmisen tarinaa, että välillä tuntuu, että jotain olisi voinut tarpeettomana karsiakin kokonaisuuden siitä suurestikaan kärsimättä.

Helmet-lukuhaaste Sattumanvaraisesti valittu kirja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti