Mutta Suzannella ja minulla oli muuta yhteistä, toisenlainen nälkä. Välillä kaipasin kosketusta niin kovasti että kaipuu raapi minua sisältä. Näin saman Suzannessa, joka valpastui kuin ruokaa haistava eläin aina kun Russel lähestyi.
Mutta joinain iltoina, kun en saanut unta, kuorin omenaa hitaasti tiskialtaan ääressä ja annoin kuorensuikaleen venyä kiiltävän veitsenterän alla. Ympärillä pimeä talo. Toisinaan tunne ei ollut katumusta. Se oli ikävöintiä.
Kun 14-vuotias Evie tapaa sattumalta Suzannen, jännittävän porukan mukana liikkuvan hippitytön, se on menoa. Hän haluaa tehdä vaikutuksen Suzanneen, tavata tämän uudelleen ja on valmis lähtemään mihin vain Suzanne pyytää. Jos pyytää. Arki tuntuu tavalliselta ja turhalta, vanhemmat ovat eronneet, Evie riitelee ystävänsä Connien kanssa, eikä äiti edes huomaa, vaikka Evie alkaa viettää aikaansa hippikommuunissa ja varastaa rahaa kotoaan.
Tytöt (2016) on Emma Clinen pari vuotta sitten julkaistu esikoinen. Silloin ilmeisesti kovastikin huomiota saanut, mutta minulta ohitse mennyt. En tarttunut kirjaan maineen takia, vaan aika kevein odotuksin. Jos olisin toivonut siitä tajunnanräjäyttävän hyvää lukukokemusta, olisin varmaankin pettynyt. Tytöt oli kuitenkin ihan kelpo luettavaa, ei mukava, mutta kiinnostava kuvaus 70-luvun hippielämästä Kaliforniassa, joka päättyy tragediaan. Tragedialla tätä kaupitellaan lukijalle, ja houkutellaan jatkamaan lukemista. Mitä tapahtui? Miksi Evie ei ollut mukana? Olisiko hän halunnut olla mukana?
Välillä hypätään nykypäivään aikuisen Evien mukana ja lukijalle selviää, ettei Evie ole hippiaikojen jälkeen saanut oikein otetta elämästä. Muuten aikuinen Evie jää hieman vaisuksi kokemukseksi.
Lukemisen arvoinen romaani kuitenkin.
Helmet-lukuhaasteeseen kohta "selviytymistarina".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti