Kalle Päätalo: Kunnan jauhot

Jakin lisäksi oli myös Auku kieltänyt minua menemästä yksin selvittämään mahdollista ruuhkaa. Nämä kiellot eivät nyt muistuneet mieleeni kun hyökkäsin kiskomaan ja kankeamaan kämää auki. Onnistuin keinottelemaan joitakin tukkeja telaksi kääntyneen päältä, mutta uusia tuli ylhäältä niin sakeaan, että aina saadessani pölkyn jolun yli tuli vähintään yksi uusi tilalle. Ruuhkauma alkoi kasvaa ja rupesin hätäytymään.

Nyt se on lopultakin luettu. Kalle Päätalon Iijoki-sarjan kolmas osa Kunnan jauhot, 538 sivua. En lupaa enää palata sarjaan pariin, mutta eihän sitä toki tiedä jos joskus sellainen hulluus iskee, että vielä sarjan seuraavaakin osaa silmäilen. En kyllä usko, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Jos vaikka maailmasta lukeminen loppuu. Eli ilmeisistä ansioistaan huolimatta täytyy todeta, että Päätalo ole minun juttuni.

Tässä osassa Kallen isä Herkko on sairastunut, "tullut hulluksi" ja kirjan alkuosa pelätään, mitä se isä taas keksii. Isä on vainoharhainen, näkee salattuja merkkejä joka puolella ja perheen äiti ja lapset ovat jatkuvasti varpaisillaan. Ilo katoaa Kallenkin elämästä kokonaan. Isä yrittää naapurin miehen ja vaimon painostuksesta palata savottaan, mutta palaa samantien kotiin. Kalle joutuu lähtemään lopulta savottaan ja uittoon, jotta perheelle saataisiin edes vähän rahaa velkoihin ja ruokaan.

Lopulta tilanne äityy niin pahaksi, että isä viedään piirille Ouluun Kallen poissa ollessa. Sen jälkeen ei isästä kuulu juuri mitään, ja se mitä kuuluu ei ole järin lohdullista. Päivittäisessä selviämisessä on kotona kuitenkin täysi tekeminen.

Edellisessä osassa minua ärsyttivät itseruoskintaa tihkuvat kuvaukset kortin peluusta, tässä osassa sitä lajia oli onneksi vähemmän.

Neljä vuotta sitten ole lukenut sarjan ensimmäiset osat Huonemiehen poika ja Tammettu virta.

Becky Albertalli: Sydänsurujen kääntöpuoli

Mutta en pysty puhumaan ihastuksilleni. En millään. Kroppani pettää minut. Ja ihastukset ovat tietysti erilaisia, joten vaikea yleistää, mutta jos ihastumisen tunnetta pitäisi kuvailla, luonnehtisin sitä näin: olen juossut runsaan kilometrin, oksettaa ja nälättää, ruoka ei maistu, aivot ovat sumeaa muhjua ja pissattaa. Toisin sanoen olo on lähes sietämätön. Mutta jollain kierolla tavalla nautin siitä.
Enkä vain nauti. Janoan sitä.

Oi, jos Sydänsurujen kääntöpuolen (2019) Molly nauttii ihastumisen tunteesta, niin minä nautin näistä Becky Albertallin nuortenromaaneista. Aivan ihania. Minä, Simon, Homo Sapiens valloitti minut vuosi sitten toukokuussa kun luin sen.

Molly on ollut ihastunut kaksikymmentäkuusi kertaa, muttei uskalla puhua heille. Mitään ei siis ole koskaan tapahtunut kenenkään kanssa. Kaksoissisko Cassie päättää panna tuulemaan ja yrittää saada oman tyttöystävänsä kaverin Willin ja Mollyn yhteen. Voisiko Will olla ihastus numero kaksikymmentäseitsemän?

Ja vaikka pojille puhuminen on Mollylle vaikeaa, ei hänen ole lainkaan vaikeaa puhua töissä työkaverilleen Reidille. Reid on ihan kummallinen ja outo, mutta Molly huomaa viihtyvänsä hänen kanssaan yllättävän hyvin.

Ihana kirja, josta tulin todella hyvälle mielelle.

Simona Ahrnstedt: Skandaalinkäryä

Ehkä minun pitäisi inhota itseäni, Gabriel ajatteli paljon myöhemmin käydessän riisuutuneena pitkäkseen sänkyynsä, ristiessään käsivarret niskan taakse ja muistellessaan vastahankaista suudelmaa. Hän ei kuitenkaan inhonnut. Päinvastoin. Hän tunsi elävänsä.

Simona Ahrnstedtin Skandaalinkäryä (2015) on roikkunut lukulistallani pitkään. Siis monta vuotta, niin kuin joillakin kirjoilla on tapana. Olin lopulta päättänyt tyhjentää listaani ainakin tämän kirjan osalta ja hankkinut kirjan kirjastosta ennenkuin kirjastot menivät koronaviruksen vuoksi kiinni. Ja siltikin meni se pari kuukautta ennen kuin tartuin kyseiseen kirjaan. Mutta sitten se olikin menoa. Voin vakuuttaa, että jos pitää erittäin viihteellisestä historiallisesta romantiikasta, niin Skandaalinkäryä sopii kuin nenä päähän.

Magdalena Swärd on köyhä ja vailla ystäviä, mutta kelpaa nuoren ja kauniin vapaaherrattaren esiliinaksi kreivi Gabrien Gripklon viikkoja kestäviin juhliin. Juhlien ainoa tarkoitus on löytää kreiville sopiva vaimo, joten panokset ovat korkeat. Vaikkakin kreivillä on takanaan skandaali, joka hieman himmentää hänen etujaan aviomiehenä.

Sattumalta ja vedonlyönnin seurauksena Magdalena päätyy viettämään aikaa kreivin kanssa enemmän kuin olisi todellakaan sopivaa.

Hän saisi yhden ainoan illan, jolloin hän olisi kaunis ja ehkä hieman kevytmielinen. Sen Gabriel oli luvannut, ja Magdalena luotti mieheen. Hän saisi yhden illan, jolloin hän olisi voittamaton. Hän kiinnitti naamion silmilleen. 
Hän aikoi nauttia kaikesta täysin siemauksin.

Janet Evanovich: Finger Lickin' Fifteen

 Janet Evanovich on minulle sellaista turvalukemista, jos haluan treenata enkuksi lukemista. Helppoa kieltä ja hauskaa luettavaa. Yllätyksiä palkkionmetsästäjä Stephanie Plum ei ole aikoihin tarjonnut, ellei sitten sitä lasketa, montako kertaa hänen autonsa räjäytetään kirjan aikana.

No jaa, onhan se toisaalta jännittävää. Ranger, jonka on annettu ymmärtää pystyvän kaikkeen, tietävän kaiken ja myös näkevän kaiken, on ongelmissa. Hänen turvapalveluita tuottavassa yrityksessään on ehkä myyrä, sillä heidän vartioimiinsa taloihin on murtauduttu käyttäen turvajärjestelmän koodia. Onko kyse sisäpiirin tekemistä keikoista? Ranger haluaa Stephanien tulevan hänelle töihin ja tutkivan sitä. Vähemmän yllättävästi työkeikka sisältää myös yöpymistä Rangerin sängyssä.

Toisaalla Stephanien työkaveri Lula näkee murhan ja vapaalla jalalla olevat murhamiehet alkavatkin jahtaamaan silminnäkijää. Ja tekevät sen melkoisen taitamattomasti, sillä ei voi väittää, että Lula suojautuisi erityisen tehokkaasti.

Karin Erlandsson: Kukistaja

- Olet täten kuningattaren vanki. Sinua syytetään siitä, että olet yrittänyt etsiä Silmäterää pitääksesi sen itselläsi.

Taru Silmäterästä päättyy Kukistajaan (2020). Kolme aiempaa osaa Helmenkalastaja, Linnunkesyttäjä ja Vuorikiipeilijä saivat todellakin koukuttumaan Mirandan ja Sirkan matkaan Silmäterän perässä. Halusin palavasti tietää, kuinka taru päättyy.

Kaikki osat ovat sijoittuneet eri puolille kirjasarjan fantasiamaailmaa, ja niinpä myös Kukistaja tapahtuu uudessa paikassa. Tällä kertaa Miranda ja Sirkka päätyvät Kuningattaren kaupunkiin. Miksi myös Iberis, sarjan pahis, on siellä, ja miksi kuningatar kuuntelee Iberistä ja antaa hänen toimia mielensä mukaan?

Silmäterä, himoittu helmi, jonka perässä aikuiset ovat vuosisatoja hylänneet perheensä ja lähteneet etsimän tarumaista helmeä, on siis olemassa, ja Miranda ja Sirkka tietävät mistä etsiä. Mutta mitä sen jälkeen? Taru kertoo, että mikäli Silmäterä päätyy kuningattarelle, ei kenenkään koko maassa tarvitse enää koskaan  kaivata  mitään muuta. Onko siltikään niin onnellista, jos ei enää koskaan pysty kaipaamaan mitään? Vai pitäisikö Silmäterä pitää itsellään vai voisiko sen tuhota, kuten Miranda on Sirkalle luvannut? Ja jos Silmäterän yrittää tuhota, niin kuinka sen voi tehdä?

Sarjan kannet on muuten mielestäni todella nätit. Vaikka sarjan ensimmäinen osa ei minua aivan heti sytyttänytkään, niin loppujen lopuksi tämä oli todella herttainen ja ihana fantasiasarja, joka kiinnosti näin aikuistakin.

Nic Stone: Kolme on parillinen luku

Courtney "Coop" on koristähti, ja rakastunut parhaaseen ystäväänsä Jupiteriin. Jupiter on kuitenkin tiennyt jo nuoresta lähtien olevansa lesbo, joten Courtneylla ei ole mitään mahdollisuuksia. Mutta onneksi Coop ja Jupiter voivat olla edelleen parhaita ystäviä, nukkua samassa sängyssä ja lohduttaa toisiaan.

Rae on uusi oppilas, joka ystävystyy ensin Jupiterin ja sitten myös Courtneyn kanssa. Ja yllätyksekseen Rae huomaa olevansa ihastunut molempiin.

Jupiter taas on aina tiennyt rakastavansa naisia ja on odottanut sitä oikeaa. Joko hän viimein löytäisi sen?

Kolme kertojaa kertoo tarinansa vuorotellen, ja vaikka se ratkaisu ei todellakaan aina toimi, niin tällä kertaa se toimii yllättävänkin hyvin. Pisteet tälle nuortenkirjalle!

Holly Bourne: Katsokaa miten onnellinen olen

Minä melkein jätin tämän kesken. Runsas kiroilu ärsytti, päähenkilö ärsytti eikä koko kirja kiinnostanut. Valitin asiaa instagram-tililläni ja sain suosituksen jatkaa silti. Ja totta, kun rämmin alun läpi, kirja vei todellakin mukanaan. Suosittelen, mutta äänikirjaformaatti ei ehkä ainakaan minulle ollut paras mahdollinen.

Katsokaa miten onnellinen olen kertoo Torista, menestyskirjailijasta, joka on noussut maineeseen kirjoitettuaan parikymppisenä kirjan itsensä löytämisestä. Vuosia on kulunut, Tori on yhdessä unelmamiehensä kanssa, vaikkei arki enää tunnukaan unelma-arjelta. Mutta voiko se alun intohimo jatkuakaan?

Ja kun pintaa sitten raaputetaan, selviää, että Tori tietää itsekin, mitä hänen pitäisi tehdä. Mutta se ei tee siitä helppoa.

Jennifer Mathieu: Näpit irti!

Vivin koulussa jalkapallojoukkue on kuningas ja muut nöyriä alamaisia. Pojat saavat kouria tyttöjä vapaasti ja vitsailla törkeitä vitsejä kenenkään estämättä. Tytöille opettajat sen sijaan tekevät julkisia ja nöyryyttäviä vaatetarkastuksia, joissa säädyttömästi puketuneet tytöt pakotetaan poistumaan luokasta ja pukemaan ylisuuret koulun tarjoamat vaatteet omiensa tilalle.

Eräänä päivänä Viv päättää, että nyt riittää. Hän ryhtyy julkaisemaan omaa lehteä, jota jakaa nimettömästi salaa tyttöjen vessassa. Hän kutsuu tyttöjä kapinaan, ja vaikka kaikki eivät uskalla liittyä, on heitäkin, jotka ovat samaa mieltä Vivin kanssa.

Näpit irti! oli näin kohderyhmään kuulumattomalle aikuiselle hyvä, raikas lukukokemus. Hyvin samantyyppinen kuin Minä, Simon, homo sapiens, mutta kuitenkin selvästi omanlaisensa.

Louisa M. Alcott: Pikku miehiä

- Sano se vielä kerran jos uskallat, pöyhisteli Tommy kuin äkäinen kalkkunakukko.
- Tahdotkos tapella? sanoi Dan astuen heti alas laudaltaan ja puristi nyrkkejään taistelunhaluisesti.
- Tappeleminen on kiellettyä! huusivat toiset kiihtyneinä.
- Olettepas te arkaa sakkia! pilkkasi Dan.

Pikku naisten II-osan lopussa kerrottiin, että Jo ja hänen miehensä perivät rikkaan tädin ison talon ja perustivat sinne koulun pojille. Pikku miehissä kerrotaan lisää koulusta ja sen pojista. Harmillista kyllä tästä osasta ei ole saatu uutta, täydellistä suomennosta, mitä itse kyllä kaipaisin kovasti. Yritin joskus lukea myös englanniksi, mutta tällä kertaa se ei sujunut ollenkaan, vaikka muuten luenkin myös englanniksi, ja minun oli todettava, että 1800-luvun englanti on sen verran hankalampaa luettavaa, että on parasta palata sittenkin suomennokseen.

Pikku miehiä on sinänsä tasoltaan heikompi kuin Pikku naisia I ja II. Tässä siis Jo ja hänen sisarensa ovat siirtyneet sivurooliin ja pääosassa ovat koulun pojat ja muutamat tytöt, joita koulussa on. Kommelluksilta ei vältytä, kun saman katon alle kootaan hyvin erilaisista lähtökohdista ja taustoista tulevia lapsia, mutta rakkaudella ja välittämisellä saa ihmeitä aikaan.

Taavi Soininvaara: Tuhon messias

Viimeksi olen palannut Arto Ratamon pariin viime kesänä, kun luin sarjan alkupäähän sijoittuvan Koston komission. Nyt lukuvuorossa oli 2019 julkaistu Tuhon messias.

Eversti Oldman on jäänyt jihadistien vangiksi, mutta pääsee pakenemaan sieppaajiltaan Syyrian aavikolla. Hän tietää, ketkä ovat vastuussa hänen vangitsemisestaan ja päättää kostaa. Linkki Suomeen syntyy, sillä hänen ensimmäinen uhrinsa on entinen Egyptin turvallisuuspalvelun johtaja, joka on siirretty Suomeen suurlähettilääksi. Kun suurlähettiläs katoaa, Arto Ratamo ja kumppanit joutuvat töihin.

Arto Ratamo -sarja
Ebola-Helsinki 2000
Inferno.fi 2001
Koston komissio 2002
Ikuisesti paha 2003
Vihan enkeli 2004
Pimeyden ydin 2005
Marsalkan miekka 2006
Jumalten sota 2007
Toinen peto 2013
Teräsarkku 2014
Haukka ja kyyhky 2015
Venäläinen vieras 2016
Neljäs valtakunta 2017
Darwinin seitti 2018
Tuhon messias 2019

Louisa M. Alcott: Pikku naisia I ja II

Oi miten ihana uusi elokuvatulkinta Pikku naisia onkaan! Kävin katsomassa sen tuoreeltaan alkuvuodesta elokuvateatterissa ja nautin valtavasti. Siitä innostuneena päätin lukea myös kirjat uudelleen sitten nuoruuspäivien. Klassikkoromaanista on tehty uusi, täydellinen suomennoskin, tosin jo vuosia sitten, ja halusin viimein lukea sen. Onhan se, köh, odottanut jo omassa hyllyssäkin pari vuotta löydyttyään helsinkiläiseltä kirpputorilta eräällä työmatkalla.

Meg, Jo, Beth ja Amy ovat sisaruksia, joiden isä on Yhdysvaltain sisällissodassa. Aiemmin hyvätuloinen perhe on köyhtynyt, mutta onneksi tytöillä on rikas mielikuvitus ja hyvä äiti. Ja kaikeksi huipuksi naapuriin sattuu yksinäinen rikas poika Laurie, joka ystävystyy tyttöjen kanssa, ja jonka kautta tytöt saavat joskus elämäänsä pientä ylellisyyttä.

Elokuva käsittää sarjan kaksi ensimmäistä kirjaa, joiden uusi suomennos on nimellä Pikku naisia I ja II. Alun perin ensimmäinen osa on julkaistu vuonna 1868, joten kieltämättä tarina on vanhanaikainen ja se näkyy myös uudessa suomennoksessa. Täytyy muistaa, että naisen asema on tuohon aikaan ollut todellakin erilainen kuin nykypäivänä ja Alcott kuitenkin ottaa kantaa naisen asemaan tavalla, joka on varmasti aikanaan ollut raikas.

Näiden vanhoja aikoja kuvaavien kirjojen kohdalla mietin usein, mikä on ollut tilanne samaan aikaan Suomessa ja erityisesti omissa sukujuurissani. Ainakin he ovat eläneet aivan toisenlaisessa maailmassa kuin Pikku naisten tytöt.

Kannattaako Pikku naisia edelleen lukea vai tyytyäkö elokuviin? Mielestäni kannattaa. Toki kirja on aikansa tuote, mutta niinhän kaikki.

Matt Haig: Huomioita neuroottiselta planeetalta

Näin tulet onnelliseksi
1. Älä vertaa itseäsi muihin ihmisiin.
2. Älä vertaa itseäsi muihin ihmisiin.
3. Älä vertaa itseäsi muihin ihmisiin.
4. Älä vertaa itseäsi muihin ihmisiin.
5. Älä vertaa itseäsi muihin ihmisiin.
6. Älä vertaa itseäsi muihin ihmisiin.
7. Älä vertaa itseäsi muihin ihmisiin.

Oi, Matt Haigin Huomioita neuroottiselta planeetalta on pitkästä aikaa viiden tähden kirja. Sopii hitaasti ja nautiskellen luettavaksi ja parhaisiin kohtiin palattavaksi. Sai sykkeen rauhoittumaan ja nauttimaan lukemisesta. Lukekaa itse.

Kun masennus uhkaa vyöryä ylleni, suljen silmäni, haen muististani hyvän päivän ja ajattelen aurinkoa, naurua ja kilpikonnia. Ja yritän pitää mielessäni, miten mahdottomana pidetty voi joskus olla mahdollista.

Suvi Ratinen: Matkaystävä

Vapaus vavisuttaa koko kehoani ja maailma tuntuu aukeavan järisten.
Mikä tahansa on mahdollista!
Minäkin kuulun mukaan!
Pian minäkin olen tavallinen suomalainen.

Matkaystävä kertoo taas yhden tarinan lestadiolaisen nuoren kasvusta aikuiseksi. Tarina vaikutti kiinnostavalta heti tuoreeltaan, mutta jonkinlainen kyllästyminen oli kai tapahtunut, koska piti vähän kypsytellä, ennen kuin pystyin tarttumaan tähän.

Kirjaa kerrotaan kahdessa aikatasossa. Vuonna 2006 minäkertoja asuu yhdessä poikaystävän kanssa, kun äiti soittaa. Järvisen Marko, vanha luokkakaveri on kadonnut. Välillä palataan kertojan lapsuuteen, kerrotaan kavereista, suviseuroista, kotivideoiden katsomisesta ja kaikesta siitä, mistä ei saa huudella. On asioita, joita ei saa huudella muiden meikäläisten kuullen, ja sitten on niitä omia asioita, joista on parempi olla puhumatta muille, ulkopuolisille.

Koulussa on vain Marko, joka on myös meikäläisiä. Marko, vähän reppana poika, jota kaikki kiusaavat, haluaa selvästi olla kirjan kertojan ystävä, mutta tämä yrittää vältellä poikaa. Lapsuudessa kaikki on mustavalkoista, mutta myöhemmin kirjan minä alkaa epäillä ja lopulta hän päättää erkaantua lapsuutensa uskosta.

Ei kuitenkaan ole helppoa olla ihan tavallinen suomalainen, kun ei ole elänyt ihan tavallista lapsuutta, eikä tiedä mikä on hienoa ja mikä vain noloa.

Hyonseo Lee: Seitsemän nimen tyttö: Pakoon Pohjois-Koreasta

Kukaan ei ollut käskenyt meidän itkeä. Kukaan ei ollut vihjannu, että jos emme itkisi, meistä tulisi epäiltyjä. Tiesimme kuitenkin, että meiltä odotettiin kyyneleitä. Kaikkialta ympäriltäni kuului niiskutusta, nyyhkytystä ja vaikerointia. Näytti siltä, että kaikki olivat suunniltaan surusta. Itsesuojeluvaistoni heräsi. Jos en itkisi kuten muut, joutuisin hankaluuksiin.

Seitsemän nimen tyttö - Pakoon Pohjois-Koreasta on kirjastolöytö ajalta kun kirjastot vielä olivat auki. Nyt karanteenin jatkuessa lukemiset siirtyvät pikkuhiljaa oman hyllyn antimiin ja sähköisiin kirjoihin, mutta vielä on muutamia kirjaston kirjojakin lukematta.

Seitsemän nimen tyttö muistuttaa hieman kirjaa Vain tytär, jonka luin jokin aika sitten, ja joka kertoo intialaisperheen tyttären selviytymistarinan. Myös Seitsemän nimen tyttö on selviytymistarina. Minäkertoja varttuu hyväosaisessa perheessä Pohjois-Koreassa, ja hän ei pakenekaan Pohjois-Koreasta tarkoituksella, vaan vahingossa. Hänen tarkoituksensa ei ole jäädä Kiinaan, vaan ainoastaan käydä tapaamassa siellä asuvia sukulaisia ja palata. Palaaminen ei kuitenkaan ole mahdollista, kun kotimaassa on alettu epäilemään hänen menneen rajan yli.

Hyonseo joutuu kerta toisensa jälkeen pakenemaan paikasta toiseen, jottei hän jää kiinni Kiinassa ja tule palautetuksi Pohjois-Koreaan. Ikävä Pohjois-Koreaan jäänyttä perhettä on kova.Vaikuttava lukukokemus, ja jos tähän hetkeen kaipaa tosipohjaista luettavaa viemään ajatuksia toisaalle, tässä on hyvä vaihtoehto.

Minulla oli yleensä tapana pitää pieni tauko, ennen kuin sanoin jotain, niin että ehdin hetken punnita sanojeni seurauksia. Tällä kertaa päästin kuitenkin sanat saman tien suustani. "Olen Pohjois-Koreasta."

Mazo de la Roche: Kosijoita Jalnassa

"Mutta eikö sinunkin mielestäsi ole tragedia, että Adeline menee naimisiin tuon Fitzturgisin kanssa? Voi taivas, se tekee minut sairaaksi."

Vanha kartanosarja Jalna lähestyy loppuaan ja lopun tunnun aistii, mutta ei siis mitenkään erityisen hyvällä tavalla. Toiseksi viimeinen osa Kosijoita Jalnassa on julkaistu alkukielellä 1954 ja suomeksikin jo 1955. Myös kirjoitusjärjestyksessä Kosijoita Jalnassa on lähes viimeisiä. Laadultaan tämäkään kirja, kuten ei moni muukaan näistä loppupään kirjoista, ole mielestäni kummoinen.

Perheen tytär Adeline on rakastunut irlantilaiseen mieheen, Maitlandiin, jonka tuo vuosien seurustelun ja odotuksen jälkeen lopultakin Jalnaan. Adeline on todellinen isin tyttö, joka ihailee isäänsä Rennyä yli kaiken, eikä edes rakastetun kihlatun ole helppoa yltää niihin kriteereihin, joita Adeline on miehelle asettanut. Miehestä ei ole mitään hyötyä Jalnassa, koska hän ei ole sen paremmin hevosmies kuin maanviljelijäkään. Adeline ei taas halua kuulla puhuttavankaan muualle muuttamisesta.

Kanadaan palaa myös Adelinen serkku Maurice, joka on perinyt kartanon Irlannista ja muuttanut sinne sarjan edellisessä osassa. Maurice kuvittelee olevansa palavasti rakastunut Adelineen, ja hukuttaa surujaan pulloon.

Finch, intohimoinen ja masennukseen taipuvainen muusikko rakastuu Maitlandin kovia kokeneeseen siskoon Sylviaan. Voiko heillä olla tulevaisuutta yhdessä?

Lista sarjasta kronologisessa järjestyksessä, suluissa julkaisujärjestys. Lähde Wikipedia.

1. Jalnan synty (9)

2. Jalnan aamu (16)

3. Jalnan kotiopettajatar (11)

4. Jalnan nuori Renny (5)

5. Jalnan kevät (7)

6. Jalnan veljekset (13)

7. Jalna (1)

8. Jalnan perhe (2)

9. Jalnan perintö (3)

10. Jalnan isäntä (4)

11. Jalnan kukoistus (6)

12. Näkemiin Jalna (8)

13. Jalnan miehet palaavat (10)

14. Rennyn tytär (12)

15. Kosijoita Jalnassa (14)

16. Juhlat Jalnassa (15)

Alexander McCall Smith: Onni ja siniset kengät

Yleensä pulmat tuntuivat pienemmiltä silloin, kun joi teetä ja teetä juodessaan mietti, mitä kaikkea niille saattoi tehdä. Ja vaikka teen juominen ei ratkaissut pulmia, niitä saattoi teen avulla lykätä hetken verran, niin kuin joskus totisesti oli tarpeen.

Mma Ramotswe jatkaa tutkimuksiaan samalla herttaisella tyylillä kuin aiemminkin. Tämä sarja se vain on yhtä leppeää luettavaa joka kerta. Apulaisetsivä Mma Makutsi on kihlautunut, mutta kihlaus ei tietenkään suju ilman ongelmia; mies alkaa epäillä Mma Makutsia feministiksi, joka haluaa pyyhkäistä miehet syrjään. Naisten etsivätoimisto nro 1 selvittää myös salaperäistä kiristystapausta ja törmää sattumalta taikauskoiseen käyttäytymiseen, joka uhkaa paikallisen luonnonsuojelualueen työntekijäyhteisöä.

Taru ja Tarmo Väyrynen: Tuulien koti

- Ake, sinä et ole hiirulainen, sinä olet ovela kettu, hän sanoi. - Jos me käyttäydymme kunniallisesti ja Gregi kunniattomasti, isosaarelaisten enemmistä on meidän puolellamme.
- Juuri niin, Ake sanoi. - Oikein pitää tietysti tehdä silloinkin, kun se ei ole edullista. Mutta tässä tapauksessa se on myös edullista.

Tuulien koti on Vuorileijon varjo -sarjan kahdeksas osa. Tämäkin on uusia osia, julkaistu vuonna 2016, ja luin tämän nyt ensimmäistä kertaa. Pidin tästä paljon, vielä enemmän kuin sarjan edellisestä osasta Talvisateet, jossa uusia hahmoja suorastaan vyöryi näyttämölle. Ensimmäiset kuusi osaahan on julkaistu jo 1996-2000, ja ne olivat minulle nuoruusajoilta tuttuja. Osat 1-3 ja osat 4-6. Koko sarjahan löytyy muuten kirjailijoiden kotisivuilta maksuttomina e-kirjoina, ja vahva suositus sille, vaikka itse olenkin lukenut kirjat perinteisessä muodossa painettuina kirjoina.

Tässä osassa matkataan pohjoiseen, Isosaarelle, jossa ihmisillä ei ole muuta elinkeinoa kuin harjoittaa merirosvousta. Matkalaisten hurskas tarkoitus on tarjota saarelaisille mahdollisuus elättää itsensä muuten: tekemällä käsitöitä, rakentamalla laivoja ja viljelemällä. Kaikki ei kuitenkaan saarella ole kunnossa. Vallan on anastanut itselleen laittomasti päällikkö, jota ei ole valittu saarella vallitsevien perinnetapojen mukaisesti, ja joka ei kohtele kansaa hyvin.

Tuulien koti on jännittävä, mutta kaiken aikaa lukija voi luottaa siihen, että kaikista ihmisistä löytyy hyvää, ja että parannuksen tehneet päähenkilöt keksivät kinkkisiinkin tilanteisiin ratkaisun, mikä on mahdollisimman paras kaikille. Sellaista hyvän mielen luettavaa siis.

- Vaikka oletkin ilmeisen taikauskoinen, et kai sentään kuvittele, että saisit ihmisen uhraamalla aikaa jotain hyvää?
- On minun asiani, mitä kuvittelen tai en, Gregi sanoi.

Sarita Skagnes: Vain tytär: eräs selviytymistarina

Daddyji tietenkin otti kaikki rahamme. Hän sanoi usein, että mehän asuimme hänen talossaan ja söimme hänen ruokaansa ilmaiseksi. Ja koska olin samaa mieltä, suostuin antamaan hänelle palkkani. Mutta epäoikeudenmukaiselta tuntui se, että hän ei maksanut meille vaatteita, kirjoja eikä koulutarvikkeita; ne meidän piti ostaa niillä vähillä rahoilla, jotka saimme pitää itse.

Koskettava tarina intilaisperheestä ja tyttärestä, jonka isä vaihtaa poikaan ja jättää Intiaan sukulaisperheen orjaksi muun perheen muuttaessa Norjaan. Niinä vuosina tytär tulee kahden serkkunsa ja isänsä raiskaamaksi ja lopulta isoäiti pakottaa isän ottamaan tytön mukaansa Norjaan. Norjassa hän pääsee kouluun vastoin isän alkuperäisiä suunnitelmia, opiskelee ja oppii, että vapaus on mahdollista. Sarita Skagnes kertoo myös siitä, kuinka vaikeaa on sopeutua uuteen maahan ja kulttuuriin, kun kumpikaan ei tunnu kodilta.

Julkaisusta on jo 10 vuotta aikaa, mutta joka tapauksessa tämä oli luettava kerralla.

"Sait syntyessäsi kovan kohtalon, Satwant. Olet vielä tyttö, mutta pian olet nainen, ja sekin on sinun kohtalosi. Ja se taakka sinun on kannettava yksin. Kaikilla tytöillä on vaikeaa, Satwant. Kaikkien naisten on kärsittävä hiljaisuudessa. Se on Jumalan meille määräämä kohtalo, emmekä me voi muuttaa kohtaloamme, koska Jumalalla on valta koko maailman ylitse."

Nora Roberts: Valitun aikakirjat -sarja

Aloitin Nora Robertsin uuden trilogian Valitun aikakirjat ensimmäistä osaa Ensimmäinen vuosi tuoreeltaan vuonna 2018, mutta totesin sen liian raskaaksi ja jätin kesken. Kirjassa kuvataan maailman loppua, kuinka virus, joka tappaa 100 % sairastuneista leviää yli maapallon ja kuinka jäljelle jääneet ajautuvat tuhoon. Osa selviytyneistä on immuuneja virukselle, mutta osa selviytyneistä saa uusia, kummallisia voimia. Yksi pystyy näkemään ihmisestä hänen tulevan kuolemansa, toinen huomaa olevansa keiju ja kolmannen taikuus vahvistuu entisestään. Kaikki kummalliset voimat vahvistuvat viruksen levitessä. Sen huomaavat myös immuunit, tavalliset ihmiset, jotka pelkäävät voimia ja haluavat tappaa kaikki, joilla on voimia. Toisaalta kaikki, kenellä voimia on, eivät käytä niitä hyvään, vaan haluavat levittää pahuutta maailmaan. Hetiä kutsutaan mustiksi kummiksi.

Kun nyt huomasin sarjan viimeisenkin osan julkaistun, päätin yrittää sarjan kanssa uudestaan. Yli maapallon leviävä virus ei kyllä näinä aikoina tunnu yhtään kevyemmältä aiheelta kuin kaksi vuotta sittenkään. Mutta onneksi fantasia-elementti ottaa lopulta vallan kirjassa ja peittää liian masentavat mielleyhtymät. Ensimmäinen vuosi seuraa viruksen leviämistä ja ihmisiä, jotka päätyvät lopulta perustamaan yhdessä New Hope -yhteisön. Eräs pariskunta odottaa vauvaa, jonka uskotaan olevan Valittu, ja mustat kummat haluavat tappaa vauvan jo äitinsä vatsaan.

Toinen koitos hyppää ajassa eteenpäin. Valittu Fallon Swift on kasvanut 13-vuotiaaksi tytöksi maatilalla kaukana New Hopesta ja joutuu lähtemään koulutettavaksi pois kotoaan. Hänen on saatava taitoja, joilla hän voi voittaa taistelun pahaa vastaan. Myös New Hopessa jatketaan taistelua mustia kummia ja Puhtauden sotureita vastaan. Siellä kasvaa myös soturi Duncan, joka on syntynyt Surman ensi viikkoina ja joka uneksii tuntemattomasta tytöstä.

Tänä vuonna julkaistu Viimeinen taistelu päättää sarjan. Fallon kerää armeijaa ja johdattaa joukkojaan taisteluun. Ilman menetyksiä ei selvitä, mutta Fallonilla on kohtalo puolellaan.

Leena Lehtolainen: Tappajan tyttöystävä ja muita rikoksia

Tappajan tyttöystävä ja muita rikoksia on Leena Lehtolaisen kertomuskokoelma. En suosittelisi sitä henkilölle, joka ei ole tutustunut Lehtolaisen muihin romaaneihin eikä tunne sen henkilöitä, mutta itse nautin kovasti saadessani lisävalaistusta tuttujen hahmojen elämään ja tapahtumiin.

Kirjassa on mukana Lehtolaisen tuotannosta entuudestaan tutut rikospoliisi Maria Kallio ja henkivartija Hilja Ilveskero. Lisäksi monessa kertomuksessa henkilöt eivät ole entuudestaa tuttuja. Osa tarinoista ei ollut oikein makuuni, kuten esimerkiksi koko kirjan nimitarina Tappajan tyttöystävä, joka kuvaa sitä, kuinka kirjastovirkailijasta tulee tappajan tyttöystävä. Vai tuleeko?

Kristiina Vuori: Viipurin valtiatar

Kristiina Vuori kirjoittaa taitavasti rakennettuja historiallisia romaaneja. Periaatteessa pidän niistä, mutta jostain syystä olen kuitenkin viivytellyt Viipurin valtiattareen tarttumista. Nyt kuuntelin sen lopultakin äänikirjana.

Viipurin valtiatar pääsi kuitenkin yllättämään minut, vaikka olinkin lukenut ennakkotiedot. Viipurin linnanherra kuolee ja hänen leskensä Gunilla Bese nousee hallitsemaan Viipuria. Hän hallitsee Viipuria kaksi vuotta, ennen kuin luopuu siitä.

Kristiina Vuori on ottanut jälleen kerran aiheen todellisista historiallisista tapahtumista ja värittää niitä itse. Mitä olisi voinut tapahtua? Pidin erityisesti siitä, kuinka Gunilla Bese on kerrankin aikuinen sankaritar, nainen, jolla on jo elettyä elämää takanaan. Kirjan rakkaustarinakin on kahden aikuisen välinen tasa-arvoinen suhde, mutta merkittävin rakkaus kirjassa taitaa kuitenkin olla Gunillan rakkaus lapsiinsa.

Elinan surma
Kaarnatuuli

Karin Erlandsson: Vuorikiipeilijä

Hengästyn saman tien, hiki valuu otsalta silmin. En ole yhtä vahva kuin ennen. Ajattelen vain sitä miten paljon inhoan vuorikiipeilyä.
Hilaan itseäni ylös sentti sentiltä, kunnes pääsen tasanteelle.
Tämä on vasta alkua.

Miranda, Sirkka ja Lydia ovat päättäneet lähteä etsimään Silmäterää - ja tuhoamaan sen. Silmäterä on nyt Iberiksen hallussa, ja Iberis tuo pelkkää tuhoa kaikille vallalla, jonka Silmäterä hänelle antaa. He ovat kuulleet, että Iberis säilyttää Silmäterää vuoren sisällä idässä, joten heidän on matkattava sinne. Itäisillä vuorilla mitään ei saa ilmaiseksi, eikä kukaan halua auttaa toisia ilman maksua. Jos Iberis siis maksaa, hän saa itäisten asukkaiden uskollisuuden. Kuinka siis selvittää, missä Silmäterä on ja kuinka selvitä vieraassa ympäristössä ilman apua?

Taru Silmäterästä -sarjan kolmas osa oli ensimmäinen, minkä luin kirjana enkä kuunnellut äänikirjana. Ja se sopikin tähän hetkeen oikein hyvin. Pidin kirjasta oikein hurjasti, enkä malta odottaa, että pääsen lukemaan myös sarjan päättävän neljännen osan.

- Mutta entä jos he suuttuvat meille?
- Oletko sinä joskus välittänyt, vaikka ihmiset suuttuvat sinulle?

Elina Rouhiainen: Aistienvartija

Väki-fantasiasarjan toinen osa Aistienvartija jatkaa siitä mihin Muistojenlukijassa jäätiin. Kiuru, joka pystyy hallitsemaan muistoja, on poistanut ystäviensä muistot heitä suojellakseen. Kaikki ovat hajaantuneet eri puolille Eurooppaa turvaan Väeltä, jonka on mahdollista varastaa heidän voimansa. Väki hallitsee kaikkea, joten ainoa keino suojautua heiltä on olla tietämättä mistään mitään.

Bollywood on päätynyt Riikaan tekemään hanttihommia ja hän saa itseltään mystisen kirjeen, jota ei muista kirjoittaneensa. Kirjeessä hän käskee itseään matkustamaan Irlantiin, ja niin Bollywood tekeekin. Pian heidän rinkinsä on koossa, mutta myös Väki on päässyt heidän jäljilleen. Voivatko he luottaa Samueliin, joka kerran oli heidän ystävänsä?

Agatha Christie: Eikä yksikään pelastunut

Agathan Christien klassikkoromaani Eikä yksikään pelastunut (1939) on senlaatuinen salapoliisiromaani, josta ei minulla ole kertakaikkiaan mitään uutta sanottavaa. Kaikki on kyllä tähän mennessä jo sanottu. Mutta sanotaan nyt kuitenkin muutama sana - onhan tämä ihan huikea.

Wikipediasta minulle selvisi, että Eikä yksikään pelastunut -nimi on itse asiassa se, jolla suomennos on alunperinkin julkaistu vuosina 1940-1956 ja uudelleen vuodesta 2003 alkaen. Vuosina 1968-1999 nimenä oli Kymmenen pientä neekeripoikaa ja vuonna 2004 Christien perikunta on muuttanut kirjan nimeksi virallisesti And then there were none.

Kahdeksan erilaista henkilöä kutsutaan erilaisin perustein eristyneelle saarelle vierailulle. Saarelta ei löydykään isäntäväkeä, vaan ainoastaan kaksi palvelijaa. Äänilevyltä kaikki kymmenen kuulevat, kuinka heitä kaikkia syytetään murhasta.

He eivät pääse pois saaresta, koska mantereelle on annettu ohjeet, ettei saarelle saa mennä viikkoon. Yksi kerrallaan murhaaja iskee ja kaikki saarella olevat kuolevat - Eikä yksikään pelastunut. Mutta kuka heistä on murhaaja?

Karin Erlandsson: Linnunkesyttäjä

Miranda, helmenkalastaja, on jo tuttu hahmo, samoin hänen ystävänsä Sirkka. Linnunkesyttäjä (2018) jatkuu siitä, mihin Helmenkalastajassa jäätiin. He ovat kotiutuneet pohjoiseen satamakaupunkiin, eivätkä he halua tietää etsimästään helmestä, Silmäterästä, enää mitään. Miranda on ryhtynyt puunhakkaajaksi ja Sirkka opettelee lääkitsemistä kaupungin parantajan Lydian opissa.

Muutosta ei voi kuitenkaan väistää. Linnut alkavat hyökkäilemään ihmisten päälle, sattuu onnettomuuksia ja lopulta pakolaisvirrat saapuvat kaupunkiin. Silmäterän voimaa käytetään väärin. Miranda ja Sirkka uskovat, että he ovat ainoita, jotka voivat saada Silmäterän ja palauttaa rauhan maailmaan.

Hidas, kaunis kerronta jatkuu tässä "Taru Silmäterästä" -romaanisarjan toisessa osassa. En yleensä ole sellaisen kerronnan ystävä, mutta nyt tarina vei mukanaan niin, että Linnunkesyttäjä oli ahmittava hetkessä. Ja eikö ole kaunis kansikuva?

Elina Rouhiainen: Muistojenlukija

16-vuotias Kiuru näkee ihmisiä ympäröivät muistot lintuina, joita hän voi ottaa käteensä ja lukea. Kun hän vie väärän ihmisen muiston ja törmää asuntovaunussa majaileviin romanialaisveljeksiin ja muunsukupuoliseen Bollywoodiin, joilla on omanlaisiaan, mutta samankaltaisia kykyjä kuin Kiurulla. Kiurun lapsuudenystävä Samuel taas lukee ajatuksia, ja he kaikki ajattelevat kuuluvansa jollain tavalla yhteen. Mutta on jotain, mitä heidän pitäisi pelätä, nimittäin Väki, joka tahtoo ottaa voimat itselleen.

Elina Rouhiaisen Susiraja-sarja valloitti minut ihan tyystin, ja sen innoittamana aloitin myös tämän Väki-sarjan. Hyvältä vaikuttaa!

Karin Erlandsson: Helmenkalastaja

Helmenkalastaja (2018) aloittaa neliosaisen saturomaanisarjan. Aloitin sarjan kuuntelemalla Helmenkalastajan äänikirjana ja täytyy sanoa, että kärsimättömänä aikuisena minun oli vaikea päästä tämän sadun rytmiin mukaan. Ajattelin jopa, ettei tämä sovi minun 8- ja 10-vuotiailleni, joten kuuntelin ihan omikseni. Mutta lukemieni kommenttien perusteella saatan olla väärässä, joten tarjonnen jossain vaiheessa heillekin.

Miranda, kirjan minäkertoja jää jotenkin iättömäksi. Äiti ja isä ovat molemmat lähteneet etsimään himoittua Silmäterää, helmistä kallisarvoisinta, ja siitä lähtien Miranda on ollut omillaan. Ja kaikkein parasta hänestä on kalastaa helmiä. Helmienkalastajana hän onkin paras, niin hän ainakin itse kertoo. Ja niin uskoo myös Iberis, joka vaatii Mirandaa etsimään hänen puolestaan Silmäterää ja luovuttamaan sen Iberikselle.

Miranda lähteekin etsimään Silmäterää, jonka löydettyään ei tarvitse enää koskaan kaivata mitään, mutta kun kerran päättää lähteä etsimään sitä, ei enää koskaan kaipaa mitään muuta. On vain yksi keino suojautua Silmäterän kiroukselta: lähteä etsimään mukanaan lapsi. Ja Mirandan matkaseurana onkin Sirkka, lapsi, joka on hyvä löytämään helmiä, ja joka ei anna periksi vaan vaatii päästä Mirandan mukaan.

Tässä ensimmäisessä osassa päästään vasta alkuun tarinan kerronnassa, mutta se imaisee hyvin mukaansa.

Siri Kolu: Tarinataistelu

Hän oli vaarantanut kaiken. Hän oli vaarantanut itsensä, perheensä, Rosvolat. Mitä hän oli ajatellut ryhtyessään näin isoon keikkaan kertomatta kenellekään muulle?

Siri Kolun Me Rosvolat -kirjasarja on ollut yksi pitkäikäisistä suosikeistamme lasten kanssa lukiessa. Sarjan pari viimeistä osaa, jotka ovat vähän kuin irrallisia jatko-osia ja kertovat pääasiassa nuoresta polvesta, eivät enää iske aivan muun sarjan tavoin, mutta uskollisina lukijoina luimme nekin läpi. Tarinataistelussa ei ole yhtä yksittäistä juonta, vaan Rosvolan ja Vainiston perheen rosvojäsenet kertovat jokainen vuorollaan tarinan. Joissakin tarinoissa on loppu, jotkut ovat vielä kesken. Jotkut ovat jännittäviä, jotkut romanttisia, jotkut hurjia ja jotkut rohkeita.

Tarinataistelu oli ihan mukavaa ilta-satuluettavaa kouluikäisille, ja lapset jäivät jopa toivomaan lisää tietäessään sarjan olevan nyt päätöksessä.

Agatha Christie: Lordin kuolema

Agatha Christien Lordin kuolema ei minusta ollut Christien parhaimmistoa. Se on julkaistu alkukielellä 1933 ja suomeksi ensimmäistä kertaa 1953.

Jane Wilkinson on näyttelijätär, joka haluaa päästä eroon aviomiehestään, josta on asunut erossa jo jonkin aikaa. Hän pyytää Hercule Poirotia auttamaan pyytämään eroa mieheltään, mutta aviomies yllättäen kertoo suostuvansa mielellään ja kirjoittaneensa tästä Janelle jo aikoja sitten. Mihin kirje on joutunut, koska Jane kieltää saaneensa sitä koskaan? Kun puoliso murhataan, näyttää vaimo varmalta syyllisestä - paitsi tietysti Poirotin mielestä, koska vaimohan tiesi jo aviomiehen suostuneen avioeroon. Vaaditaan monta käännettä, ja valitettavasti myös uusia kuolemia, ennenkuin totuus murhaajasta selviää.

Taru ja Tarmo Väyrynen: Talvisateet

- Onko täällä usein näin levotonta? Minulle vakuutettiin, että Sirpi on rauhallinen maa.
- Se oli sitä vielä tänään aamupäivällä, Ake sanoi.

Palasin syksyllä Taru ja Tarmo Väyrysen Vuorileijonan varjo -sarjan pariin. Sarjan ensimmäiset kolme kirjaa muodostavat kiinteän trilogian, joka on kirjoitettu 1990-luvun loppupuolella. Sarja jatkui kolmella uudella kirjalla heti näiden jälkeen (1998-2000), ja nekin olin lukenut heti tuoreeltaan.

Sen jälkeen olin unohtanut koko sarjan ja minulta oli jäänyt huomaamatta, että ihan muutama vuosi sitten, 2016 kirjailijat olivat palanneet Sirpiin ja Vuorileijonan varjo - sarjaan ja julkaisseetkin useamman uuden osan sen jälkeen. Talvisateet on siis uusista osista ensimmäinen.

Koko aiempaa sarjaa leimaa voimakas pyrkimys hyvään ja sarjan maailmaan sijoittuvat eri kansat uskovat kaikki omanlaisiinsa jumaliin. Mutta Sirpin Koora kieltää väkivallan ja aseet kokonaan ja kehottaa kohtelemaan kaikkia ihmisiä samanarvoisena. Ihanne, johon on vaikea yltää, mutta johon on syytä pyrkiä. Talvisateissa tapaamme tuttuja hahmoja: Dotar ja Ake ovat luopuneet asemastaan Autiomaassa ja muuttaneet Aken kotimaahan Sirpiin. Myös Verraka, entinen sotilaspäällikkö Vuorimaasta on asettunut Sirpiin ja toimii siellä nyt opettajana ja pyhien tekstien tulkitsijana. Yhtäkkiä maahan saapuu suuri joukko, tuhansia pakolaisia, jotka on pakko majoittaa ja huoltaa jotenkin, sillä muista lähimaista ei ole apua saatavilla. Kuulostaako tutulta? Ja kun ottaa huomioon julkaisuajankohdan, tuntuu aika selvältä, että kirjailijat ovat halunneet antaa oman näkemyksensä Euroopan pakolaiskriisiin.

Kirjassa pohditaan useaan otteeseen oikeaa ja väärää ja sitä, miten erilaisten ihmisten yhteiseloa voidaan helpottaa ja ehkäistä konflikteja. Jos kestää sen, että kirja on voimakkaasti kantaaottava, niin Talvisateet on erittäin suositeltava jatko herttaiselle nuortenkirjasarjalle, jonka muistan lapsuudestani. Vaikkakin Talvisateet on sopivampi hieman varttuneemmalle lukijalle kuin esimerksi ensimmäiset kolme kirjaa.

J.K. Rowling: Harry Potter ja viisasten kivi

Klassikon asemaan noussut Harry Potter. Luimme Potteria ensimmäistä kertaa lasten kanssa tänä talvena kuuntelemalla sitä äänikirjana automatkoilla. Ja kyllä, sama taika vakuutti heidätkin. Niin paljon, että hankimme kaksi ensimmäistä osaa Jim Kayn kuvittamina painoksina. Ainoa vika kuvitetuissa painoksissa on, että ne painavat niin rutosti. Lukunautinto vähän kärsii, kun kirjaa ei jaksa kannatella käsissä. Täytyy harkita lasten kiinnostuksen mukaan, sijoitanko myös myöhempien osien osalta kuvitettuihin versioihin.

Harry on kasvanut vastenmielisten tädin ja sedän ja simputtavan ja hemmotellun serkun kanssa ja joutunut asumaan portaiden alla komerossa. Omat vanhemmat ovat kuolleet, Harryn tietojen mukaan auto-onnettomuudessa. Mutta yhtäkkiä selviää, että Harry onkin velhosukua, ja sitä paitsi kuuluisa: paha velho Voldemort, jonka nimeä ei pidä mainita, on yrittänyt tappaa Harryn, turhaan. Harry on hengissä, mutta Voldemortista ei ole sen koommin kuultu. Tässä ykkösosassa on jo paljon vihjeitä tuleviin tapahtumiin, mutta jonkin verran myös ristiriitoja, jotka sarjan useampaan kertaan lukeneena bongaa joukosta. Ei mitään vakavaa kuitenkaan, ja kyllähän Viisasten kivi käynnistää taikamaailmaan sijoittuvan seikkailukertomuksen oikein reippaasti. 

Minna Lindgren: Ehtoolehdon tuho

Sankarimme, yli 90-vuotiaat Siiri, Irma, Anna-Liisa ja kumppanit ovat palanneet palvelukoti Ehtoolehtoon, joka ei ole entisellään. Henkilökunta puuttuu täysin, ja palvelutalon asukkaista huolehditaan robotein ja automaatein. Ruoka on 3D-tulostettua, hoitajat ovat robotteja ja avaimet on vaihdettu lätkiin, jotka toimivat mm. avaimina, pankkikortteina ja passeina.

Ehtoolehdossa pyörii enää vapaaehtoistyöntekijöitä, jotka kuuluvat uskonnolliseen lahkoon, ja yrittävät saada vanhusten rahat siirrettyä lahkon haltuun. Siirin ja Irman on jälleen aika tarttua toimeen ja järjestää asiat kuntoon.

Linda-Maria Roine: Mercedes Bentso - Ei koira muttei mieskään

Mercedes Bentso on itselleni kohtalaisen vieras rap-artisti, mutta kirja, joka kertoo hänen nuoruudestaan narkkaripiireissä, on pyörinyt kirjablogeissa ja -instagramissa aika paljon. Lähdin kuuntelemaan kirjaa äänikirjana ja valinta oli onnistunut.

Kirjasta käy ilmi, että Linda-Maria on kohdannut monenlaista pahoinvointia elettyään nuoruutensa narkkaripiireissä ja romanikulttuun parissa. Naiset kärsivät niissä piireissä hyväksikäytöstä, vaientamisesta ja väkivallasta. Heillä on vain yksi rooli, ja siihen rooliin kuuluu olla hiljaa ja totella. Mercedes Bentson nimellä Roine kertoo riimeissään kokemuksistaan ja moninkertaisesti marginaalissa olevia ihmisiä.

Ei koira muttei mieskään on todella hurjaa luettavaa. Olen kuitenkin iloinen siitä, kuinka Roine antaa äänen niille moninkertaisesti marginaalissa oleville ihmisille, joiden ääntä ja sanomaa ei haluta kuulla, ja joiden olemassaolokin mielellään haluttaisiin unohtaa ja sanoa heidän valinneen itse oma elämänsä. 

Mary Marck: Eevan luokka

- Sinä et milloinkaan kuuntele häntä, sanoi Eeva. - Kuinka sinä sitten voit tietää, onko hän hauska vai ei?

- Minä yritin kerran kuunnella, sanoi Hertta, - mutta se teki minut kipeäksi.

Mary Marckin tyttökirjat Suomen itsenäisyyden alkutaipaleelta kuuluvat koululaisena lukemiini tyttökirjaklassikoihin. Enkä siis voinutkaan vastustaa, kun löysin muutamia kirjaston poistomyynnistä. Muistan, että Mary Marckin kuvauksen vuoksi olisin kerran halunnut asua kaupungissa - vaikka tuskin olisin viihtynyt. Vaikka Mary Marckin sankarittaret kaihoavat asfalttia jalkojen alle, minä kaihosin samassa iässä ja edelleen metsään. Mutta luokan suloinen yhteishenki oli varmaan se syy, mikä oikeasti kirjoissa viehätti.

Eevan luokka on kirjoitettu vuonna 1917 ja se kertoo 13-vuotiaasta Eevasta ja hänen luokastaan. Eeva ja hänen ystävänsäkin kuuluvat selkeästi hyvätuloisiin perheisiin. Pojat ja tytöt ovat tässä sarjan ensimmäisessä kirjassa vähän erillään, mutta yhteisiäkin tapahtumia jo viritellään. 

Kirjassa on huumoria, joka lämmittää näin yli 100 vuotta myöhemminkin (aikuisen) lukijan mieltä, ja täytyy todeta, että eipä ollut turha ostos, mielellään sijoitan Eevan luokan omaan kirjahyllyyni. Eevan luokka on tällä kertaa panokseni kirjabloggaajien Klassikkohaasteeseen.

- Tiedätkö sinä, Eeva, meidän pitäisi muuttua jollain lailla. Me ajatellaan vain itseämme. Me ei tehdä mitään hyvää.

Eeva mietti hetkisen. Niin, se oli kyllä totta.

- Meidän pitäisi käydä sairaiden ja köyhien luona. 

- Minä en tunne ketään sairaita ja köyhiä, sanoi Eeva.

Osallistun postauksella kirjabloggaajien Klassikkohaasteeseen 10. 

Mazo de la Roche: Rennyn tytär

Mazo de la Rochen Kanadaan sijoittuva kartanosarja Jalna lähestyy loppuaan. Tosin aloitin tämän uusintaluvun puolivälin tienoilta, joten osia on vielä reippaasti alkupäästä luettavana. Nyt kuitenkin on tarkoitus lukea sarjan viimeiset osat ensin pois alta, muistikuvieni mukaan alkupään osat (jotka on kirjoitettu jälkikäteen) ovat aika keskinkertaisia. Tosin en nyt menisi väittämään suureksi taiteeksi esimerkiksi tätäkään osaa, jonka tunnelma on jälleen jotenkin erikoinen. Kirja on kirjoitettu 16-osaisen sarjan 12. osana, ja kronologisessa järjestyksessä se on 14. osa. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että ensimmäisinä kirjoitetut osat ovat parhaita, joten tätäkin osaa pidän oikeastaan vain suuren loppuratkaisun valmisteluna.

Se sijoittuu ajallisesti toisen maailmansodan jälkeen, mutta on tunnelmaltaan huomattavasti vanhanaikaisempi, ihan kuin Jalnassa, jonka 100-vuotisjuhla alkaa lähestymään, olisi jämähdetty 1800-luvun puolivälin asenteisiin. Uutta aikaa osoittaa sentään esimerksi se, että osa perheestä palaa lentäen Euroopasta.

Renny, joka on perheen johtohahmo, haluaa pitää kaikki langat käsissään. Se on kuitenkin mahdotonta, kun tytär Adeline alkaa aikuistua ja omaa myös oman vahvan tahdon. Rennyn onneksi tytär myös rakastaa isäänsä maailmassa kaikkein eniten. Kun Adeline matkustaa serkkunsa Mauricen ja setänsä Finchin mukana Irlantiin, hän rakastuu suinpäin laivalla kohtaamaansa köyhään irlantilaiseen mieheen. Mies ei kuitenkaan katso olevansa vapaa kosimaan Adelinea. Lukija huomaa selvästi, kuinka molemmat ovat luoneet toisistaan lyhyen tuttavuuden perusteella ihannekuvan, joka tuskin voi pitää paikkaansa.

Lista sarjasta kronologisessa järjestyksessä, suluissa julkaisujärjestys. Lähde Wikipedia.

1. Jalnan synty (9)

2. Jalnan aamu (16)

3. Jalnan kotiopettajatar (11)

4. Jalnan nuori Renny (5)

5. Jalnan kevät (7)

6. Jalnan veljekset (13)

7. Jalna (1)

8. Jalnan perhe (2)

9. Jalnan perintö (3)

10. Jalnan isäntä (4)

11. Jalnan kukoistus (6)

12. Näkemiin Jalna (8)

13. Jalnan miehet palaavat (10)

14. Rennyn tytär (12)

15. Kosijoita Jalnassa (14)

16. Juhlat Jalnassa (15)

Maria Turtschaninoff: Anaché

Valo oli kadonnut kokonaan. Mustanharmaa pilvi oli sammuttanut auringon tai peto oli niellyt sen, eikä se tulisi enää ikinä esiin. Tuuli oli niin kylmä, että se vei kaiken ilman tytön keuhkoista ja kieltäytyi antamasta uutta tilalle. Anaché haukkoi henkeä. Hän ennätti ottaa vain muutaman askeleen gerrin suulta, kun alkoi lumituisku.

Olen edennyt hyvin hitaasti Maria Turtschaninoffin kirjojen kanssa. Maresi ja sen maailmaan sijoittuvat romaanit (Naondel ja Maresin voima) ovat tehneet minuun syvän vaikutuksen, Arra ja Helsingin alla eivät niinkään. Siksi vähän pelkäsin tarttua Anachéen, toivoin siltä niin paljon ja pelkäsin pettyväni odotuksissani.

En pettynyt. Anaché on paksu, yli 500-sivuinen romaani paimentolaistytöstä nimeltä Anaché, joka kantaa elämänsä aikana useampaa nimeä. Anaché on läheinen veljensä Heorin kanssa, niin, että he jakavat kaikki kokemuksensa ja tietonsa toisilleen. Miehet hallitsevat ja päättävät kaikesta, naisten osa on alistua miesten vallan alle. Anachén on vaikea hyväksyä ja ymmärtää sitä, mutta hänelläkään ei ole vaihtoehtoja, kun isä päättää naittaa hänet. Kohtalo kuitenkin puuttuu peliin ja muuttaa sekä Anachén että koko hänen kansansa kohtalon. Ja kun kirjassa pääsee yli puolivälin, loppu olikin aivan vastustamatonta luettavaa. Oli kertakaikkiaan pakko saada tietää, miten Anachén käy.

"Luulin jo että kuolisit", hän sanoi lopulta hennolla äänellä. "Ja ajattelin, että jos sinä kuolet, kuolen minäkin."
Anaché mietti Heoria, ja tiesi, ettei se niin helposti käynyt. Ei ihminen voinut kuolla vain siksi, ettei halunnut elää.

Jørn Lier Horst: Kultaisen kellon arvoitus

Kultaisen kellon arvoitus on lapseni suosittelema nuorten jännäri. Jørn Lier Horst on norjalainen kirjailija, joka on julkaissut myös aikuisten jännityskirjoja, mutta en ole koskaan lukenut hänen teoksiaan. Poikani oli innoissaan kirjasta ja täytyy sanoa, että jos olisin lukenut kirjan itse ensin, en sitä olisi ehkä hänelle vielä suositellut. On nimittäin tosi jännä! Mutta toisaalta, jos lukuinto löytyy jännittävien kirjojen kautta, en todellakaan valita! Lukuinnon lisäksi löytyi myös innostus keksiä omia jännittäviä tarinoita, joten ilmeisesti ei ollut liian jännittävää.

Kultaisen kellon arvoitus on toinen osa Clue-etsiväryhmästä koostuvaan sarjaan ja ensimmäinen osa on suomennettu jo useita vuosia sitten. Toivottavasti jatkoa suomennoksille saadaan nopeammin, koska tällä kertaa ei oikein ole vaihtoehto lukea alkukielellä. Tarinassa on nimittäin monia mysteerejä, jotka eivät saa ratkaisua vielä tässä sarjan toisessa osassa.

Kirjassa kolmesta lapsesta ja koirasta koostuva ryhmä pääsee puolivahingossa kultasepänliikkeen ryöstösaaliin jäljille. He joutuvat itsekin suureen vaaraan arvoitusta selvittäessään!

Maeve Binchy: Punaisen höyhenen keittiö

Punaisen höyhenen keittiö on paksu kirja ja Binchylle tyypilliseen tapaan se sisältää valtavasti eri henkilöhahmoja. Tämä olikin minulla useita kuukausia kesken ja vaikutti jo siltä, että se jääkin kesken. Lopulta joululomalla keskityin tähän ja kyllähän se sitten taas houkutti lukemaan, kun en pitänyt taukoja ja ehtinyt unohtaa kaikkea aiemmin tapahtunutta välissä.

Ystävykset Cathy ja Tom toteuttavat pitkäaikaisen haaveensa ja perustavat Dubliniin pitopalvelun, Punaisen höyhenen keittiön.Tulevaisuus näyttää lupaavalta, mutta kaikki heidän lähipiirissään eivät pidä ajatuksesta. Tomin vanhemmat olisivat halunneet poikansa töihin perheyritykseen rakennusalalle, Cathyn anopin mielestä Cathyn pitäisi keskittyä kotirouvana olemiseen. Cathyn mies Neil on kiireinen ja urasuuntautunut asianajaja, joka ei vain ymmärrä, miksi koko pitopalvelu on tärkeä. Tomin puoliso Marcella kyllä ymmärtää Tomin haaveet, mutta haluaa myös päästä toteuttamaan omansa valokuvamallina.

Elina Rouhiainen: Susiraja-sarja

Susiraja 1. Kesytön. Luin e-kirjana ja pidin aika tyypillisenä ihmissusi-vampyyri-tarinana, mutta vetävästi kirjoitettuna kuitenkin. 17-vuotias Raisa on jäänyt orvoksi ja muuttaa enonsa luokse Kainuuseen. Isästään Raisa ei tiedä mitään, eikä hän ole kuullutkaan enostaan ennen äitinsä kuolemaa. Pian muuton jälkeen alkaa paljastua, että kylässä on jotain erikoista: useimmat kyläläiset ovat ihmissusia. Ja romantiikkaa kylästä löytyy, sillä Raisa rakastuu koulun selkeään johtajapoikaan, komeaan Mikaeliin. Mikael on kuitenkin jo varattu, joten asiat eivät ole mitenkään yksinkertaisia.

Kesytön jätti olon, että haluan lukea lisää Raisan tarinasta, mutta en mitenkään palavasti.

Susiraja 2. Uhanalainen. Sarjan toinen osa sen sijaan sai minut tosissaan innostumaan. Raisa on palannut Helsinkiin, mutta ei pääse siltikään eroon Kainuussa elävän susilauman ongelmista. Tässä osassa oli vauhtia jo aivan eri tavalla kuin ykkösessä.

Susiraja 3. Jäljitetty. Raisalla on omatkin salaiset voimansa, vaikkei kukaan oikein tunnu tietävän mitä ja mistä ne ovat. Niiden jäljittäminen johtaa Raisan kadonneen kaksoisveljensä Mitjan jäljille ja lopulta daimoninen saarelle Kreikkaan. Täytyy sanoa, että tämä juonenkäänne pääsi yllättämään ja neljäs osa pitikin aloittaa samantien Jäljitetyn perään.

Susiraja 4. Vainuttu. Mikael, Raisan suuri rakkaus, on ihmissusi. Raisa itse on daimon. Ja vaikka he kuinka molemmat haluaisivat, voivatko he saada koskaan rauhassa rakastaa toisiaan? Susiraja-sarjan viimeinen osa on todella vaikuttava lukukokemus ja sitoo sarjan hienosti yhteen. Siis pidin kovasti! Lisäksi koko sarjan kannet on hienoja!

Sari Luhtanen: Tuulin viemää

Kesällä kuuntelin Sari Luhtasen Murusia, ja vaikken aluksi muistanutkaan sitä, samankaltainen kerronta paljasti kirjailijan olevankin jo entuudestaan tuttu.

Kirjan sankaritar Tuuli on vähän hupsu hahmo. Kun työkaveri menee kihloihin ja suunnittelee häitä, Tuulikin yhtäkkiä ilmoittaa menevänsä naimisiin ja sitä paitsi irtisanoutuvansa, jotta voi keskittyä täysillä häävalmisteluihin. Siinä sitä sitten onkin aikaa valmistautua - paitsi että pitäisi ehkä aloittaa sulhasen löytymisestä.

Harmiton viihdekirja, sopii hetkiin kun ei jaksaisi ajatella mitään, sillä ei Tuulikaan oikein ajattele, ennenkuin livauttaa hätävalheen toisensa jälkeen.

David Ebershoff: Tanskalainen tyttö (kirja + elokuva)

"Hän aikoo tosiaan tehdä niin kuin sinä sanoit. Muuttaa minut oikeasti tytöksi." Lilin kasvot olivat liikkumattomat ja nenänpää punoitti. Hän puhui kuiskaten. "Minusta tuntuu, että Bolk kykenee ihmeisiin."

Joulukuussa lyhensin pitkää luettavien kirjojen listaani ja tutustuin Tanskalaiseen tyttöön sekä kirjana että elokuvana. On onni, että Suomessa on mainio kirjastolaitos, jonka kautta voi saada käsiinsä sekä vanhempaa kirjallisuutta että elokuvia, meillä kun ei ole mitään elokuvien suoratoistopalvelua, mistä olisin elokuvan voinut nähdä. Aloitin elokuvalla, ja kirja antoi mukavasti lisätietoa kysymyksiin, jotka elokuvan jälkeen jäivät kaihertamaan. Tosin, vaikka tarina perustuu tositapahtumiin, se ei ole yksi yhteen todellisuuden kanssa, joten on huomattava, että tarinassa - sekä kirjassa että elokuvassa - on ilmeisesti täysin sepitteellisiä osuuksia.

Einarina 1800-luvun lopulla syntyneen tanskalaisen taiteilijan sisällä elää Lili-niminen nainen. Einarin ja Lilin onneksi Einarin vaimo Greta on ymmärtäväinen ja tukee miestään muutoksessa. Elokuva oli tällä kertaa enemmän mieleeni, mutta kirja avaa luonnollisesti aihetta enemmän.

"Totta kai minä haluan, että Lili käy täällä. Mutta minä -" Greta vaikeni. "Minä en tiedä, miten minun pitäisi sinun mielestäsi suhtautua Liliin."

Laura Ingalls Wilder: Pieni talo preerialla

Ah, vanha klassikko, johon tutustutin lapset ääneenluvun merkeissä. Yllätyin, miten kiinnostuneita lapset (7- ja 9-vuotiaat) tästä olivat.

Perheen vanhemmat myyvät mökkinsä ja omaisuutensa Wisconsinin suuressa metsässä, minne sarjan ensimmäinen kirja sijoittui. He matkaavat pitkän matkan vankkureilla ja asettuvat lopulta preerialle Independencen lähistölle. Muutamia muita uudisraivaajia asettuu lähistölle, mutta muuten perhe on aikalailla oman onnensa nojassa. Kirjeetkään eivät kulje, vaan ainoa keino saada tai lähettää kirjeitä on toimittaa ne läheiseen kaupunkiin, jonne edestakainen matka kestää 4-5 päivää. Kun perheen äiti loukkaantuu mökin rakentamisessa, mietin, miten pienestä on kiinni tuollaisen hankkeen onnistuminen. Toisen vanhemman vakava sairastuminen tai menehtyminen tekisi koko yrityksestä toivottoman.

Toki lapsille luettaessa on huomioitava, että kirja on oman syntyaikansa kuva ja vaatii selitystä nykylapsille. Hieman selitystä vaati sekin, miksi monessa kohdassa unohdetaan täysin kertoa, missä perheen nuorin, Carrie-vauva oikein nukkuu tai milloinkin on. Kirja kuitenkin kuvaa yli vuoden mittaista ajanjaksoa ja Carriesta on koko aikana vain muutamia ohimeneviä mainintoja. Tämähän johtuu tietysti siitä, että oikeasti kirjan kirjoittanut Laura on itse ollut tapahtumien aikaan 2-3-vuotias ja Carrie on oikeasti vasta syntynyt Kansasissa, mihin Pieni talo preerialla sijoittuu. Eli Laura on kirjoittanut kirjan toisten kertomien tarinoiden pohjalta, ja sijoittanut sen sarjassaan ajallisesti myöhemmäksi kuin sarjan ensimmäinen, Pieni talo suuressa metsässä. Tämä ei varmaan ole alunperin ollut tarkoitus, vaan tapahtunut vähän kuin vahingossa, kun sarjan ensimmäinen osa menestyi ja sille kaivattiin jatkoa. Mutta siis ilmeisesti siksi kirjassa Carrieta puhutellaan koko ajan vauvaksi ja usein unohdetaan kokonaan.

Sarjaahan on viime vuosina syytetty asenteellisuudesta intiaaneja kohtaan, mutta minusta kirjassa tulee hyvin ilmi se, ettei esimerkiksi perheen isä pidä kaikkia intiaaneja pahoina. Toki hän uskoo alunperin alueelle muuttaessaan, että intiaanit joutuvat väistämään uudisasutusta, mutta kun näin ei käykään, hän päättää heti lähteä muualle. Perheen äitiä intiaanit taas pelottavat, mutta toisaalta, miksi eivät pelottaisi, kun intiaanien ja valkoisten välillä oli kuitenkin ollut väkivaltatilanteita. Ingallsin perhe kuitenkin pyrkii pysyttelemään ystävällisissä väleissä intiaanien kanssa.

Kirja itsessään on kerrottu lapsen silmin, joten mitään väkivaltaisten kohtien sensurointia ei tarvinnut tehdä. Pari jännittävää lukua kirjassa kyllä oli, joiden jälkeen piti lukea vielä se seuraavakin, jotta uni tulisi.

Aiomme jossain vaiheessa jatkaa sarjan parissa.

Pirjo Tuominen: Villit vedet

- Minulla ei ole kotiväkeä, Katarina sanoi hiljaa, - kaikki ovat kuolleet. On vain hautoja. Mutta Sitkassa minulla on eno. 
Kadnikov vilkaisi heltyneenä Katarinaa.
- Sinä olet ripeännäköinen tyttö. Jos et pelkää työtä, niin voit tulla yrittämään.

Joukko suomalaisia matkustaa purjealuksella Venäjän Alaskan erämaahan vuonna 1839. Enpä ennen tätä kirjaa edes kunnolla tiennyt, että Alaska on ollut Venäjän hallussa aiemmin! Ainakin kirja herätti kiinnostuksen lukea Alaskan historiasta ja tutkinkin sitä Wikipediasta, mm. lukemalla artikkelin Alaskan ostosta, jolloin Alaska siirtyi Yhdysvalloille.

Purjealuksen kyydissä on Alaskan uusi kuvernööri vaimoineen ja lisäksi muuta suomalaista väkeä. Hahmoja kirjassa oli valtavasti, ja joistakin oli välillä vaikea muistaa heidän olemassa oloaankaan. Perheettömäksi jäänyt nuori Katarina Opman lähtee myös matkaan etsimään enoaan, mutta osoittautuu, että eno on juuri kuollut kun hän saapuu perille. Näppärä Katarina ei jää neuvottomaksi, vaan rakentaa itselleen elämän Sitkaan.

Ajoittain kirjassa sorrutaan vähän liikaa historiikin puolelle, mikä teki tekstistä hieman raskaan luettavan. Luin 2018 painetun uusintapainoksen, ensimmäisen kerran Villit vedet on julkaistu 1992.

Anniina Mikama: Huijarin oppipoika

Anniina Mikaman trilogian aloittanut Taikuri ja taskuvaras lumosi minut täysin. Toisena julkaistu Huijarin oppipoika on esiosa ja kertoo lisää Tomista ja mistä hän on tullut. Ja vaikka olinkin aluksi pettynyt siitä, ettei ykkösosan Minan ja Tomin tarina jatkunut ihan heti samantien, niin oli kyllä hauskaa lukea myös tarinan taustoja. Tom, Wiktor, ja Wiktorin ystävä Zofia tulevat Huijarin oppipojassa eläviksi ja läheisiksi ja jännitystä riittää tässäkin osassa.

Odotukset maaliskuussa julkaistavalle kolmannelle osalle Tinasotamiehet ovat korkealla.