Mazo de la Roche: Jalnan veljekset

"Miten setäsi voivat?" tyttö kysyi virallisella keskusteluäänellä.
"Kiitos, mainiosti."
"Entä isoäitisi?"
"Ikään katsoen loistavasti."
"On varmasti ihanaa omistaa isoäiti ja setiä."
"Luullakseni."
"Ja sisko ja neljä veljeä!"
"Nuoremmissa on joskus liikaakin."

Vuosi sitten keväällä ja kesällä luin kolme Jalna-kirjaa, joista kirjoitin blogiinkin. Nyt lähes vuoden tauon jälkeen palasin jälleen sarjan pariin. Kirjastoista kirjoja on enää vaikea löytää, omat kappaleeni olen löytänyt eri reittejä, enkä ole onnistunut löytämään kaikkia. Mutta koska sarja on myös kirjoitettu sekalaisessa järjestyksessä ja tarina on lisäksi minulle entuudestaan tuttu luettuani kirjat nuoruudessani, ei se haittaa. Sitä paitsi ihan niin suuresta kirjallisuudesta ei sentään ole kyse!

Jalnan veljekset on kirjoitettu 1953, suomennettu jo seuraavana vuonna 1954. Kronologisessa järjestyksessä se on kuudes, mutta julkaisujärjestyksessä 13. eli 16-osaisen sarjan loppupuolella. Vähän sellainen täytekirjan maku tässä onkin.

Veljeksiä Jalnassa on viisi ja yksi sisko. Vanhin Renny hallitsee Jalnaa, sisko Meg on jäänyt naimattomaksi kun naapurissa asuva Maurice petti Megiä häiden alla. Eden opiskelee lakia ja Renny hänen huoltajanaan toivoo pojan edistyvän opinnoissaan. Näinhän ei suinkaan ole, vaan Eden kirjoittelee runoja ja matkustushaaveissaan ajautuu mukaan osakekeinotteluun, johon tempautuu lähes koko Jalnan väki.

Piers, jolla on jalat maassa, hallitsee maanviljelyksen. Tässä kirjassa hän löytää myös yhteyden naapurin Mauricen nuoreen Pheasant-tyttäreen, joka ei ole toivottu vieras Jalnassa. Finch ei ole oikein löytänyt itseään eikä hänestä tässä kirjassa oikein saa kuvaa. Nuorin Wakefield on koko perheen hemmottelema ja osaa ottaa ilon irti asiasta.

Osallistuu Uudelleen luettua -lukuhaasteeseen.

Bandi: Syytös

Syytös - 7 kertomusta Pohjois-Koreasta (2017) on novellikokoelma, jonka salanimellä Bandi (suomeksi Tulikärpänen) julkaissut kirjoittaja asuu tiettävästi yhä Pohjois-Koreassa ja on lähettänyt teoksen salakuljetettavaksi maan ulkopuolelle. Jouduin jo palauttamaan Syytöksen kirjastoon, joten tällä kertaa en saa lainausta kirjasta.

Kirjan novelleissa ei kauhistella, paitsi ehkä niitä hulluja olosuhteita, joissa Pohjois-Koreassa eletään. Tarinat on päivätty vuosille 1989-1995. Tarinoiden päähenkilöt huomaavat, että on elettävä järjestelmän vaatimalla tavalla, koska muutakaan vaihtoehtoa ei ole. Aina asioille ei vain voi mitään, vai mitä muka voi tehdä pienelle lapselle, joka pelkää Marxin ja maan johtajan kuvaa? Tai luonnon olosuhteille, joiden vuoksi sato jääkin normaalia pienemmäksi? Syyllinen on aina löydettävä, oli asianomaisella sitten ollut mitään mahdollisuuksia vaikuttaa asiaan tai ei.

Suosittelen Syytöksen lukemista lämpimästi. Kieli on kaunista ja niiden kirjoittaja on selvästi kirjallisesti lahjakas.

Sanna Wikström: Hyvän elämän reseptit

Missä ikinä oletkin, mitä ikinä teetkin ja mitä ikinä tunnetkin, kuljet elämääsi itsesi kanssa. Itseäsi et pääse pakoon.

Sain Sanna Wikströmin Hyvän elämän reseptit - Oivalluksia arjen keskelle (2016) lahjaksi ystävältäni. Kirja on visuaalisesti todella kaunis, kuvat ovat levollisia ja upeita. Niitä on ilo katsella, lukea muutama sivu ja jatkaa taas toisella kertaa.

Hyvän elämän reseptit on todella kaunis, lempeä hyvän mielen kirja. Se ei aseta myöskään liikaa vaatimuksia lukijalle, kuten monet itseapu-oppaat tekevät.

Nykyään on pelottavaa ja piinaavaa tylsistyä. Pelkäämme, mitä muut ajattelevat. Sitten pelkäämme niitä ajatuksia, joita tylsyys synnyttää. Ja kun pelkää, ajattelee. Eikä silloin ole tylsää - vaan jännittävää.
Tylsyys vaatii luottoa elämään. Sen varassa lepää moni iso ja pieni innovaatio, arjen ihme.
Ja hyvinvointi.

Helmet-lukuhaasteen kohta 4. Kirja lisää hyvinvointiasi

Janet Evanovich: Yhdestoista hetki

"Et vain ole aviomiesainesta?"
Olimme päässeet autolle, ja Ranger avasi ovet kaukosäätimellä. "Katso minua, beibi. Kaksi asetta ja veitsi. Tässä elämänvaiheessa en varsinaisesti ole perheenperustajatyyppiä."
"Luuletko, että siihen tulee muutos?"

Stephanie Plum päättää lopettaa palkkionmetsästäjän hommat ja siirtyä muihin hommiin. Kuten töihin nappitehtaalle, pesulaan tai pikaruokapaikkaan. Ihan varmasti ne ovat turvallisempia vaihtoehtoja kuin palkkionmetsästys, eikö vain? Tai ainakin olisivat, ellei Stephanien työpaikoissa alkaisi salaperäisesti räjähdellä, ihan Stephaniesta riippumatta, tietysti.

Stephanie säätää edelleen Rangerin ja Morellin välillä, ja mikäs lukijan kannalta hauskempaa. Kumma kyllä, se ei alkanut vieläkään ärsyttää. Ehkä Stephanien suhteissa kuitenkin tapahtuu jotain kehitystä, kun siitä jaksaa olla yhä kiinnostunut?

L. M. Montgomery: Runotyttö etsii tähteään

Emilian kädet olivat Teddyn käsissä, hänen silmänsä katsoivat loistaen tämän silmiin. Nuoruus oli palannut takaisin - ja nuoruuden taikavoima. He olivat jälleen yhdessä pitkien, ikävien erovuosien jälkeen. Heidän välillään ei ollut enää ujoutta, ei jäykkyyttä eikä pelkoa toisen muuttumisesta.

Minut yllätti se, miten paljon ihailijoita Emilian ympärillä oikein pyörikään - eikä mistään tullut siitä huolimatta oikein mitään. Emilia kaihosi vain Teddyn perään, vaikka välillä meni vuosia, etteivät he nähneet, eivätkä oikein vaihtaneet kirjeitäkään. Mieleeni ei myöskään ollut jäänyt, kuinka monta vuotta meni, ennen kuin Emilia ja Teddy lopulta saivat välinsä selvitetyksi.

Jos Runotytöstä kirjoitettaisiin fanifiktiota, olisin näillä tiedoilla valmis veikkaamaan, ettei rakkaustarina ehkä sittenkään jatkunut aivan niin auvoisasti. Miten olisi voinut? Molemmat olivat vuosia tottuneet olemaan itsensä herroja - mikäli se tuohon aikaan oli naiselle ylipäänsä mahdollista, niin Uuden Kuun kasvatille ainakin - Teddy oli liehunut maailmalla juhlittuna (ja naisten ihailemana) taiteilijana, kumpikaan ei ollut uskonut saavansa nuoruuden rakastettuaan ja oli luultavasti kehrännyt toisesta haavekuvia, jotka eivät vastanneetkaan arkitodellisuutta. Hyvänen aika, molemmat olivat kasvaneet aikuiseksi niiden aikojen jälkeen. Milloin he olivat edes tavanneet viimeksi? Nykyajan mittapuulla ei mikään kovin houkutteleva lähtökohta parisuhteelle, eihän? Sitä paitsi itse en koskaan pitänyt Teddystä, minä pidin Perrystä enemmän. Mutta ehkä Emilia on Teddynsä ansainnut, kuka minä olen sitä kieltämään.

Ja se kuvio Deanin kanssa sitten. Huh huh. Kihlaus, eivätkä he koskaan edes suudelleet. Ehkä olisi kannattanut, niin Emilia olisi huomannut ajoissa, ettei hommasta tule mitään. Ai niin, tyttökirja. Vanhanaikainen tyttökirja. Jep. Onneksi näistä ajoista on vähän edistytty.

Ymmärrän nuorta itseäni nyt vähän paremmin, sillä Runotytöt eivät koskaan nuorena tyttönä olleet suosikkilukemistoani.

Osallistuu Uudelleen luettua -lukuhaasteeseen.

Reijo Mäki: Hot dog

Luomityyppi mittaili minua päästä jalkohin ja takaisin ennen kuin vastasi tanakalle kaverilleen suupielestään:
"Vai että sellaanen utelija. Eipä oo kummoonen kanksteri. Sanokko sä sen? Vai sanonko mä?
"Jos mä sitten sanon", tanakka patukka murisi. "Tai en tierä. Viittiikö tuollaaselle ny eres mitään puhua."

Reijo Mäen Vares-dekkari Hot dog (2016) ei lähtenyt käyntiin ihan toivomallani tavalla. Vai oliko edellisen Vareksen lukemisesta liian pitkä aika? En näemmä ole blogi-aikana lukenut muita Vares-dekkareita. Mutta parani loppua kohti! Viimeinen puolikas oli jo oikein viihdyttävää.

Eve Hietamies: Hammaskeiju

- Paavolla on hätä.
Sydän jysähti vatsapohjaan. - Millainen hätä?
- Sellainen, että milloin pitää lähteä kouluun?

Oma poikani aloittaa ekaluokan ensi syksynä. Hän on kasvanut yhtä matkaa Pasasen Paavon kanssa, tai ehkä äiti on kasvanut vanhemmaksi yhtä matkaa Pasasen Antin kanssa. Eve Hietamies on pitkin matkaa löytänyt ne kipupisteet, joita lasten vanhemmuuteen liittyy. Yösyöttö, Tarhapäivä ja sarjan viimeisenä osana Hammaskeiju (2017). Yksinhuoltajaisän luotsaamassa Pasasen perheessä alkaa uusi vaihe, kun Paavo-poika aloittaa koulun. Yhtäkkiä lapsi, joka vielä kesällä ei voinut mennä yksin minnekään, onkin kypsä lähtemään yksin kouluun, tulemaan yksin kotiin ja myös olemaan tunteja yksin kotona. Vai onko? Tuleeko hätä ja ongelma ja vaikka mikä? Joustaako isän työ, kun enää ei ole päiväkodin aikuisia huolehtimassa lapsesta työpäivän ajan?

Jos sinulla on lapsia, lue niin Hammaskeiju kuin sarjan aiemmatkin osat. Jos ei - niin ehkä älä sitten. Lapsiperheessä sarja on ihan parasta viihdettä, muutoin se avaa ehkä kaikki ne kauhukuvat, joita lapsen kasvatukseen liittyy.

Helmet-haasteen kohta 21. Sankaritarina.

Tuutikki Tolonen: Mörköreitti

"Sinä et nyt ymmärrä, maan lintu. Sinä vain kävelet eteenpäin ja sinun porttisi löytää sinut", Portinvartija selitti kärsivällisesti.

Sarjan edellisessä osassa Mörkövahdissa Maikki lähti Grah-mörön perään maan alle. Sisarukset ja isä jäivät etsimään 6-vuotiasta Maikkia maan päälle, joten pakkohan meidän oli lukea nopeasti myös jatko-osa Mörköreitti (2016).

Grah-möröstä tuli nopeasti rakas perheen lapsille, erityisesti pienimmälle Maikille. Kun Grah ystävineen löytää reitin kotiinsa maan alle, Maikki lähtee perään päästäkseen vastavierailulle.

Luolasta löytyy kokonainen maanalainen maailma, jossa voi pudota kerroksesta toiseen, kohdata outoja olentoja ja löytää mörköjen kotiin. Oppaakseen Maikki saa Portinvartijan, jonka tehtävänä on - no, vartioida porttia.

Onneksi Maikilla on mukanaan puhuva ja kävelevä kylpytakki, joka jo edellisessä osassa antoi ohjeita. Nytkin kylpytakki koituu pelastukseksi ja myös yhteydeksi kotiin.

Kyse on lastenkirjasta, mutta näin aikuisellekin lukijalle nautittavasta lukukokemuksesta.

Hillan multaviiruiset kasvot kurtistuivat pahaenteisesti.
"Maikki! Minä arvasin, että minä löydän sinut täältä! Ja minä olen tosi, tosi vihainen!" Hilla kivahti.

L. M. Montgomery: Runotyttö maineen polulla

- Kuinka muuten lemmenasiat alkavat luistaa kertomuksissasi?
- Minähän en saa nykyään kirjoittaa kertomuksia. Sitten kun taas saan - muistathan että lupasit opettaa minua kirjoittamaan rakkauskohtauksia.
Sanoin tämän kiusoitelle, pilapuheena. Mutta Dean näytti yhtäkkiä käyvän hyvin totiseksi.
- Oletko valmis opetettavaksi? hän sanoi kumartuen eteenpäin.
Lyhyen mielettömän hetken ajan uskoin hänen aikovan suudella minua.

Montgomeryn Runotytöt olen kyllä nuorena tyttönä lukenut, mutta edellisestä kerrasta oli aikaa. Runotyttö maineen polulla on kirjoitettu 1925, ja lukemani suomennos on vuodelta 1948. Yritin lukea suomennoksen jälkeen myös alkuperäisteosta, mutta tällä kertaa ei kiinnostus riittänyt siihen. Nyt mennään siis suomennoksen perusteella.

Emilia lähtee opiskelemaan Ruth-tädin luokse, ja lupaa Elisabet-tädille, että ei sinä aikana kirjoita mitään, mikä ei ole totta. Kirjoittamista Elisabet-täti ei kuitenkaan voi estää, ja Emilia alkaakin saada runojaan ja juttujaan julkaistuksi lehtiin. Kotikylältä tuttu nelikko on opin tiellä: ystävykset Ilse ja Emilia, renkipoika Perry ja Teddy, josta Emilia pitää enemmän kuin kenestäkään toisesta.

Emilialla on muutama ihailija tässä vaiheessa, mutta hän ei pidä heitä oikein minään. Kuinka voisikaan? Dean, joka on hänen isänsä ikäinen, ja johon Emilia tutustui edellisessä kirjassa, pyörii myös kuviossa mukana, mutta kaikista vihjeistä huolimatta Emilia ei oikein ota onkeensa Deanin tarkoitusperiä.

Helmet-lukuhaasteen kohta 34. Kirja kertoo ajasta, jota et ole elänyt.

Lisäksi osallistuu Uudelleen luettua -lukuhaasteeseen.