Tuija Lehtinen: Tyttö elää kesäänsä

Tuija Lehtisen nuortenkirjat ovat sydäntäni lähellä, mutta ihan erityisesti ne oman nuoruuteni kirjat. Sitä kriteeriä 2014 julkaistu Tyttö elää kesäänsä ei tietenkään täytä, mutta kyllä se aivan kelvollinen näin aikuisen silmin luettunakin on. Odotin kieltämättä jotain aivan muuta sen perusteella, että takakannessa kerrotaan päähenkilö Julian karanneen nuorisokodista. Julia viettää kesän harhaillen pitkin Suomea, anonyyminä, ottamatta yhteyttä ystäviin tai sukulaisiin. Julia keksii itselleen uuden henkilöllisyyden aina siirtyessään uuteen paikkaan.

Julialla käy mäihä, kun hän vaeltaa paikkakunnalta toiselle ja aina joku poimii hänet mukaansa valmiina tarjoamaan ruuat ja yösijan. Ehkä vähän epäuskottavaa, tai sitten ei. En nimittäin ole kokeillut. Lopulta selviää syykin, miksi Julia on nuorisokodissa, miksi hän on karannut, ja palaako hän vai ei.

Mä häipyisin tästä työsiirtolasta pikimmiten. Onnen maa -kyltti oli varoitustaulu jokaiselle taloon pyrkivälle, mä näin sen selvästi nyt. Helvetin portin yläpuolelle oli kirjoitettu Danten runoelmassa, että ken tästä käy, saa kaiken toivon heittää. Mä olin varma, että joku viistohuumorinen tyyppi oli soveltanut ajatusta tähän taloon Täällä joutuise heittämään kaiken toivon onnesta. Kyllä Dante tiesi jo monta sataa vuotta sitten, miten maailma makasi, ja mä tiesin nyt, miten se potki ihmisiä karvoihin katsomatta.

Merkataan Helmet -lukuhaasteesta "kirjan nimi viittaa vuodenaikaan".

J. K. Rowling: Harry Potter and the Order of the Phoenix

Vaikka olenkin jo Pottereiden ilmestyessä ollut siihen genreen yli-ikäinen, niin olen kirjat kuitenkin muutamaan otteeseen lukenut. Ja kuten sanasta "muutamaan" voi päätellä, olen myös vahvasti koukuttunut niihin. Kun Hyllytontun höpinöitä -blogissa sitten julistettiin Okklumeus-lukuhaaste käyntiin, päätin hetimmiten osallistua siihen. Jotain ylimääräistä haastetta kaipasin, ja niin poimin kirjastosta Feeniksin killan äänikirjana alkuperäiskielellä. Olen muutaman alkupään Harry Potterin lukenut englanniksi, mutta sitten ilmeisesti kärsivällisyyteni petti ja siirryin suomennoksiin. Osasyynä se, ettei teoksia löytynyt noin vain kirjastosta englanniksi. Nythän olen oppinut hyödyntämään kirjastojen varausominaisuuksia siihen, että varaamalla saan toisessa kaupungin jossain muussa kirjastossa olevan kirjan lähikirjastooni noudettavaksi. Tämän kyseisen kirjan tosin kävin noukkimassa kassiini pääkirjastolta.

Tätä oli helppo kuunnella äänikirjana, mutta pituutensa (ja automatkojen lyhyyden) vuoksi kuunteleminen kesti aika pitkään. Tekisi mieleni kuunnella haasteeseen vielä toinenkin äänikirja, mutta ehkä hieman joudun pitämään taukoa.

Harry Potter and the Order of the Phoenix on julkaistu 2003 ja suomennos 2004. Se on sarjan viides kirja, jossa Voldemort on palannut, mutta ministeriö kieltäytyy vielä uskomasta sitä. Harry leimataan mielenvikaiseksi, kun hän väittää Voldemortin palanneen, samoin Dumbledore, kun tämä uskoo Harrya. Siksi Tylypahkaan lähetetään ministeriön edustaja valvomaan koulun tilannetta. Dolores Pimento opettaa pimeyden voimilta suojautumista, vaikkakin hän lähinnä keskittyy valvomaan, ettei kukaan vahingossakaan oppisi mitään.

Minun kävi aivan sääliksi Harrya, kun tämä ei tajua, että hänellä ON yhteyskeino Siriukseen. Miksei Sirius peiliä antaessaan selitä, mistä on kyse? Miksei Harry edes avaa kummisetänsä antamaa pakettia? Argh. No, tämän kirjan lopusta ei voi edes sanoa, että loppu hyvin, kaikki hyvin, mutta onneksi tunnemme jo tarinan lopun.

Osallistun tällä kirjalla seuraaviin haasteisiin:
Seitsemännen taiteen tarinoita
Helmet -lukuhaaste: Sinulle vieraalla kielellä kirjoitettu kirja
Okklumeus-lukuhaaste  #okklumeuslukuhaaste 

Kirsti Ellilä: Eksyneet näkevät unia

Kirsti Ellilän Eksyneet näkevät unia (2011) on simppeli fantasiaromaani. Kirjassa on alle 200 sivua ja tarina ei, jotenkin poikkeuksellisesti, ole monimutkainen. Nimetön elää maahisten luona Varjojen maassa muistinsa menettäneenä. Hän tietää tulleensa jostain muualta, mutta mistä, sitä ei kukaan tiedä. Hän voisi jäädä, mutta päättää lähteä etsimään selitystä itselleen.

Matkalla Nimettömällä on apunaan Jakob-koira, joka oli hänen kanssaan jo silloin kun maahiset löysivät hänet. Nimetön kohtaa erilaisia olentoja, joista toiset ovat avuliaita ja toiset eivät. Kaukaisessa Orientiassa, johon matka johtaa, eivät ole asiat hyvin. Kansalaiset kärsivät, ja suolakaivoksiin vaaditaan jatkuvasti uutta orjatyövoimaa.

- Me keitämme kansakunnan murheista soppaa ja syötämme sen Nepotin sotilaille, Erementsia Hämäläinen sanoi. - Se tekee hyvin kauppansa ja tulee halvaksi. Jotkut moittivat minua sen vuoksi, että ruokin Nepotin sotilaat, mutta ellen ruokkisi, he rosvoaisivat kansalaisten vähät ruokavarastot ja nälähätä muuttuisi vielä vaikeammaksi. Keitän murheet sakeaksi keitoksi, oikein maustettuna se ei aiheuta vatsanväänteitä. Näin kansakunnan murheista on edes jotain hyötyä, eikö niin, vai oletko eri mieltä?

Yllättäen - tai ehkä ei niin kovin - osoittautuu, että Nimettömällä on keino muuttaa tilanne.

Mukava pieni välipala.

Kate Atkinson: Elämä elämältä

Sain Kate Atkinsonin Elämä elämältä (2013) lahjaksi ystävältäni. Kirja on paksu, lähes 600 sivua ja mielestäni tarina ei olisi ainakaan kärsinyt pienestä karsimisesta. Osallistun tällä kirjalla Helmet-lukuhaasteeseen ja merkkaan kohdan "yli 500 sivua" suoritetuksi.

Kirjassa Ursula syntyy uudestaan ja uudestaan, elää elämäänsä sen päättymiseen saakka - ja syntyy jälleen uudestaan. Kirjan teemana tuntuu olevan "harjoitus tekee mestarin". Kirjan alku oli pitkäveteinen ja sai minut lähinnä muistamaan, kuinka paljon vaaranpaikkoja lasten elämään kuuluu. Lukeminen meinasi jämähtää sivulle 180 lopullisesti, mutta päätin sinnitellä kirjan loppuun, olihan kyse lahjasta. 

Ja kas kummaa - tarina muuttuikin yhtäkkiä kiinnostavaksi. Loppuja 400 sivua voin kyllä rehellisesti kehua. 

Ursulan toimet toisen maailmansodan aikana vaihtelivat eri elämien aikana, välillä hän päätyi asumaan Saksaankin. Kaikki nämä kohtaukset oli kirjoitettu kiinnostavasti ja taitavasti, mutta tietenkin on aika synkkää, että jokaisen tarinan oli päätyttävä kuolemaan.

Hän luisui lattialle eikä pystynyt liikkumaan. Hänen silmissään oli niin paljon verta, ettei hän nähnyt oikein mitään. Kun hänen päänsä oli osunut pöytään toisen kerran, hän oli tuntenut, miten jokin oli antanut periksi - kenties halu elää. 

Katja Kettu: Yöperhonen

Jonotin Katja Ketun Yöperhosta (2015) kirjaston varauslistalla muutaman kuukauden, sillä pidin hänen edellisestä romaanistaan Kätilöstä. Yöperhonen ei yltänyt mielestäni aivan samaan, juoni oli vähän utopistinen (no niin se kyllä oli Kätilössäkin) ja teksti oli tyylillisesti tosi samanlaista Kätilön kanssa. Se häiritsi lähinnä sillä tavalla, että oli vaikea muistuttaa itselleen, että lukee nyt kuitenkin eri henkilöstä.

Nuori Irga pakenee hiihtämällä takaa-ajajiaan Neuvostoliittoon vuonna 1937. Vastoin odotuksia siellä ei odotakaan rakastettu ja hyvä elämä, vaan vankileiri, kuten niin monia muitakin.

Verna matkustaa vuonna 2015 Venäjälle Lavran kylään, sillä hänen tutkijaisänsä on kuollut siellä. Verna tietää, että isän matka liittyi jotenkin isoäiti Irgaan, joka on lähettänyt lapsensa vankileiriltä Suomeen, eikä koskaan saanut tietää, pääsikö poika perille. Verna ei oikeastaan edes yritä selvittää, mitä isälle on tapahtunut, mutta sekin kyllä selviää siinä sivussa.

- Kuulkaa, Elna, saanko kysyä jotakin?
Elna jatkaa salvan rippeiden hieromista Odenin pahkuraiseen rintaan. Katson käden kurtuista pilkottavaa haaleansinistä numerosarjaa.
- Milläpä sen nyt estänkään.
- Elnahan on myös ollut vankileirillä?
Käden liike pysähtyy.
- Muistaako Elna Vorkutan leiriltä Irga Malinen -nimistä mykkää naista?
- Ei sinne ystävystymään menty.

Helmet-lukuhaaste: Kirjan nimi viittaa vuorokaudenaikaan.

Maria Turtschaninoff: Maresi - Punaisen luostarin kronikoita

Maresi - Punaisen luostarin kronikoita (2014) on edustaa kotimaista fantasiakirjallisuutta. Maria Turtschaninoff on suomenruotsalainen ja Maresi on hänen kolmas samaan maailmaan sijoittuva romaaninsa. Lisäksi hän on julkaissut muita romaaneja.

Maresi, kirjan sankaritar on nuori tyttö, joka asuu Punaisessa luostarissa, saarella, jonne mieheltä on pääsy kielletty. Punainen luostari on turvapaikka, jonne saapuu tyttöjä, joille halutaan parempi koulutus, enemmän tietoa, parempaa ruokaa tai yksinkertaisesti paikka, jossa voi pysyä elossa. Kun luostariin saapuu Jai, asiassa ei ole mitään sen erikoisempaa. Jai tulee ehkä vähän kauempaa, ja kun Jai lopulta kertoo tarinansa, hänen matkansa on ehkä ollut vaivalloisempi kuin monien muiden. Mutta kuten kaikki muutkin, Jai saa saarelta turvapaikan.

Eräänä päivänä kaikki muuttuu kertaheitolla, kun saaren lähettyville ilmestyykin purjelaiva. Onko Jain isä päässyt hänen jäljilleen?

Maresi on tiivis, mukavalukuinen lukupaketti. Pidin siitä kovasti ja kaivelin jo tietoa kirjailijan edellisistä samaan maailmaan sijoittuvista romaaneista, ja luulenpa niidenkin päätyvän jossain vaiheessa lukulistalleni.

Helmet-lukuhaasteessa merkkaan kohdan "kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja", sillä kirjaston työntekijä suositteli tätä minulle, kun otin kirjan käteeni tutkiakseni sitä.