Silja Vuorikuru: Aino Kallas Maailman sydämessä

Aino Kallas (1878-1956) oli nimenä tuttu kirjailija, mutta hänen tuotantonsa ei ollut minulle lainkaan tuttu, kun nappasin tuoreen, 2017 julkaistun elämäkerran luettavakseni. 300-sivuinen teos avaa Aino Kallaksen elämää lapsuudesta viimeisiin hetkiin saakka. Ja kyllähän niihin päiviin monenlaista mahtui. Avioliitto ja muutto Viroon, miehen työn mukana tie vie vuosiksi Lontooseen, sodan jälkeen pakolaisena Ruotsiin ja lopulta vielä paluu Suomeen, kun se lopulta mahdollistui.

Aino Kallas kirjoitti Viron historiaan liittyviä romaaneja suomeksi, ja joita sitten käännettiin viroksi. Myöhemmin Aino oppi kielen niin hyvin, että myöhemmin hän ei enää tarvinnut erikseen kääntäjää. Ainon teoksia on käännetty myös muille kielille.

Silja Vuorikurun teksti Ainosta on kiinnostavaa ja helposti lähestyttävää luettavaa, vaikkei Aino Kallas ollutkaan entuudestaan tuttu. Pieni kiinnostus heräsi tutustua myös Aino Kallaksen omaan tuotantoon.

Helmet-lukuhaasteen kohta 18. Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa.

Anni Polva: Voi noita miehiä!

Mutta miespä ei lähtenyt. Se seisoi paikallaan kulmat kurtussa ja katseli tyttöä vihaisen näköisenä. - Anna se pumppu tänne, et sinä sitä itse saa
- Ja miksen muka saa? Olen minä ennenkin pyöriä pumpannut.

Nappasin Anni Polvan rakkausromaanin Voi noita miehiä! (1962) mukaani kirjastosta ihan puhtaasti mielenkiinnosta. Tiina-kirjat olen aikanani lukenut, mutta mitään en niistä muista. Polvan rakkausromaaneihin en ole aiemmin tutustunut sen sijaan lainkaan.

Jaa jaa, 50 vuotta sitten maailmankuva oli kovin toisenlainen. Sillä oli väliä, onko talon tytär vai piika, oppinut vai kouluja käymätön. Sillä oli väliä, käveleekö julkisesti käsikynkkää miehen kanssa, se on jo melkein kuin kihloihin menisi. Opiskelijatytöt asuivat alivuokralaisena ja vuokraemäntä saattoi vaikka yöllä ovelle kurkkimaan, vietetäänkö siellä säädyllistä elämää. Puhelin sentään oli, ainakin kaupungissa. Mutta maalle sen sijaan kirjoitettiin vain kirjeitä, kuten nyt Virpin ystävätär Kirsi, joka kirjoittaa kotiinsa, että Virpi tulee sinne kesän viettoon. Virpin puolestaan Kirsi lähettää matkaan summittaisten ohjeiden kanssa, ja niinhän siinä käy, että Virpi päätyy kokonaan toiseen taloon karjapiiaksi.

Mutta eipä hätä ole tämännäköinen, karjapiikana sitä saa kuitenkin palkkaa, ja töitä sitä olisi täytynyt tehdä ystävättärenkin kotona. Sielläkään ei suinkaan hätäännytä, kun kesävierasta ei kuulukaan, onpahan varmaan keksinyt sittenkin kesäksi muuta tekemistä. Hahaa, aivan toista kuin nykypäivänä, jos et viiteen minuuttiin vastaa puhelimeen tulleisiin viesteihin, niin epäillään jo vaikka mitä.

Kyse on selkeästi rakkaus- ja viihderomaanista, miehiä marssitetaan esiin solkenaan, mutta siitä huolimatta melko alusta saakka on selvää, kuka on Virpin valittu. Toki se on juuri se miehenjörrikkä, joka ei naisiin katsokaan - paitsi nyt tietenkin riuskaan ja sanavalmiiseen sankarittareen.

Vaikka Virpi haluaa näyttää pärjäävänsä, niin viimeisillä sivuilla kolahtaa nykynaisen sieluun kipeästi. Kun rakkaus on voitettu ja kihloista sovittu, Virpi antaakin kaiken päätäntävallan omista asioistaan kainosti miehensä haltuun. Auts.

Jos unohtaa sen, ettei tasa-arvo-asioissa oltu edetty aivan nykypäivän tasolle vielä 1960-luvulla, niin Voi noita miehiä! on kelpo huumorilla höystetty rakkausromaani. Se on viihdyttävä, helppo- ja nopealukuinen ja hauska. Taidanpa napata jonkun Tiina-kirjoistakin lukupinooni muistinvirkistykseksi (tosin lukupinoni on aika korkea, joten aivan heti sitä ei ehkä tapahdu).

Tuija Lehtinen: Sumulaakson kartano

- Isoisä panee Olga Eugenien aisoihin, jos sinä kannatat minua.
- Kuvitteleeko isoisä, että minä työskentelen sinun rinnallasi?
- Miksi hän niin kuvittelisi? Markus ihmetteli.
Niinpä.

Tuija Lehtisen uusin, Sumulaakson kartano (2017) on tuttua höttöviihdettä. Uskottavuutta ei ole edes yritetty virittää kovin korkealle, mutta viihdearvo on tuttuun tapaan paikallaan.

Elsa on aatelissuvun vesa. Rahaa riittää ostaa mitä ikinä mieliikään, vaikka Elsa onkin töissä eläinlääkärin apulaisena oppisopimuksella ja asuu pienessä ja sotkuisessa vuokrayksiössä. Perheellä on suvun kartano, eikä kukaan tunnu tekevän töitä tai tuottavaa bisnestä ja silti kaikilla on millä mällätä. Äiti ja isoäiti ovat puhuneet lapsille pienestä pitäen ranskaa ja varsinkin isoäiti vaatii puhuttelua ranskaksi.

Elsan tehtävänä on mennä naimisiin säätynsä mukaisesti ja tehdä lisää siniverisiä pikkuaatelisia. Paitsi että Elsa on pontevasti eri mieltä.

Kyllähän tämän kertaalleen lukee, muuta on ehkä turha odottaa.

Janet Evanovich: Twelve sharp

And this is the problem with Ranger. I could spend a lot of time in bed with him, but he'd drive me nuts in the kitchen.

Kaipasin paluuta palkkionmetsästäjä Stephanie Plumin mielettömään maailmaan, ja kun seuraavaa osaa ei ole suomennettu, varasin sen kirjastosta alkukielellä. Edistystä on, ettei Twelve sharpissa (2006) räjäytetä kertaakaan Stephanien autoa. Sen sijaan Stephanieta etsii mustiin pukeutunut nainen, joka väittää olevansa naimisissa Rangerin kanssa. Voiko se olla totta? Ranger itse on kadonnut kuin maan nielemänä, eikä häntä saa kommentoimaan tilannetta.

Stephaniella voisi olla jo oikein kotoisaa poliisi Morellin kanssa, ellei erästä pikkutyttöä olisi kidnapattu, ja osoittautuisi todennäköiseksi, että kaappaaja etsii seuraavaksi Stephanieta.

"It gets worse," I told her. "He's been staying in my apartment, and this morging Morelli moved in."
"Let me get this straight. You got Ranger and Morelli living with you. At the same time."

Sophie Hannah: Suljettu arkku

"Kuulin kun he puhuivat siitä", Rolfe mumisi hikipisaroiden tippuessa otsalta tyynyliinalle. "Että minun pitää kuolla eikä sille voi mitään. Ja he puhuivat hautajaisistanikin!"

Suljettu arkku (2016) on Agatha Christien perikunnan hyväksymää fanifiktiota, eli legendaariselle Hercule Poirot -hahmolle kirjoitettu uusi seikkailu. Sarjassaan tämä on jo toinen osa, eli Sophie Hannahin ensimmäinen Poirot-seikkailu Nimikirjainmurhat julkaistiin 2014. Silloin jäljittely ei ilmeisesti kiinnostanut minua niin paljon, että olisin Nimikirjainmurhat lukenut, mutta nyt Suljettua arkkua kehuttiin ja otin sen kirjastosta luettavaksi.

Jostain syystä kuvittelin koko ajan kirjaa lukiessani katsovani elokuvaa. Ehkä se johtuu siitä, että viime aikona olen palannut Poirotin seuraan lähinnä tv-elokuvien muodossa, tai ehkä se vain johtui itse kirjasta. Poirot ei tuntunut aivan elävältä Suljetussa arkussa, tai ehkä minä vain olin ennakkoluuloinen kun tiesin, että Sophie Hannah vain jäljittelee Dame Agathaa. Kertojahahmo komisario Edward Catchpool sen sijaan tuntui todellisemmalta, mikä on ilman muuta onnistumisen merkki. Myös kirjan muut hahmot tuntuivat huvittavilta ja juoni oli rakennettu taitavasti. Kyllä, pidin Suljetusta arkusta, huolimatta pienistä ennakkoluuloista, joita ensin koin.

"Nyt en käsitä. Olitte verhon takana valmiina syöksymään esiin ja pelastamaan lady Playfordin - ja kun hän avasi oven, ette tehnyt yhtään mitään."

Helmet-lukuhaasteen kohta 9. Toisen taideteoksen inspiroima kirja.

Anja Lampela: Lankarullatyttö

Sinä et näe. Minä näen. Ja tiedän mitä minun on tehtävä. Ja se on tehtävä pian.

Lankarullatyttö - autistilapsen tarina (2014) vaikutti alussa lähes elämäkerralta tai muistelmalta, ei fiktiiviseltä romaanilta. Sitä se kuitenkin on ja kirjailija kertoo valinneensa aiheen, joka oli hänelle entuudestaan aivan vieras. Hänellä oli ollut pari kohtaamista elämässään, jotka olivat jääneet mietityttämään pidemmäksi aikaa, ja jotka antoivat sysäyksen kirjan kirjoittamiselle.

Suomalainen Iisa on lähtenyt töihin Norjaan, löytänyt sieltä puolison ja saanut lapsen. Kun lapsi saa autismidiagnoosin, eivät puolisot enää tunnu löytävän yhteyttä toisiinsa. Iisa muuttaa tyttären kanssa Suomeen. Eyvind jää ikävöimään perhettään Norjaan ja edelleen naimisissa oleva Iisa löytää naapurista uuden ystävän.

En voinut laskea käsistäni Lankarullatyttöä. Vaikka kirjan loppupuoli olikin selkeämmin fiktiivistä romaania kuin alun kuvaus tyttären muuttumisesta, halusin palavasti tietää, kuinka vanhemmat selviävät. Tytär ei ole sairas, kuten Iisa korostaa. Hän on vain erilainen. Hän tarvitsee erilaista tukea kuin toiset. Kuvaus vanhempien tunteista ja puhumisen vaikeudesta oli niin todentuntuinen, että aion ehdottomasti tutustua myös Anja Lampelan muuhun tuotantoon.

Helmet-haasteen kohta 10. Kirjan kansi on mielestäsi kaunis.

Liane Moriarty: Hyvä aviomies

Cecilia kietoi käsivartensa alastoman vartalonsa ympärille. Hän tärisi hillittömästi. Hampaat kalisivat. Tämä on hermoromahdus, hän ajatteli helpottuneena. Menetän järkeni, mutta entä sitten, koska tätä asiaa ei voi järjestää. Se on kaiken järjestämisen ulottumattomissa.

Mustat valkeat valheet teki minuun vaikutuksen, ja sen innoittamana otin lukulistalle myös kirjailijan edellisen kirjan Hyvä aviomies (2013, suom. 2014). Myös Hyvä aviomies oli vakuuttava lukukokemus, ja suosittelen molempia. Tarina oli koukuttava, jännittävä, henkilöhahmot kiinnostavia. Hyvä aviomies kertoo käytännössä tapahtumista muutaman päivän aikana muutaman eri henkilön näkökulmasta. On uskomatonta, kuinka paljon tapahtumia ehtii tapahtua muutamassa päivässä ja 440 sivussa!

Cecilia löytää ullakolta miehensä vuosia sitten kirjoittaman kirjeen. "Avattava vasta kuoltuani" hänen miehensä John-Paul on kirjoittanut. Lukea vai ei? John-Paul kieltää ehdottomasti Ceciliaa lukemasta kirjettä, mutta voiko Cecilia elämään tietämättä, mitä kirjeessä lukee?

Tessin aviomies Will ja serkku ja paras ystävä Felicity ilmoittavat rakastuneensa toisiinsa ja haluavansa, että he kaikki asuisivat yhdessä. Tess päättää ottaa poikansa ja matkustaa äitinsä luokse toiseen kaupunkiin ottamaan aikalisän. Voiko Tess antaa anteeksi, ja pitäisikö hänen?

Rachel taas kuulee, että hänen poikansa perhe aikoo muuttaa toiselle puolelle maailmaa. Hänen elämänsä ainoa ilo on pieni pojanpoika, sillä 28 vuotta sitten hänen ainoa tyttärensä on murhattu. Kuinka selvitä tulevasta?

Mitä tapahtuu, ja kuinka Cecilian, Tessin ja Rachelin elämä ja kohtalo kietoutuvat yhteen yhden kohtalokkaan viikonlopun aikana?

Taavi Soininvaara: Haukka ja kyyhky

"Kuulostaa aika helvetin pahalta", tatuoitu nuori rikosylikonstaapeli sanoi vaikka ei ollutkaan varma, mikä johtopäätös Kari Roihan hankkimista aineksista pitäisi vetää.
"Ne ovat räjähdysaineen ainesosia".

Viimeksi luin Ratamo-sarjan ensimmäisen kirjan Ebola Helsinki ja sitä ennen viimeisimmän osan Venäläinen vieras. Haukka ja kyyhky (2015) on valitettavasti hieman liian ajankohtainen Suomessa juuri nyt.

Ratamo etsii kirjassa siskopuoltaan, josta kuulee vasta kirjan alkusivuilla. Edes siskon äiti ei tunnusta tietävänsä, missä tytär tällä hetkellä on. Ratamo haastattelee Kari Roihaa, joka on palannut Syyrian sodasta. Millä puolella Roiha on taistellut, ja miksi amerikkalaiset pyytävät hänen kuulemistaan? Ratamon tyttöystävä Essi Kokko ryhtyy selvittelemään samaa kuviota ja joutuu hengenvaaraan.

Suomea uhkaa terrori-isku, joka on suunniteltu toteutettavaksi useissa maissa yhtä aikaa. Viranomaisilla ei ole aavistustakaan - ennen kuin on jo melkein myöhäistä. Haukka ja kyyhky oli kesken juuri Turun iskujen aikaan, ja melkein jäikin kesken traagisen ajankohtaisuutensa vuoksi.

Kirjassa vyörytetään jälleen tapahtumia ja henkilöitä, mutta mukana pysyy mukavasti. Suuresti ei haittaa edes se, että Haukkaa ja kyyhkyä edeltävät osat ovat edelleen lukematta.