Enni Mustosen uusin historiallinen romaani, Sotaleski, jatkaa Kirstin tarinaa. Eletään sotavuosia. Kesällä 1939 Kirstin aviomies Iivo, on lähtenyt vapaaehtoisena linnoitustöihin Karjalan kannakselle. Kirsti matkustaa kymmenvuotiaan tyttärensä kanssa tapaamaan Iivoa. Heidän tarinansa ja kohtalonsa kietoutuvatkin yhteen siellä tapaamiensa ihmisten kanssa.
En tunnu oikein tietävän, mitä Sotaleskestä sanoa. Se oli aivan yhtä hyvä, yhtä koukuttava kuin sarjan aiemmatkin osat. Ehkä jopa parempikin. Ehkä jopa niin, ettei minulla tunnu olevan aiheesta mitään uutta sanottavaa.
En ole lukenut sarjan aiempia osia uudelleen vielä kertaakaan. Olin ajatellut tehdä sen sitten kun sarja on valmis ja voin lukea sen kokonaisuudessaan. Jatkoa on kuitenkin lupailtu vielä useamman osan verran. Saa nähdä maltanko odottaa, vai aloitanko jossain vaiheessa uusintaluvun Kirstin äidin Idan ja Kirstin tarinoista.
Kirsi Pehkosen Jylhäsalmi sarja on saanut jatkoa. Keskiössä on uudet hahmot ja jälleen sympaattinen, romanttinen tarina. Sanoisin, että ihanaa luettavaa kesäiseen sadepäivään. Tai miksei hellepäiväänkin...
Emppu on lomautettuna työstään ja tulee kuluttamaan aikaa ystävänsä perheeseen Jylhäsalmelle. Emppu törmääkin kylässä vanhoihin tuttuihin, ja myös uusiin tuttavuuksiin, kuten erääseen yksinhuoltajaisään Pauliin. Pidin siitä, miten rakastumista alustettiin yhteisillä kiinnostuksen kohteilla ja sillä että parilla oli hauskaa yhdessä. Harvoissa romanttisissa kirjoissa on niin.
Dekkariviikon kunniaksi kuuntelin äänikirjana Agatha Christien klassikoromaanin Idän pikajunan arvoitus. Olen myös aiemmin katsonut 2017 julkaistun elokuvan Idän pikajunan arvoitus, joten varsinaisesti yllätyksenä loppuratkaisu ei tullut. Toki myös itse kirjan olen lukenut aiemmin, mutta siitä on varmaan 20 vuotta aikaa. Nyt tartuin uudempaan suomennokseen, ja pidin siitä kyllä. Pidin myös siitä, että alussa oli suomentajan kommentti mm. niistä haasteista, joita suomennustyöhön oli liittynyt. Esimerkiksi se, että Poirotin puhekieli ei ole alkukielelläkään virheetöntä, vaan hänen käyttämillään sanonnoilla on haluttu tuoda esiin hänen ulkomaalaisuuttaan. Sanonnat saattavat puolestaan viitata julkaisuajankohtana käytössä olleisiin englanninkielisiin sanontoihin, jotka ovat jo aikoja sitten kadonneet. Siksi suomentaminen ei ole aina ollut helppoa. Mutta hyvin suomentaja Jaakko Kankaanpää hommasta suoriutuu.
"Idän pikajunan matka tyssää keskellä yötä lumikinokseen Balkanilla. Ylellinen juna on vuodenaikaan nähden yllättävän täysi, mutta aamuun mennessä matkustajia on yksi vähemmän: amerikkalainen miljonääri Ratchett löydetään hytistään kuolleena, kaksitoista tikarinpistoa rinnassaan. Koska viranomaiset eivät lumimyrskyn vuoksi pääse paikalle, Hercule Poirotia pyydetään tutkimaan murhaa. Belgialaisetsivän maailmankuulut aivosolut saavat ratkaistavakseen suljetun huoneen mysteerin: uhrin ovi oli salvattu sisäpuolelta, eikä lumessa junan ympärillä näy minkäänlaisia jälkiä. Kuka kirjavasta matkustajakaartista voi olla murhaaja?" Kuvaus kustantajan WSOY:n sivuilta.
Harvakseltaan Christien salapoliisiromaanit kestävät näköjään myös uusintaluvun. Jätin vastikään erään toisen kirjailijan dekkarin kesken liian verisenä ja kuvailevana, mutta Christien kanssa ei ole sitä ongelmaa! Sopivaa kesälukemista siis perinteistä pitävälle lukijalle.
Äänikirjan kuuntelin tällä kertaa Nextory-palvelusta, johon otin kokeilujakson. Kirjaston e-kirjapalveluun ja jonottamiseen verrattuna on tietysti kätevää, että on paljon kirjoja käden ulottuvilla, mutta onkohan se kaltaiselleni lukijalle vähän liiankin kätevää? Perhe ei pidä siitä, että kuljen kotona jatkuvasti luurit korvilla enkä kuule mitä minulle sanotaan, eikä liian kiinnostavien e-kirjojen lukeminen tabletin tai puhelimen näytöltä taida olla sosiaalisen toiminnan kannalta yhtään sen parempi. Harkitaan vielä. Plussana palvelussa onnistuu kirjanmerkkien käyttäminen sekä äänikirjoissa hidastaminen (0,75x) ja nopeuttaminen (2x saakka). Muutenkin sovellus tuntuu toimivalta.
"Tiedätkö minkälaista ihmistä voi kutsua kusipääksi?" Ratamo kysyi.
Riitta kohotti kulmakarvojaan.
"Sellaista, joka on juuri poistunut huoneesta."
Vaikka pidänkin Taavi Soininvaaran Arto Ratamosta kovasti, niin jokin tässä Koston komissiossa tökki. Ehkä se oli ajankuva, jossa vastustettiin Euroopan unionin laajentumista. Kirjan sitominen tällaiseen isoon ajankohtaiseen asiaan toimii hyvin juuri sillä hetkellä, mutta 17 vuotta myöhemmin tunnelman tavoittaminen on aika vaikeaa.
Sakalainen EU-komissaari ammutaan ja paikalta löytyy viittaus tsaarinajan suomalaiseen salamurhaan. Rikossarja jatkuu Sevillassa ja Caprilla, ja tutkijoiden on vaikeaa saada tolkkua siitä. Paikalta löytyvät vihjeet viittavaat kaikki suomalaisiin vanhoihin poliittisiin murhiin.
Tässä osassa muuten Arto seurustelee turvallisesti aiemmista osista tutun Riitan kanssa ja selviääpä sekin, kuinka Arton ex-anoppi Marketta ja Supon päällikkö Jussi Ketonen päätyivät yhteen.
Edellisen osan pettymyksen jälkeen Näkemiin Jalna vetää taas paremmin. Kirjan alkuperäinen nimi, Wakefield's Course (1941), toimii minusta paremmin kuin käännös, mutta tämän sarjan suomennetut nimet ovat muutenkin vähän huonoja. Tämä osa on suomennettu 1949. Sarjaa on aikanaan kirjoitettu sekalaisessa järjestyksessä, ja tämä, kronologisessa järjestyksessä 11. kirja on kirjoitettu kahdeksantena. Edellisenä, siis seitsämäntenä, on kirjoitettu Jalnan kevät, jolloin Renny palasi ensimmäisestä maailmansodasta. Melkein pitäisi tsekata, oliko siinä aloitettu muutama langanpää, joita tässä osassa sitten solmittiin, koska siihen käsitykseen nyt jäin.
Eletään toisen maailmansodan uhan alla. Wakefield on päätynyt näyttelijäksi Lontooseen, ja tapaa siellä unelmiensa tytön Mollyn. Wakefieldin kämppiksenä asuu hänen veljensä Finch, joka edellisessä osassa sairasti vaikeaa masennusta ja vietti vuoden ullakolla lukittujen ovien takana eikä voinut sietää erityisesti vaimoaan Sarahia silmissään. Hän ei ole tavannut Sarahia sen jälkeen, mutta nyt Sarah järjestää asian niin he tapaavat kahden kesken jälleen.
Perheensä harmiksi ja pettymykseksi Finch päätyy jälleen elämään yhdessä vaimonsa kanssa. Entäpä Wakefieldin rakkaus sitten? Siihen tulee yllättäviä esteitä. Tätä käännettä en muuten muistanut nuoruuteni lukukierrokselta! Väittäisinpä tätä melkein yhdeksi erikoisimmista tässä sarjassa, ja jos sattuisi lukemaan sarjaa satunnaisessa järjestyksessä, niin tämä osa melkein kannattaa lukea (muutoin en kyllä tiedä suosittelisinko tätä ikivanhaa sarjaa ihan oikeasti kenellekään...)
Lista sarjasta kronologisessa järjestyksessä, suluissa julkaisujärjestys. Lähde Wikipedia.
Kuuntelin Katri Siskon chick-lit-romaanin 30 ennen 30 äänikirjana kirjaston palvelusta. Erinomaista hyvän mielen viihdettä kotitöiden parissa tai vaikka lenkkiseuraksi (en tosin kirjaa kuunnellessani valitettavasti ehtinyt lenkille, vaikka mieli teki, kun sankarittaren lenkkeilykunto kasvoi kohisten).
Elina on kolmenkympin kriisiä poteva sinkku, joka 29-vuotispäivänään päättää, että nyt on vuosi aikaa pistää elämä kuntoon. Hän tekee ystäviensä kanssa listan tehtävistä asioista. Se lenkkeilykin liittyy listan asioihin. Yksi Elinan omalla listalla korkeimmista asioista on rakastua. Sitä ennen pitäisi siis löytää se unelmien mies. Voisiko se löytyä niinkin läheltä kuin omalta työpaikalta?
Huomasin nyt, kun ryhdyin kirjoittamaan tätä postausta, että näköjään kirjailija Katri Sisko on julkaissut romaaninsa omakustanteena. Katri Sisko pitää kirjailijablogia Kirjoittamisen kepeä sietämättömyys, missä avaa taustoja enemmän ja kertoo myös jatko-osan olevan tulossa. Jään kuulolle, sillä ehdottomasti haluan palata Elinan seuraan vielä!
Nide puhui totta. Hän ei ollut ihminen. Alva ei tiennyt, mikä hän oli, mutta ihminen hän ei ollut, se oli helppo nähdä. Nide oli sanonut, että Alva kuului hänen maailmaansa. Ja jollei Nide ollut ihminen, se merkitsi sitä, ettei hänkään...
Tartuin kirjaan Helsingin alla (2012), koska osa Maria Turtschaninoffin kirjoissa on ollut aivan valtavan upeita lukukokemuksia. Kaikki eivät, mutta enhän voi tietää etukäteen, mihin tämä asettuisi.
Helsingin alla sijoittui ehkä omalla asteikollani puoliväliin. Ei siinä mitään vikaa ollut, mutta kirja tuntui jotenkin tosi pitkältä ja välillä minun oli vaikeaa edetä lukemisessa.
Alva ei muista varhaislapsuudestaan mitään, mutta hän pyrkii kovasti muistamaan kaiken nykyisessä elämässään. Ja vaikka hän saa kummallisia viestejä, joissa käsketään muistaa, ei hän silti muista lapsuuttaan ennen tuloaan nykyiseen perheeseensä. Kun outo nahkatakkinen poika Nide lupaa näyttää hänelle hänen oikean kotinsa, Alva päättää seurata Nideä maan alle. Helsingin alla sijaitsee toinen kaupunki, Alistadi, joka Niden mukaan on Alvan koti. Joel, Alvan koulutoveri, näkee Alvan katoamisen ja loikkaa perään.
Käänteitä kirjassa riittää, eikä kukaan tiedä, mikä on totta ja kehen voi luottaa. Mutta ehkä ne luotetuimmat kuitenkin jäävät rinnalle kaiken tapahtuneen jälkeen?
