Sivut

sunnuntai 31. toukokuuta 2020

Kalle Päätalo: Kunnan jauhot

Jakin lisäksi oli myös Auku kieltänyt minua menemästä yksin selvittämään mahdollista ruuhkaa. Nämä kiellot eivät nyt muistuneet mieleeni kun hyökkäsin kiskomaan ja kankeamaan kämää auki. Onnistuin keinottelemaan joitakin tukkeja telaksi kääntyneen päältä, mutta uusia tuli ylhäältä niin sakeaan, että aina saadessani pölkyn jolun yli tuli vähintään yksi uusi tilalle. Ruuhkauma alkoi kasvaa ja rupesin hätäytymään.

Nyt se on lopultakin luettu. Kalle Päätalon Iijoki-sarjan kolmas osa Kunnan jauhot, 538 sivua. En lupaa enää palata sarjaan pariin, mutta eihän sitä toki tiedä jos joskus sellainen hulluus iskee, että vielä sarjan seuraavaakin osaa silmäilen. En kyllä usko, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Jos vaikka maailmasta lukeminen loppuu. Eli ilmeisistä ansioistaan huolimatta täytyy todeta, että Päätalo ole minun juttuni.


Tässä osassa Kallen isä Herkko on sairastunut, "tullut hulluksi" ja kirjan alkuosa pelätään, mitä se isä taas keksii. Isä on vainoharhainen, näkee salattuja merkkejä joka puolella ja perheen äiti ja lapset ovat jatkuvasti varpaisillaan. Ilo katoaa Kallenkin elämästä kokonaan. Isä yrittää naapurin miehen ja vaimon painostuksesta palata savottaan, mutta palaa samantien kotiin. Kalle joutuu lähtemään lopulta savottaan ja uittoon, jotta perheelle saataisiin edes vähän rahaa velkoihin ja ruokaan.

Lopulta tilanne äityy niin pahaksi, että isä viedään piirille Ouluun Kallen poissa ollessa. Sen jälkeen ei isästä kuulu juuri mitään, ja se mitä kuuluu ei ole järin lohdullista. Päivittäisessä selviämisessä on kotona kuitenkin täysi tekeminen.

Edellisessä osassa minua ärsyttivät itseruoskintaa tihkuvat kuvaukset kortin peluusta, tässä osassa sitä lajia oli onneksi vähemmän.

Neljä vuotta sitten ole lukenut sarjan ensimmäiset osat Huonemiehen poika ja Tammettu virta.

keskiviikko 27. toukokuuta 2020

Becky Albertalli: Sydänsurujen kääntöpuoli

Mutta en pysty puhumaan ihastuksilleni. En millään. Kroppani pettää minut. Ja ihastukset ovat tietysti erilaisia, joten vaikea yleistää, mutta jos ihastumisen tunnetta pitäisi kuvailla, luonnehtisin sitä näin: olen juossut runsaan kilometrin, oksettaa ja nälättää, ruoka ei maistu, aivot ovat sumeaa muhjua ja pissattaa. Toisin sanoen olo on lähes sietämätön. Mutta jollain kierolla tavalla nautin siitä.
Enkä vain nauti. Janoan sitä.

Oi, jos Sydänsurujen kääntöpuolen (2019) Molly nauttii ihastumisen tunteesta, niin minä nautin näistä Becky Albertallin nuortenromaaneista. Aivan ihania. Minä, Simon, Homo Sapiens valloitti minut vuosi sitten toukokuussa kun luin sen.


Molly on ollut ihastunut kaksikymmentäkuusi kertaa, muttei uskalla puhua heille. Mitään ei siis ole koskaan tapahtunut kenenkään kanssa. Kaksoissisko Cassie päättää panna tuulemaan ja yrittää saada oman tyttöystävänsä kaverin Willin ja Mollyn yhteen. Voisiko Will olla ihastus numero kaksikymmentäseitsemän?

Ja vaikka pojille puhuminen on Mollylle vaikeaa, ei hänen ole lainkaan vaikeaa puhua töissä työkaverilleen Reidille. Reid on ihan kummallinen ja outo, mutta Molly huomaa viihtyvänsä hänen kanssaan yllättävän hyvin.

Ihana kirja, josta tulin todella hyvälle mielelle.

sunnuntai 24. toukokuuta 2020

Simona Ahrnstedt: Skandaalinkäryä

Ehkä minun pitäisi inhota itseäni, Gabriel ajatteli paljon myöhemmin käydessän riisuutuneena pitkäkseen sänkyynsä, ristiessään käsivarret niskan taakse ja muistellessaan vastahankaista suudelmaa. Hän ei kuitenkaan inhonnut. Päinvastoin. Hän tunsi elävänsä.

Simona Ahrnstedtin Skandaalinkäryä (2015) on roikkunut lukulistallani pitkään. Siis monta vuotta, niin kuin joillakin kirjoilla on tapana. Olin lopulta päättänyt tyhjentää listaani ainakin tämän kirjan osalta ja hankkinut kirjan kirjastosta ennenkuin kirjastot menivät koronaviruksen vuoksi kiinni. Ja siltikin meni se pari kuukautta ennen kuin tartuin kyseiseen kirjaan. Mutta sitten se olikin menoa. Voin vakuuttaa, että jos pitää erittäin viihteellisestä historiallisesta romantiikasta, niin Skandaalinkäryä sopii kuin nenä päähän.


Magdalena Swärd on köyhä ja vailla ystäviä, mutta kelpaa nuoren ja kauniin vapaaherrattaren esiliinaksi kreivi Gabrien Gripklon viikkoja kestäviin juhliin. Juhlien ainoa tarkoitus on löytää kreiville sopiva vaimo, joten panokset ovat korkeat. Vaikkakin kreivillä on takanaan skandaali, joka hieman himmentää hänen etujaan aviomiehenä.

Sattumalta ja vedonlyönnin seurauksena Magdalena päätyy viettämään aikaa kreivin kanssa enemmän kuin olisi todellakaan sopivaa.

Hän saisi yhden ainoan illan, jolloin hän olisi kaunis ja ehkä hieman kevytmielinen. Sen Gabriel oli luvannut, ja Magdalena luotti mieheen. Hän saisi yhden illan, jolloin hän olisi voittamaton. Hän kiinnitti naamion silmilleen. 
Hän aikoi nauttia kaikesta täysin siemauksin.

keskiviikko 20. toukokuuta 2020

Janet Evanovich: Finger Lickin' Fifteen

 Janet Evanovich on minulle sellaista turvalukemista, jos haluan treenata enkuksi lukemista. Helppoa kieltä ja hauskaa luettavaa. Yllätyksiä palkkionmetsästäjä Stephanie Plum ei ole aikoihin tarjonnut, ellei sitten sitä lasketa, montako kertaa hänen autonsa räjäytetään kirjan aikana.


No jaa, onhan se toisaalta jännittävää. Ranger, jonka on annettu ymmärtää pystyvän kaikkeen, tietävän kaiken ja myös näkevän kaiken, on ongelmissa. Hänen turvapalveluita tuottavassa yrityksessään on ehkä myyrä, sillä heidän vartioimiinsa taloihin on murtauduttu käyttäen turvajärjestelmän koodia. Onko kyse sisäpiirin tekemistä keikoista? Ranger haluaa Stephanien tulevan hänelle töihin ja tutkivan sitä. Vähemmän yllättävästi työkeikka sisältää myös yöpymistä Rangerin sängyssä.

Toisaalla Stephanien työkaveri Lula näkee murhan ja vapaalla jalalla olevat murhamiehet alkavatkin jahtaamaan silminnäkijää. Ja tekevät sen melkoisen taitamattomasti, sillä ei voi väittää, että Lula suojautuisi erityisen tehokkaasti.

keskiviikko 13. toukokuuta 2020

Karin Erlandsson: Kukistaja

- Olet täten kuningattaren vanki. Sinua syytetään siitä, että olet yrittänyt etsiä Silmäterää pitääksesi sen itselläsi.

Taru Silmäterästä päättyy Kukistajaan (2020). Kolme aiempaa osaa Helmenkalastaja, Linnunkesyttäjä ja Vuorikiipeilijä saivat todellakin koukuttumaan Mirandan ja Sirkan matkaan Silmäterän perässä. Halusin palavasti tietää, kuinka taru päättyy.

Kaikki osat ovat sijoittuneet eri puolille kirjasarjan fantasiamaailmaa, ja niinpä myös Kukistaja tapahtuu uudessa paikassa. Tällä kertaa Miranda ja Sirkka päätyvät Kuningattaren kaupunkiin. Miksi myös Iberis, sarjan pahis, on siellä, ja miksi kuningatar kuuntelee Iberistä ja antaa hänen toimia mielensä mukaan?

Silmäterä, himoittu helmi, jonka perässä aikuiset ovat vuosisatoja hylänneet perheensä ja lähteneet etsimän tarumaista helmeä, on siis olemassa, ja Miranda ja Sirkka tietävät mistä etsiä. Mutta mitä sen jälkeen? Taru kertoo, että mikäli Silmäterä päätyy kuningattarelle, ei kenenkään koko maassa tarvitse enää koskaan  kaivata  mitään muuta. Onko siltikään niin onnellista, jos ei enää koskaan pysty kaipaamaan mitään? Vai pitäisikö Silmäterä pitää itsellään vai voisiko sen tuhota, kuten Miranda on Sirkalle luvannut? Ja jos Silmäterän yrittää tuhota, niin kuinka sen voi tehdä?


Sarjan kannet on muuten mielestäni todella nätit. Vaikka sarjan ensimmäinen osa ei minua aivan heti sytyttänytkään, niin loppujen lopuksi tämä oli todella herttainen ja ihana fantasiasarja, joka kiinnosti näin aikuistakin.


sunnuntai 10. toukokuuta 2020

Nic Stone: Kolme on parillinen luku

Courtney "Coop" on koristähti, ja rakastunut parhaaseen ystäväänsä Jupiteriin. Jupiter on kuitenkin tiennyt jo nuoresta lähtien olevansa lesbo, joten Courtneylla ei ole mitään mahdollisuuksia. Mutta onneksi Coop ja Jupiter voivat olla edelleen parhaita ystäviä, nukkua samassa sängyssä ja lohduttaa toisiaan.


Rae on uusi oppilas, joka ystävystyy ensin Jupiterin ja sitten myös Courtneyn kanssa. Ja yllätyksekseen Rae huomaa olevansa ihastunut molempiin.

Jupiter taas on aina tiennyt rakastavansa naisia ja on odottanut sitä oikeaa. Joko hän viimein löytäisi sen?

Kolme kertojaa kertoo tarinansa vuorotellen, ja vaikka se ratkaisu ei todellakaan aina toimi, niin tällä kertaa se toimii yllättävänkin hyvin. Pisteet tälle nuortenkirjalle!

keskiviikko 6. toukokuuta 2020

Holly Bourne: Katsokaa miten onnellinen olen

Minä melkein jätin tämän kesken. Runsas kiroilu ärsytti, päähenkilö ärsytti eikä koko kirja kiinnostanut. Valitin asiaa instagram-tililläni ja sain suosituksen jatkaa silti. Ja totta, kun rämmin alun läpi, kirja vei todellakin mukanaan. Suosittelen, mutta äänikirjaformaatti ei ehkä ainakaan minulle ollut paras mahdollinen.

Katsokaa miten onnellinen olen kertoo Torista, menestyskirjailijasta, joka on noussut maineeseen kirjoitettuaan parikymppisenä kirjan itsensä löytämisestä. Vuosia on kulunut, Tori on yhdessä unelmamiehensä kanssa, vaikkei arki enää tunnukaan unelma-arjelta. Mutta voiko se alun intohimo jatkuakaan?

Ja kun pintaa sitten raaputetaan, selviää, että Tori tietää itsekin, mitä hänen pitäisi tehdä. Mutta se ei tee siitä helppoa.

sunnuntai 3. toukokuuta 2020

Jennifer Mathieu: Näpit irti!

Vivin koulussa jalkapallojoukkue on kuningas ja muut nöyriä alamaisia. Pojat saavat kouria tyttöjä vapaasti ja vitsailla törkeitä vitsejä kenenkään estämättä. Tytöille opettajat sen sijaan tekevät julkisia ja nöyryyttäviä vaatetarkastuksia, joissa säädyttömästi puketuneet tytöt pakotetaan poistumaan luokasta ja pukemaan ylisuuret koulun tarjoamat vaatteet omiensa tilalle.


Eräänä päivänä Viv päättää, että nyt riittää. Hän ryhtyy julkaisemaan omaa lehteä, jota jakaa nimettömästi salaa tyttöjen vessassa. Hän kutsuu tyttöjä kapinaan, ja vaikka kaikki eivät uskalla liittyä, on heitäkin, jotka ovat samaa mieltä Vivin kanssa.

Näpit irti! oli näin kohderyhmään kuulumattomalle aikuiselle hyvä, raikas lukukokemus. Hyvin samantyyppinen kuin Minä, Simon, homo sapiens, mutta kuitenkin selvästi omanlaisensa.

keskiviikko 29. huhtikuuta 2020

Louisa M. Alcott: Pikku miehiä

- Sano se vielä kerran jos uskallat, pöyhisteli Tommy kuin äkäinen kalkkunakukko.
- Tahdotkos tapella? sanoi Dan astuen heti alas laudaltaan ja puristi nyrkkejään taistelunhaluisesti.
- Tappeleminen on kiellettyä! huusivat toiset kiihtyneinä.
- Olettepas te arkaa sakkia! pilkkasi Dan.

Pikku naisten II-osan lopussa kerrottiin, että Jo ja hänen miehensä perivät rikkaan tädin ison talon ja perustivat sinne koulun pojille. Pikku miehissä kerrotaan lisää koulusta ja sen pojista. Harmillista kyllä tästä osasta ei ole saatu uutta, täydellistä suomennosta, mitä itse kyllä kaipaisin kovasti. Yritin joskus lukea myös englanniksi, mutta tällä kertaa se ei sujunut ollenkaan, vaikka muuten luenkin myös englanniksi, ja minun oli todettava, että 1800-luvun englanti on sen verran hankalampaa luettavaa, että on parasta palata sittenkin suomennokseen.

Pikku miehiä on sinänsä tasoltaan heikompi kuin Pikku naisia I ja II. Tässä siis Jo ja hänen sisarensa ovat siirtyneet sivurooliin ja pääosassa ovat koulun pojat ja muutamat tytöt, joita koulussa on. Kommelluksilta ei vältytä, kun saman katon alle kootaan hyvin erilaisista lähtökohdista ja taustoista tulevia lapsia, mutta rakkaudella ja välittämisellä saa ihmeitä aikaan.


sunnuntai 26. huhtikuuta 2020

Taavi Soininvaara: Tuhon messias

Viimeksi olen palannut Arto Ratamon pariin viime kesänä, kun luin sarjan alkupäähän sijoittuvan Koston komission. Nyt lukuvuorossa oli 2019 julkaistu Tuhon messias.

Eversti Oldman on jäänyt jihadistien vangiksi, mutta pääsee pakenemaan sieppaajiltaan Syyrian aavikolla. Hän tietää, ketkä ovat vastuussa hänen vangitsemisestaan ja päättää kostaa. Linkki Suomeen syntyy, sillä hänen ensimmäinen uhrinsa on entinen Egyptin turvallisuuspalvelun johtaja, joka on siirretty Suomeen suurlähettilääksi. Kun suurlähettiläs katoaa, Arto Ratamo ja kumppanit joutuvat töihin.


Arto Ratamo -sarja
Ebola-Helsinki 2000
Inferno.fi 2001
Koston komissio 2002
Ikuisesti paha 2003
Vihan enkeli 2004
Pimeyden ydin 2005
Marsalkan miekka 2006
Jumalten sota 2007
Toinen peto 2013
Teräsarkku 2014
Haukka ja kyyhky 2015
Venäläinen vieras 2016
Neljäs valtakunta 2017
Darwinin seitti 2018
Tuhon messias 2019

keskiviikko 22. huhtikuuta 2020

Louisa M. Alcott: Pikku naisia I ja II

Oi miten ihana uusi elokuvatulkinta Pikku naisia onkaan! Kävin katsomassa sen tuoreeltaan alkuvuodesta elokuvateatterissa ja nautin valtavasti. Siitä innostuneena päätin lukea myös kirjat uudelleen sitten nuoruuspäivien. Klassikkoromaanista on tehty uusi, täydellinen suomennoskin, tosin jo vuosia sitten, ja halusin viimein lukea sen. Onhan se, köh, odottanut jo omassa hyllyssäkin pari vuotta löydyttyään helsinkiläiseltä kirpputorilta eräällä työmatkalla.


Meg, Jo, Beth ja Amy ovat sisaruksia, joiden isä on Yhdysvaltain sisällissodassa. Aiemmin hyvätuloinen perhe on köyhtynyt, mutta onneksi tytöillä on rikas mielikuvitus ja hyvä äiti. Ja kaikeksi huipuksi naapuriin sattuu yksinäinen rikas poika Laurie, joka ystävystyy tyttöjen kanssa, ja jonka kautta tytöt saavat joskus elämäänsä pientä ylellisyyttä.

Elokuva käsittää sarjan kaksi ensimmäistä kirjaa, joiden uusi suomennos on nimellä Pikku naisia I ja II. Alun perin ensimmäinen osa on julkaistu vuonna 1868, joten kieltämättä tarina on vanhanaikainen ja se näkyy myös uudessa suomennoksessa. Täytyy muistaa, että naisen asema on tuohon aikaan ollut todellakin erilainen kuin nykypäivänä ja Alcott kuitenkin ottaa kantaa naisen asemaan tavalla, joka on varmasti aikanaan ollut raikas.

Näiden vanhoja aikoja kuvaavien kirjojen kohdalla mietin usein, mikä on ollut tilanne samaan aikaan Suomessa ja erityisesti omissa sukujuurissani. Ainakin he ovat eläneet aivan toisenlaisessa maailmassa kuin Pikku naisten tytöt.

Kannattaako Pikku naisia edelleen lukea vai tyytyäkö elokuviin? Mielestäni kannattaa. Toki kirja on aikansa tuote, mutta niinhän kaikki.

sunnuntai 19. huhtikuuta 2020

Matt Haig: Huomioita neuroottiselta planeetalta

Näin tulet onnelliseksi
1. Älä vertaa itseäsi muihin ihmisiin.
2. Älä vertaa itseäsi muihin ihmisiin.
3. Älä vertaa itseäsi muihin ihmisiin.
4. Älä vertaa itseäsi muihin ihmisiin.
5. Älä vertaa itseäsi muihin ihmisiin.
6. Älä vertaa itseäsi muihin ihmisiin.
7. Älä vertaa itseäsi muihin ihmisiin.

Oi, Matt Haigin Huomioita neuroottiselta planeetalta on pitkästä aikaa viiden tähden kirja. Sopii hitaasti ja nautiskellen luettavaksi ja parhaisiin kohtiin palattavaksi. Sai sykkeen rauhoittumaan ja nauttimaan lukemisesta. Lukekaa itse.


Kun masennus uhkaa vyöryä ylleni, suljen silmäni, haen muististani hyvän päivän ja ajattelen aurinkoa, naurua ja kilpikonnia. Ja yritän pitää mielessäni, miten mahdottomana pidetty voi joskus olla mahdollista.

keskiviikko 15. huhtikuuta 2020

Suvi Ratinen: Matkaystävä

Vapaus vavisuttaa koko kehoani ja maailma tuntuu aukeavan järisten.
Mikä tahansa on mahdollista!
Minäkin kuulun mukaan!
Pian minäkin olen tavallinen suomalainen.

Matkaystävä kertoo taas yhden tarinan lestadiolaisen nuoren kasvusta aikuiseksi. Tarina vaikutti kiinnostavalta heti tuoreeltaan, mutta jonkinlainen kyllästyminen oli kai tapahtunut, koska piti vähän kypsytellä, ennen kuin pystyin tarttumaan tähän.

Kirjaa kerrotaan kahdessa aikatasossa. Vuonna 2006 minäkertoja asuu yhdessä poikaystävän kanssa, kun äiti soittaa. Järvisen Marko, vanha luokkakaveri on kadonnut. Välillä palataan kertojan lapsuuteen, kerrotaan kavereista, suviseuroista, kotivideoiden katsomisesta ja kaikesta siitä, mistä ei saa huudella. On asioita, joita ei saa huudella muiden meikäläisten kuullen, ja sitten on niitä omia asioita, joista on parempi olla puhumatta muille, ulkopuolisille.


Koulussa on vain Marko, joka on myös meikäläisiä. Marko, vähän reppana poika, jota kaikki kiusaavat, haluaa selvästi olla kirjan kertojan ystävä, mutta tämä yrittää vältellä poikaa. Lapsuudessa kaikki on mustavalkoista, mutta myöhemmin kirjan minä alkaa epäillä ja lopulta hän päättää erkaantua lapsuutensa uskosta.

Ei kuitenkaan ole helppoa olla ihan tavallinen suomalainen, kun ei ole elänyt ihan tavallista lapsuutta, eikä tiedä mikä on hienoa ja mikä vain noloa.

sunnuntai 12. huhtikuuta 2020

Hyonseo Lee: Seitsemän nimen tyttö: Pakoon Pohjois-Koreasta

Kukaan ei ollut käskenyt meidän itkeä. Kukaan ei ollut vihjannu, että jos emme itkisi, meistä tulisi epäiltyjä. Tiesimme kuitenkin, että meiltä odotettiin kyyneleitä. Kaikkialta ympäriltäni kuului niiskutusta, nyyhkytystä ja vaikerointia. Näytti siltä, että kaikki olivat suunniltaan surusta. Itsesuojeluvaistoni heräsi. Jos en itkisi kuten muut, joutuisin hankaluuksiin.

Seitsemän nimen tyttö - Pakoon Pohjois-Koreasta on kirjastolöytö ajalta kun kirjastot vielä olivat auki. Nyt karanteenin jatkuessa lukemiset siirtyvät pikkuhiljaa oman hyllyn antimiin ja sähköisiin kirjoihin, mutta vielä on muutamia kirjaston kirjojakin lukematta.

Seitsemän nimen tyttö muistuttaa hieman kirjaa Vain tytär, jonka luin jokin aika sitten, ja joka kertoo intialaisperheen tyttären selviytymistarinan. Myös Seitsemän nimen tyttö on selviytymistarina. Minäkertoja varttuu hyväosaisessa perheessä Pohjois-Koreassa, ja hän ei pakenekaan Pohjois-Koreasta tarkoituksella, vaan vahingossa. Hänen tarkoituksensa ei ole jäädä Kiinaan, vaan ainoastaan käydä tapaamassa siellä asuvia sukulaisia ja palata. Palaaminen ei kuitenkaan ole mahdollista, kun kotimaassa on alettu epäilemään hänen menneen rajan yli.


Hyonseo joutuu kerta toisensa jälkeen pakenemaan paikasta toiseen, jottei hän jää kiinni Kiinassa ja tule palautetuksi Pohjois-Koreaan. Ikävä Pohjois-Koreaan jäänyttä perhettä on kova.Vaikuttava lukukokemus, ja jos tähän hetkeen kaipaa tosipohjaista luettavaa viemään ajatuksia toisaalle, tässä on hyvä vaihtoehto.

Minulla oli yleensä tapana pitää pieni tauko, ennen kuin sanoin jotain, niin että ehdin hetken punnita sanojeni seurauksia. Tällä kertaa päästin kuitenkin sanat saman tien suustani. "Olen Pohjois-Koreasta."

keskiviikko 25. maaliskuuta 2020

Mazo de la Roche: Kosijoita Jalnassa

"Mutta eikö sinunkin mielestäsi ole tragedia, että Adeline menee naimisiin tuon Fitzturgisin kanssa? Voi taivas, se tekee minut sairaaksi."

Vanha kartanosarja Jalna lähestyy loppuaan ja lopun tunnun aistii, mutta ei siis mitenkään erityisen hyvällä tavalla. Toiseksi viimeinen osa Kosijoita Jalnassa on julkaistu alkukielellä 1954 ja suomeksikin jo 1955. Myös kirjoitusjärjestyksessä Kosijoita Jalnassa on lähes viimeisiä. Laadultaan tämäkään kirja, kuten ei moni muukaan näistä loppupään kirjoista, ole mielestäni kummoinen.

Perheen tytär Adeline on rakastunut irlantilaiseen mieheen, Maitlandiin, jonka tuo vuosien seurustelun ja odotuksen jälkeen lopultakin Jalnaan. Adeline on todellinen isin tyttö, joka ihailee isäänsä Rennyä yli kaiken, eikä edes rakastetun kihlatun ole helppoa yltää niihin kriteereihin, joita Adeline on miehelle asettanut. Miehestä ei ole mitään hyötyä Jalnassa, koska hän ei ole sen paremmin hevosmies kuin maanviljelijäkään. Adeline ei taas halua kuulla puhuttavankaan muualle muuttamisesta.


Kanadaan palaa myös Adelinen serkku Maurice, joka on perinyt kartanon Irlannista ja muuttanut sinne sarjan edellisessä osassa. Maurice kuvittelee olevansa palavasti rakastunut Adelineen, ja hukuttaa surujaan pulloon.

Finch, intohimoinen ja masennukseen taipuvainen muusikko rakastuu Maitlandin kovia kokeneeseen siskoon Sylviaan. Voiko heillä olla tulevaisuutta yhdessä?

Lista sarjasta kronologisessa järjestyksessä, suluissa julkaisujärjestys. Lähde Wikipedia.
1. Jalnan synty (9)
2. Jalnan aamu (16)
4. Jalnan nuori Renny (5)
5. Jalnan kevät (7)
6. Jalnan veljekset (13)
7. Jalna (1)
8. Jalnan perhe (2)
9. Jalnan perintö (3)
10. Jalnan isäntä (4)
12. Näkemiin Jalna (8)
14. Rennyn tytär (12)
15. Kosijoita Jalnassa (14)
16. Juhlat Jalnassa (15)

sunnuntai 22. maaliskuuta 2020

Alexander McCall Smith: Onni ja siniset kengät

Yleensä pulmat tuntuivat pienemmiltä silloin, kun joi teetä ja teetä juodessaan mietti, mitä kaikkea niille saattoi tehdä. Ja vaikka teen juominen ei ratkaissut pulmia, niitä saattoi teen avulla lykätä hetken verran, niin kuin joskus totisesti oli tarpeen.

Mma Ramotswe jatkaa tutkimuksiaan samalla herttaisella tyylillä kuin aiemminkin. Tämä sarja se vain on yhtä leppeää luettavaa joka kerta. Apulaisetsivä Mma Makutsi on kihlautunut, mutta kihlaus ei tietenkään suju ilman ongelmia; mies alkaa epäillä Mma Makutsia feministiksi, joka haluaa pyyhkäistä miehet syrjään. Naisten etsivätoimisto nro 1 selvittää myös salaperäistä kiristystapausta ja törmää sattumalta taikauskoiseen käyttäytymiseen, joka uhkaa paikallisen luonnonsuojelualueen työntekijäyhteisöä.


keskiviikko 18. maaliskuuta 2020

Taru ja Tarmo Väyrynen: Tuulien koti

- Ake, sinä et ole hiirulainen, sinä olet ovela kettu, hän sanoi. - Jos me käyttäydymme kunniallisesti ja Gregi kunniattomasti, isosaarelaisten enemmistä on meidän puolellamme.
- Juuri niin, Ake sanoi. - Oikein pitää tietysti tehdä silloinkin, kun se ei ole edullista. Mutta tässä tapauksessa se on myös edullista.

Tuulien koti on Vuorileijon varjo -sarjan kahdeksas osa. Tämäkin on uusia osia, julkaistu vuonna 2016, ja luin tämän nyt ensimmäistä kertaa. Pidin tästä paljon, vielä enemmän kuin sarjan edellisestä osasta Talvisateet, jossa uusia hahmoja suorastaan vyöryi näyttämölle. Ensimmäiset kuusi osaahan on julkaistu jo 1996-2000, ja ne olivat minulle nuoruusajoilta tuttuja. Osat 1-3 ja osat 4-6. Koko sarjahan löytyy muuten kirjailijoiden kotisivuilta maksuttomina e-kirjoina, ja vahva suositus sille, vaikka itse olenkin lukenut kirjat perinteisessä muodossa painettuina kirjoina.


Tässä osassa matkataan pohjoiseen, Isosaarelle, jossa ihmisillä ei ole muuta elinkeinoa kuin harjoittaa merirosvousta. Matkalaisten hurskas tarkoitus on tarjota saarelaisille mahdollisuus elättää itsensä muuten: tekemällä käsitöitä, rakentamalla laivoja ja viljelemällä. Kaikki ei kuitenkaan saarella ole kunnossa. Vallan on anastanut itselleen laittomasti päällikkö, jota ei ole valittu saarella vallitsevien perinnetapojen mukaisesti, ja joka ei kohtele kansaa hyvin.

Tuulien koti on jännittävä, mutta kaiken aikaa lukija voi luottaa siihen, että kaikista ihmisistä löytyy hyvää, ja että parannuksen tehneet päähenkilöt keksivät kinkkisiinkin tilanteisiin ratkaisun, mikä on mahdollisimman paras kaikille. Sellaista hyvän mielen luettavaa siis.

- Vaikka oletkin ilmeisen taikauskoinen, et kai sentään kuvittele, että saisit ihmisen uhraamalla aikaa jotain hyvää?
- On minun asiani, mitä kuvittelen tai en, Gregi sanoi.

sunnuntai 15. maaliskuuta 2020

Sarita Skagnes: Vain tytär: eräs selviytymistarina

Daddyji tietenkin otti kaikki rahamme. Hän sanoi usein, että mehän asuimme hänen talossaan ja söimme hänen ruokaansa ilmaiseksi. Ja koska olin samaa mieltä, suostuin antamaan hänelle palkkani. Mutta epäoikeudenmukaiselta tuntui se, että hän ei maksanut meille vaatteita, kirjoja eikä koulutarvikkeita; ne meidän piti ostaa niillä vähillä rahoilla, jotka saimme pitää itse.

Koskettava tarina intilaisperheestä ja tyttärestä, jonka isä vaihtaa poikaan ja jättää Intiaan sukulaisperheen orjaksi muun perheen muuttaessa Norjaan. Niinä vuosina tytär tulee kahden serkkunsa ja isänsä raiskaamaksi ja lopulta isoäiti pakottaa isän ottamaan tytön mukaansa Norjaan. Norjassa hän pääsee kouluun vastoin isän alkuperäisiä suunnitelmia, opiskelee ja oppii, että vapaus on mahdollista. Sarita Skagnes kertoo myös siitä, kuinka vaikeaa on sopeutua uuteen maahan ja kulttuuriin, kun kumpikaan ei tunnu kodilta.


Julkaisusta on jo 10 vuotta aikaa, mutta joka tapauksessa tämä oli luettava kerralla.

"Sait syntyessäsi kovan kohtalon, Satwant. Olet vielä tyttö, mutta pian olet nainen, ja sekin on sinun kohtalosi. Ja se taakka sinun on kannettava yksin. Kaikilla tytöillä on vaikeaa, Satwant. Kaikkien naisten on kärsittävä hiljaisuudessa. Se on Jumalan meille määräämä kohtalo, emmekä me voi muuttaa kohtaloamme, koska Jumalalla on valta koko maailman ylitse."

keskiviikko 11. maaliskuuta 2020

Nora Roberts: Valitun aikakirjat -sarja

Aloitin Nora Robertsin uuden trilogian Valitun aikakirjat ensimmäistä osaa Ensimmäinen vuosi tuoreeltaan vuonna 2018, mutta totesin sen liian raskaaksi ja jätin kesken. Kirjassa kuvataan maailman loppua, kuinka virus, joka tappaa 100 % sairastuneista leviää yli maapallon ja kuinka jäljelle jääneet ajautuvat tuhoon. Osa selviytyneistä on immuuneja virukselle, mutta osa selviytyneistä saa uusia, kummallisia voimia. Yksi pystyy näkemään ihmisestä hänen tulevan kuolemansa, toinen huomaa olevansa keiju ja kolmannen taikuus vahvistuu entisestään. Kaikki kummalliset voimat vahvistuvat viruksen levitessä. Sen huomaavat myös immuunit, tavalliset ihmiset, jotka pelkäävät voimia ja haluavat tappaa kaikki, joilla on voimia. Toisaalta kaikki, kenellä voimia on, eivät käytä niitä hyvään, vaan haluavat levittää pahuutta maailmaan. Hetiä kutsutaan mustiksi kummiksi.


Kun nyt huomasin sarjan viimeisenkin osan julkaistun, päätin yrittää sarjan kanssa uudestaan. Yli maapallon leviävä virus ei kyllä näinä aikoina tunnu yhtään kevyemmältä aiheelta kuin kaksi vuotta sittenkään. Mutta onneksi fantasia-elementti ottaa lopulta vallan kirjassa ja peittää liian masentavat mielleyhtymät. Ensimmäinen vuosi seuraa viruksen leviämistä ja ihmisiä, jotka päätyvät lopulta perustamaan yhdessä New Hope -yhteisön. Eräs pariskunta odottaa vauvaa, jonka uskotaan olevan Valittu, ja mustat kummat haluavat tappaa vauvan jo äitinsä vatsaan.

Toinen koitos hyppää ajassa eteenpäin. Valittu Fallon Swift on kasvanut 13-vuotiaaksi tytöksi maatilalla kaukana New Hopesta ja joutuu lähtemään koulutettavaksi pois kotoaan. Hänen on saatava taitoja, joilla hän voi voittaa taistelun pahaa vastaan. Myös New Hopessa jatketaan taistelua mustia kummia ja Puhtauden sotureita vastaan. Siellä kasvaa myös soturi Duncan, joka on syntynyt Surman ensi viikkoina ja joka uneksii tuntemattomasta tytöstä.


Tänä vuonna julkaistu Viimeinen taistelu päättää sarjan. Fallon kerää armeijaa ja johdattaa joukkojaan taisteluun. Ilman menetyksiä ei selvitä, mutta Fallonilla on kohtalo puolellaan.


sunnuntai 8. maaliskuuta 2020

Leena Lehtolainen: Tappajan tyttöystävä ja muita rikoksia

Tappajan tyttöystävä ja muita rikoksia on Leena Lehtolaisen kertomuskokoelma. En suosittelisi sitä henkilölle, joka ei ole tutustunut Lehtolaisen muihin romaaneihin eikä tunne sen henkilöitä, mutta itse nautin kovasti saadessani lisävalaistusta tuttujen hahmojen elämään ja tapahtumiin.


Kirjassa on mukana Lehtolaisen tuotannosta entuudestaan tutut rikospoliisi Maria Kallio ja henkivartija Hilja Ilveskero. Lisäksi monessa kertomuksessa henkilöt eivät ole entuudestaa tuttuja. Osa tarinoista ei ollut oikein makuuni, kuten esimerkiksi koko kirjan nimitarina Tappajan tyttöystävä, joka kuvaa sitä, kuinka kirjastovirkailijasta tulee tappajan tyttöystävä. Vai tuleeko?