sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Tuija Lehtinen: Viesti menneisyydestä

Iikka hätkähti Erjan ääntä. Hän oli vajonnut omiin ajatuksiinsa ja nauttinut auton moottorin hyrräyksestä. Erjan kysymys yllätti, ja Iikka tajusi sen testiksi. Kaikkien jääkuningattarien kantaäiti halusi  tietää, liikkuivatko hänen harmaat aivosolunsa. Jos eivät, hän olisi pelkkä kuski.

Luin eläkkeelle jääneestä poliisista Erja Revosta kertovan sarjan ensimmäisen osan Väärä vainaja viime talvena ja pidin siitä kovasti. Kyllä Tuija Lehtinen osaa kirjoittaa ja koska Erja Repo ei todellakaan etsi rakkautta, tuntuu lähestymistapa tuoreelta verrattuna Lehtisen viihdekirjoihin. Viesti menneisyydestä (2017) jatkaa ihmisiä välttelevän Erja Revon tutkimuksia. Erja ei edelleenkään ole innostunut yksityiskytän hommista, vaan vain ajautuu tutkimaan selittämättömiä tapahtumia.

Olli Virta on ollut aikanaan sotalapsena Ruotsissa ja kuulee nyt saaneensa yllättävän perinnön Ruotsin perheen äidiltä. Miksi ihmeessä, kun yhteyttä ei ole Ollin Suomeen paluun jälkeen pidetty? Olli matkustaa hautajaisiin - ja katoaa paluumatkalla. Ollin seurassa ollut eläköitynyt poliisi Kalle Paju hälyttää entisen kollegansa Erjan Revon avukseen tutkimaan.


Viesti menneisyydestä on vetävä dekkari ilmeikkäillä henkilöhahmoilla. Juoni tuntuu tuoreelta, ei loppuunkalutulta, eikä se maalaile kansainvälistä terrorismia ja tuhoa, jota nykyisin tulee jo uutisista ihan riittävästi. Pidin siis kovasti!

Lavalla oli nainen, joka esitteli juuri rakastetun kirjailijan, jonka viimeisin teos raapi sielun verille. Kirjailija pönötti tuolilla yrmeän näköisenä. Erja oli aina ihmetellyt, miksi kirjailijaa kehuttiin rakastetuksi. Eihän lukeva yleisö rakastanut itse tekijää. Kirjoja ja niiden henkilöitä saatettiin rakastaa ja keskustella niistä hyvässä tai pahassa hengessä. Mutta itse kirjailija, mitä hän oli paitsi nimi kannessa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti