Sivut

perjantai 30. maaliskuuta 2018

Tuula Kallioniemi: Koulu on kivaa, Konsta

Konsta pelästyy. Nyt taitaa mennä mynkään koko suunnitelma. Mutta sitten hän ryhdistäytyy. 
- Pakko! hän huikkaa. - On niin iso kala, ettei se mahdu yhdestä avannosta.

Ekaluokkalainen Konsta käy jo kevätlukukautta. Koulunkäynnissä riittää silti edelleen ihmettelemistä, ja Konstan huolet tuntuvatkin kovasti tutuilta oman perheemmekin arkielämästä. Kuten nyt esimerkiksi ärrä, joka ei tule aivan oikein Konstallakaan. Konstaakin jännittää välillä, mutta silti asiat menevät yleensä ihan mukavasti.


Yli 10 vuotta vanha teksti tuntuu paikoitellen vanhalta. Nykyajan murheista puuttuu ainakin kännykän käyttö, mutta ei ne ekaluokkalaisen huolet taida tänä päivänäkään pääasiassa tekniikkaa kosketella.

Lapsilta 6 ja 8 vuotta vahva suositus myös, samoin ääneen lukeneelta äidiltä.

Aiemmin olemme lukeneet:
Konstan kotiaapinen
Konsta, eka A

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti