Anni Polva: Voi noita miehiä!

Mutta miespä ei lähtenyt. Se seisoi paikallaan kulmat kurtussa ja katseli tyttöä vihaisen näköisenä. - Anna se pumppu tänne, et sinä sitä itse saa
- Ja miksen muka saa? Olen minä ennenkin pyöriä pumpannut.

Nappasin Anni Polvan rakkausromaanin Voi noita miehiä! (1962) mukaani kirjastosta ihan puhtaasti mielenkiinnosta. Tiina-kirjat olen aikanani lukenut, mutta mitään en niistä muista. Polvan rakkausromaaneihin en ole aiemmin tutustunut sen sijaan lainkaan.

Jaa jaa, 50 vuotta sitten maailmankuva oli kovin toisenlainen. Sillä oli väliä, onko talon tytär vai piika, oppinut vai kouluja käymätön. Sillä oli väliä, käveleekö julkisesti käsikynkkää miehen kanssa, se on jo melkein kuin kihloihin menisi. Opiskelijatytöt asuivat alivuokralaisena ja vuokraemäntä saattoi vaikka yöllä ovelle kurkkimaan, vietetäänkö siellä säädyllistä elämää. Puhelin sentään oli, ainakin kaupungissa. Mutta maalle sen sijaan kirjoitettiin vain kirjeitä, kuten nyt Virpin ystävätär Kirsi, joka kirjoittaa kotiinsa, että Virpi tulee sinne kesän viettoon. Virpin puolestaan Kirsi lähettää matkaan summittaisten ohjeiden kanssa, ja niinhän siinä käy, että Virpi päätyy kokonaan toiseen taloon karjapiiaksi.

Mutta eipä hätä ole tämännäköinen, karjapiikana sitä saa kuitenkin palkkaa, ja töitä sitä olisi täytynyt tehdä ystävättärenkin kotona. Sielläkään ei suinkaan hätäännytä, kun kesävierasta ei kuulukaan, onpahan varmaan keksinyt sittenkin kesäksi muuta tekemistä. Hahaa, aivan toista kuin nykypäivänä, jos et viiteen minuuttiin vastaa puhelimeen tulleisiin viesteihin, niin epäillään jo vaikka mitä.

Kyse on selkeästi rakkaus- ja viihderomaanista, miehiä marssitetaan esiin solkenaan, mutta siitä huolimatta melko alusta saakka on selvää, kuka on Virpin valittu. Toki se on juuri se miehenjörrikkä, joka ei naisiin katsokaan - paitsi nyt tietenkin riuskaan ja sanavalmiiseen sankarittareen.

Vaikka Virpi haluaa näyttää pärjäävänsä, niin viimeisillä sivuilla kolahtaa nykynaisen sieluun kipeästi. Kun rakkaus on voitettu ja kihloista sovittu, Virpi antaakin kaiken päätäntävallan omista asioistaan kainosti miehensä haltuun. Auts.

Jos unohtaa sen, ettei tasa-arvo-asioissa oltu edetty aivan nykypäivän tasolle vielä 1960-luvulla, niin Voi noita miehiä! on kelpo huumorilla höystetty rakkausromaani. Se on viihdyttävä, helppo- ja nopealukuinen ja hauska. Taidanpa napata jonkun Tiina-kirjoistakin lukupinooni muistinvirkistykseksi (tosin lukupinoni on aika korkea, joten aivan heti sitä ei ehkä tapahdu).