Jarkko Sipilä: Häikäilemätön

- Mä olen vaan miettinyt sitä, mihin mä haluan herätä. Sehän on selvää, että päivä tuo harmia ja pettymyksiä, mutta ei niitä tarvitse aamulla ajatella.
- Mä ymmärrän tuon, Joutsamo sanoi. - Mutta miksi mun mieleen ei tule mitään muuta kuin se edessä oleva työpäivä?
- Mitä muuta sun elämässä on kuin työ?
- No, tota…

Jarkko Sipilän Takamäki sarjan kahdeksastoista dekkari Häikäilemätön (2018) on tuttua ja luotettavaa dekkarikamaa. Roskiksesta löytyy tuntemattoman miehen ruumis. Suhonen päätyy taas peiteroolissaan Suikkaseksi kun selvittää miehen kohtaloa. Vaarallistakin peli jälleen kerran on.

Häikäilemätön ei yllätä hyvässä eikä pahassa, mutta on mukavaa, helppolukuista, eteenpäin soljuvaa luettavaa.

Elokuussa luin Takamäki-sarjan edellisen osan Syvälle haudattu.  Häikäilemätön menee myös Jatkumo - sarjakirjojen lukuhaasteeseen.

Taavi Soininvaara: Inferno.fi

Vaisto varoitti Ratamoa. Kaikki ei ollut kohdallaan. Pelko kasvoi möykyksi hänen sisällään. Oli pakko keksiä jotakin.

Innostuin vuosi sitten ajatuksesta lukea myös näitä minulle entuudestaan lukemattomia Ratamo-kirjoja ja luinkin silloin Ebola-Helsingin. Mutta seuraava saikin odottaa pitkään, kun muutakin luettavaa listoilla tuntuu pyörivän. Sain kuin sainkin Ratamo-sarjan toisen osan, Inferno.fi, luettua.

Arto Ratamo on kirjassa lähtenyt opiskelemaan poliisiksi. Edellisen kirjan tapahtumien jälkeen töitäkin on luvattu ja kun entinen tutkijan työ ei enää yhtään kiinnosta, on Ratamo tarttunut tarjoukseen. Yhtään ei yksinhuoltajaisä välitä siitä, että ehkä poliisin ei ole kaikkein helpointa huolehtia pikkutytön hyvinvoinnista. Mutta onneksi on entinen anoppi, joka astuu remmiin kun lastenhoitoapua tarvitaan.

Inferno.fi on sellaisen 17-18 vuotta vanha, ja kieltämättä vuodet ovat hieman kuluttaneet aihetta. Maailmanlaajuisesti myytyyn tietoturva-ohjelmaan Infernoon on piilotettu takaportti, ja kun Miamissa kuolee venäläismies mukanaan yritykseen liittyviä dokumentteja, ryhtyy Supo tutkimaan asiaa. Tekeillä on ryöstö, mutta mitä aiotaan ryöstää, ja kuka vuotaa tietoja?

Sarjan osana Inferno.fi on edelleen paikallaan, mutta jotenkin näin vahvasti tietotekniikkaan nojautuva aihe tuntuu vanhalta, vaikka juonessa ei edelleenkään ole mitään vikaa.

Arto Ratamo -sarja

Ebola-Helsinki 2000

Inferno.fi 2001

Koston komissio 2002

Ikuisesti paha 2003

Vihan enkeli 2004

Pimeyden ydin 2005

Marsalkan miekka 2006

Jumalten sota 2007

Toinen peto 2013

Teräsarkku 2014

Haukka ja kyyhky 2015

Venäläinen vieras 2016

Neljäs valtakunta 2017

Margareta Magnusson: Mitä jälkeen jää

On täysin tarpeetonta ja melko tyhmääkin sotkea aivan vain sotkemisen vuoksi. Se on yksinkertaisesti kallisarvoisen ajan haaskaamista. Joskus tietysti sattuu asioita, joita on mahdotonta ennakoida. Jos kuitenkin perusjärjestys on hyvällä tolalla, on helpompaa selviytyä myös yllätyksistä.
Kuolinsiivouksesta tulee paljon helpompaa meille ja läheisimmelle, jos pyrimme olemaan järjestelmällisiä läpi elämän.

Lehdissä ja netissä on kirjoitettu tämän kirjan innoittamana paljon kuolinsiivouksesta: siitä kuinka siivota omaisuus niin että perillisten olisi helppoa tyhjentää kämppä ja panna se myyntiin. Tai niin minä ne jutut olen tulkinnut ja pahoittanut vähän mieleni. Ei minusta ihmisen tarvitse olla sillä tavoin huomaamaton ja olematon, ettei kenellekään vain tule vaivaa kuoleman jälkeen. Itse kirja sen sijaan oli huomattavasti positiivisempi ja suorastaan elämäniloisempi lukukokemus.

Mitä eroa on sitten konmarittamisella ja kuolinsiivouksella? Minun mielestäni ei juuri mitään. Ehkä se on se konteksti missä siivousta tehdään. Magnussonin kuolinsiivouksessa pyritään poistamaan ne henkilökohtaiset tavarat (vaikka arkaluontoiset kirjeet tai päiväkirjat), joiden ei halua päätyvän muiden käsiin. Konmarituksessa mietitään, tuovatko ne itseasiassa enää itsellekään iloa, ja todennäköisesti päätetään poistaa ne. Tavara, jota ei itse tarvitse, on syytä poistaa molemmissa tavoissa. Magnusson kehottaa tarjoamaan niitä läheisille, mutta niin etteivät läheiset koe pakkoa ottaa tavaroita vastaan. Konmari taitaa säkittää kaikki ja lyödä roskiin, ainakaan en muista siellä puhutun kierrätyksestä. Sitä paitsi Konmari olettaa, että läheistenkin nurkissa on syytä konmarittaa, joten sinne ei kannata työntää lisää tavaraa. Näin voi olla, mutta minusta ehkä Magnussonin tapa on jotenkin lempeämpi ja kevyempi tapa käydä tavarat läpi.

Magnusson mm. kehottaa kokoamaan muistoesineet, joilla on arvoa itselle, mutta ei muille, yhteen laatikkoon, mistä niitä on helppo katsella ja muistella, mutta myöhemmin perillisten on tämä laatikko myös helppo tuhota.

On tavallaan helpottavaa, kun päätän säästää jotain pientä - kuivatun kukan, hassun muotoisen pikkukiven tai soman pikkuisen simpukankuoren - ja laitan se poisheitettävien laatikkoon. 

Jatkossakin olen valmis suosittelemaan kaikille siivoamista - mutta siksi, että itsellä on mukavampi elää, ellei kaikki vuosien mittaan kertynyt roina täytä nurkkia.

Marie Hübner, Iris Wolfermann: Heute heisse ich Jakob!

Luin kokonaisen kirjan saksaksi! Juhuu, fanfaareja! No, myönnetään, että kyseessä on lasten kuvakirja, mutta on siinä kuitenkin kymmenkunta lausetta joka aukeamalla. Ja sivujakin on vähän vajaa 30, joten kyllä siinä oli ihan luettavaa, näin hataralle saksankielen osaajalle ainakin.
 Lukemiseen houkutteli lukuhaaste Kaikilla kielillä, johon olen jo lukenut kirjat englanniksi ja ruotsiksi. Suomenkielisen kirjan valitseminen sen sijaan näyttää tuottavan vaikeuksia...

Hannes on koululainen, joka päättää yhtenä päivänä, että Hannes on ihan tyhmä nimi ja hän haluaakin olla Jakob. Tai ehkä sittenkin Oskar. Tai Konstantin. Hanneksen ympärillä on ilmeisen ymmärtäväisiä aikuisia, jotka eivät sano, että mitästä tyhjää, Hanneshan sinun nimesi on, vaan toteavat, että asia selvä, Jakob.

Kirja oli mukava pieni välipala ja ensimmäinen (toivottavasti ei viimeinen!) kosketus saksaksi lukemiseen. Olen lukenut saksaa lukiossa kolme vuotta. Lisäksi yliopistossa pari alkeiskurssia, kun sellaista oli tarjolla, mutta mitenkään vahva saksani ei siis ole koskaan ollut. Näistä kursseista on aikaa, ja vähäinenkin saksankielentaitoni oli päässyt ruostumaan pahasti. Olen kuitenkin yrittänyt kannustaa itseäni kertaamaan niin ruotsin kuin saksankin kieltä ilmaisella Duolingo-sovelluksella. Samalla kertautuu englantikin, kas kun Duolingossa ei ole mahdollista opiskella suomeksi. Mutta mikä on tavoite tällaisella omaehtoisella kieltenopiskelussa, kun arjessa kieltä ei tarvitse? Minulle se voisi olla vaikka se, että pystyisin lukemaan kirjoja muillakin vierailla kielillä kuin englanniksi. Tai kuuntelemaan podcasteja tai katsomaan Youtube-videoita tai etsimään tietoa nettisivuilta. Jatkan siis harjoituksia, ja toivottavasti myös luen vielä joskus jotain haastavampaakin saksaksi.

Enni Mustonen: Verenpisara ikkunalla

Turhaan Toivo isälle puhui kaikkien kansojen työtätekevien liitosta, joka poistaa nälän, sodan ja köyhyyden. Isä sanoi, että semmoiset ovat marssin sanoja. Ei niihin pidä uskoa vaan omiin silmiinsä. Oikeassa ne olivat tavallaan kumpikin, isä sekä Toivo.

Nuori vasta seminaarista valmistunut opettaja Saara Kavenius tulee kesällä 1917 pienen etelähämäläisen pitäjän kyläkouluun opettajaksi. Hän asettuu kesäksi kartanoon kartanon tyttären kotiopettajaksi ja tutustuu Vappuun, torpparin tyttäreen, joka on työssä kartanossa. Takakannen mukaan naiset ystävystyvät, mutta minusta se on ehkä vähän liikaa sanottu. Kumpikin on jo valmiiksi valinnut puolensa sisällissodan lähestyessä vääjäämättä, joten ystävystyminenkin on vaikeaa. Mutta molemmat ovat myös sen verran avarakatseisia, että ymmärtävät toisenkin näkemyksiä, ja yhdessähän siinä sodan pyörteisiin joudutaan ja on vain yritettävä selviytyä.

Verenpisara ikkunalla (1998) aloittaa Enni Mustosen Koskivuori-sarjan. Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjan viimeisin osa jätti nälän lukea lisää Enni Mustosta, joten tartuin tähän sarjaan, jota en ole aiemmin lukenutkaan. Sarjan aloitus lunasti odotukset, joten seuraavaksi jonoon sarjan seuraava osa.

Suomen itsenäistymisen aika ja varsinkin sisällissotakuvauksia on viime vuosina ollut aika paljon kirjallisuudessa, 100-vuotisjuhlan muistoksi epäilemättä. Mutta en minä sitten näköjään niitä kovin paljon ollutkaan lukenut, kun ryhdyin blogin arkistoista etsimään. Lähinnä mieleen tulee Täällä Pohjantähden alla osat Yksi, Kaksi ja Kolme, Kirsti Ellilän Tuntemattomat, Heidi Könkään Sandra sekä Enni Mustosen oma Ruokarouva.

Osallistuu Jatkumo-lukuhaasteeseen sekä Helmet-haasteessa kohta "liittyy ensimmäisen maailmansodan aikaan".

Timo Parvela: Ella ja Äf Yksi

Vuonna 2008 julkaistu Ella ja Äf Yksi oli ensimmäinen kosketuksemme Ella-sarjaan. Koekaniineina minulla oli yksi tokaluokkalainen ja yksi eskarilainen. Pistin äänikirjan pyörimään autossa kesälomamatkalla, ja ihastuimme jo pelkkään alkuun niin, että tilaisuuden tullen ostimme samalla lomareissulla kirjasta tehdyn elokuvan Ella ja kaverit. Elokuvakin katsottiin samantien, ja äänikirjaa jatkettiin paluumatkalla kun elokuva oli jo katsottu. Raati piti molemmista kovasti!

Ella kavereineen on toisella luokalla sympaattisessa pikkukoulussa, kun koulu päätetään pienen väärinkäsityksen jälkeen lakkauttaa. Lapset siirretään saman tien valtavaan, peräti kymmenentuhannen oppilaan kouluun ja opettaja viedään vankilaan lasten kaltoinkohtelun vuoksi. Lapsilla onkin siis kaksi tehtävää: pelastaa sekä koulu että opettaja.

Uudessa koulussa pyörii myös omituista porukkaa, kuten Anna, joka on eksynyt jo kuukausia sitten eikä ole vieläkään löytänyt luokkaansa, ja Äf Yksi -niminen poika, joka on kaikkien sääntöjen ulkopuolella rikkaan isänsä vuoksi.

Helmet-lukuhaasteesta merkataan kohta, jossa käydään koulua.

Enni Mustonen: Taiteilijan vaimo

Huopa tuntui ihanan lämpimältä, kun kääriydyin siihen ja oikaisin pitkäkseni Iivon kainaloon. Heikkikin laittoi reppunsa päänalusekseen ja kävi makuulle Iivon toiselle puolelle.
- Kappas vaan, tähtiä, hän sanoi hetken kuluttua. Tosiaan, kun katsoi ohi laivan savupiipusta tupruavan savupatsaan, tummalla yötaivaalla erottui yksi ainoa himmeä tähti.

Syrjästäkatsojan tarinat on edennyt uuteen osaan. Kirsti palaa Pariisista takaisin Suomeen perustamaan muotihuonetta ja avioitumaan Iivonsa kanssa. Nyt eletään vuosia 1927-1930. Vaikka Kirsti uskoo olevansa valmistautunut avioliittoon taiteilijan kanssa, mutta on silti asioita, joita ei voi ennakoida, tai joiden hyväksyminen osoittautuu yllättävän vaikeaksi.

Sarja jatkuu tutuksi tulleella tavalla ja hahmoissa vilisee oikeita historiallisia henkilöitä, jotka ovat osaltaan vaikuttaneet Suomen historiaan. Taiteilijan vaimo sai minut perehtymään lisää mm. Mika Waltarin, Erkki Kivijärven ja Minna Craucherin historiaan. Lisää tietoa kirjan taustoista on myös sarjan facebook-sivulla Syrjästäkatsojan tarinoita.

Syrjästäkatsojan tarinoita -sarja
Paimentyttö
Lapsenpiika
Emännöitsijä
Ruokarouva
Ruokarouvan tytär
Taiteilijan vaimo

Napataan Taiteilijan vaimolla suoritus haasteisiin Jatkumo - sarjakirjojen lukuhaaste sekä Helmet-lukuhaaste.