Sivut

keskiviikko 11. heinäkuuta 2018

Anni Polva: Me tytöt

- Ellei tahti parane, saa puolet teistä jäädä ensi vuodeksikin kirjoittelemaan kauppakirjeitä, mikä asia minusta riippuu, hän pauhasi ja paukutti karttakeppiä pulpetinkanteen. Tehän olette kaikki kuin unitautisia. Herätkää, herätkää!

Anni Polvan Me tytöt on ilmestynyt ensimmäisen kerran 1946 nimellä Me tytöt opiskelimme. Minä luin vuonna 2015 Anni Polvan 100-vuotisjuhlavuonna otetun näköispainoksen. Kirjassa Maija ja Anja aloittavat viimeisen vuoden kauppaopistossa. Opiskelu vaatii paljon työtä, mutta ehtii luokka silti juhliakin. Välillä ei ehditä nukkua montaakaan tuntia ennen kuin on jo noustava aamulla kouluun.


Olen lukenut aikuisena yhden toisen Anni Polvan kirjan, viihderomaanin Voi noita miehiä! Pidin sen huumorista ja ajattelin silloin, että lukisin mielellään muutakin Anni Polvan tuotantoa. Me tyttöjen lisäksi lainasin myös kolmen Tiina-kirjan yhteisniteen, mutta siihen en ole vielä tarttunut.

Me tytöt kuvaa 1940-luvun opiskelijaelämää, joka tuntuu kovin hauskalta ja todenmukaiselta, ilmeisesti siksi, että kirjailija käytti omia opiskelukokemuksiaan hyväksi. Romantiikkaakin kirjassa on, mutta vain mausteeksi, sillä Maija haluaa olla itsenäinen ja luoda uraa siinä missä miehetkin. Mitenkähän siinä kuitenkin käy...?

Me tytöt oli sujuva välipalakirja, joka ei tehnyt erityistä vaikutusta, mutta joka oli siitä huolimatta aivan mukavaa luettavaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti