Anna ystävämme (1909, suomennettu 1921) on L. M. Montgomeryn klassikko-tyttökirjasarjan toinen osa. Anna päätyi edellisen kirjan lopussa luopumaan korkeakoulupaikastaan ja aloittamaan syksyllä kotikylällään opettajana, jotta rakasta Vihervaaran kotia ei tarvitsisi myydä. En voinut olla pohtimatta, kuinka 16-vuotias tyttö pärjäsi kyläkoulun opettajana? Kuinkahan paljon hänellä oli oppilaita? Kymmeniä, ilmeisesti, sillä jossain kohtaa kuvataan hänen saaneen syksyllä kymmenen uutta oppilasta.
Marilla ja Anna saavat lisäksi kaitsettavakseen sukulaisperheen orvoksi jääneet 6-vuotiaat kaksoset Davyn ja Doran. On sääli, että Dora kuvataan täydellisenä pikkutyttönä, joka ei koskaan tee tuhmuuksia, ja Davy taas tekee ajattelemattomuuksissaan ja vaihtelunhalussaan kaikki mahdolliset ilkityöt. Nykyisen sukupuolineutraalin kasvatuksen aikoina voisi jopa pohtia, maalataanko tässä tarkoituksella kuva toivottavasta pikkutytön ja pikkupojan käyttäytymisestä? Ihanan pikkutytön äitinä en jaksa uskoa Doran täydellisyyteen, olisihan hänellekin voinut jonkun pienen virheen antaa. Toisaalta monet muutkin sivuhahmot kirjassa jäävät latteiksi.
Gilbertin ja Annan rakkaustarina ohitetaan tässä kirjassa lähes huomaamatta, Gilbertiä tuskin mainitaankaan. Tai jos mainitaan, niin kerrotaan ohimennen hänen kyllä käyneen tervehtimässä Annaa tai opiskelemassa hänen kanssaan yhdessä. Annahan ei toki tunnusta vielä mitään rakkaustarinaa olevankaan, mutta Anna-kirjansa tunteva toki tietää heidän päätyvän vielä yhteen.
- Niin, tiesin kyllä, että se on väärin, myönsi Davy hieman hämillään, mutta luumuhillo on hirveän hyvää, Anna. Minä vain kurkistin hiukan kaappiin, mutta se näytti niin herkulliselta, että minun teki mieli maistaa sitä pikkuriikkisen... Pistin siihen sormeni - Anna uikahti - ja nuolin sen puhtaaksi. Mutta se oli vielä paljon parempaa kuin luulin, ja sen takia minun täytyi ottaa iso lusikka.
Annan nuoruusvuodet
Osallistuu haasteisiin Uudelleen luettua sekä Ajattomia satuja ja tarinoita 2.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti