sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Taavi Soininvaara: Haukka ja kyyhky

"Kuulostaa aika helvetin pahalta", tatuoitu nuori rikosylikonstaapeli sanoi vaikka ei ollutkaan varma, mikä johtopäätös Kari Roihan hankkimista aineksista pitäisi vetää.
"Ne ovat räjähdysaineen ainesosia".

Viimeksi luin Ratamo-sarjan ensimmäisen kirjan Ebola Helsinki ja sitä ennen viimeisimmän osan Venäläinen vieras. Haukka ja kyyhky (2015) on valitettavasti hieman liian ajankohtainen Suomessa juuri nyt.


Ratamo etsii kirjassa siskopuoltaan, josta kuulee vasta kirjan alkusivuilla. Edes siskon äiti ei tunnusta tietävänsä, missä tytär tällä hetkellä on. Ratamo haastattelee Kari Roihaa, joka on palannut Syyrian sodasta. Millä puolella Roiha on taistellut, ja miksi amerikkalaiset pyytävät hänen kuulemistaan? Ratamon tyttöystävä Essi Kokko ryhtyy selvittelemään samaa kuviota ja joutuu hengenvaaraan.

Suomea uhkaa terrori-isku, joka on suunniteltu toteutettavaksi useissa maissa yhtä aikaa. Viranomaisilla ei ole aavistustakaan - ennen kuin on jo melkein myöhäistä. Haukka ja kyyhky oli kesken juuri Turun iskujen aikaan, ja melkein jäikin kesken traagisen ajankohtaisuutensa vuoksi.

Kirjassa vyörytetään jälleen tapahtumia ja henkilöitä, mutta mukana pysyy mukavasti. Suuresti ei haittaa edes se, että Haukkaa ja kyyhkyä edeltävät osat ovat edelleen lukematta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti