Mutta Betty ei puhunut. Ja painostava hiljaisuus peitti koko talon. Ruth ja Duncan melkein kuiskailivat ruokapöydässä, ja jopa pikku Stuart lakkasi esittelemästä oppimiaan uusia sanoja äidille ja vetäytyi rouva Wallacen helmoihin, kun Betty tuli huoneeseen. Rouva Wallace puolestaan alkoi viipyä Koivurannassa päivittäin yli illallisen ja sinnikkästi ylläpitää mielikuvaa normaalista elämästä, mutta vähitellen hänkin alkoi vaimentua.
Neljäs Kaisa Ikolan Betty-kirja astuu Bettyn ja Duncanin elämässä taas askelen eteenpäin. He asuvat omassa kodissaan, naapureilla on omat ongelmansa - vaan niin on Bettyllä ja Duncanillakin. Siitä huolimatta kirjan pohjavire on edelleen se, että kaikesta selvitään ja neuvokkuudellaan Betty saa asiat hoitumaan - vaikka Duncan kommentoikin hänen pelaavan välillä vähän turhan kovaa peliä.
Duncan puisti päätään. –Sinä pelaat joskus pahempaa uhkapeliä kuin kapakoiden korttihait, Sappho. Toivottavasti joskus et vielä häviä kaikkea.
Bettyn ja Duncanin kasvattityttö Ruth saa viimein viestin isältään ja kutsun luokseen meren yli. Siitä kutsusta seuraakin sitten kaikenlaista huolta!
Mukavaa luettavaa ovat myös pienet kuvaukset perheen lapsista.
Hän oli myös hyvin huolissaan siitä, olisiko joulupukki tietoinen Archien olemassaolosta, ’kun Arri on niin uusi’. Stuartin suhtautuminen pikkuveljeen on siis muuttunut huomattavasti hyväksyvämmäksi. Hän murehti niin kovasti sitä, saisiko Archie lahjoja, että lopulta Ruth kirjoitti hänen puolestaan joulupukille kirjeen, jossa asiasta mainittiin. Taidettiin siinä mainita myös muutamista kirjeen lähettäjän omista lelutoiveista!
Betty ja muutosten aika luettavissa blogissa tai pdf:nä.
Jos haluat perehtyä siihen, millaisia kertomuksia Betty tehtaili, voit lukea Villiruusun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti