Väisälänkin ilme kirkastui. "Aika avutonta oli ohjelma ja huonosti meni koko festivaali, niin kuin odottaa sopi. Yllättävän hyvin oli kuitenkin porukkaa, mutta onneksi tajusivat lähteä kesken pois."
Venäläisen vieraan (2016) lukeminen oli kuin olisi tavannut vanhan ystävän. Alun lainauskin kohtauksesta, jossa Ratamo viettää kesälomaa Pudasjärvellä, maisemissa, joissa minäkin ole kesäpäiviä joskus viettänyt, tuntui viehättävältä. Pessimismipäivällä en sentään ole koskaan käynyt. Jostain syystä en ole näköjään viime vuosina seurannut Taavi Soininvaaran julkaisuja, ja minulta oli jäänyt kokonaan huomaamatta, että hän on julkaissut 2013 alkaen useampia Arto Ratamo -kirjoja. No, nyt huomasin ja ryhdyn korjaamaan vahinkoa. Olen lukenut Taavi Soininvaaraa aiemminkin, mutta nyt tosiaankin on pitkä tauko edellisestä lukukerrasta.
Tarina kulkee eteenpäin kuin juna, eteen marssitetaan uusia hahmoja ja nimiä, mutta ei kuitenkaan liikaa, niin että lukija pysyy kärryillä tilanteesta. Suomen pääministeri saa surmansa autokolarissa, joka vaikuttaa itsemurhalta. Hänellä on mukanaan tietoja, joita hänellä ei pitäisi olla syytä kuljettaa mukanaan. Arto Ratamo on mukana tutkimassa onnettomuutta ja pian selviää, että joku yrittää vaikuttaa moniin Suomen johtaviin henkilöihin. Myös tutkinnassa mukana olevia poliiseja kiristetään. Suostuvatko he siihen?
"Jos jarrutat Suojelulupoliisin Grigori Skuratovia koskevaa tutkintaa, minä lupaan pitää huolen siitä, ettei salaisuutesi paljastu", soittaja sanoi ja katkaisi puhelun sen kummemmin hyvästelemättä.
Ratamo istuutui työtuolilleen, painoi päänsä ja huokaisi raskaasti. Tällä kertaa hänet oli pantu seinää vasten aivan erityisen tehokkaasti. Hän voisi joko tehdä virkarikoksen tai paljastaa jo tehneensä sellaisen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti