Kuuntelin Surujenkerääjää äänikirjana automatkoilla. Katja Ketulla on tunnistettava oma äänensä, ja se kuuluu myös Surujenkerääjässä. Surujenkerääjä kertoo heti alussa keräävänsä kiviä merkiksi suruista. Jokainen kivi muistuttaa häntä tietystä surusta vuosien varrella, ja kiviä on paljon. Niitä hän kuljettaa mukanaan kuin suurta aarretta.
Tämän tarinan kerrottuaan hän jatkaa tarinoihin, jotka näyttävät toisiinsa liittymättömiltä ja minun korviini kovin sekavilta. Ehkä olisin tajunnut jutun juonen nopeammin mustavalkotekstistä, äänikirjasta otteen saaminen oli kovin vaikeaa. Tajusin esimerkiksi vasta lopuksi, että ilmeisesti kirjassa oli kaksi kertojaääntä.
Äänikirjana Surujenkerääjällä on yksi etu - se oli kestoltaan vain 8 tuntia. Sopiva pieni välipala automatkoille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti