Mikael tulee isoäitinsä hautajaisiin ja päättää jäädä asumaan isoäitinsä ja jo aiemmin kuolleen isoisänsä kotitaloon. Pikkuhiljaa hänelle selviää, että isoisällä on ollut salaisuus, josta ei koskaan puhuttu. Isoisä on rakastanut miestä. Kantanut tämän kuvaa viinakortin välissä vuosikymmeniä.
Päälläni on vanha paita. Olen pukenut sen ylleni vain kerran aiemmin, tiellä, matkalla konfirmaatiosta rippijuhliini, matkalla tähän taloon. --
Vaihdoin paidan ylleni tien pientareella. Se oli minulle kuin puolijoukkueteltta, jonka piippuaukosta pääni pilkisti. Oli kuuma. Sirkat sirittivät. Isäni selkä loittoni keskellä ilmaan noussutta pölyä.
Komea paita. Muistin sen edeltäjät. Muistin myös kuinka istuin keittiön ruokapöydän alla mukamas piilossa. Seurasin isoisän toimia niinä harvoina hetkinä kun hän oli kotonaan ja selvin päin. --
Nyt se istuu kuten paidan pitääkin istua. Olen kasvanut siihen. Täyttänyt sen.
Viinakortti oli minusta aivan luettava osin historiallinen romaani. Se ei kuitenkaan jättänyt mitään sen kummempaa jälkeä mieleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti