Sivut

keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Mary Ann Shaffer ja Annie Barrows: Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville

Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville on saanut ihan kummallisen nimen. Kummallisen, ja erittäin osuvan. 


Kyseessä on kirjeromaani, jossa tarina kerrotaan eri henkilöiden kirjoittamien kirjeiden ja muiden merkintöjen muodossa. Aluksi siitä olikin vaikea päästä kärryille. Kuka kirjoittaa, ja kenelle? Tätä piti aika ajoin tarkistella.

Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville oli mukava, herttainen romaani, vaikka se kertoikin karun tarinan siitä, mitä voi tapahtua sodan ja miehityksen aikana. Se kertoo tarinaa nälästä, keskitysleireistä, miehityksestä, kuolemasta. Ja kuitenkin, vielä enemmän se kertoo ystävyydestä, toisen auttamisesta, rakastumisesta sodan eri puolista välittämättä ja selviytymisestä. Selviytymisestä, joka ei onnistuisi ilman toisten apua.

Päähenkilö Juliet on kirjailija, joka etsii seuraavan romaaninsa aihetta. Sota on ohi ja sattumalta Juliet päätyy kirjeenvaihtoon Guernseyn saarella asuvan miehen kanssa. Mies on mukana Kirjallisessa piirissä perunankuoripaistoksen ystäville, ja Juliet päätyy aihetta etsiessään kyselemään tästä tarkemmin, ja saamaan kirjeitä myös muilta jäseniltä. Juliet kiinnostuu heistä ja saaresta, joka kuulostaa vastustamattomalta, ja matkustaa tapaamaan uusia ystäviään.

Kaiken kaikkiaan Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville on herttainen, mukaansa tempaava teos.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti