Inga Moore: Kapteeni Kissa

Kapteeni Kissa on lastenkirja ja luimme sen osana perheen tarinapassia. Kapteeni Kissa rakastaa kissoja, ja sen mukaan hän on saanut nimensäkin. Kauppamiehenä Kapteeni Kissa ei ole kaksinen, vaan ottaa vaihdossa aina - kissan. Laiva onkin täynnä kissoja, kun hän lähtee seikkailemaan kohti tuntemattomia vesiä. Matkallaan sekä Kapteeni Kissa että hänen kissansa saavat uusia ystäviä.

Kapteeni Kissassa on isot herttaiset kuvat, lyhyet tekstit ja mukava tarina. Kelpo iltasatukirja lapsille sekä äidin että lasten mielestä.

Anu Kaipainen: Granaattiomena

Veka osasi tuodda iloa joka paikkaan, mihin tuli. Kun myöhemmin matkatoimistosta tiedusteltiin, mihin historiallisen tien näyttäminen turisteille ja koko Veka olivat kadonneet, Veka antoi hänelle selityksen, että ei olisi muuten saanut häntä.
Kai hän, hullu, oli ollut valmis kuin piian aitan ovi, joka ei ikinä ollut ihan kiinni ollutkaan. 

Anu Kaipaisen Granaattiomena saapui luettavaksi ihan puhtaasti siitä syystä, että sillä saan yhden merkinnän lisää heikosti edenneeseen Kirjaherbario-haasteeseen. No, en ehkä olisi lukenut sitä pelkästään sillä perusteella kuitenkaan. Anu Kaipainen oli minulle entuudestaan vieras kirjailija, en muista, että olisin lukenut hänen tuotantoaan aiemmin. Granaattiomena on ollut vuonna 2002 ehdolla Finlandia-palkinnon saajaksi. En ihmettele, etten tuolloin ole tähän teokseen tarttunut, tarina iäkkäästä äidistä ja äitinsä kanssa asuvasta pojasta ei ehkä olisi aivan kolahtanut nuoreen minään.

Parasta minussa oli kirjan loppupuolella oleva kuvaus kirjan päähenkilön, äidin, ihastumisesta ja suhteesta Vekaan, joka osoittautui pettäväksi hyväksikäyttäjäksi - ja jonka nainen silti aina otti takaisin suojiinsa, maksoi mitä maksoi. 

Kuvausta äidin ja pojan suhteesta on kehuttu - kirjan lukemisen jälkeen selasin nettikommentteja - mutta minulle se ei ollut kirjassa se juttu. Kettutyttö Sirjan kohtalo tuntui jotenkin päälleliimatulta, ja pitkään ihmettelin, mitä hän tekee koko kirjassa, kun ei jotenkin tuntunut kuuluvat tarinaan. 

Ei tämä huono ole, mutta ei noussut suosikikseni.

Helmet-lukuhaasteeseen kohta 19. Kirjan päähenkilö on sinun unelmatyössäsi, sillä kirjoitin ala-asteella aineeseen aikovani kirjailijaksi. Lisäksi Kirjaherbaario-haasteeseen.

Johanna Valkama: Itämeren Auri

Raudan kalahdus sai Aurin kääntämään katseensa polulta. 

Haakon oli vetänyt varusteistaan esiin rautaisen miekan. Auri henkäisi, kun mies ponnisti maasta hevosensä selkään raskas ase kädessään. Hevonen ei silti pelästynyt. Se askelsi vain sitä malttamattomampana - kuin tietäen, mitä asetta kantava ratsastaja merkitsi.

Törmäsin Itämeren Auriin (2016) kesän aikana blogeissa, ja pitihän se sitten hankkia kirjastosta itsellekin luettavaksi, historialliset romaanit kun kuuluvat suosikkeihini.

Auri on kasvanut Hämeen parantajan, Tieran hoidossa. Auri haluaa itsekin parantajaksi, Hämeen parhaaksi. Silloin ei voi ryhtyä vaimoksi, vaan on valittava parantajan osa. Auri löytää metsästä karhun haavoittaman miehen, jonka vie kotikyläänsä toipumaan. Mies on Haakon, joka on miehineen tullut Itämaahan viikinkien maasta ryöstöretkelle, mutta on nyt jäänyt yksin. Talven jälkeen Haakon palaa kotiinsa, mutta ei suinkaan yksin.

- Odotin kyllä vanhaa naista, mutta jos hän on opettanut sinulle edes puolet taidoistaan, niin kaipa sinäkin kelpaat. 

Miehen häikäilemätön olemus sai Aurin kavahtamaan. Suolammella hän oli tottunut kyläläistensä varovaisuuteen, mutta oppi vasta nyt arvostamaan tuota hiljaista kunnioitusta. Kuka tämä tuskin poikaa parempi mies oli pitämään häntä pilkkanaa? Auri katsoi nuorukaista silmiin värähtämättä, kun ajatus muovautui hänen mielessään. Olkoon mies kuin musta lähde, sillä Auri oli lähdettäkin syvempi, peilikirjas Suolampi.

Itämeren Auri on mielestäni todella herttainen, romanttinen seikkailukertomus, jota lukiessa on koko ajan jotenkin turvallinen olo. Suosittelen lämpimästi Auria historiallisten romaanien ystäville.

Kooste: Kesäbingo 2016

Koska minut on helppo höynäyttää mukaan erilaisiin haasteisiin, osallistuin myös Lukutoukan kulttuuriblogin kesäbingoon, johon liityin 14.6. ja jossa osallistumisaikaa oli 31.8.2016 asti. Nyt on siis aika tehdä koostetta siitä, mitä kesän aikana tuli luettua. 

Äijämeininkiä -

Lasten ja nuorten fantasia - Harry Potter and the Half-Blood Prince

Dekkari - Kymmenen oksalla

Teos 1800-luvulta

Dystopia

Kirja jossa rakastutaan - Postimyyntilapset

Kannessa nainen - Kahdeksan kaunista

Kirja omalta syntymävuodelta

Menneisyyteen sijoittuva kirja - Jalnan kotiopettajatar

Nimi liittyy ruokailuun - Nakki lautasella

Kirja josta on tehty elokuva Ihmeotukset ja niiden olinpaikat

Novellikokoelma - Kastanjakadun väki

Kirja jonka nimi on yksi sana - Arra

Kirja jossa lähetetään kirjeitä - Yhdeksän hyvää

Lastenkirja - Soiva metsä

Kirja jossa on värikäs kansi Ötökkämaan tarinat

Kesäbingo oli tosi mukava ja leppoisa haaste! Olen tyytyväinen suoritukseeni, neljä kohtaa jäi tyhjäksi, enkä erityisesti lukenut mitään juuri tätä haastetta varten.

Erityisesti kirjoista jäi mieleen Postimyyntilapset, joka kertoo intialaisesta sosiaalityöntekijästä, joka selvittelee sijaissynnyttäjiin liittyviä kysymyksiä.

Elokuussa keskeytetyt kirjat

En ole aiemmin erikseen luetellut keskeytettyjä kirjoja, mutta nyt keskeytettyjä on useampi, enkä oikein ymmärrä miksi.

Esimerkiksi Ilkka Remeksen Jäätyvä helvetti (2015). Mies luki sen suurinpiirtein laskematta välillä käsistään, minun lukeminen hyytyi sivulle 88, eikä ole kahteen kuukauteen jatkunut. Olen lukenut Ilkka Remekseltä paljon, ja tykännyt tähän saakka kaikista. Mikä ihme tässä sitten mättää? En tiedä, mutta totesin, että on parempi antaa Jäätyvän helvetin jatkaa matkaansa kirjastossa kohti lukijoita, jotka tätä ihan oikeasti myös lukevat. Jos joskus tuntuu, että haluan jatkaa, niin saahan tuon uudestaan lainattua.

Ja entäpä sitten L. M. Montgomeryn A Tangled Wed (1931), eli yritys lukea englanniksi tätä aikuisten hömppäkirjaa, joka on myös suomennettu nimellä Perinnönjakajat. Eteni nihkeästi, kunnes sivun 150 tienoilla tajusin lukeneeni kirjan suomeksikin. Sen jälkeen ei edennyt käytännössä ollenkaan.

Ja vielä Miina Supisen Mantelimaa (2015). Odotin chic-littiä, mutta kyseessä on jonkinlainen kauhufantasia. Maan alla asuvia eläviä nukkeja? Ei kiitos. Samasta syystä luovutin aiemmin kesällä myös Paula Silvosen Nukkemestarin kanssa.

Mistä ruoka tulee? Nakki lautasella (Elina Lappalainen, Christel Rönns)

Aleksi katsoo kauhuissaan pellolla ajavaa traktoria, jonka perässä on säiliö. 
"Hyi, syödäänkö mekin ruokaa, joka kasvaa kakassa?" hän huudahtaa.
"Pöhkö! Ei se kakka ruokaan tule, vaan jää maahan", Emilia selittää.
"Vilja saa ravintoa sikojen ja lehmien lannasta", isä sanoo.

Mistä ruoka tulee? Nakki lautasella (2015) oli lasteni tähän astinen suosikki kirjaston Perheen tarinapassista. Helppolukuinen tarina, selkeät kuvat, sopivasti tietoa - oiva tietokirja siitä, mistä ruoka tulee. Lempeästi kirjassa kerrotaan myös siitä, etteivät kaikki eläimet pääse ulkoilemaan, tai että pikkuporsaat erotetaan häkillä emakosta, ettei porsaat litisty ahtaassa häkissä emakon alle. Minä ajattelin, että onko kirja vähän turhankin raadollinen pienille päiväkoti-ikäisille lapsille, jotka ovat tottuneet kuvakirjoissa näkemään iloisesti maatilan pihalla käyskenteleviä eläimiä. Mutta ei, lapset pitivät kirjasta kovasti. Ei silti tee ollenkaan pahaa pohtia myös sitä, että tekee kaupassa valintoja myös eläinten hyvinvoinnin puolesta.

Osallistuu perheen tarinapassiin sekä myös Helmet-lukuhaasteeseen kohtaan "alle 18-vuotiaan suositteleman kirja", sillä molemmat lapseni suosittelisivat kirjaa muille.

Andrew O´Hagan: Maf-koira ja hänen ystävänsä Marilyn Monroe

"Smaili päälle vaan", sanoi hämähäkki. "Seuraavaks tulee vastatunteensiirtoa. Kuuntele: faija, Freud, faija, Freud. Etsä tiedä, että ne äijät skrivas yhdessä kirjan skideistä? Äh, älä jaksa. Mimmin isä tutki skidejä, hiffaatsä?"

Kaikkeen sitä joutuukin saadakseen Helmet-lukuhaasteeseen merkinnän. Tällä kirjalla siis merkkaan kohdan 22: Kirjassa mukana Marilyn Monroe (syntymästä 90 v). Argh, että oli raivostuttavan typerä kirja. Maf-koira ja hänen ystävänsä Marilyn Monroe on julkaistu 2010 ja suomeksi 2011, mikä oli minulle ensin vähän yllätys, sillä jotenkin olin kuvitellut kirjan olevan jo vanhempikin. Takakannessa sitä kuvataan suoranaiseksi ihmeeksi ja tulevaksi klassikoksi. Millä eväillä, kysyn vaan?

Kirjan minäkertoja on koira, joka keskustelee hämähäkkien ja luteiden kanssa. Jossain siellä vilahti Marilyn Monroekin, mutta tästä kirjasta minä en kyllä saanut yhtään mitään tuntumaa Marilyniin. 

Osallistuu myös seitsemännen taiteen tarinat -haasteeseen.