Kirja koostuu toisistaan irrallisista teksteistä. Osa niistä on luetteloita "Vauvavuoden aikana eniten syyllisyyttä aiheuttaneet asiat", osa novellityyppisiä lyhyitä kertomuksia vauva-arjesta. Osa kertoo synnytysvalmennuksesta huumorin keinoin.
Suvi hyssyttää vauvaa, joka parkuu.
Matti ottaa vauvan ja hyssyttää sitä.
Suvi laulaa vauvalle.
Vauva parkuu.
Suvi parkuu.
Matti parkuu.
Suvi suuttuu ja huutaa vauvalle, joka parkuu entistä lujempaa.
Suvi katuu samantien, silittää vauvaa ja pyytelee anteeksi.
Matti tiuskii Suville, Suvi suuttuu, Matti katuu samantien, silittää Suvia ja pyytelee anteeksi.
Kahden lapsen äitinä tunnistan tilanteen. Tunnistan tunteen, mutta siitä on vaikea saada otetta enää, kun vauva-aika on ohi.
Suosittelen kirjaa niille, joiden vauva huutaa yökaudet, aivot eivät toimi eivätkä tunnu muodostavan yhtään järkevää ajatusta. Silloin kirjan lyhyet pätkät varmaankin toimivat parhaiten. Kirjan tekstit painottuvat kokonaan raskauteen ja vauvavuoteen, ja nyt kun ne ovat ohi, en vain saa niistä otetta.
Ymmärrän, että "paskamutsi" -puhe on vastaus siihen neuvojen ja vaatimusten tulvaan, johon uusi äiti tahtomattaan joutuu. Teet niin tai näin, niin koskaan et voi miellyttää kaikkia (imetät liian lyhyen aikaa, imetät liian pitkään, tarjoat lisäruokaa liian aikaisin tai liian myöhään, nukutat perhepedissä tai et ota viereen ja lapsi traumatisoituu loppuiäkseen). Muutaman vuoden perspektiivillä kuitenkin jo näkee, että oikeasti sillä ei ole mitään väliä. Ihan totta. Kunhan se lapsi vain saa ruokaa, puhtaat vaipat, puhtaat vaatteet, syliä ja huolenpitoa, sillä ei ole väliä, tekeekö sen juuri tietyn koulukunnan mukaisesti. Ja juuri siksi kirja ei (enää) kolahtanut.
Helmet-lukuhaaste: Kokoelma esseitä tai kolumneja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti