Jotain ehkä hieman kunnianhimoisempaakin tähän kohtaan olisi tietenkin voinut valita, mutta hei, ei kukaan kieltänyt lukemasta sarjakuvia. Valitettavasti minä en nyt kyllä taas oikein ollut omillani tämän kirjan kanssa. Kirja jäi jopa kesken pitkäksi aikaa, mistä soimasin itseäni hieman. Pitää nyt sen verran olla rotia, että saa yhden sarjakuvateoksen luettua loppuun saakka. Tässä teoksessa on otettu pohjaksi Canthin kertomus ja muokattu siitä sarjakuva.
Jyrki Nissisen Köyhää kansaa on tuotu nykypäivään ja se oli tarinana ihan luettava. Ei mitenkään erityisen vaikuttava, mutta aivan ok.
Jyrki Heikkisen Epäluulo taisi sen sijaan olla se, joka oli liian... liian... liian jotain minun maanläheisille aivoilleni. Minä en tajunnut koko pätkästä mitään.
Jope Pitkäsen Kiss & Tell sen sijaan palautti uskoni tähän kokoelmaan. Tässä ei ole käännetty Canthin alkuperäistekstiä sarjakuvaksi, vaan tarinassa sarjakuvapiirtäjä rakastuu Minna Canthin patsaaseen ja kommuniko tämän kanssa kännyköillä. Minna Canthin suuhun laitetut lauseet ovat hänen omasta tuotannostaan.
Reijo Kärkkäisen Eräs Puijolla käynti oli ihan luettava, mutta en tajunnut koko jutun pointtia (vaikka luin sarjakuvan kahteen kertaan) ennen kuin googletin ja sain selville, että ilmeisesti Aina, tarinan päähenkilö, kuvittelee koko jutun ja hänen ystävänsä Hilma on pelkkää mielikuvitusta. Luin tarinan sitten vielä kolmannen kerran ja totesin että kyllä. Nyt siinä on jotain järkeä.
Petteri Tikkasen Hemmo, vaikka hahmot ovatkin hyönteisiä, oli hyvin tunnistettava, helppolukuinen ja helppotajuinen. Pidin kovasti!
Pentti Otsamon Kuoleva lapsi on rankka kuvaus lapsesta, joka odottaa kärsien kuolemaa. Optimismia tarinaan antaa taivas ja enkelit, jotka Pentti Otsamo on ilmeisesti lisännyt alkuperäistarinaan. Kuolema on helpotus.
Mikäli teos kiinnostaa suosittelen tutustumaan myös ainakin Kvaak.fi:n arvioon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti