Anu Holopainen: Ilmestyskirjan täti

Ja ne miehet. Useina iltoina Liila suttasi ukulelehetken jälkeen naamansa meikillä ja lähti motskallaan "kylille", josta hän huristeli takaisin yömyöhällä kyydissän joku ventovieras miehenturjake. Olen kestänyt vauvojen huutoitkut nostamatta edes käsiä korville, mutta viime kesänä opettelin käyttämään korvatulppia välttääkseni aitasta kantautuvan läiskeen ja voihkeen.

Ilmestyskirjan täti (2014) on jotain aivan toisenlaista kuin aiemmin lukemani Anu Holopaiset. Mutta kuten totesin myös Ihonalaisista, Anu Holopainen on sen verran taitava kirjoittaja, että onnistuu tässäkin. Ja pidin Ilmestyskirjan tädistä ehdottomasti enemmän kuin Ihonalaisista!

Ilmestyskirjan täti sijoittuu nykyaikaan ja kirjan kertoja on Airi, joka on palaamassa hoitovapaalta töihin. Yritysoston myötä hän huomaa olevansa samassa työpaikassa syvästi inhoamansa Liila-tädin (sukua miehen puolelta!) kanssa. Kirja on täynnä huumoria, joka vei mennessään alusta lähtien. Airia minun oli vaikea ymmärtää, mutta kyllähän hänkin osoittautui lopulta aivan inhimilliseksi.

Ilmestyskirjan tädin voi ottaa myös kuvauksena työelämän raadollisuudesta ja siitä, kuinka huhut, selkäänpuukkottamiset, puhumattomuus ja oman edun ajaminen valtaavat alaa, kun taistellaan omista työpaikoista. Paitsi Liilaa nämä eivät vaivaa, ja siihen on syynsä...