Herttainen! Luoja varjele, ajattelin kauhistuneena. Enhän minä ole ollenkaan sellaista tyyppiä!
Joskus nuoruudessani rakastin Merri Vikin Lotta-kirjoja. En muista luinko ne kaikki, luultavasti ainakin ne mitä kohtuudella kotipaikkakunnan kirjastosta löytyi. Äitinä rakastan lukea lapsille ääneen. Aina lapset eivät niinkään välittäisi kuunnella, mutta kestävät sen siinä toivossa, että myöhemmin luetaan jotain vähän nykyaikaisempaa. Lottapa tietenkin kuuluu ehkä heidän mielestään tähän sarjaan. Toisaalta, kun luin sitä luku kerrallaan, useina iltoina lapset olisivat toivoneet minun vielä jatkavan lukemista, joten ei kirja ihan huono heidänkään mielestään ollut!
Alkuteos on kirjoitettu 1958, joten totta kai Lotta-paran elämä on tyystin toisenlaista kuin nykyään. Olin lukiessani huolissani, ymmärtävätkö lapseni ollenkaan, mitä tapahtuu silloin jos mustepullo kaatuu pöydälle tai miksi koululla on hiilikellari, jonka kautta pääsee salaa illalla koululle. Mutta Lotan kommellukset tuntuvat selvästi hauskoilta nykylapsenkin mielestä! Kun Lotta ehtii viime tingassa pois koululta ennen ovien lukitsemista, löytää salkun ja toimittaa sen poliisille tai hihkaisee joulujuhlassa isoon ääneen KYLLÄ, kun puhuja arvelee monien odottaneen tätä hetkeä kun lukukausi päättyy - sen huumorin ymmärtää nykylapsikin, joka käy itse aivan toisenlaista koulua kuin Lotta.
En tiedä, luenko ääneen lapsille enempää Lotta-kirjoja, mutta tarkoitukseni on ainakin itse lukea vielä lisää.
Helmet-lukuhaaste: kirja aloittaa sarjan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti