Kirjeitä saarelta (2013) on Jessica Brockmolen esikosteos. Amerikkalainen opiskelija David kirjoittaa keväällä 1912 kirjeen Skyen saarella asuvalle runoilijalle, Elspethille. Elspeth on naimisissa kalastajan, lapsuudenystävänsä, kanssa, ja kirjeenvaihtotoveri, jonka kanssa käsitellä kirjallisuutta, tuntuu tervetulleelta vaihtelulta. Viriää innokas kirjeenvaihto, joka muuttuu molemmille tärkeäksi ystävyydeksi.
Kirjan toisessa aikatasossa eletään kesää 1940. Elspethillä on tytär, Margaret. Äiti varoittelee Margaretia sitoutumasta sodan aikana varomattomasti. Erään riidan jälkeen äiti sitten katoaa. Mihin äiti on mennyt, ja miksi? Äiti jättää jälkeensä edellisen sodan aikana kirjoitetun kirjeen, jonka antamaa vihjettä Margaret lähtee seuraamaan.
"Kas, sinussa on Elspethin puhti. Hän piti tyttösenä suunsa aina supussa. Näen samaa sinussa, Margaret Dunn."
Hämmästykseni varmasti näkyi, sillä naisen katse heltyi äkkiä, ja hän hymyili. "Minä olen sinun mummisi. Olen odottanut sinua."
Ja minä kun luulin, ettei hän puhu sanaakaan englantia saati että osaisi lukea tai kirjoittaa sitä.
Täytyy myöntää, että alkuasetelma muistutti kovasti Kirjallista piiriä perunankuoripaistoksen ystäville, jonka luin viime talvena. Molemmat tapahtuvat sota-aikana, molemmissa ollaan saarella, molemmissa on naiskirjailija, jolle ihailija lähettää kirjeen, molemmat ovat kirjeromaaneja. Ja molemmat ovat ainutlaatuisella tavalla hienoja romaaneja.
Pidin kirjasta suuresti ja suorastaan ahmin sen. Kirjan kieli on kaunista, tarina mukaansa tempaava ja
henkilöt rakastettavia. Daveylle ja Elspethille toivoo pelkkää hyvää. Ja vaikka eletäänkin sota-aikaa - jopa kahteen kertaan - on kirja kaunis ja herttainen, eikä mässäile sodan raadollisuudella. Kaunis, lempeä kirja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti