Antti Heikkinen: Pihkatappi

Voi mikä kirja! Antti Heikkisen Pihkatappi (2013) olisi ehdottomasti pitänyt lukea jo paljon aiemmin. Jos ei mistään muusta syystä, niin siksi, että savolaisen maaseudun autioitumisen kuvaus on murretta lukuunottamatta kuin kuvaus omasta kasvuympäristöstäni. Hyvin harvoin on mikään kirja vienyt näin totaalisesti jalat alta. Mutta ei se pelkästään sitä ole. Kyllä Antti Heikkinen on sen verran taitava sanojen käyttäjä, että kirja on nautinnollista luettavaa kaikille muillekin.

Pihkatappihan on juuri nyt ajankohtainen, koska Kuopion kaupunginteatterissa esitetään kyseisen kirjan teatterisovitusta, jonka päähenkilöä esittää itse kirjailija Antti Heikkinen. Tämän luettuani melkein tekisi mieleni matkustaa Kuopioon teatteriin (mutta käytännön syistä etäisyys taitaa estää minua tekemästä sitä).

Kirjassa Jussi, jo aikuisena, alkaa läpikäydä omaa elämäänsä ja kirjoittaa siitä kirjaa. Hän muistelee lapsuuttaa Savon maaseudulla. Minä en ole Savosta, mutta maatilalta kyllä. Monet yksityiskohdat tuntuivatkin Jussin kertomina riemastuttavan tutulta. Myös kielenkäyttö (siis kirosanat), joita jotkut lukijat ovat pitäneet liiallisena. Olen samaa mieltä Jussin kanssa, että siinä elämässä, ja siinä ympäristössä ne ovat välimerkki, eivät niinkään, no, mitään muuta.

Isä painostaa Jussia maatilan jatkajaksi. Jo kirjan alussa käy selväksi, että sitä ei tule tapahtumaan, koskapa Jussi kirjoittaa kirjaansa jossain kaukana kotitilaltaan. Ilman dramatiikkaa lähdöstä ei selvitä, mutta selvitäänpä kuitenkin.

Olen melko vakuuttunut siitä, että ensinnäkin hankin Pihkatapin omaan hyllyyni (nyt luin kirjaston kirjaa), luen sen myöhemmin uudelleen, ja pakotan myös läheiseni lukemaan sen. Lisäksi Antti Heikkisen tulevat kirjat ovat taatusti lukulistallani korkeammalla. 

Pihkatappia ovat viime aikoina lukeneet myös
Tarukirja, Kannesta kanteen ja Kirjamuistikirja.