Haruki Murakami: Norwegian Wood

Miksiköhän minä tartuin kirjaan Norwegian Wood (1987, suom. 2012)? Ehkä olin nähnyt sen jossain kirjablogissa? En tiedä. Murakami oli minulle tyystin vieras tuttavuus. Kannessa Murakamia kuvaillaan yhdeksi maailman parhaista kirjailijoista ja kerrotaan, että hänen kirjoistaan otetaan miljoonapainoksia Japanissa ja niitä julkaistaan yli 40 maassa. Norwegian Wood on hänen läpimurtoteoksensa, joten ajattelin, että jos jotain häneltä luen niin sitten tämän.

Kirjan minäkertoja muistelee kaihoten nuoruuttaan. Hän kertoo kirjassa nuoruudenrakastetustaan Naokosta, ja heidän välisensä side paljastuu vähitellen. Naoko oli Torun kuolleen ystävän tyttöystävä. Yhteisen ystävän tekemä itsemurha ajaa Naokon ja Torun myöhemmin yhteen, ystävystymään, rakastumaankin. Se ei kuitenkaan riitä, eikä Naoko kestä elämää.

Toru opiskelee yliopistossa ja hänen elämäänsä asuntolassa kuvaillaan laveasti.

Olin kyllä kokenut kaikenlaista kummaa Shinjukussa, mutta koskaan aiemmin kaksi vierasta tyttöä ei ollut kutsunut minua juopottelemaan aamulla kahtakymmentä yli viisi. En kuitenkaan jaksanut kieltäytyä eikä minulla ollut kiirekään, joten ostin sylillisen sakea ja särvintä läheisestä automaatista, minkä jälkeen menimme parkkipaikalle aseman läntisen sisäänkäynnin viereen ja pidimme kolmestaan spontaanit juomingit.

Ei tämä heti vakuuttanut. Kirjan puolivälissä melkein jo luovutin. Asiat eivät tuntuneet etenevän mihinkään. Siinä sitä vain jahkattiin, eikä kukaan tuntunut tietävän mistään mitään. Juopottelua, välinpitämätöntä seksiä nimettömien ja kasvottomien tyttöjen kanssa, päättymätöntä kaihoamista Naokon perään, hulluttelua Midorin kanssa. Sitten päätin selailla kirjaa eteenpäin, niin että tietäisin mitä siinä tapahtuu ja voisin hyvillä mielin luopua lukemisesta. Jossain vaiheessa selailua tarina alkoi taas edetä ja luin ihan hyvillä mielin loppuun.

"Jos pääset pois täältä, muutatko minun luokseni?" kysyin. "Sitten minä voisin suojella sinua pimeydeltä ja painajaisilta. Sitten minä voisin halata sinua niin kuin Reiko, silloin kun sinua ahdistaa."
Naoko painautui minuun vielä tiukemmin. "Se olisi ihanaa", hän sanoi. 

Pokkarimuodossa kirjassa on 426 sivua. Minusta se olisi kaivannut pientä tiivistämistä, mutta mikä minä olen sanomaan, sentään maailmankuulun kirjailijan läpimurtoteos. Nettikeskustelujen perusteella Norwegian Wood on Murakamin kirjoista ehkä helpoiten lähestyttävä. Ja koska tämäkään ei ollut minusta mitenkään erityisen helposti lähestyttävä, en nyt ihan äkkiä usko, että olen lukemassa hänen muuta tuotantoaan. Eihän sitä koskaan kuitenkaan tiedä.

Vaikutinko liian negatiiviselta? Se ei ollut tarkoitukseni. Kirjassa on hyvä tarina, jonka lopputulos ei ollut liian ennalta-arvattava. Jos vielä Japani kiinnostaa, niin kannattaa tätä kokeilla.