Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun en kestänyt syömättä. Parin päivän jälkeen heikotti jalkapohjia myöten ja tarvitsin ratkaisun. Muistin vieneeni vuonna kahdeksankymmentä ja seitsemän mikroaaltouunin vintille. Saimme sen lahjaksi pojalta ja miniältä, joka oli silloin vasta miniäehdokas. Kyllä ei ymmärtänyt, millä appiukko vakuutetaan. Nimittäin telaöljyllä tai siannahkarukkasilla. Ei mikrolla.
Mitä tästä nyt voi sanoa. Ruuanlaiton opettelussa lähdetään nollasta, ja päädytään siihen, että Mielensäpahoittaja pyöräyttää pojalle ruisleivän, täytetyt uuniperunoita ja joulukinkun. Jälkiruuaksi räiskäleitä. Ei tarvitse kuolla nälkään, kun osaa itse laittaa ruuan. Eikä tarvitse kotiapua.
Ruoka ei ole koskaan pahaa. Muta on pahaa ja karamellit ja perunalastut.
Juureksista ja lihasta tehty ja haudutettu ruoka on aina joko hyvää tai erinomaista. Jos ei maistu, ollaan syömättä. Rupeaa muutaman päivän päästä maistumaan. Kokemuksesta tiedän, ei yhtään irvistellä siellä lippalakin alla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti