Kirja alkaa, kun Peter Faber ja Katharina Spinell solmivat avioliiton, toinen rintamalla, toinen Berliinissä. He ovat tutustuneet avioliittotoimiston kautta ja sopineet, että naimisiin mentyään Peter saa vihkiloman ja Katharina leskeneläkkeen, jos Peter kaatuu.
Peter palaa rintamalle taistelemaan natsien joukoissa Venäjällä. Katharina jatkaa elämäänsä Berliinissä, asuu yhdessä vanhempiensa kanssa ja saa lapsen, jota isä ei pääse katsomaan. Kirjeet kulkevat, kaipaus väreilee vahvana. Sikäli kyse on rakkausromaanista. Mutta silti tuntuu, että rakkaus on jotain, jota he molemmat tarvitsevat jaksaakseen. Että rakkaus on olemassa vain siksi, että he jaksaisivat päivästä toiseen.
Kylmä lumi tunkeutui Faberin vaatteiden läpi ja hänen ihostaan tihkui koskeaa hikeä, niin ettei hänen uupunut ja hämmentynyt kehonsa ollut varma omasta lämpötilastaan eikä omista voimistaan. Hän kaipasi Stockhoffin palapaistia, Katharinan pitkiä hiuksia. Hän tahtoi, että tämä kaikki olisi ohi. Että tämä typeryys loppuisi.
Sopimus kertoo selviytymistaistelusta, sodasta. Niistä kauhuista, joita me tiedämme natsi-Saksassa olleen, se antaa vain viitteitä. Katharina ei tunnu haluavan ajatella, mitä se tarkoittaa, että hän saa juutaisperheen vanhan asunnon, leningin, koruja, lastenvaunut. Rintamalla miehet vain taistelevat, eikä heillä tunnu olevan suurta ideologista intohimoa siihen. He vain tekevät mitä käsketään ja toivovat pääsevänsä kotiin.
Naisen jalat notkahtivat, ja hän otti tukea penkin selkänojasta. Katharina katsoi häntä, hänen kättään penkillä, tohtorin vaunuja, ohi kulkevia ihmisiä. He näkivät kaiken. Näkivät Katharinan puhuvan juutalaiselle.
"Te ette voi istuutua tähän", Katharina sanoi.
"Tiedän sen. Olen vain väsynyt."
Sopimus on irlantilaisen Audrey Mageen esikoisromaani. Kirja on hyvin vaikuttava. Aiheeltaan teos on vahva, ja näkökulmakin on ainakin itselleni tuore. Pidin kirjasta kovasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti