Gretchen Rubin: Onnellisuusprojekti

Gretchen Rubinin Onnellisuusprojekti (Nemo 2013) ansaitsee olla ensimmäinen bloggaamani kirja. Tuskin nimittäin olisin tässä, aloittamassa tätä blogia, ilman tätä kirjaa.

Rubin päätti, että hänen pitäisi olla onnellisempi kuin miltä hänestä tuntuu. Kirjan kuvailun perusteella hän tekee kaiken perusteellisesti, niin tämänkin. Hän aloitti vuoden kestävän onnellisuusprojektin, jonka aikana perehtyi eri elämän osa-alueisiin, joilla voisi edistää onnellisuuttaan. Kirjan kanteen on painettu raflaavasti "Aloita oma onnellisuusprojektisi - mukana opas!" Se on minusta ehkä vähän liioitellusti sanottu. Toki Rubin antaa vinkkejä, joista voisi olla hyötyä henkilölle, joka pohtii omaa onnellisuusprojektia, mutta joku ajatuksessa vastustaa. Rubin kyllä toteaa moneen otteeseen, että "Ole Gretchen" eli että jokaisen onnellisuus löytyy erilaisista asioista. Jokaisen täytyy itse löytää ne asiat, jotka hänelle tuovat onnellisuutta. Aihe-alueet, joihin hän paneutuu, hän lienee pyrkinyt valitsemaan jollain yleisellä tasolla, yksittäiset tavat kunkin aiheen sisällä tuoda onnellisuutta elämään taas ajatellen juuri itseään.

Kaikki Rubinin projektin osa-alueet eivät toki ole toteuttamiskelpoisia, mutta osa hänen vinkeistään on ilman muuta kokeilemisen arvoisia. Yksi ensimmäisistä hänen kokeilemistaan asioista on "lisää puhtia" eli lisää unta ja liikuntaa, vähemmän vitkuttelua. Itse olin jo vähän ennen kirjan lukemista jättänyt tekniset laitteet ja netin makuuhuoneen ulkopuolelle ja huomasin nukkuvani paremmin. Ilahduin lukiessani aiheesta ja ajattelin heti, että tässäpä hyvä opaskirja, kannatti hankkia. Kirja muuten löytyi SPR:n Kontista, sen jälkeen kun olin kuullut siitä tuttaviltani. En aktiivisesti etsinyt kirjaa, mutta nähtyäni sen siellä tyrkyllä en voinut jättääkään kirjaa sinne.

Myöhemmin projektinsa aikana Rubin päättää perustaa blogin, jota kuvaa todella antoisaksi. No hei, tässä ollaan, perustamassa omaa blogia. Olkoon tämä osa minun onnellisuusprojektiani.

Ensimmäinen puolikas kirjasta sujui nopeasti, ajatukset tuntuivat järkeviltä ja toteuttamiskelpoisilta. Sen jälkeen alkoi tökkimään. Rubin esimerkiksi käytti kuukauden pohtien yleviä ja pyrki siten lisäämään onnellisuuttaan. Toisaalta kehotus antautua intohimolle, joka hänen tapauksessaan tarkoitti kirjoittamista ja lukemista, tuntui taas hyvältä ajatukselta.

Kaiken kaikkiaan Rubin tuntui oman kertomuksensa perusteella aika ärsyttävältä ystävältä. Hän kertoi toteuttavansa omaa onnellisuuttaan järjestämällä ja raivaamalla ystäviensä vaatekaappeja (ja tyrkyttävänsä apuaan tähän). Erilaisilla kokkareilla hän halusi vain keskustella projektistaan. Kirja kyllä kannatti lukea, olen tyytyväinen siihen. En kuitenkaan näe, että lähtisin toteuttamaan onnellisuusprojektia yhtä laajassa mittakaavassa kuin Rubin. Hänhän kokeili myös asioita, joita jo alun alkaen epäili. Mikäli itse lähtisin toteuttamaan omaa onnellisuusprojektia, keskittyisin ilman muuta asioihin, joiden jo koen tuovan onnellisuutta. Nuku enemmän, liiku enemmän, ole ystävällinen toisille, keskity asioihin jotka tuovat sinulle iloa elämään. Yksi Rubinin oivalluksista oli, että jos joku muu saa onnellisuutta sanotaan nyt vaikkapa intohimoisesta liikunnan harrastamisesta, ei se tarkoita, että kaikkien täytyy käyttää aikaansa samaan.

Elämäntaito-oppaana sanoisin, että kirjasta voinee poimia itselleen mielekkäät asiat, ja kehitellä omia, itselle onnea tuovia asioita. Ja yrittää olla ärsyttämättä omia perheenjäseniään ja ystäviään onnellisuuspropagandalla.

Onnellisuusprojektista on kirjoitettu myös mm. blogeissa Kasoittain kirjoja, Sonjan lukuhetket, Luettua.