Sivut

keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Winston Graham: Poldark - Syytetty

- Mutta nyt sinä olet täällä, ja voit kertoa minulle oman mielipiteesi. Mitä tapahtuu päätöksellesi, kun tähtäät aseella päähäsi ja vedät liipaisinta, iskuri napsahtaa eikä mitään tapahdu? Hyväksytkö sen kohtalon oikkuna, koska et ole ollut ennalta arvannut ostaa tuoretta ruutia etkä ole ollut kyllin älykäs tajutaksesi, että tässä kirotussa cornwallilaisessa ilmanalassa liian pitkään säilytetty ruuti kostuu? Vai onko toisesta yrityksestä luopuminen vihoviimeinen nöyryytys?

Etenin Poldark-sarjan kolmanteen osaan luultavasti liian nopeasti. 420 sivuisesta kirjasta meni melkein parisataa sivua, ennen kuin pääsin kunnolla mukaan tarinaan. Rossin ja Demelzan kohtalot eivät jaksaneet kiinnostaa. Näin kävi myös yritykselleni seurata kirjoista tehtyä tv-sarjaa. Ne eivät olleet kirjojen veroisia, ja luovuin sarjan katsomisesta nopeasti. Edellinen osa päättyi siihen, että Rossia syytettiin kahden haaksirikkoutuneen laivan ryöstämisen järjestämisestä ja mellakoinnista. Ross ja Demelza olivat samaan aikaan menettäneet myös lapsensa ja surivat sitä niin, että heidän oli vaikea löytää yhteyttä toisiinsa. Tästä tilanteesta jatketaan Syytetyssä (2017, alkuperäinen 1950) suoraan.



Ross on riidoissa vähän kaikkien kanssa, ja lukijana ihmettelen, onko hänellä vielä ystäviä? Demelzalla sen sijaan on ystäviä, tai ainakin ihailijoita ympärillään. Ajautuvatko he erilleen, vai vieläkö he löytävät yhteisen onnen?

Helmet-haasteen kohta 47, kirja täyttää kahden haaste-kohdan kriteerit. Eli täyttää kohdat 17 (kannessa sinistä ja valkoista) sekä 34 (kirja kertoo ajasta, jota et ole elänyt).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti