Sivut

sunnuntai 22. syyskuuta 2019

Alexander McCall Smith: Elämän kirkas keskipäivä

Mma Ramotswen ja hänen sulhasensa J.L.B. Matekonin avioituminen ei tunnu pitkästä kihlauksesta huolimatta olevan yhtään lähempänä. Mma Ramotswe on kuitenkin kärsivällindn odottamaan, että sulhanen saisi hääpäivän päätettyä... J.L.B. Matekonilla on muutakin murhetta: läheisen orpokodin johtaja on keksinyt, että Matekonin on varainkeruutempauksena hypättävä laskuvarjolla.


Työssään yksityisetsivänä Mma Ramotswe joutuu selvittämään varakkaan naisen sulhasehdokkaiden todellisia motiiveja. Jälleen lämminhenkinen kirja naisten etsivätoimistosta!

keskiviikko 18. syyskuuta 2019

Siiri Enoranta: Tuhatkuolevan kirous

Pau haluaa samanlaisen muotitukan kuin kaupungin tytöillä. Äiti kieltää, mutta Pau päättää salaa leikata hiuksensa itse. Äiti kauhistuu, eikä vieläkään selitä, mistä on kyse. Eikä vielä silloinkaan, kun isoveli pääsee opiskelemaan kaupunkiin taikakouluun.


Kun Paun vuoro koittaa, ja hänkin saa kutsun taikakouluun, hänelle vasta selviää, että hän osaa taikoa - ja taikamateriaalinan käytetään omia hiuksia. Paulla materiaalia on vähemmän kuin muilla, mutta hänen taikansa on poikkeuksellisen vahvaa. Mutta onko kyse hänen omasta taiastaan, vai jostain muusta?

Pidin viimeisyellystä ja omaperäisestä taikamaailmasta, sekä siitä että juonenkuljetus yllätti minut.
Kirjan maalaileva, hidas tyyli ei kuitenkaan ole aivan minua varten.

Olen aiemmin lukenut Siiri Enorannalta kirjan Surunhauras, lasinterävä.

sunnuntai 15. syyskuuta 2019

Paula Havaste: Vierashuoneet

Vierashuoneet (2019) jatkaa neuvosto-Virossa asuvien Viljan ja Villemin tarinaa, joka alkoi kirjaas Pronssitähti. Villem on voittoisa neuvosto-runoilija, Viljasta tulee majatalon emäntä ja hän pääsee keskittymään majatalon pyörittämiseen kalasovhoosin raskaasta työstä. Pahinta sovhoosi-työssä on, että poika pitää jättää kotiin yksin ja sitoa pöydänjalkaan työvuoron ajaksi.


Ei majatalon pyörittäminenkään helppoa ole. Sekä Viljaa majatalon emäntänä että Villemiä kirjailijana tarkkaillaan, ja jos he eivät onnistu käyttäytymään ja toimimaan soveliaasti, on kaikki mennyttä. Onneksi he saavat apua Viljan tädiltä Annalta, joka auttoi Villemiä jo sarjan edellisessä osassa, kun tämä matkusti vastaanottamaan kunniamerkkiään, Pronssitähteä.

Vierashuoneet on todellinen hyvän mielen kirja! Vaikeuksista huolimatta Vilja on tyytyväinen elämäänsä ja arkeensa ja niinpä lukijalle jääkin hyvä, lempeä mieli.