sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja

Meidän välissämme on etäisyys, jota en voi koskaan ylittää, ajan ja muutosten ja peruuttamattomien loppujen etäisyys, menneisyys joka ei milloinkaan muutu. Koska en voi kuroa kuilua umpeen, minun on käveltävä sen reunaa ja annettava sen olla osa elämääni, yksi niistä hämäristä halkeamista, joiden olemassaoloa en voi kieltää ja joihin en koskaan voi tuoda valoa.

Palkittu Teemestarin kirja (2012) on käännetty useille kielille, enkä ihmettele miksi. Tarina toimii, eikä ole mitenkään erityisen kulttuurisidonnainen. Tuttuja paikannimiä vilahtaa siellä täällä, kuten esimerkiksi Kuusamo, mutta ihan yhtä hyvin se voisi olla mitä tahansa muuta. Teemestarin kirjassa ei tätä maailmaa enää ole.


Noria on teemestarin tytär. Isä on opettanut hänetkin teemestariksi, vaikka perinteen mukaan tehtävä ei naisille kuulukaan. Maailmasta on loppumassa vesi ja vesi on kalleinta, mitä on. Ja vettä hallinnoi diktatuuri, jonka pelossa on elettävä jatkuvasti. Noria etsii käyttökelpoista tavaraa vanhan maailman kaatopaikalta ja löytää viestin menneisyydestä. Voiko se olla avain myös tulevaisuuteen?

Emmi Itärannan kieli on kaunista, mutta kirjan loppua kohti keskittymiseni pääsi silti hieman herpaantumaan.

Emmi Itärannan omilla sivuilla kirjasta kerrotaan näin ja Pinterestin inspiraatiokuvat ovat myös kiinnostavaa katsottavaa.

Helmet-haasteen kohta 42. Esikoisteos.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti