Sivut

keskiviikko 26. helmikuuta 2020

Elina Rouhiainen: Aistienvartija

Väki-fantasiasarjan toinen osa Aistienvartija jatkaa siitä mihin Muistojenlukijassa jäätiin. Kiuru, joka pystyy hallitsemaan muistoja, on poistanut ystäviensä muistot heitä suojellakseen. Kaikki ovat hajaantuneet eri puolille Eurooppaa turvaan Väeltä, jonka on mahdollista varastaa heidän voimansa. Väki hallitsee kaikkea, joten ainoa keino suojautua heiltä on olla tietämättä mistään mitään.


Bollywood on päätynyt Riikaan tekemään hanttihommia ja hän saa itseltään mystisen kirjeen, jota ei muista kirjoittaneensa. Kirjeessä hän käskee itseään matkustamaan Irlantiin, ja niin Bollywood tekeekin. Pian heidän rinkinsä on koossa, mutta myös Väki on päässyt heidän jäljilleen. Voivatko he luottaa Samueliin, joka kerran oli heidän ystävänsä?

sunnuntai 23. helmikuuta 2020

Agatha Christie: Eikä yksikään pelastunut

Agathan Christien klassikkoromaani Eikä yksikään pelastunut (1939) on senlaatuinen salapoliisiromaani, josta ei minulla ole kertakaikkiaan mitään uutta sanottavaa. Kaikki on kyllä tähän mennessä jo sanottu. Mutta sanotaan nyt kuitenkin muutama sana - onhan tämä ihan huikea.

Wikipediasta minulle selvisi, että Eikä yksikään pelastunut -nimi on itse asiassa se, jolla suomennos on alunperinkin julkaistu vuosina 1940-1956 ja uudelleen vuodesta 2003 alkaen. Vuosina 1968-1999 nimenä oli Kymmenen pientä neekeripoikaa ja vuonna 2004 Christien perikunta on muuttanut kirjan nimeksi virallisesti And then there were none.


Kahdeksan erilaista henkilöä kutsutaan erilaisin perustein eristyneelle saarelle vierailulle. Saarelta ei löydykään isäntäväkeä, vaan ainoastaan kaksi palvelijaa. Äänilevyltä kaikki kymmenen kuulevat, kuinka heitä kaikkia syytetään murhasta.

He eivät pääse pois saaresta, koska mantereelle on annettu ohjeet, ettei saarelle saa mennä viikkoon. Yksi kerrallaan murhaaja iskee ja kaikki saarella olevat kuolevat - Eikä yksikään pelastunut. Mutta kuka heistä on murhaaja?

Karin Erlandsson: Linnunkesyttäjä

Miranda, helmenkalastaja, on jo tuttu hahmo, samoin hänen ystävänsä Sirkka. Linnunkesyttäjä (2018) jatkuu siitä, mihin Helmenkalastajassa jäätiin. He ovat kotiutuneet pohjoiseen satamakaupunkiin, eivätkä he halua tietää etsimästään helmestä, Silmäterästä, enää mitään. Miranda on ryhtynyt puunhakkaajaksi ja Sirkka opettelee lääkitsemistä kaupungin parantajan Lydian opissa.

Muutosta ei voi kuitenkaan väistää. Linnut alkavat hyökkäilemään ihmisten päälle, sattuu onnettomuuksia ja lopulta pakolaisvirrat saapuvat kaupunkiin. Silmäterän voimaa käytetään väärin. Miranda ja Sirkka uskovat, että he ovat ainoita, jotka voivat saada Silmäterän ja palauttaa rauhan maailmaan.



Hidas, kaunis kerronta jatkuu tässä "Taru Silmäterästä" -romaanisarjan toisessa osassa. En yleensä ole sellaisen kerronnan ystävä, mutta nyt tarina vei mukanaan niin, että Linnunkesyttäjä oli ahmittava hetkessä. Ja eikö ole kaunis kansikuva?

keskiviikko 19. helmikuuta 2020

Elina Rouhiainen: Muistojenlukija

16-vuotias Kiuru näkee ihmisiä ympäröivät muistot lintuina, joita hän voi ottaa käteensä ja lukea. Kun hän vie väärän ihmisen muiston ja törmää asuntovaunussa majaileviin romanialaisveljeksiin ja muunsukupuoliseen Bollywoodiin, joilla on omanlaisiaan, mutta samankaltaisia kykyjä kuin Kiurulla. Kiurun lapsuudenystävä Samuel taas lukee ajatuksia, ja he kaikki ajattelevat kuuluvansa jollain tavalla yhteen. Mutta on jotain, mitä heidän pitäisi pelätä, nimittäin Väki, joka tahtoo ottaa voimat itselleen.


Elina Rouhiaisen Susiraja-sarja valloitti minut ihan tyystin, ja sen innoittamana aloitin myös tämän Väki-sarjan. Hyvältä vaikuttaa!

sunnuntai 16. helmikuuta 2020

Karin Erlandsson: Helmenkalastaja

Helmenkalastaja (2018) aloittaa neliosaisen saturomaanisarjan. Aloitin sarjan kuuntelemalla Helmenkalastajan äänikirjana ja täytyy sanoa, että kärsimättömänä aikuisena minun oli vaikea päästä tämän sadun rytmiin mukaan. Ajattelin jopa, ettei tämä sovi minun 8- ja 10-vuotiailleni, joten kuuntelin ihan omikseni. Mutta lukemieni kommenttien perusteella saatan olla väärässä, joten tarjonnen jossain vaiheessa heillekin.

Miranda, kirjan minäkertoja jää jotenkin iättömäksi. Äiti ja isä ovat molemmat lähteneet etsimään himoittua Silmäterää, helmistä kallisarvoisinta, ja siitä lähtien Miranda on ollut omillaan. Ja kaikkein parasta hänestä on kalastaa helmiä. Helmienkalastajana hän onkin paras, niin hän ainakin itse kertoo. Ja niin uskoo myös Iberis, joka vaatii Mirandaa etsimään hänen puolestaan Silmäterää ja luovuttamaan sen Iberikselle.



Miranda lähteekin etsimään Silmäterää, jonka löydettyään ei tarvitse enää koskaan kaivata mitään, mutta kun kerran päättää lähteä etsimään sitä, ei enää koskaan kaipaa mitään muuta. On vain yksi keino suojautua Silmäterän kiroukselta: lähteä etsimään mukanaan lapsi. Ja Mirandan matkaseurana onkin Sirkka, lapsi, joka on hyvä löytämään helmiä, ja joka ei anna periksi vaan vaatii päästä Mirandan mukaan.

Tässä ensimmäisessä osassa päästään vasta alkuun tarinan kerronnassa, mutta se imaisee hyvin mukaansa.

perjantai 14. helmikuuta 2020

Siri Kolu: Tarinataistelu

Hän oli vaarantanut kaiken. Hän oli vaarantanut itsensä, perheensä, Rosvolat. Mitä hän oli ajatellut ryhtyessään näin isoon keikkaan kertomatta kenellekään muulle?

Siri Kolun Me Rosvolat -kirjasarja on ollut yksi pitkäikäisistä suosikeistamme lasten kanssa lukiessa. Sarjan pari viimeistä osaa, jotka ovat vähän kuin irrallisia jatko-osia ja kertovat pääasiassa nuoresta polvesta, eivät enää iske aivan muun sarjan tavoin, mutta uskollisina lukijoina luimme nekin läpi. Tarinataistelussa ei ole yhtä yksittäistä juonta, vaan Rosvolan ja Vainiston perheen rosvojäsenet kertovat jokainen vuorollaan tarinan. Joissakin tarinoissa on loppu, jotkut ovat vielä kesken. Jotkut ovat jännittäviä, jotkut romanttisia, jotkut hurjia ja jotkut rohkeita.



Tarinataistelu oli ihan mukavaa ilta-satuluettavaa kouluikäisille, ja lapset jäivät jopa toivomaan lisää tietäessään sarjan olevan nyt päätöksessä.

keskiviikko 12. helmikuuta 2020

Agatha Christie: Lordin kuolema

Agatha Christien Lordin kuolema ei minusta ollut Christien parhaimmistoa. Se on julkaistu alkukielellä 1933 ja suomeksi ensimmäistä kertaa 1953.


Jane Wilkinson on näyttelijätär, joka haluaa päästä eroon aviomiehestään, josta on asunut erossa jo jonkin aikaa. Hän pyytää Hercule Poirotia auttamaan pyytämään eroa mieheltään, mutta aviomies yllättäen kertoo suostuvansa mielellään ja kirjoittaneensa tästä Janelle jo aikoja sitten. Mihin kirje on joutunut, koska Jane kieltää saaneensa sitä koskaan? Kun puoliso murhataan, näyttää vaimo varmalta syyllisestä - paitsi tietysti Poirotin mielestä, koska vaimohan tiesi jo aviomiehen suostuneen avioeroon. Vaaditaan monta käännettä, ja valitettavasti myös uusia kuolemia, ennenkuin totuus murhaajasta selviää.

sunnuntai 9. helmikuuta 2020

Taru ja Tarmo Väyrynen: Talvisateet

- Onko täällä usein näin levotonta? Minulle vakuutettiin, että Sirpi on rauhallinen maa.
- Se oli sitä vielä tänään aamupäivällä, Ake sanoi.

Palasin syksyllä Taru ja Tarmo Väyrysen Vuorileijonan varjo -sarjan pariin. Sarjan ensimmäiset kolme kirjaa muodostavat kiinteän trilogian, joka on kirjoitettu 1990-luvun loppupuolella. Sarja jatkui kolmella uudella kirjalla heti näiden jälkeen (1998-2000), ja nekin olin lukenut heti tuoreeltaan.

Sen jälkeen olin unohtanut koko sarjan ja minulta oli jäänyt huomaamatta, että ihan muutama vuosi sitten, 2016 kirjailijat olivat palanneet Sirpiin ja Vuorileijonan varjo - sarjaan ja julkaisseetkin useamman uuden osan sen jälkeen. Talvisateet on siis uusista osista ensimmäinen.

Koko aiempaa sarjaa leimaa voimakas pyrkimys hyvään ja sarjan maailmaan sijoittuvat eri kansat uskovat kaikki omanlaisiinsa jumaliin. Mutta Sirpin Koora kieltää väkivallan ja aseet kokonaan ja kehottaa kohtelemaan kaikkia ihmisiä samanarvoisena. Ihanne, johon on vaikea yltää, mutta johon on syytä pyrkiä. Talvisateissa tapaamme tuttuja hahmoja: Dotar ja Ake ovat luopuneet asemastaan Autiomaassa ja muuttaneet Aken kotimaahan Sirpiin. Myös Verraka, entinen sotilaspäällikkö Vuorimaasta on asettunut Sirpiin ja toimii siellä nyt opettajana ja pyhien tekstien tulkitsijana. Yhtäkkiä maahan saapuu suuri joukko, tuhansia pakolaisia, jotka on pakko majoittaa ja huoltaa jotenkin, sillä muista lähimaista ei ole apua saatavilla. Kuulostaako tutulta? Ja kun ottaa huomioon julkaisuajankohdan, tuntuu aika selvältä, että kirjailijat ovat halunneet antaa oman näkemyksensä Euroopan pakolaiskriisiin.


Kirjassa pohditaan useaan otteeseen oikeaa ja väärää ja sitä, miten erilaisten ihmisten yhteiseloa voidaan helpottaa ja ehkäistä konflikteja. Jos kestää sen, että kirja on voimakkaasti kantaaottava, niin Talvisateet on erittäin suositeltava jatko herttaiselle nuortenkirjasarjalle, jonka muistan lapsuudestani. Vaikkakin Talvisateet on sopivampi hieman varttuneemmalle lukijalle kuin esimerksi ensimmäiset kolme kirjaa.

perjantai 7. helmikuuta 2020

J.K. Rowling: Harry Potter ja viisasten kivi

Klassikon asemaan noussut Harry Potter. Luimme Potteria ensimmäistä kertaa lasten kanssa tänä talvena kuuntelemalla sitä äänikirjana automatkoilla. Ja kyllä, sama taika vakuutti heidätkin. Niin paljon, että hankimme kaksi ensimmäistä osaa Jim Kayn kuvittamina painoksina. Ainoa vika kuvitetuissa painoksissa on, että ne painavat niin rutosti. Lukunautinto vähän kärsii, kun kirjaa ei jaksa kannatella käsissä. Täytyy harkita lasten kiinnostuksen mukaan, sijoitanko myös myöhempien osien osalta kuvitettuihin versioihin.


Harry on kasvanut vastenmielisten tädin ja sedän ja simputtavan ja hemmotellun serkun kanssa ja joutunut asumaan portaiden alla komerossa. Omat vanhemmat ovat kuolleet, Harryn tietojen mukaan auto-onnettomuudessa. Mutta yhtäkkiä selviää, että Harry onkin velhosukua, ja sitä paitsi kuuluisa: paha velho Voldemort, jonka nimeä ei pidä mainita, on yrittänyt tappaa Harryn, turhaan. Harry on hengissä, mutta Voldemortista ei ole sen koommin kuultu. Tässä ykkösosassa on jo paljon vihjeitä tuleviin tapahtumiin, mutta jonkin verran myös ristiriitoja, jotka sarjan useampaan kertaan lukeneena bongaa joukosta. Ei mitään vakavaa kuitenkaan, ja kyllähän Viisasten kivi käynnistää taikamaailmaan sijoittuvan seikkailukertomuksen oikein reippaasti. 

keskiviikko 5. helmikuuta 2020

Minna Lindgren: Ehtoolehdon tuho

Sankarimme, yli 90-vuotiaat Siiri, Irma, Anna-Liisa ja kumppanit ovat palanneet palvelukoti Ehtoolehtoon, joka ei ole entisellään. Henkilökunta puuttuu täysin, ja palvelutalon asukkaista huolehditaan robotein ja automaatein. Ruoka on 3D-tulostettua, hoitajat ovat robotteja ja avaimet on vaihdettu lätkiin, jotka toimivat mm. avaimina, pankkikortteina ja passeina.



Ehtoolehdossa pyörii enää vapaaehtoistyöntekijöitä, jotka kuuluvat uskonnolliseen lahkoon, ja yrittävät saada vanhusten rahat siirrettyä lahkon haltuun. Siirin ja Irman on jälleen aika tarttua toimeen ja järjestää asiat kuntoon.

sunnuntai 2. helmikuuta 2020

Linda-Maria Roine: Mercedes Bentso - Ei koira muttei mieskään

Mercedes Bentso on itselleni kohtalaisen vieras rap-artisti, mutta kirja, joka kertoo hänen nuoruudestaan narkkaripiireissä, on pyörinyt kirjablogeissa ja -instagramissa aika paljon. Lähdin kuuntelemaan kirjaa äänikirjana ja valinta oli onnistunut.

Kirjasta käy ilmi, että Linda-Maria on kohdannut monenlaista pahoinvointia elettyään nuoruutensa narkkaripiireissä ja romanikulttuun parissa. Naiset kärsivät niissä piireissä hyväksikäytöstä, vaientamisesta ja väkivallasta. Heillä on vain yksi rooli, ja siihen rooliin kuuluu olla hiljaa ja totella. Mercedes Bentson nimellä Roine kertoo riimeissään kokemuksistaan ja moninkertaisesti marginaalissa olevia ihmisiä.


Ei koira muttei mieskään on todella hurjaa luettavaa. Olen kuitenkin iloinen siitä, kuinka Roine antaa äänen niille moninkertaisesti marginaalissa oleville ihmisille, joiden ääntä ja sanomaa ei haluta kuulla, ja joiden olemassaolokin mielellään haluttaisiin unohtaa ja sanoa heidän valinneen itse oma elämänsä.