Sivut

keskiviikko 20. maaliskuuta 2019

Sisaret 1918

Sisaret 1918 on sarjakuva-antalogia, jossa kerrotaan eri sarjakuvataitelijoiden silmin naisten tarinoita vuoden 1918 tapahtumista. Kertomuksia on sekä punaisten että valkoisten puolelta, mikä on hyvä ja monipuolistaa kirjassa kerrottuja ääniä. Kirjaan on valittu tositarinoita Kansan arkiston muistitietokokoelmasta ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kokoelmasta.  Kukin taiteilija on tulkinnut yhden tarinan. Monet tarinat jäävät kyllä pintaraapaisuiksi ja jäin kaipaamaan lisää jotain.

Siitä huolimatta on upeaa, että on tehty teos, jossa kerrotaan nimenomaan naisten tarinoita. Sodan traagiset tapahtumat koskettivat mitä suurimmassa määrin myös naisia ja lapsia, ja naisia oli mukana myös varsinaisissa taisteluissa. On hyvä, että heidän tarinansa on talletettu, ja on erittäin tärkeää, että heidän tarinansa on tuotu myös meille nykypolville saataville. 


sunnuntai 17. maaliskuuta 2019

Terhi Tarkiainen: Pure mua


Nyt edessä oli taas nälkäinen vampyyri, joka kyseli järjettömiä.
"Nippusiteitä? Minä hiivatin kidnappaajana sä mua oikein pidät? Ei tietenkään mulla ole mitään köysiä tai siteitä!" Anna mietti hetken. "Mutta jesaria on. Ehkä."
"Vahvaa?"
"Ei kun Clas Olsonia."
"Saa kelvata. Sinun on sidottava minut. Nyt."


Anna saa 30-vuotislahjaksi vanhemmiltaan vampyyrimiehen, jolla voi harjoitella, miten miesten kanssa oikein ollaan. Mukana on käyttöopaskin, mutta Anna ei ole erityisen innostunut pitämään vampyyriaan.
Vampyyrin palauttaminen osoittautuu kuitenkin vaikeammaksi kun Anna olisi kuvitellut. Pian hänellä on kotonaan jo kaksi vampyyria, joista toinen ei ole edes vampyyrikennelin valvoma.

Monesta kirjablogista lukemistani kehuista huolimatta välttelin pitkään tarttumista tähän kirjaan. Pure mua (2018) osoittautui kuitenkin ennakkoluulojani paremmaksi ja hauskemmaksi. Sanotaan nyt sen verran, että kuvittelin sen kuvaavan Annan ja vampyyrin yhteiseloa, mutta se muuttuikin seikkailukirjaksi, jossa selvitetään syytä sille, mistä vuokrattavat vampyyrit ylipäänsä ovat ilmestyneet ja miksi, ja miten heidät pelastetaan isäntiensä julmalta kohtelulta. Tämä ei ollut ollenkaan sitä mitä pelkäsin, vaan yllätti hyvällä tavalla!

keskiviikko 13. maaliskuuta 2019

J. R. R. Tolkien: Hobitti eli Sinne ja takaisin

En oikein usko itsekään sitä, että en ole koskaan aiemmin lukenut Tolkienia. Miten se on edes mahdollista? Mielestäni luin kuitenkin nuoruudessani paikallisen kirjastoauton tarjonnan läpi, ja on vaikea uskoa, ettei hyllyssä koskaan olisi ollut Tolkienia.

Päätin rohkeasti aloittaa tutustumisen Tolkienin fantasia-tuotantoon Hobittista, kun minulle pienen taustatyön jälkeen selvisi, että se sijoittuu ennen Taru sormusten herrasta -trilogiaa. Lähikirjastossa sattui olemaan kappale Tove Janssonin oivallisesti kuvittamaa painosta, joten siitä lähdettiin liikkeelle. Googlettamalla minulle kyllä selvisi sekin, että Janssonin kuvituksesta ollaan montaa mieltä, mutta itse pidin myös omintakeisesta (ja kieltämättä Janssonin kädenjäljeksi tunnistettavasta) kuvituksesta.


Entäs sitten itse tarina? Kunnollinen Bilbo Reppuli tulee tempaistuksi seikkailuun kun hänet halutaan mukaan "voroksi" 13 kääpiön muodostamaan retkikuntaan, jonka tarkoituksena on hankkia takaisin kääpiö Thorin Tammikilven isoisän aarre vuoren sisällä. Vuoressa asuu nykyään lohikäärme vartioimassa aarretta, mutta on salainen sisäänkäynti, jonka avulla aarteeseen voisi päästä käsiksi.

Tarina ja koko Keski-Maa on täynnä myös muita hahmoja, peikkoja, hiisiä, karhuksi muuttuva nahanvaihtaja ja haltijoita. Hobitti eli Sinne ja takaisin lumosi minut täysin, joten aivan ehdottomasti lukulistalleni pääsee myös Taru sormusten herrasta, vaikka se käsitykseni perusteella onkin kirjoitustyyliltään toisenlainen verrattuna lastenkirjaksi kirjoitettuun Hobittiin.

Tänä vuonna en innostunut enää Helmetin lukuhaasteesta enkä oikein muistakaan lukuhaasteista. Uutta virtaa bloggaamiseen etsin nyt perustamalla Instagram-tilin (kirjojentaika) ja virittämällä uudelleen käyttöön myös pari vuotta uinuneen Goodreads-tilini (kirjojentaika). Toivottavasti into tällä kertaa jatkuu pidempään kuin viimeksi Goodreadsiin tutustuessani... Tervetuloa seuraamaan myös näillä kanavilla!

sunnuntai 3. maaliskuuta 2019

Enni Mustonen: Kielon jäähyväiset

Huuto kaikui pimeydessä, luukku sulkeutui kolahtaen ja alhaalta tikapuilta kuului rojahdus.
Mies oli pudonnut välitasanteelle. Ryömin luukun päälle ja runnoin salvan kiinni. Ne ampuvat kohta luukun läpi.
- Kristiina!
Hannan huuto kuului polulta.
- Takaisin! minä huusin ääni särkyen. - Suojaudu! Täällä on desantti!

Enni Mustosen Koskivuori-sarja jatkuu toisen maailmansodan melskeissä. Kristiina, Koskivuoren kartanon tytär pestautuu lotaksi ja Hanna, Kristiinan lapsuuden ystävä on karannut kotoa ja elättää itsensä tarjoilijana Helsingissä. Sota tuo vanhat ystävykset taas yhteen.


Edellisestä osasta tuttu Elina asuu Karjalassa, minne Kristiina ja Hannakin lottina päätyvät.

Historiallinen Koskivuori-sarja on edelleen mukavaa luettavaa ja kestää uusintaluvunkin.

Verenpisara ikkunalla
Ruiskukkaseppele

keskiviikko 27. helmikuuta 2019

Laura Honkasalo: Vie minut jonnekin

Vie minut jonnekin (2018) on melkoinen paketti monenlaista ajanmukaista teemaa. Löytyy vapaaehtoista lapsettomuutta, aikuistumisen pelkoa, yt-neuvotteluita, blogikirjoittelua. Rasittavuteen saakka.

Päähenkilö Nella ei ole minusta erityisen sympaattinen hahmo, mutta kirja on kevyttä ja viihdyttävää luettavaa. Nella elää pitkässä parisuhteessa, ja puoliso toivoo lapsia. Nella taas huomaa, ettei ehkä toivokaan. Työt loppuvat ja Nella alkaa etsiä itseään elämäntaito-kursseilta. Sisko pitää lifestyle-blogia, johon liittyi muutama oikein oivallinen huomio. Kirjan loppu hieman vesitti tosin niitä.

Vaikka nyt näin reippaasti lukemisen jälkikäteen en tarkkaan muistakaan käänteitä, Vie minut jonnekin jäi mieleen ihan mukavana luettavana.

Laura Honkasalolta olen aiemmin lukenut romaanin Perillä kello kuusi ja elämäntaito-oppaan Nuukaillen.

sunnuntai 24. helmikuuta 2019

Enni Mustonen: Ruiskukkaseppele

Enni Mustosen Koskivuori-sarjan toisessa osassa on siirrytty kymmenen vuotta eteenpäin. Eletään 1920-lukua ja päähenkilöinä ovat edellisen osan pikkutytöt Saaran tytärpuoli Anna Forsberg ja Vapun sisar Elina Koivikko. Annan ja Elinan elämät kulkevat eri reittejä, Anna lähtee opiskelemaan Helsinkiin ja Elina päätyy töihin Koskivuorelle tehtaan konttoriin.

Suomessa ollaan jälleen eri leireissä ja ihmisiä kyyditetään kodeistaan. Myös Annan ja Elinan on jossain vaiheessa valittava puolensa ja myös se, seuraako rakkauttaan vai ei.


Sarjan ensimmäinen osa Verenpisara ikkunalla.

keskiviikko 20. helmikuuta 2019

Matt Haig: Kuinka aika pysäytetään

Tauko blogitekstien ilmestymisessä johtuu siitä, että koneeni hajosi. Ja sitten se toimi hetken, eikä sen jälkeen enää käynnistynyt. Tekniikka. Pyh.

Siitä päästäänkin hyvin aasinsillalla siihen, että tämänkertaisen teoksen kuuntelin äänikirjana kirjaston Ellibs-palvelussa. Siinä vaiheessa itseasiassa arvostin nykytekniikkaa vielä kovasti. Vetävä kirja, jonka kuunteleminen houkutti tekemään vaikkapa kotitöitä samalla kun kuuntelee kirjaa.

Matt Haigin Kuinka aika pysäytetään (2018) ei ole kertomus aikamatkaajasta, vaan ihmisestä, joka ei vanhenekaan, vaan elää satoja vuosia ja näyttää silti vasta nelikymppiseltä.  Tom joutuu vaihtamaan maisemaa, nimeä ja elämää kahdeksan vuoden välein ja nyt hän on päätynyt Lontooseen historianopettajaksi.



Tomilla on elämässään yksi ainoa tavoite: löytää nuoruudessa 1500-luvulla syntynyt tytär, jolla on sama vaiva. Elämä tuntuu jatkuvasti uhkaavalta: äiti teloitettiin noitana ja kun nuori Tom rakastui, alkoivat ihmiset ympärillä katsoa perhettä kieroon, kun Tom ei vanhentunutkaan vuosien mittaan. Sitä paitsi vaivaa sairastavia on muitakin. Tom kuuluu seuraan, joka auttaa asuinpaikan ja elämän vaihtamisessa, mutta vaatii vastineeksi noudattamaan omia sääntöjään. Niistä tärkein on se, ettei saa rakastua. Ja sen Tom tietysti lopulta tekee.

Kuinka aika pysäytetään oli erittäin koukuttava ja houkuttava kirja. Taitavaa työtä. Matt Haigiin en ollut aiemmin tutustunut, mutta eittämättä palaan hänen tuotantoonsa vielä.