sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Kishwar Desai: Pimeyden lapset

"Kuule, minusta tuntuu, että koko perhe on kirottu etkä sinä voi sille mitään."

Luin taas takaperoisessa järjestyksessä. Postimyyntilapset luin viime kesänä ja raskaasta aiheesta huolimatta se oli mieluisaa luettavaa. Kishwar Desain esikoisromaani Pimeyden lapset (2010) jäi silloin kaihertamaan mieltä. Molemmissa kirjoissa on sama päähenkilö, sosiaalityöntekijä Simran, joka selvittää peräänantamattomasti kohtaamiaan ongelmia.

Tällä kertaa Simran työskentelee vapaaehtoisena auttaakseen pidätettyä 14-vuotiasta Durgaa. Durga on löytynyt talosta, jossa kaikki hänen perheenjäsenensä ovat kuolleet. Durga on raiskattu - ehkä - ja sidottu kiinni - löysästi. Durga on ostanut itse myrkyn, johon hänen perheensä on kuollut. Onko hän syyllinen koko perheensä surmaamiseen? Vai onko hän uhri kuten muukin perhe?



Siskoni oli Sisimmässään samanlainen kuin minä. Hänkään ei halunnut, että meidän tarvitsisi koskaan lähteä ja erota toisistamme. Olimme sitä paitsi juuri kuulleet, että naapurin tyttö, joka oli lähtenyt kotoa morsiamena, oli tullut alle kuukauden päästä ruumiina takaisin. Hänet oli poltettu liian pienten myötäjäisten takia. Itkimme Amlalle, ettemme halunneet olla paraya dhan. Eikö meistä voisi tulla Poikia? Pojat olivat turvassa, he saivat osakkeita eikä heidän tarvinnut lähteä kotoa.

Se, mitä Durgan kotona on tapahtunut, kiertää loppujen lopuksi takaisin sukupolvien ketjuun, kysymykseen naiseudesta ja tyttöydestä, sukupuolten välisestä arvosta, ja siihen kaikkein tärkeimpään kysymykseen: onko ihmiselämällä mitään arvoa?

Ei asiat tasa-arvon kannalta meillä Suomessakaan ole niin kuin niiden pitäisi olla. Sukupuolella ei pitäisi olla mitään väliä, kun valitaan työntekijöitä, ammattia, äänestetään, maksetaan palkkaa tai mitä tahansa. Sukupuolen ei pitäisi olla se asia, jonka perusteella päätöksiä tehdä. Ja kuitenkin niin tehdään.

Durgan tarinaa lukiessa kuitenkin muistaa myös sen, että meillä niin tytöt kuin pojatkin ovat syntyessään yhtä arvokkaita. Heillä on molemmilla mahdollisuus syntyä, mahdollisuus mennä kouluun, mahdollisuus päättää itse avioitumisestaan tai avioitumatta jättämisestään. Ja hyvä niin.

Osallistun Pimeyden lapsilla Helmet-lukuhaasteen kohtaan 33. Kirja kertoo Intiasta. Lisäksi osallistun postauksella myös Naistenviikkohaasteeseen.

lauantai 22. heinäkuuta 2017

Veera Vaahtera: Sopivasti sekaisin

Ehdin ripustaa kaksi vaatetta siinä ajassa joka Sampolta kesti palata ja kiskoa niistä toinen alas. Siirsin hänet kauemmaksi, ripustin pari vaatetta, noukin Sampon taas kauemmaksi, ripustin, noukin, siirsin, kunnes väsyin tuskastuttavan hitaaseen edistymiseen ja laitoin television päälle. Etsin lastenohjelmia tauottomana virtana lähettävän kanavan, josta maksoin syyllisyydentuntoisena joka kuukausi, ja istutin Sampon laitteen ääreen.

Sopivasti sekaisin (2017) on ensimmäinen Veera Vaahteralta lukemani romaani. Veera Vaahtera on Pauliina Vanhatalon alter ego, jolla hän kirjoittaa hyvän mielen viihderomaaneja. Ja kyllähän Sopivasti sekaisin minua viihdytti! Matleena on palkattu kirjastotoimenjohtajaksi, ja perheenäitiyden ja työn yhdistäminen ei osoittaudu olevan ihan helppoa. Ja kukapa lapsiperheen äiti, joka tuntee hommien kasautuvan vain itselleen, ei olisi haaveillut siitä, että päättäisi jättää tiskit tiskaamatta, pyykit pyykkäämättä ja ruuat laittamatta. Kokeillaan, mitä tapahtuu? No, näin Matleena päättää toimia, mutta lopputulos ei ehkä ole aivan sitä mitä hän toivoi...


Kirjan loppu on kuitenkin viihdegenreen oikein sopiva. Hyvän mielen kesäkirja (joka sopinee myös syksyyn, talveen ja kevääseen)!

Helmet-lukuhaasteen kohta 13. Kirja "kertoo sinusta", sillä sekä sankarittarella että minulla on pieniä lapsia.
Naistenviikkohaaste, Matleenan nimipäivä 22.7.

keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Sara Medberg: Holhokki

"Ette aio mennä naimisiin? Mutta nuoren naisen tehtävä on löytää aviomies ja synnyttää hänelle perillinen!" Dominic oli melkein saanut loput teestään väärään kurkkuun. Kuinka tyttö uskalsi sanoa vastaan holhoojalleen? Dominic muisteli tyytyväisenä miten oli naulinnut jääkylmän katseensa neitoon. Hän pystyi yleensä pelkällä tuijotuksella saamaan vastustajansa toisiin ajatuksiin.
Valitettavasti neiti Sparw oli osoittautunut Dominicin vastustajia sisukkaammaksi.

Tämän päivän nimipäiväsankarin kunniaksi Sara Medbergin Holhokki (2015). Olin lukenut kirjasta blogiarvion, jonka perusteella se päätyi lukujonooni. Pelottavan vaaleanpunainen kansi ja yli 500 sivua saivat minut kuitenkin epäröimään. En tuntenut olevani oikeassa mielentilassa pinkkejä röyhelöitä varten. Oi, miten väärässä olinkaan.



Neiti Desideria Sparw on jäänyt pikkutyttönä orvoksi ja asuu Pohjanmaalla syrjäisessä kartanossa hellittynä. Hänen Tukholmassa asuva holhoojansa ei ole pahemmin välittänyt tytöstä, mutta nyt holhooja on vaihtunut edellisen kuoltua. Nuori Dominic päättää tehdä velvollisuutensa ja matkustaa katsomaan tyttöä ja kasvattaa tästä nöyrän ja myöntyväisen nuoren neidon, joka käyttäytyy etiketin mukaisesti ja menee hyviin naimisiin. Desideria osoittautuu olevan kuitenkin toista mieltä.

1700-luvun Suomessa ja Ruotsissa on kuitenkin vaikeaa olla nuori neito, jolla on omia mielipiteitä ja tavoitteita. Holhokki on hauska ja viehättävä kuvaus naisen elämästä ja asemasta ennen kuin naisilla oli omia oikeuksia. Siksipä Holhokki sopii hyvin tämän vuotiseen Naistenviikkohaasteeseen. Kaikki keinot ovat sallittuja, jotta omat tavoitteet saataisiin läpi: aivan avuttomia eivät naiset olleet tuohonkaan aikaan, vaikka miehet niin olisivatkin kuvitelleet.

Desideria ei ollut lainkaan tiennyt, että Eugenialla oli niin teräksiset hermot! Kauhunsekaisella ihailulla hän näki, kuinka Eugenia nosti oikeassa kädessään olevan miekan ilmaan ja kylmän rauhallisesti odotti, että ovi aukenisi.
Desideria tempaisi itselleen erään haarniskan pitelemän keihään ja syöksyi Eugenian vierelle. Hyvänen aika, mitä hän tekisi aseella? Desideria ei halunnut vahingoittaa ketään. Ehkä hän voisi kampittaa voron keihään varrella?

Holhokkia lukiessani minulla oli koko ajan olo, että kirjailijalla on ollut todella hauskaa kirjoittaessaan kirjaa ja kuvauksia sekä Dominicin että Desiderian sielunelämästä. Ja niin oli minullakin tätä lukiessani.

Naistenviikkohaaste 2017.
Helmet-lukuhaasteen kohta 38. Kirjassa mennään naimisiin.

sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

Taavi Soininvaara: Ebola Helsinki

Ratamon ajatukset alkoivat seljetä, kun hän nousi portaita kolmanteen kerrokseen. Tilanne oli nyt poliisin hallinnassa, eikä hän enää ollut hengenvaarassa. Todellisuus iski kuin moukari. Pulssi takoi hänen ohimoillaan. Suu tuntui kuivalta kuin näkkileipä ja silmiä kirveli kuin hiekkamyrskyssä. Kaisa oli murhattu. Hänet oli yritetty murhata. Hän hengitti syvään ja taisteli paniikkia vastaan.


Joulukuussa harmittelin luettuni Venäläisen vieraan, että osa Ratamo-kirjoista on jäänyt välistä. Näemmä väliin oli jäänyt ihan ensimmäinenkin Arto Ratamo-dekkari! Olen koko ajan kuvitellut totta kai lukeneeni Ebola Helsingin (2000), mutta myönnettävä se on, en ainakaan saanut mitään mielikuvaa että niin olisin tehnyt.


Arto Ratamo on tässä kirjassa vielä nuori virologian tutkija, joka löytää vastalääkkeen Ebolaan. Siitä lähtee liikkeelle vauhdikas tapahtumaketju, jonka tavoitteena on murhata Arto Ratamo ja kaikki ne, jotka tuntevat vastalääkkeen kaavan.






Seuraavaksi ehkä vähän uudempaa Soininvaaraa.

keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Nicolas Barreau: Meillä on aina Pariisi

Kun hän jälleen kohotti katseensa, oli hyvännäköinen vieras kadonnut näkyvistä. Rosalie vilkaisi tyhjälle kadulle ja aisti pistävän pettymyksen, joka tuntui täysin sopimattomalta.
Jos joku olisi sillä hetkellä sanonut hänelle, että hän viidentoista minuutin kulutta riitelisi raivopäisesti tuon niin sympaattiselta näyttäneen miehen kanssa, hän ei olisi uskonut.


Rosalie pitää pientä postikorttikauppaa Pariisissa ja maalaa itse kortteja asiakkaiden toiveiden mukaan. Kun häntä pyydetään kuvittamaan kuuluisan lastenkirjailijan uusin teos, se on Rosalien toiveiden täyttymys. Kaikki tuntuu sujuvan hyvin, kunnes postikorttikauppaan pamahtaa hyvännäköinen amerikkainen vierailija, joka syyttää kirjailijaa plagioinnista. Rosalie ei voi uskoa sitä, mutta mikä onkaan totuus?


Meillä on aina Pariisi (2015) on Barreaun kolmas suomennettu romaani. Pidin myös toisesta Barreaulta lukemastani romaanista Rakkausromaanin resepti. Mutta kuka onkaan kirjailija? Kaksi vuotta sitten olen kirjoittanut, että "kirjailija on tietääkseni saksalainen ja kirjoittaa taiteilijanimellä". Mistä olen sen keksinyt? Kirjan etuliepeessä on kuva nätistä hymyilevästä nuoresta miehestä ja kustantamon sivuillakin kerrotaan tämän nuoren miehen (no, ei enää niin nuoren, syntymävuodeksi kerrotaan 1980) työskentelevän pariisilaisessa kirjakaupassa. Kirja alkukieli on kuitenkin saksa, Paris ist immer eine gute Idee. Lisää googletusta, ja saksankielinen wikipedia kertoo, että tuo nuoren miehen kuva on kuvapankista, mikä tukee vahvistamatonta käsitystä siitä, että kyse on salanimestä. Kirjailija salanimen takana olisi kustantaja nimeltä Daniela Thiele. No, lukijan kannalta sillä ei ehkä liene hirveästi väliä. Kirja on jokatapauksessa leppoisaa, ihanaa lukemista kesäiseen lomapäiväänkin.


Helmet-haasteen kohta 29. Kirjan päähenkilö osaa jotain, mitä haluat oppia. Olisin aina halunnut osata maalata kuten kirjan Rosalie.


sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Antti Heikkinen: Matkamies maan


V: Hyvällä vielä kysyn, kerrotko niin kun asiat on vai pitääkö ruveta Mauri Anteron pahaksi poliisiksi? On sen verran digiboksille poliisisarjoja tallennettu, että Väätäisen ämmän poika pystyy ohjaamaan itsensä sellaiseen kuulustelukiimaan, jotta jopa jäisi Turkan Joukokin toiseksi.
S: Sä yrität pelotella mua.
V: Enhän toki. Tosiseikkoja lyön tiskiin. Kuuntelepas Jere-poika, niin setä kertoo. Matikka voi aukoa pyöreää suutaan verkossa, mutta keittokattilassa se on hyvin nöyrää jo. Perunoiden ja sipuleiden kanssa siellä porisee. Sinä voit aukoa suuta verkossa, mutta nyt sinä olet veneen pohjalla ja potkit. Minä voin sinut kopauttaa melalla pökerryksiin, leikata kidukset, suomustaa, heitellä sisälmykset kissalle, huuhdella, paloitella ja keitellä oikein ajan kanssa niin, että ruodotkin pehmenee.


Pienelle paikkakunnalle avataan pakoilaiskeskus ja keskustelu maahanmuutosta ryöpsähtää valloilleen. Taksikuski Leo ei voi hyväksyä sitä ja hakee kaltaistaan seuraa. Yhdessä samanmielisen Jeren kanssa he päättävät palkata rikolliseksi tiedetyn Kapasen hommiin ajamaan pakolaiset pois kunnasta. Ja siitähän pojat vasta pulaan joutuvatkin. Aimolla on vuosikymmenten takaa salaisuus, josta tietää enää vain kaksi ihmistä. Toinen heistä on jo dementoitunut, mutta toinen esittää viimein vaatimuksen, johon Aimo myöntyi jo neljäkymmentä vuotta sitten. Salaisuus on piilotettu terveyskeskuksen kivijalkaan, ja nyt kun terveyskeskus aiotaan purkaa, se uhkaa muutenkin paljastua.


Antti Heikkisen Pihkatappi iski minuun aikanaan kuin metrinen halko. Matkamies maan ei ollut yhtä vakuuttava tai vaikuttava lukukokemus. Heikkisen kirjoittajan ääni on selkeä - sille en voi mitään että kuulen sen päässäni koko ajan lukiessani Matkamiestä. Hän kirjoittaa myös kolumneja - hyviä kolumneja - ja jotenkin tästä kirjasta jää olo, että kyse on pitkitetystä kolumnista. Ehkä se johtuu siitä, että romaani koostuu lyhyistä pätkistä, muistelmista ja sähköpostiviesteistä, poliisikuulustelun pätkistä sekä siitä, että näkökulmahahmo vaihtelee. Ei sillä, nautin tämän romaanin lukemisesta suuresti siitä huolimatta.



Helmet-lukuhaasteen kohta 28. Kirja kirjailijalta, jolta olet aiemmin lukenut vain yhden kirjan.

keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

Mazo de la Roche: Jalnan perhe

"Jos hän palaisi Jalnaan, ei hän ehkä lähtisi sieltä koskaan enää."

Jalnan perhe (englanniksi 1929, suomeksi 1938) on julkaistu Jalna-sarjan toisena kirjana, vaikka se kronologisessa järjestyksessä on vasta kahdeksas. Ensimmäisenä julkaistu Jalna ja tämä ovat kirjasarjan ehkä ne osat, joissa on jotain sanottavaa, joku juoni, joka kantaa kirjan läpi. Sekä tässä että edellisessä kirjassa merkittävä kysymys on se, saavatko Jalnan nuori isäntä Renny ja hänen veljensä vaimo Alayne toisensa vai eivät? He ovat rakastuneet toisiinsa, suudelleet intohimoisesti - mutta asia on jäänyt siihen. Alaynen puoliso Eden on vietellyt toisen veljensä Piersin vaimon ja sen jälkeen kadonnut maisemista ottamatta enää yhteyttä perheeseensä. Alayne on palannut New Yorkiin, ja sekä Rennyn että hänen sydämissä kivistää kaipuu. Tässä lähtötilanne, josta Jalnan perhe alkaa.


Toinen kysymys, joka kangastelee kaikkien perheenjäsenten mielissä on, kenelle yli 100-vuotias isoäiti aikoo jättää rahansa? Rahaa oletetaan olevan runsaasti, isoäiti on sanonut jättävänsä kaikki kokonaisuudessaan yhdelle henkilölle - mutta kuka on tuo onnellinen?

Tässä vaiheessa Jalna-sarjan luku-urakkaani väittäisin, että Jalna ja Jalnan perhe ovat ne kirjat, joihin tästä sarjasta kannattaa tutustua. Jos siis haluaa ylipäänsä käyttää aikaansa tällaiseen oman aikansa tuotteeseen. Vaikka eipä sillä, hauska Jalnan perhettä oli lukea, aion jatkaa jossain vaiheessa.

Helmet-lukuhaasteen kohta 15. Kirjassa harrastetaan tai se liittyy harrastukseen. Kirjassa harrastetaan hevosurheilua.

Osallistuu myös Uudelleen luettua -lukuhaasteeseen.