Sivut

keskiviikko 29. huhtikuuta 2020

Louisa M. Alcott: Pikku miehiä

- Sano se vielä kerran jos uskallat, pöyhisteli Tommy kuin äkäinen kalkkunakukko.
- Tahdotkos tapella? sanoi Dan astuen heti alas laudaltaan ja puristi nyrkkejään taistelunhaluisesti.
- Tappeleminen on kiellettyä! huusivat toiset kiihtyneinä.
- Olettepas te arkaa sakkia! pilkkasi Dan.

Pikku naisten II-osan lopussa kerrottiin, että Jo ja hänen miehensä perivät rikkaan tädin ison talon ja perustivat sinne koulun pojille. Pikku miehissä kerrotaan lisää koulusta ja sen pojista. Harmillista kyllä tästä osasta ei ole saatu uutta, täydellistä suomennosta, mitä itse kyllä kaipaisin kovasti. Yritin joskus lukea myös englanniksi, mutta tällä kertaa se ei sujunut ollenkaan, vaikka muuten luenkin myös englanniksi, ja minun oli todettava, että 1800-luvun englanti on sen verran hankalampaa luettavaa, että on parasta palata sittenkin suomennokseen.

Pikku miehiä on sinänsä tasoltaan heikompi kuin Pikku naisia I ja II. Tässä siis Jo ja hänen sisarensa ovat siirtyneet sivurooliin ja pääosassa ovat koulun pojat ja muutamat tytöt, joita koulussa on. Kommelluksilta ei vältytä, kun saman katon alle kootaan hyvin erilaisista lähtökohdista ja taustoista tulevia lapsia, mutta rakkaudella ja välittämisellä saa ihmeitä aikaan.


sunnuntai 26. huhtikuuta 2020

Taavi Soininvaara: Tuhon messias

Viimeksi olen palannut Arto Ratamon pariin viime kesänä, kun luin sarjan alkupäähän sijoittuvan Koston komission. Nyt lukuvuorossa oli 2019 julkaistu Tuhon messias.

Eversti Oldman on jäänyt jihadistien vangiksi, mutta pääsee pakenemaan sieppaajiltaan Syyrian aavikolla. Hän tietää, ketkä ovat vastuussa hänen vangitsemisestaan ja päättää kostaa. Linkki Suomeen syntyy, sillä hänen ensimmäinen uhrinsa on entinen Egyptin turvallisuuspalvelun johtaja, joka on siirretty Suomeen suurlähettilääksi. Kun suurlähettiläs katoaa, Arto Ratamo ja kumppanit joutuvat töihin.


Arto Ratamo -sarja
Ebola-Helsinki 2000
Inferno.fi 2001
Koston komissio 2002
Ikuisesti paha 2003
Vihan enkeli 2004
Pimeyden ydin 2005
Marsalkan miekka 2006
Jumalten sota 2007
Toinen peto 2013
Teräsarkku 2014
Haukka ja kyyhky 2015
Venäläinen vieras 2016
Neljäs valtakunta 2017
Darwinin seitti 2018
Tuhon messias 2019

keskiviikko 22. huhtikuuta 2020

Louisa M. Alcott: Pikku naisia I ja II

Oi miten ihana uusi elokuvatulkinta Pikku naisia onkaan! Kävin katsomassa sen tuoreeltaan alkuvuodesta elokuvateatterissa ja nautin valtavasti. Siitä innostuneena päätin lukea myös kirjat uudelleen sitten nuoruuspäivien. Klassikkoromaanista on tehty uusi, täydellinen suomennoskin, tosin jo vuosia sitten, ja halusin viimein lukea sen. Onhan se, köh, odottanut jo omassa hyllyssäkin pari vuotta löydyttyään helsinkiläiseltä kirpputorilta eräällä työmatkalla.


Meg, Jo, Beth ja Amy ovat sisaruksia, joiden isä on Yhdysvaltain sisällissodassa. Aiemmin hyvätuloinen perhe on köyhtynyt, mutta onneksi tytöillä on rikas mielikuvitus ja hyvä äiti. Ja kaikeksi huipuksi naapuriin sattuu yksinäinen rikas poika Laurie, joka ystävystyy tyttöjen kanssa, ja jonka kautta tytöt saavat joskus elämäänsä pientä ylellisyyttä.

Elokuva käsittää sarjan kaksi ensimmäistä kirjaa, joiden uusi suomennos on nimellä Pikku naisia I ja II. Alun perin ensimmäinen osa on julkaistu vuonna 1868, joten kieltämättä tarina on vanhanaikainen ja se näkyy myös uudessa suomennoksessa. Täytyy muistaa, että naisen asema on tuohon aikaan ollut todellakin erilainen kuin nykypäivänä ja Alcott kuitenkin ottaa kantaa naisen asemaan tavalla, joka on varmasti aikanaan ollut raikas.

Näiden vanhoja aikoja kuvaavien kirjojen kohdalla mietin usein, mikä on ollut tilanne samaan aikaan Suomessa ja erityisesti omissa sukujuurissani. Ainakin he ovat eläneet aivan toisenlaisessa maailmassa kuin Pikku naisten tytöt.

Kannattaako Pikku naisia edelleen lukea vai tyytyäkö elokuviin? Mielestäni kannattaa. Toki kirja on aikansa tuote, mutta niinhän kaikki.

sunnuntai 19. huhtikuuta 2020

Matt Haig: Huomioita neuroottiselta planeetalta

Näin tulet onnelliseksi
1. Älä vertaa itseäsi muihin ihmisiin.
2. Älä vertaa itseäsi muihin ihmisiin.
3. Älä vertaa itseäsi muihin ihmisiin.
4. Älä vertaa itseäsi muihin ihmisiin.
5. Älä vertaa itseäsi muihin ihmisiin.
6. Älä vertaa itseäsi muihin ihmisiin.
7. Älä vertaa itseäsi muihin ihmisiin.

Oi, Matt Haigin Huomioita neuroottiselta planeetalta on pitkästä aikaa viiden tähden kirja. Sopii hitaasti ja nautiskellen luettavaksi ja parhaisiin kohtiin palattavaksi. Sai sykkeen rauhoittumaan ja nauttimaan lukemisesta. Lukekaa itse.


Kun masennus uhkaa vyöryä ylleni, suljen silmäni, haen muististani hyvän päivän ja ajattelen aurinkoa, naurua ja kilpikonnia. Ja yritän pitää mielessäni, miten mahdottomana pidetty voi joskus olla mahdollista.

keskiviikko 15. huhtikuuta 2020

Suvi Ratinen: Matkaystävä

Vapaus vavisuttaa koko kehoani ja maailma tuntuu aukeavan järisten.
Mikä tahansa on mahdollista!
Minäkin kuulun mukaan!
Pian minäkin olen tavallinen suomalainen.

Matkaystävä kertoo taas yhden tarinan lestadiolaisen nuoren kasvusta aikuiseksi. Tarina vaikutti kiinnostavalta heti tuoreeltaan, mutta jonkinlainen kyllästyminen oli kai tapahtunut, koska piti vähän kypsytellä, ennen kuin pystyin tarttumaan tähän.

Kirjaa kerrotaan kahdessa aikatasossa. Vuonna 2006 minäkertoja asuu yhdessä poikaystävän kanssa, kun äiti soittaa. Järvisen Marko, vanha luokkakaveri on kadonnut. Välillä palataan kertojan lapsuuteen, kerrotaan kavereista, suviseuroista, kotivideoiden katsomisesta ja kaikesta siitä, mistä ei saa huudella. On asioita, joita ei saa huudella muiden meikäläisten kuullen, ja sitten on niitä omia asioita, joista on parempi olla puhumatta muille, ulkopuolisille.


Koulussa on vain Marko, joka on myös meikäläisiä. Marko, vähän reppana poika, jota kaikki kiusaavat, haluaa selvästi olla kirjan kertojan ystävä, mutta tämä yrittää vältellä poikaa. Lapsuudessa kaikki on mustavalkoista, mutta myöhemmin kirjan minä alkaa epäillä ja lopulta hän päättää erkaantua lapsuutensa uskosta.

Ei kuitenkaan ole helppoa olla ihan tavallinen suomalainen, kun ei ole elänyt ihan tavallista lapsuutta, eikä tiedä mikä on hienoa ja mikä vain noloa.

sunnuntai 12. huhtikuuta 2020

Hyonseo Lee: Seitsemän nimen tyttö: Pakoon Pohjois-Koreasta

Kukaan ei ollut käskenyt meidän itkeä. Kukaan ei ollut vihjannu, että jos emme itkisi, meistä tulisi epäiltyjä. Tiesimme kuitenkin, että meiltä odotettiin kyyneleitä. Kaikkialta ympäriltäni kuului niiskutusta, nyyhkytystä ja vaikerointia. Näytti siltä, että kaikki olivat suunniltaan surusta. Itsesuojeluvaistoni heräsi. Jos en itkisi kuten muut, joutuisin hankaluuksiin.

Seitsemän nimen tyttö - Pakoon Pohjois-Koreasta on kirjastolöytö ajalta kun kirjastot vielä olivat auki. Nyt karanteenin jatkuessa lukemiset siirtyvät pikkuhiljaa oman hyllyn antimiin ja sähköisiin kirjoihin, mutta vielä on muutamia kirjaston kirjojakin lukematta.

Seitsemän nimen tyttö muistuttaa hieman kirjaa Vain tytär, jonka luin jokin aika sitten, ja joka kertoo intialaisperheen tyttären selviytymistarinan. Myös Seitsemän nimen tyttö on selviytymistarina. Minäkertoja varttuu hyväosaisessa perheessä Pohjois-Koreassa, ja hän ei pakenekaan Pohjois-Koreasta tarkoituksella, vaan vahingossa. Hänen tarkoituksensa ei ole jäädä Kiinaan, vaan ainoastaan käydä tapaamassa siellä asuvia sukulaisia ja palata. Palaaminen ei kuitenkaan ole mahdollista, kun kotimaassa on alettu epäilemään hänen menneen rajan yli.


Hyonseo joutuu kerta toisensa jälkeen pakenemaan paikasta toiseen, jottei hän jää kiinni Kiinassa ja tule palautetuksi Pohjois-Koreaan. Ikävä Pohjois-Koreaan jäänyttä perhettä on kova.Vaikuttava lukukokemus, ja jos tähän hetkeen kaipaa tosipohjaista luettavaa viemään ajatuksia toisaalle, tässä on hyvä vaihtoehto.

Minulla oli yleensä tapana pitää pieni tauko, ennen kuin sanoin jotain, niin että ehdin hetken punnita sanojeni seurauksia. Tällä kertaa päästin kuitenkin sanat saman tien suustani. "Olen Pohjois-Koreasta."