sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Katja Kettu: Yöperhonen

Jonotin Katja Ketun Yöperhosta (2015) kirjaston varauslistalla muutaman kuukauden, sillä pidin hänen edellisestä romaanistaan Kätilöstä. Yöperhonen ei yltänyt mielestäni aivan samaan, juoni oli vähän utopistinen (no niin se kyllä oli Kätilössäkin) ja teksti oli tyylillisesti tosi samanlaista Kätilön kanssa. Se häiritsi lähinnä sillä tavalla, että oli vaikea muistuttaa itselleen, että lukee nyt kuitenkin eri henkilöstä.



Nuori Irga pakenee hiihtämällä takaa-ajajiaan Neuvostoliittoon vuonna 1937. Vastoin odotuksia siellä ei odotakaan rakastettu ja hyvä elämä, vaan vankileiri, kuten niin monia muitakin.

Verna matkustaa vuonna 2015 Venäjälle Lavran kylään, sillä hänen tutkijaisänsä on kuollut siellä. Verna tietää, että isän matka liittyi jotenkin isoäiti Irgaan, joka on lähettänyt lapsensa vankileiriltä Suomeen, eikä koskaan saanut tietää, pääsikö poika perille. Verna ei oikeastaan edes yritä selvittää, mitä isälle on tapahtunut, mutta sekin kyllä selviää siinä sivussa.

- Kuulkaa, Elna, saanko kysyä jotakin?
Elna jatkaa salvan rippeiden hieromista Odenin pahkuraiseen rintaan. Katson käden kurtuista pilkottavaa haaleansinistä numerosarjaa.
- Milläpä sen nyt estänkään.
- Elnahan on myös ollut vankileirillä?
Käden liike pysähtyy.
- Muistaako Elna Vorkutan leiriltä Irga Malinen -nimistä mykkää naista?
- Ei sinne ystävystymään menty.

Helmet-lukuhaaste: Kirjan nimi viittaa vuorokaudenaikaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti