Sivut

sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

J. K. Rowling: Harry Potter and the Order of the Phoenix

Vaikka olenkin jo Pottereiden ilmestyessä ollut siihen genreen yli-ikäinen, niin olen kirjat kuitenkin muutamaan otteeseen lukenut. Ja kuten sanasta "muutamaan" voi päätellä, olen myös vahvasti koukuttunut niihin. Kun Hyllytontun höpinöitä -blogissa sitten julistettiin Okklumeus-lukuhaaste käyntiin, päätin hetimmiten osallistua siihen. Jotain ylimääräistä haastetta kaipasin, ja niin poimin kirjastosta Feeniksin killan äänikirjana alkuperäiskielellä. Olen muutaman alkupään Harry Potterin lukenut englanniksi, mutta sitten ilmeisesti kärsivällisyyteni petti ja siirryin suomennoksiin. Osasyynä se, ettei teoksia löytynyt noin vain kirjastosta englanniksi. Nythän olen oppinut hyödyntämään kirjastojen varausominaisuuksia siihen, että varaamalla saan toisessa kaupungin jossain muussa kirjastossa olevan kirjan lähikirjastooni noudettavaksi. Tämän kyseisen kirjan tosin kävin noukkimassa kassiini pääkirjastolta.

Tätä oli helppo kuunnella äänikirjana, mutta pituutensa (ja automatkojen lyhyyden) vuoksi kuunteleminen kesti aika pitkään. Tekisi mieleni kuunnella haasteeseen vielä toinenkin äänikirja, mutta ehkä hieman joudun pitämään taukoa.

Harry Potter and the Order of the Phoenix on julkaistu 2003 ja suomennos 2004. Se on sarjan viides kirja, jossa Voldemort on palannut, mutta ministeriö kieltäytyy vielä uskomasta sitä. Harry leimataan mielenvikaiseksi, kun hän väittää Voldemortin palanneen, samoin Dumbledore, kun tämä uskoo Harrya. Siksi Tylypahkaan lähetetään ministeriön edustaja valvomaan koulun tilannetta. Dolores Pimento opettaa pimeyden voimilta suojautumista, vaikkakin hän lähinnä keskittyy valvomaan, ettei kukaan vahingossakaan oppisi mitään.

Minun kävi aivan sääliksi Harrya, kun tämä ei tajua, että hänellä ON yhteyskeino Siriukseen. Miksei Sirius peiliä antaessaan selitä, mistä on kyse? Miksei Harry edes avaa kummisetänsä antamaa pakettia? Argh. No, tämän kirjan lopusta ei voi edes sanoa, että loppu hyvin, kaikki hyvin, mutta onneksi tunnemme jo tarinan lopun.

Osallistun tällä kirjalla seuraaviin haasteisiin:
Seitsemännen taiteen tarinoita
Helmet -lukuhaaste: Sinulle vieraalla kielellä kirjoitettu kirja
Okklumeus-lukuhaaste  #okklumeuslukuhaaste 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti