Sivut

tiistai 31. heinäkuuta 2018

Klassikkohaaste: Douglas Adams: Linnunrata : viisiosainen trilogia

Osallistun tällä kertaa kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen vähän kevyemmällä klassikkoteoksella. Luin viisiosaisen Linnunrata-trilogian yhteisniteenä, joten menköön koko sarja haasteen piikkiin. Klassikkohaasteen 7. osaa vetää Unelmien aika -blogin Katriina, kiitos haasteen emännöinnistä!

Linnunradan käsikirja liftareille aloittaa Douglas Adamsin klassisen scifi-sarjan. Olen lukenut kyseisen viisiosaisen trilogian joskus nuorena, mutta aika tuntui olevan nyt otollinen uudelleen luvulle. Kirja on täynnä sekopäisiä yhteensattumia ja selityksiä.

"Vastaus Perimmäiseen Kysymykseen..."
"Niin...!"
"Elämästä, Maailmankaikkeudesta ja Kaikesta..." Syvä Miete sanoi.
"Niin...!"
"On..." Syvä Miete sanoi ja piti pienen tauon.
"Niin...!"
"On..."
"Niin...!!!!...?"
"Neljäkymmentäkaksi", Syvä Miete sanoi äärettömän juhlallisesti ja rauhallisesti.

Sarjan ensimmäisessä osassa selviää klassinen vastaus Perimmäiseen Kysymykseen Elämästä, Maailmankaikkeudesta ja Kaikesta, mutta valitettavasti oikea kysymys ei ole selvillä. Selviää myös, että itse asiassa maapallo ei ole planeetta, vaan monimutkainen tietokone, jonka tehtävänä on selvittää oikea kysymys. Oikea kysymys olisi selvinnyt viisi minuuttia myöhemmin kuin vogonit tuhosivat maapallon ohitustien alta.

Maan asukas Arthur Dent ja hänen ystävänsä Ford Prefect, joka ei yllättäen olekaan alkuperäinen maan asukas, liftaavat vogonialuksen keittiöhenkilökunnan kyytiin ja pelastuvat siksi täydelliseltä tuholta. Meille selviää myös, että Linnunradalla liftatessa kannattaa kuljettaa mukana pyyhettä, koska siitä on monia etuja.

Ensimmäisen osan ainoa huono puoli on se, että se on aivan liian lyhyt.

Maailmanlopun ravintola jatkaa suoraan siitä, mihin ensimmäinen osa jäi.

"Me olemme vielä elossa ja vaarassa menettää henkemme."
"Ihan oikein."
"Mitä?"
"Mitä hyötyä sinun elämästäsi on kenellekään? Kun ajattelen miten olet sen käyttänyt nousee mieleen vääjäämättä ilmaus 'juosten kustu'."
"Mutta minähän olin Linnunradan presidentti, hitto vie!"

Zaphodille, entiselle Linnunradan presidentille on selvinnyt, että hän on hakeutunut presidentiksi ja ryöstänyt avaruusaluksen jostain käsittämättömästä syystä. Syy on olemassa, hän ei vain tiedä sitä, koska on tuhonnut aivoistaan sen osan, joka tietää sen. Aivoista tulee hänelle kuitenkin käskyjä, joita hän ei itsekään ymmärrä. Mukana on myös muita, joita hän ei enää muista, mutta joiden kanssa hän on aikanaan laatinut monimutkaisen suunnitelman.

Matkalaiset pääsevät myös ruokailemaan Maailmanlopun ravintolaan, jossa pääsee katsomaan kuinka maailmankaikkeus loppuu. Monen sattuman kautta Ford ja Artur joutuvat jumiin menneisyyteen - kauniille planeetalle, joka tuntuukin kovin tutulta. Ja sinne he tarinan tässä osassa jäävätkin.

Elämä, maailmankaikkeus - ja kaikki, tarinan kolmas osa.

Joka aamuinen kauhunhuuto kajahti Arthur Dentin kurkusta kun hän heräsi ja muisti äkkiä missä oli.
Ei siinä mitään, että luola oli kylmä, eikä siinäkään, että se oli kostea ja tunkkainen. Hän huusi siksi, että luola oli keskellä Islingtonia ja seuraava bussi tulisi vasta kahden miljoonan vuoden kuluttua.

Mikä aloitus kirjalle! Palauttaa sekä lukijan että Arthur Dentin takaisin raiteilleen siitä, missä ja milloin nyt oikein ollaan. Tässä osassa kehitellään jälleen ihan uudenlainen uhka, jota vastaan taistella. Sama sekava tarinointi jatkuu, mutta jotenkin tarinan imu ei ollut ihan yhtä kova kuin kahdessa ensimmäisessä osassa. Tai ehkä se johtuu siitä, että pidin kesken kirjan parin viikon tauon lukemisessa.

Terve, ja kiitos kaloista

"Elämä on kuin greippi", hän sanoi.
"Aa, kuinka niin?"
"No se on vähän niin kuin oranssinkeltainen ja pinta on rosoinen, sisus pehmeä ja märkä. Siinä on myös siemeniä. Ai niin ja jotkut ihmiset nauttii puolikkaan sellaisesta aamiaiseksi."

Ihan päätön jatko-osa jotenkin kasassa pysyvän trilogian jälkeen. Oli vaikea päästä tunnelmaan mukaan ja lukeminen venyikin pitkäääään. Artur on taas maassa, joka ei tuhoutunutkaan, vaan kaikki luulevat saaneensa yhtä aikaa hallusinaation. Fenchurch tietää oivaltaneensa jotain ennen kuin se tapahtui, mutta ei enää muista mitä.

Enimmäkseen harmiton

"Meinaatko, että olet väärällä planeetalla?" mies kysyi synkästi. "Hassua kuinka monet sanoo niin. Varsinkin ne, jotka asuu täällä." Hän silmäili suosian jäännöksiä ja katseesta kuvastu ikiaikainen kauna.
"En suinkaan", Arthur vastasi, "planeetta on kyllä ihan oikea." Hän poimi nihkeän esitteen sängyltä ja tunki sen taskuunsa. "Antaa olla, kiitos, minä otan tuon", hän sanoi ja otti laukkunsa mieheltä. Hän meni ovelle ja katsoi ulos kolean märkään iltaan.
"Joo, planeetta on ihan oikea", hän sanoi taas. "Oikea planeetta, väärä maailmankaikkeus."

Enimmäkseen harmiton sekoittaa pakkaa vielä lisää. Fenchurch ja Arthur ovat joutuneet eroon toisistaan, ja kuten käy ilmi, Arthurilla ei ole mitään keinoa palata, sillä hän on kadonnut väärään maailmankaikkeuteen. Arthur etsii omaa paikkaansa, ja niin etsii myös Trillian, Ford - ja myös Tricia McMillan, joka ei lähtenytkään maasta Zaphodin mukaan ja on katunut sitä koko sen jälkeisen elämänsä. Elämänsä tarkoitusta etsii myös se vogoni, jolle on annettu tehtävä, joka ei tunnu luonnistuvan sitten ollenkaan.

Vaikka sarjan alku vetäisi vauhdilla mukaansa, tunnelma jokseenkin latistui loppua kohti. En usko, että lukukokemusta tarvitsee enää toistaa, vaikka hupaisaa luettavaahan tämä toki oli.

Aiemmat klassikkohaaste-postaukseni:
Veikko Huovinen: Havukka-ahon ajattelija
Kalle Päätalo: Tammettu virta
Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla 1
Yrjö Kokko: Pessi ja Illusia
Minna Canth: Papin perhe (selkokirja)

Helmet-lukuhaasteen kohta 7. Kirja tapahtumat sijoittuvat fiktiiviseen maahan tai maailmaan.

1 kommentti:

  1. Olen lukenut tämän viisiosaisen trilogian kaksi vuotta sitten. Minunkin mielestäni kaksi ensimmäistä osaa olivat parhaat, jonka jälkeen imu katosi osittain. Päätösosa paransi hiukan tasoa, kunnes se latistui aikamoisesti loppuvaiheessa, kuten itsekin sanoit. Oli tämä kuitenkin hauskaa luettavaa.

    VastaaPoista