Sivut

sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Janet Evanovich: Kymmenen oksalla

Pakkohan minun oli jatkaa Stephanien kanssa, kun olin kerran alkuun päässyt! Kymmenen oksalla (2014) jatkaa samaa taattua Stephanie Plum -linjaa kuin aiemmatkin dekkarit. Aina vain pahenee, ja tällä kertaa Stephanie saa peräänsä kokonaisen rikollisjengin, joka päättää listiä hänet sen jälkeen kun Stephanie näkee naamioituneen ryöstäjän kasvot. Rangerista paljastuu kokonaan uusia puolia, kun Stephanie päättää, ettei Morellin luona ole turvallista asua, kun jengiläiset ovat hänen perässään.

"Oletko kuullut huhut?"
"Niitä riittää. Mitä huhuja tarkoitat?"
Morelli huokaisi ärtyneesti.
"Ai juu", sanoin. "Ne huhut. Joo, olen kuullut."
"Mitä aiot tehdä asialle?"
"No tavallaan piileskelen."
"Kannattaa piileskellä tosi hyvin, koska jos löydän sinut, joudut kotiarestiin."



Kymmenen oksalla -kirjassa esitellään uusi hykerryttävä hahmo, Sally Sweet. Sally on pahoinpitelysyytteen saanut drag queen.

Sally ei ollut rooliasussaan, vaan hänellä oli päällään farkut, kuluneet lenkkarit ja haalistunut Black Sabbath -paita. Hän oli yli satakahdeksankymmensenttinen ilman korkoja ja koroilla noin kaksimetrinen. Iso kyömynenä ja paljon mustaa karvaa... kaikkialla. Ihan mukava mies, mutta epäilemättä kaupungin rumin drag-artisti. 

Nyt alkaa hetkeksi riittää tämä maailma, vaikka epäilemättä sarjan kymmenes osa on yhtä taattua tavaraa kuin aiemmatkin.

Kesäbingoon "dekkari".

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti