keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Paula Salomaa: Viikingin varjossa - Katja Halmeen tarina

Eräänä päivänä Katjan puhelin soi jälleen kerran kesken koulupäivän. Puhelimen pirinä kesken oppitunnin säikäytti hänet joka kerta yhtä voimallisesti. Kun hän nosti kännykän korvalleen, pala kurkussa muljahti ilkeästi. Puhelimessa Tony ilmoitti:
"Mulla on sulle tehtävä. Tarvitsen nippusiteet."
Katja tunsi, miten raivo nousi hetkessä koko hänen olemukseensa. 
"Selvä," hän vastasi ja kiiruhti ulos.
Päästyään kotiovesta sisään hän meni suoraan eteiseen, otti siivouskomerosta nippusiteet ja vei ne sohvalla makoilevalle miehelleen.

Paula Salomaan kirjoittama Viikingin varjossa - Katja Halmeen tarina (2015) on vaikuttava kuvaus siitä, mitä Katja ja Tony Halmeen kotielämä oli. Julkisesti Tony halme kertoi olevansa naisten, lasten ja heikko-osaisten puolella - oikeastaan hän oli vain omalla puolellaan. Silti Paula Salomaa ymmärtää Tonya. Tonyn oma lapsuus ja sieltä saadut eväät olivat kirjan - ja Tonyn itsensä julkaisemien kirjojen - mukaan heikot, eikä hänellä ollut keinoja muuttaa sitä asiaa, vaikka halua olisikin ollut.



Paula Salomaa on haastatellut Katja Halmetta ja tarina kerrotaan Katjan näkökulmasta. Tonylle itselleen annetaan ääni lainaamalla hänen kommenttejaan lehtijutuista tai julkaisemistaa kirjoista. Koska Tony on kuollut kymmenen vuotta sitten, hän ei pysty tämän enempää kertomaan omaa puoltaan asiasta. Onko sitten reilua julkaista kirjaa kuolleesta ihmisestä? Pitäisikö kuolleista kertoa vain kehuen? Onko Katja Halmeella oikeus omaan tarinaansa ja omaan kokemukseensa? Minusta kirja oli kirjoitettu hyvällä maulla, molempia osapuolia ymmärtäen. Jo kirjan takakannessa todetaan, että "yhteisiin vuosiin mahtui kahden ihmisen sinnikästä halua onnistua rakkaudessa". Aina se ei vain toimi.

Itse en ollut Tony Halmeesta koskaan erityisen kiinnostunut, useimpia lehtijuttuja ja tempauksia en edes muistanut, kun niitä tässä käytiin läpi. Mutta toki lehtien otsikoita aikanaan näin minäkin. Viikingin kirjoittamia kirjoja en ole lukenut.

Pitkän aikaa - käytännössä alusta lähtien - Tonyn ja Katjan suhde oli kirjan mukaan henkistä alistamista ja henkistä väkivaltaa. Usein sitä mietitään, että miksi kukaan jäisi sellaiseen suhteeseen. Miksei lähde, heti kun huomaa toisessa väkivaltaisia piirteitä? Silloin ei lähde, koska yhteisessä elämässä on paljon hyviäkin piirteitä ja puolisossa hyviä ominaisuuksia. Ja myöhemmin se on tullut usein jo mahdottomaksi. On kovin pelottavaa tajuta, että tietyissä olosuhteissa meistä kuka tahansa oppii sen, että lähteminen on mahdotonta. Tuntuu mahdottomalta, voisi sanoa. Mutta onko sillä loppujen lopuksi kovinkaan paljon eroa?

Viikingin varjossa oli vaikuttava lukukokemus. Kerään Helmet-haasteesta pisteen kohdasta elämäkerta tai muistelmateos.

Kirjaa on luettu myös Kirjojen keskellä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti